Sivut

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Ystävien kanssa ihmisen on hyvä olla (sisältää suodatinpussivinkin)

Vietimme koko perhe viime viikonlopun Porissa tyttäremme kummien luona. Perheen äiti ja minä olimme opiskeluaikana luokkakavereita. Lähinnä tunnemme siis toisemme läksyjenluvun ja ryhmätöiden ympäriltä (tai jotain!). 

Vierailumme mahtava ruokaosuus alkoi perjantaina lasten unillemenon jälkeen. Istahdimme aurinkoiselle terassille nauttimaan itsetehdyistä susheista. Jälkiruuaksi availimme pakkasesta sulatettuja viimekesäisiä rapuja. Tämä perhe saa rapunsa omasta mökkirannasta - luksusta, eikö? 

Aamulla istuttiin näin runsaaseen pöytään. Lisää kuvassa näkyvään itsetehdyt sämpylät, vaalea leipä ja saaristolaisleipä, keitetyt munat ja mätitahna.
Yyterin sinappi oli hyvää! Kotisinappimaisen makeaa, mutta mausteisempana.
Hellepäivä houkutti suuntaamaan Yyteriin, jossa vietimme tunnin ja toisenkin. Muutama muukin henkilö nautti hiekkarannasta ja meressä kluttaamisesta.

Päivällinen nautittiin meri-ilman nälkäistämänä. Porilaisperheeseen oli keväällä ostettu sähkösavustin, jossa nyt savustettiin merilohta. Kalan kanssa tarjottiin maukasta kukkakaali-pekonisalaattia, keitettyjä varhaisperunoita, kermaviilikastiketta ja sienisalaattia. En ollut tajunnutkaan miten hyvin kylmä sienisalaatti menee "kastikkeena" tämänmoisessa setissä. 
 Siinä on kesä lautasella! Söimme enemmän kuin olisi pitänyt. 

Jälkiruokakahvin ja konjakin kanssa tarjottiin oman maan mansikoita ja jäätelöä. Jännää kofeiinipitoista suklaata on käytetty myös Saksan armeijan piristämiseen. Lapsille ei annettu konjakkia eikä kofeiinisuklaata.  
Yön hämärinä tunteina pariTrivialin jälkeen isäntäperhe grillasi meille Porilaiset. Paahtoleipien väliin laitettiin ronski siivu Sipuliteemakkaraa, hakkeloitua raakaa sipulia, sinappista kurkkusalaattia, ketsuppia ja sinappia. 

Meille uusi oivallus oli sujauttaa valmis leipä kahvin suodatinpussiin. Minulla on aiemmin ollut kammo jääkaappihaistettuun sipuliteemakkaraan, mutta se karsastus kaikkosi nyt tämän loistosetin myötä. 


Sunnuntailounas nautittiin viltillä Kirjurinluodossa kuunnellen Kids Jazzien antia. Piparjuuriset poro-rieskarullat olivat älyttömän hyviä!
Kotimatkalle lähdimme juuri oikeaan aikaan välttäen kunnon sadekuuron. 
Matkalla poikkesimme vielä lastemme Mummulassa. Sateen ropistessa pihaterassin kattoon söimme ihanan lettuaterian höystettynä mummun itsekeittelemillä hilloilla.

Arvatkaapa onko tällaisen viikonlopun jälkeen etuoikeutettu ja iloisen onnellinen olo?

13 kommenttia:

  1. Onkohan teillä vielä huomennakaan nälkä? :) Tuota suklaata pitää Varustelekasta poimia aina, kun käydään ihmisten ilmoilla!

    VastaaPoista
  2. On me taas syöty...:).

    Meille tämä suklaa oli uusi juttu, mutta jännä. Pyörälenkillä varmaan aika voimauttava juttu.

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköisiä herkkuja. Etenkin (savulohi ja) letut vattuhillolla! Auts ;)

    VastaaPoista
  4. ...Ja tosi hyvä suodatinvinkki! ;)

    VastaaPoista
  5. Aika ihanan herkullinen viikonloppu!Ja nuo porilaiset;D
    Kiitos ihastuttavasta kahvihetkestä tänään ja buen viaggio!

    VastaaPoista
  6. pinea: Ja oli! Mummu paistoi letut ihan ohuen ohuiksi ulkona grillin kaasulevyllä. Nam!

    Nelle: Eikö? Me oltiin ihan hurmaantuneita!

    Jael: Kiitos itsellesi! Paikka oli aivan ihana ja oli mukava turista. Netti toimii ilmeisesti hyvin nyt?

    VastaaPoista
  7. Vaihdoin asuinpaikkaa ja nyt netti toimii:)

    VastaaPoista
  8. Wau mitkä herkut!

    Terveisin kuolaava uusi lukijasi :)

    VastaaPoista
  9. Mahtava tuo suodatinpussivinkki! Varastan idean :)

    VastaaPoista
  10. Jael: Hieno homma!

    viiru: olikin! ja piti vain malttaa odottaa että herkut ilmestyivät - ihanaa!

    Elina: Siitä vaan! Idea oli meistäkin loistava! Pidemmän päälle huokoinen suodatinpussi falskannee, mutta yhden leivän syönnin kesti hyvin.

    VastaaPoista
  11. Kofeiinisuklaata on tullut tuhottua luvattoman monta rasiallista töissä, iltapäiväväsyn iskiessä piristeeksi ja makeannälkään...Toimii!

    VastaaPoista
  12. Kyllä on ollut huikeat ruoat teillä! Tuli nälkä vaikka just söin.

    VastaaPoista
  13. Näklä tulee niin helposti aina (tai ainakin vahva mielihalu!).

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat