Sivut

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Hangon makaronitehdas saa hymyn huulille

Viime kesänä kävimme Hangon makaronitehtaalla ensi kertaa. Ravintolasta jäivät mieleen erityisesti kaunis, kutsuva sisustus sekä maultaan ja kooltaan runsaat annokset.

Tänä vuonna saimme kutsun koko perhe saapua nauttimaan Hangon Makaronitehtaan antia ravintolan piikkiin. Meillehän tällaiset kutsut maistuvat! Ajellessamme Hankoa kohti aurinko alkoi kuumottaa sitä enemmän mitä lähemmäs kohdetta tulimme. Näin meillä on käynyt aina Hankoon suunnatessamme.

Makaronitehtaalla meidät vastaanottivat ravintolassa työskentelevät osakkaat Sirly ja Tommi
Heti alkuun pääsimme tositoimiin keittiön puolella pastakoneen äärelle. Poitsumme innostui kovasti pastojen katkomisesta ja keräksi pyöräyttämisestä. Hän olikin siinä oikein taitava.

Lapset pohtivat vierailua edeltävänä päivänä miten "sateenkaaripasta" tehdään. Sekin selvisi, kun Sirly vaihtoi pastakoneeseen erilaisen pronssiterän ja lisäsi sen suuaukolle vielä katkaisijan, joka pyöri ympyrää määrättyyn tahtiin pilkkoen pastat oikeanpituisiksi.

Tiskaamaan tai laseja kiillottamaan emme sentään joutuneet, vaan katsoimme siinä kohtaa viisaammaksi siirtyä ravintolasalin puolelle.

Tommi esitteli meille viinikaapin sisältöä, josta löytyi arvokkaitakin pulloja. Yksi mielenkiintoisimmista minulle oli kuitenkin kuvassa patsasteleva, ravintolan halvin kuohuvapullo luomu franciacorta.

Ruokien suhteen annoimme paikan pyörittäjille vapaat kädet valita meille maisteltavaa. Sitä myöden saimme kaikkea ihanaa aivan yltäkylläisesti. Lapset toivoivat viime vuonna maistamaansa ja loistavaksi toteamaansa Bolognesea ja sitä myös saivat.
Aikuisten ruokanautinto alkoi aivan loistavalla carpacciolla. Härän liha oli ihanan punaista ja pehmeää. Takana kuikuilee vitello tonnato, joka maistui myös hurjan hyvälle. Suolatasapaino oli oikein kohdillaan. Jos jotain nillittämistä ravintolasta pitää keksiä, se olisi tämä uhanalaisen tonnikalan esiintyminen listalla. 
Nautiskelu jatkui antipasto-lautasen voimin, jota tilataan kuulemma varsinkin terassille kuohuvan kanssa naposteltavaksi. Helppo uskoa!
 
Laseihimme kaadettu J2:n riesling oli ihanan raikasta, oikeaa kesäviiniä!
Pastauutuus tälle kesälle on Bogavante. Se meinaa keittiön keittelemään hummeriliemeen tehtyä kylmäsavulohipastaa. Etualalla patsastelevasta Gamberipastasta jättirapuja ei tarvinnut etsiä suurennuslasilla. 
Agnello on osakas-kokki Jari Pullin mukaan paikan suosituin annos. Basilika-valkosipuliöljyssä marinoidut karitsanfilepalat olivat kookkaita. Tässäkin pastassa olivat maut oikein kohdallaan. 

Me ihastuimme aivan tolkuttomasti Alfredoon, joka oli meille uusi juttu. Tuhdin täyteläinen voi-parmesaanipasta taitaa pelastaa tulevaisuudessa muutaman arkiruokailumme!

Yllätyimme siitä, että kaikki pasta-annokset saa myös gluteenittomana. Tällöin pasta ei kyllä ole paikanpäällä tehtyä. 

Uskokaa tai älkää, jaksoimme lusikoida napaamme tämän kaiken päätteeksi vielä jälkiruokiakin. Tiramisu oli mehevän kosteaa. Jälkiruokaviini meni erityisen hyvin yksiin mansikkasorbet:n kanssa.
Jätskit ja sorbet Makaronitehtaalle tulevat Caminitolta. Valkosuklaajäätelö oli erityisen hyvää ja siinä todella maistui valkosuklaa.
Makaronitehtaan väki etsii parhaillaan ravintolatilaa Helsingistä. Toivottavasti paikka löytyy, jotta yhä useammalla olisi mahdollisuus maistaa näitä ihania herkkuja. (Ja itselläkin useammin). 

Kävimme sulattelemaan kaikkea maistamaamme ja kokemaamme Hangon hiekkarannalle tyytyväinen hymy huulillamme. Kyllä kannatti taas lähteä Hankoon!

Suurkiitos oikein leppoisasta, herkullisesta ja lämpimästä iltapäivästä koko Hangon Makaronitehtaan väelle!

10 kommenttia:

  1. mahtavaa settiä - aivan ihania kuvia ja tunnelmia! jään odottelemaan sitä helsingin grand openingiä :-) !

    VastaaPoista
  2. Makaronitehdas ja ylipäätään Hnako on kesän "tehtävälistalla" ja tämä postaus vain vakuutti asiasta.

    VastaaPoista
  3. Hanko ihan sellaisenaankin saa hymyn huulille ja tuo ravintola vieläkin enemmän;D

    VastaaPoista
  4. Juu, pelkkä Hankokin hymyilyttää, saatikka sitten tällaisen setin jälkeen.

    Suosittelemme kyllä lämpimästi kaikille!

    VastaaPoista
  5. auto otettiin alle ja suunta kohti Hankoa. Aurinko meille ei juurikaan hymyillyt, mutta me sen sijaan oltiin kyllä ihan Hangon kekseinä uon makaronitehdas-visiitin jälkeen :-) kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  6. Voi miten iloinen olen että löysitte paikalle meidän vinkistä! Mikä oli lemppari - vai luemmeko sen pian blogista?

    VastaaPoista
  7. Suuntana pian Makaronitehdas, tuli tänne vähän fiilistelmään ennakkoon ;-)

    VastaaPoista
  8. Taidat kerätä pyörällä oikein kunnon nälkää? Ihanaa makaronitehdasta teille!

    VastaaPoista
  9. Kiitos, tänään pyöräiltiin, huomenna ihan autolla kohti Hankoa. Lounasta Makaronitehtaalla ja illallista Makasiinissa. Ja arvaapas vaan, Länsirannikolla pysähdytään Porin sijaan Raumal' ihan vaan sun takias ;-)

    VastaaPoista
  10. No tuonne on kyllä ensi kesänä päästävä, vaikuttaa aivan ihanalta paikalta!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat