Sivut

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Joutselan brunssi maistui

Lauantaina hemmottelimme itseämme ja suuntasimme lasten kanssa brunssille muutaman kilometrin päähän kotoa. 
  
Ihana Joutselan pikkukartano Nummelassa on valjastettu tänä kesänä kahvilakäyttöön.  Kahvilaa emännöi Nummelan keskustan kahvila-myymälä Casalenistakin tuttu yrittäjä. Joutselassa katetaan viikonloppuisin brunssipöytä, yksityistilaisuuksista johtuen joko lauantaina tai sunnuntaina. Kaverin suosituksesta päätimme maistaa Joutselan makuja, emmekä pettyneet. 
Tarjolla oli useita suolaisia piirakoita, joista pidin ehdottomasti eniten mureapohjaisesta kanapiirakasta. Kasvispiirakka oli vetinen, mutta se olikin ainoa asia josta keksin huomautettavaa koko brunssissa. Itseleivotut sämpylät olivat maukkaita. Sämpylöihin olisi saanut kuulemma lapsia varten juusto- tai kalkkunasiivuja jääkaapista, mutta minä olen sitä mieltä että sitä syödään mitä pöydässä on tarjolla. 
Vihtiläisistä perunoista, pavuista ja pekonista koostettu salaatti oli maustettu oikein oivallisesti. Tarjolla oli myös kaali- ja lehtisalaatit, joihin öljyä sopi laittaa useista vaihtoehdoista itse. 
Lastemme(kin) iloksi makeapuolta oli runsaasti. Porkkanakakun kuorrute oli todella ihanaa!
 
Korvapuustit näyttivät kuivakoilta, mutta olivatkin ihanan meheviä ja pehmeitä. 
 
 Suklaakakku oli tuhdin suklaista. Tyttäremme ihastui hurjasti paikallisen viljelijän kirsikoihin.
Brunssihintaan kuului kahvi, tee ja vesi. Limsaa, vichyä ja pillimehua sai tarvittaessa ostaa kylmästä. Kuohuviiniä täällä ei ole tarjolla. 
Herkkulautasineen sopii tälläytyä joko pihanurmen pöydille, terassille tai sisälle. Ympäristö on kaunis ja rauhallinen.

Paikanpäällä voi halutessaan myös puistojumpata kesäisin yogan tai vaikkapa reggae yogan tahtiin

Brunssi maksoi 12.50 euroa per nuppi, joskin pienten lasten kohdalta voi kuulemma maksaa omantunnon mukaan. Limsa kustansi 2.50 ja pillimehu 1.50. Oivan maltillinen hinnoittelu minusta!

Nummelan Joutselaan ajaa Helsingin keskustasta noin 40 minuuttia. Suosittelemme lämpimästi!

2 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä! Tosi upeat ja kauniit kuvat tässä(kin) postauksessa. :)

    VastaaPoista
  2. Ollos hyvä vaan. Tuli heti sut mieleen kun yhdistettiin yoga ja brunssi :)

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat