Sivut

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Haukihampurilaiset sitruunamajoneesilla

Ihastuimme Jukan kanssa molemmat ihan hurjasti Taste of Helsingissä maistamiimme haukiburgereihin. Ne oli saatettu kokoon Bistro o Matin väen voimilla. Jo hamppia haukkaillessa päätimme koeponnistaa moiset itse kun haukiapajille pääsemme. 
Juhannuksena Jukka kalasteli isänsä kanssa useaankin otteeseen kokemalla verkkoja ja uistelemalla. Tällä kertaa järvestä nousi iloksemme madetta, ahventa (kuvassa), kuhaa ja kyllä - haukea. 

Haukia tuli niin paljon, että niitä varten kannatti kaivaa kaapeista jauhamisvehje. Kala fileoitiin, mutta niitä ärsyttäviä y-ruotoja kumppaneineen ei tarvitse lähteä poistamaan. Ne jauhautuivat mukana niin ettei lopputuloksesta arvaisi ikinä ruotopitoisuutta. Tällä kertaa hauen liha jauhettiin kolmeen kertaan. 

Sitten alkoi haukihampurilaisten työstäminen. Haukijauhelihasta tehtiin pihvejä oman sovelluksen mukaan, sämpylät löytyivät Prinsessakeittiön kautta Jauhot suussa-blogista. Majoneesin Jukka pyöräytti itse. Sipsitkin olisi voinut fritata itse, mutta "mökkiolosuhteissa" taivuimme valmiisiin sipsukoihin. Kokonaisuus oli oikein, oikein maistuva! Pihveissä oli mukavan pehmeä ja tiivis rakenne. Taisimme taivuttaa yhden ei-niin-hampurilaistykkääjänkin siinä sivussa. Ainakin hän pyysi ohjetta vastaisuuden varalle. 
HAMPURILAISSÄMPYLÄT
n. 11 kpl

250 ml maitoa
35 g hiivaa
375 g vehnäjauhoja
15 g suolaa
25 g pehmeää voita
(maitoa)
(seesaminsiemeniä)

Sekoita kaikki ainekset keskenään yleiskoneen kulhossa ja vaivaa koneella kymmenen minuuttia tai käsin tuplasti. (Oikeasti en kyllä jaksanut vaivata 20 minuuttia). Anna taikinan levätä liinalla peitettynä puoli tuntia. Painele taikina jauhotetulle alustalle pari senttiä paksuksi levyksi. Painele levystä pyöreällä muotilla, esim. juomalasilla, ympyröitä. Nosta sämpylät pellille, peitä liinalla ja anna kohota kaksinkertaisiksi. Paisuminen ottaa reippaan tunnin. (Halutessasi voitele maidolla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä.)
Paista 200-asteisessa uunissa 10 minuuttia tai kunnes sämpylät ovat kauniin kullanruskeita.


SITRUUNAMAJONEESI
n. 2 dl valmista majoa

1 munankeltuainen (säästä valkuainen haukipihviin)
2 tl Dijon-sinappia 
1 rkl vaaleaa balsamico-etikkaa
1,5 dl rypsiöljyä
hyppysellinen suolaa
sokeria

1 luomusitruunan kuori muhjuksi raastettuna
½ luomusitruunan mehu

Sekoita korkeassa, kapeassa kulhossa munankeltuaiset, sinappi ja etikka. Vaahdota seosta sähkövatkaimella ja lisää laitteen käydessä joukkoon öljy ensin tipoittain, sitten ohuena nauhana. Valmis majoneesi on vaaleaa ja kuohkeaa. Mausta suolalla, sokerilla ja sitruunalla.


HAUKIPIHVIT
n. 11 kpl

600 g haukijauhelihaa
1 ½ tl puhdistamatonta merisuolaa
1 dl kermaa
1 kananmunan valkuainen
paistamiseen voita 

Sekoita haukijauheliha, suola ja kerma hyvin keskenään. Vatkaa valkuainen kovaksi vaahdoksi (niin että kipon ylösalaisin nostamalla se ei putoa). Lisää vaahto varovasti sekoitellen haukimassaan. Muotoile massasta sämpyläsi kokoisia pihvejä
Paista pihvit pannulla, keskilämmöllä, runsaassa voissa molemmin puolin. 
Laita tarjolle edellämainittujen lisäksi sipsejä, salaatinlehtiä ja hakkeloitua ruohosipulia. Lasiin sopii kaataa kylmää valkoviiniä.

4 kommenttia:

  1. Haukipurilaisia teimme mekin juhannuksen kalasaaliista - nam :-)

    VastaaPoista
  2. Ovat kyllä hienoa herkkua! Mitäs muuta te laitoitte hamppeihinne pihvin lisäksi?

    VastaaPoista
  3. Hyvän näköiset haukihampparit täälläkin :) Kolmeen kertaan jauhettu hauki on jo takuuvarmasti ruodotonta.

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Haukihampit tuntuvat tosiaan innostaneen monia blogisteja - hauskaa että jokaisella on omanlaisiaan versioita.

    Kolmeen kertaan jauhaminen tekee myös kalasta tosi pehmeää.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat