Sivut

maanantai 18. toukokuuta 2015

Kylmäsavulohikakun kruununa salaatti


Tämä kylmäsavulohikakku on herkullisuudessaan ja helppoudessaan ehdottoman suositeltava suolainen kevään juhlapöytiin. Kokoonsaattaminen on yltiöhelppoa, nopeaa ja liivatteetonta. Massa on tehty kokonaan maustamatattomasta jogurtista, joten se on kevyempi moneen tuorejuustoiseen tai ranskankermaiseen kaimaansa verrattuna. Makumaailman rikastuttamiseen sekä keventämiseen tarkoitettu salaatti on näyttävä ja ylihelppo koristelu kukkineen. Salaattina on käytetty paitsi 100 % kotimaisia, kaupasta löytyviä sirkkalehtimerkittyjä salaatteja, myös nyt niin trendikkäitä villiyrttejä. Joko sain sinut vakuuttuneeksi että tässä olisi oikein hyvä vaihtoehto kevään ja kesän juhlien suolapalaksi?
Salaatin rooli on kakussa tärkeä. Se paitsi keventää kylmäsavulohen ja jogurtin täyteläistä makuyhdistelmää, myös antaa väriä ja kaunista ulkonäköä muuten aika latteannäköiselle kakulle. Käytimme tähän suolaiseen kakkuun nyt erilaisia pikkuruisia salaatteja yhteensä tuollaisen rasiallisen verran. Lisäksi napsin mukaan isomaksaruohoa villiyrttinä. 
Jogurttimassan sekaan pilkottiin paitsi sipulia ja tilliä myös chiliä ryhdittämään makumaailmaa. Chilin määrä riippuu hyvinkin paljon syöjien tulisuusmielihaluista, kaksi oli meille passeli.

Hassua jogurttimassassa on se, ettei se tarvitse ryhdikkäänä pysymiseen liivatetta tai agar agaria. Kakku on tehty vanhaa reseptiä mukaillen. Kokoamisen jälkeen kakku laitetaan pakkaseen, minkä merkitystä en tarkalleen tiedä. En kuitenkaan ole uskaltanut tätä vaihetta väliinkään jättää, sillä tällä ohjeella homma toimii hienosti. 
 
Meillä kakkua koristaneet orvokit löytyivät "yrttipenkistämme" yllätyksenä. Siemenet lienevät lentäneet jostain tai sitten ne ovat tulleet mullan mukana. Jos vastaavia omia tai luonnonkukkia ei löydy, voit aina ostaa kaupasta tai tilata netistä Mimis kotipellon puutarhan syötäviä kukkia.  

SALAATTIKRUUNUINEN KYLMÄSAVULOHIKAKKU 
8-10:lle, 22 cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan 

60 g voita
200 g kylmäsavustettua lohta
1 punasipuli
1 nippu tilliä
500g maustamatonta jogurttia, rasvaa 10 %
2 tl sitruunamehua
2 mietoa, punaista jalapenochiliä (tulisuus 4-6 asteikolla 0-10)
valkopippuria
suolaa (maistellen)

Koristeeksi:
erilaisia salaatteja, esim. baby lehtikaalia ja versoja tatsoista, rucolasta ja punamangoldista
sitruunaoliiviöljyä
villivihreitä, esim. isomaksaruohoa, vuohenputkea ja ketunleipää
suolaa
syötäviä kukkia 

Sekoita leipä ja voi massaksi koneella, tai murustele leipä. Itse murustelin leivän pieneksi veitsellä ja viimeistelin homman sauvasekoittimella. Sekoita leipämurut hyvin huoneenlämpöiseen voihin. Laita leivinpaperi nalkkiin irtopohjavuoan pohjan ja reunojen väliin. Levitä leipä-voiseos leivinpaperoituun irtopohjavuokaan painellen.

Leikkaa kylmäsavulohi pieniksi kuutioiksi. Kuori ja hienonna sipuli. Hienonna myös tilli. Halkaise chilit, poista siemenet ja vaalea sisusosa. Pilko chilin punainen osa ihan pieneksi. Sekoita jogurttiin lohi, sipuli, tilli, sitruunamehu ja chili. Suolaa ja pippuroi. Maistele suolaamista tarkoin, sillä kala on jo hyvin suolainen.

Levitä jogurtti-lohiseos leipäpohjalle ja pane vuoka pakastimeen tunniksi. Siirrä pakastimesta jääkaappiin tarjoiluun asti, vaikka olisi yön ylikin. Laita alle lautanen, sillä meillä pohja tuli hiukan kosteaksi.

Irrota kakku huolellisesti irtopohjavuuasta. Työnnä veitsi kohtisuoraan kakun ja reunan väliin ja irrrota kakku reunasta veistä reunaa vasten viistäen. Ota reuna pois reuna. Työnnä leipäpohjan alle lasta ja liu'uta koko kakku tarjoiluastiaan. 

Huuhtele ja kuivaa salaattiainekset. Laita salaattiainekset kulhoon, lorauta päälle sitruunaoliiviöljyä niin että aineet saavat hiukan makua mutta eivät tule valuvan märiksi. Nosta salaatti ilmavasti kakun päälle. Rouhi päälle hiukan suolaa myllystä. Koristele kakku kukilla. Nosta tarjolle heti. 

Yhteistyössä Kauppapuutarhaliitto

***

Avaruusaseman Tia ja Mikko ovat saman kampiksen merkeissä tehneet 
houkuttelevan ruokaisan ranskalaisen maalaissalaatin. 

9 kommenttia:

  1. Voileipäkakku mun makuun. En tykkään niistä perinteisistä, mutta tää näyttää ihan yliherkulliselta.

    VastaaPoista
  2. Ja mun makuun!
    Koristelun/salaatin yhdistäminen ihan huippu!

    VastaaPoista
  3. Veera ja Nanna: Ompas kiva kuulla että näyttää herkulle teidänkin silmään! Maistamisen jälkeen olette asiasta varmoja!

    VastaaPoista
  4. Pitäisikö ottaa ylppäreiden kattaukseen vielä yksi herkku? Ainakin kukat nappaan tuosta päältä koristeeksi ;)

    VastaaPoista
  5. Onkohan selalista asiaa Merja kuin liikaa herkkuja ;)?

    VastaaPoista
  6. Mitä veikkaat, toimisiko täyte ihan vaan ruisnapin päälle lusikoituna tai pursotettuna? Vai valahtaako/vettyykö/tippuu juhlavieraan syliin?

    VastaaPoista
  7. Ginger: Uskon että toimisi, mutta varma en voi olla kun en ole kokeillut.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat