Tänä aamuna, yhdessä auringonsäteiden kanssa paukasi yht äkkiä kova ikävä kesäaamuihin. Muistelin viime kesäisiä erityisaamupaloja ja hymy alkoi karehtia suupieliin.
Sekin kerta piirtyi mieleen, kun hyvän ystävän tupareiden jälkeen yöksi jäänyt porukka raahautui nurmikolle auringonpaisteeseen rötköttämään. Emäntä ei ollut valmistautunut aamusyömiseen lainkaan, mutta minun laukustani löytynyt suklaa ja ystävän keittämä kahvi riitti siihen tilaan hyvin. Ja se nauru!
Tai sitten silloin papan luona kun sade jaksoi tauota hetkeksi ja päivän alku oli poikkeuksellisen raikas. Aamupalaksi haarukoitiin ruisleivän päälle mökkinaapurin tekemää savusärkisäilykettä ja mansikat nypittiin suoraan puskista. Syömingit nautittiin laineiden loisketta kuunnellen ja syvään hengittäen.
Ja silloin, kun heräsimme ystäväperheen luota. Perheen isä paistoi aikuisille quesedillat. Lapset saivat tilata pikkuikkunan kautta vohveleita, joita sai natustaa trampoliinilla. Ihanan rentoa meininkiä!
Mitäköhän muistoja tulevasta kesästä jää?
Mukavan tunnelmallinen postaus!
VastaaPoistaOmat viimekesän ruokamuistot ovat kyllä vähän kadoksissa, muistelen, että grillattiin sadekuurojen välissä ja aikana :) Ja poimittiin metsämansikoita!
Mihis ne ruokamuistot ovat menneet? Omaa muistia virkistää mukavasti kun selailee blogia. Tosin nämä kuvat ja asiat eivät sieltä löydy entuudestaan.
VastaaPoistaOih ihana postaus <3! Se kesäaamu oli kyllä yksi parhaista :)!
VastaaPoistaSe oli kyllä ihana. Sterkat soimaan ja akkunat auki niin että pihalle kuului. Afa. Väsyneen laiska fiilis. Ne jutut ja nauru. Ja se yks tekemäs kokoajan lähtöä rippijuhliin koirankarvasessa puvussa. Siihen olis voinu painaa pause-nappulaa.
VastaaPoistaNiimpä... voi kun vois joskus pysäyttää ajan! Minulla on ikävä, minulla on suunnaton ikävä... Tuollaisia hetkiä odotellen.. <3
VastaaPoista