Steirereck – maailman yhdeksänneksi paras ravintola

Jo maaliskuussa tiesin että heinäkuinen työmatka suuntautuu Wieniin. Kun maailman parhaat ravintolat listattiin vuonna 2013, nousi Wienissä sijaitseva Steirereck sijalta 11 sijalle 9. Ajattelin heti että työreissun illallispaikka tuli samalla kiinnitettyä. Aikaa kului ja lopulta kaksi viikkoa ennen matkaa tajusin saamattomuuttani olevani ilman pöytävarausta. Onneksi edes lounaskattaukseen oli tilaa. Steirereck käyttää parhaan mukaan kotimaisia tai lähituottajien raaka-aineita, mutta makumaailmaa tuodaan joskus myös kauempaakin. Steirereckillä on oma Meierei-aamupalaravintola ja omistavatpa he myös kolmannen syöttölän.  Kauniina päivänä sain pöytäni terassilta puiden ja varjojen katveesta. 

Lounasmenun vaihtoehtoina olivat neljän ja viiden ruokalajin kokonaisuudet joista  tietenkin valitsin laajemman. Menun tutkiminen sujui huomattavan kivuttomasti kun nautti lasillisen kuivaa Brundlmaye kuohuvaista. 

Ensimmäinen keittiöntervehdys oli parsatanko sitruunaisella majoneesilla. Hieno yllätys oli parsan rakenne, sillä tanko oli kuivattu. Parsa oli kuin snackspala, joka rapsahti suussa. Majoneesi toi sopivasti kirpeyttä ja hapokkuutta.

 Odotellessa tarjoiltiin leipää. Steirereckin leipäkorissa oli noin parikymmentä vaihtoehtoa omalta keittiöltä. 

Seuraava tervehdys oli lumipeti, jossa oli marinoitua luumua, lohipala, fenkolia sekä varsiselleriä. Kivoja suupaloja, mutta ehkä liian hajanainen kokonaisuus. 

Steirereckissä ei annoksia esitellä erikseen, vaan ruokalajia ennen tarjoilija nostaa pöytälaatikosta ruokakortin ja seuraavaan lajiin tarvittavat työkalut. Näppärää, joskin muuten lämmin tarjoilu jää tällä kohtaa etäiseksi. Ruoka-ainekortissa on lueteltu ainesosat ja hiukan faktaa joihinkin seuraavan annoksen raaka-aineisiin.

Ensimmäinen annokseni oli villisian päätä. Annoksessa oli 14 päivää suolassa ja maitohapossa anaerobisesti käytettyjä porkkanoita. Porkkanat olivat värjäytyneet aivan punajuuren väriseksi. Villisika oli pehmeää ja kasvikset ja kastikkeet täydensivät kokonaisuutta. Hiukan jäin kaipaamaan suolaa, joskin nyt alkuperäiset maut tulivat hienosti esille. Juomana Weingut Musterin valkoviiniä.

Seuraava ruokalaji oli suutarikalaa (tench) ja kasviksia. No ihan mukava annos, hiukan jälleen kaipailin syvyyttä makuihin. 

Kolmas ruokalaji oli grillattua alppinautaa, seuranaan perunalastuja sekä maitovoisia papuja. Annoksessa käytettiin minutina-yrttiä, joka on kuin ruohosipulia mutta hiukan suolaisempi ja happamampi maku. Hiukan vaisu kokonaisuus jälleen, vaikka liha oli mureaa ja annoksessa oli hapot ja rapsakkuudet ihan kohdillaan. Kääk, kolme menun ruokalajia takana ja saman verran hienoisia pettymyksiä. Toivottavasti homma paranee juustojen ja jälkkärin osalta.

Kyllä mä sulle välijuustot näytän, olisi Rivo-Riitta todennut. Oli nimittäin aika vakuuttava vaunullinen juustoja tarjolla. Juustomestari saapui vaununsa kanssa pöydän ääreen ja asiakas ai itse valita noin 60 eri juustolajista neljä mieluisinta.

Valitsin vuohenjuustoa, erittäin pehmeää brietä, kovaa juustoa sekä sinihomejuustoa. Juustojen kanssa tarjottiin rypäleitä ja tummia pähkinöitä. Aivan loistava setti ja todella maukkaita juustoja vahvistuen loppua kohden. Pääruualta jäänyt punaviini täydensi juustoja mukavasti.

Jälkkärinä oli uppopaistettuja rapsakoita lettuja. Annoksessa oli käytetty perinteikästä Mispeli (Medlar) hedelmää, jota ei kuulemma nykyisin enää kovin yleisesti käytetä. Wikipedian mukaan ranskalaiset kutsuvat hedelmää nimellä cul de chien, eli koiranperse. Koiranperse oli varsin maukasta lätyn kanssa. Lisukkeena hilloja, kukkia ja jäätelöä. Tämä annos kruunasi kokonaisuuden ja jätti kuitenkin kokemuksen positiiviseksi.

 Lettujen kanssa nautittu kahvilautanen sisälsi sokeroituja pähkinöitä ja marmeladeja. 

Laskun kanssa tuli vielä pari himmeliä, joissa oli mehiläisvahan sisällä hunajaista ja hiukan marmeladeja.

 Näillä tervehdyksillä ravintoloitsijat  halusivat nostaa mehiläisten arvostusta ja merkitystä luonnonkappaleina.

Tässä oli rapsakan taikinan kanssa hilloa. 

Saapumisesta kaksi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia myöhemmin sekä 138 euroa köyhempänä poistuin ravintolasta. Ennakkoon odotin hiukan enemmän kuin lopulta sain. En ole aiemmin käynyt kahden Michelin tähden paikassa lounaalla, mutta uskoisin että illallisen maistelumenu olisi miellyttävämpi kokemus.