Sivut

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Ravintolasuosituksia, Ho Chi Minh City eli Saigon, Vietnam

Vietnamin reissulla tuli syötyä paitsi katuruokaa, myös ihan ravintoloissakin. Kaikki tässä esitellyt paikat löytyvät District ykköseltä tai kolmoselta. 
Quan 94 rafla
Alkuperäinen, kehuttu ravintola oli kiinni juuri sinä päivänä kun paikalle takseilimme. Nälkäisinä menimme viereiseen, valomainoksin koristeltuun samannimiseen kopiopaikkaan. Tarjoilu ei olisi voinut olla paljon tympeämpää, mutta vatsamme saivat täytettä ihan maistuvasti. Mikään varta vasten menemisen arvoinen tämä paikka ei ollut, mutta oli mukavaa maistaa paikallista erikoisuutta, pehmytkuorirapua tamarind-kastikkeella. Jos näille huudeille osuu, kannattaa ehdottomasti käydä myös Le van tam-puistossa seuraamassa paikallisten illanviettoa.

***

Tämä ravintola hurmasi minut raikkailla nettisivuillaan. Ruoka paikassa oli hyvää, muttei millään tavalla poikkeuksellista. Karamellisoiduissa possuissa oli kyllä makua, mutta ei karamellisoitunutta pintaa. Sitruunaruohoiset simpukat eivät maistuneet juuri miltään. Parasta olivat friteeratut pehmytkuoriravut ja kevätkääryleiden pähkinäinen dippausseos. Mieleenpainuvinta tässä ravintolassa olivat kauniit astiat ja se että se oli meistä makuunsa nähden yläkanttiin hinnoiteltu.  Neljä ruokalajia ja juomat kustansivat 616 000 VDN eli noin 25 euroa.
  
***
Vietnamilaisittain poikkeuksellisen ylelliseksi sisustettu, rauhallinen ravintola. Tarjoilu oli poikkeuksellisen kohteliasta ja oikea-aikaista. 
Parasta antia makujen suhteen olivat ehdottomasti suuret kotilot, joiden sisään oli laitettu possunlihan ja kotilonlihan sekoitusta mausteineen. Tämä oli kypsennetty höyryttämällä. Shisolehden kanssa syötynä etana-possuseos oli aivan taivaallista! Kolmen rullan kokonaisuus oli myös kiva, sisältäen kevätrullia sekä tuoreena että friteerattuna ja bambun ympärillä kypsennettyä kalamureketta. Maapähkinäinen dippikastike näille oli loistavaa. Paikasta sai myös kasvisruokia. Viiniäkin olisi ollut tarjolla. Ruokailun lopulla tuotu tee lootuksensiemenen kanssa oli kaunis ele.
Tämä oli tällä reissulla kallein ravintolailta 1 190 000 VND:n eli noin 49 euron hinnalla. Pidimme silti hintoja varsin osuvina laatuun nähden.
***
Tämän kattoterassipaikan erikoisuutena ovat itsegrillattavat ruuat. Raaka-aineet tuodaan pöytään ja saat itse kypsentää ne pöydän keskellä olevalla kaasugrillillä. Sinua kyllä opastetaan tarpeen mukaan ja autetaankin. Ritilä tullaan vaihtamaan välillä. 
Söimme täällä hyvin maustettua villisikaa, possua, nautaa ja lasten toiveesta pekonia ilman mausteita. Tilaamamme katkaravut oli varrastettu valmiiksi. Kuvaa ottaessa ne lähtivätkinyllätykseksemme räpiköimään, onneksi eivät sentään kävelleet pöydältä alas. Tuoreus oli taattu, mutta mites sen eläinrääkkäyksen kanssa. Joka tapauksessa paikka oli oikein mainio ja menisimme kyllä uudestaankin. Varaus välttämätön. Kiitos tämän paikan suosituksesta Ripaus tryffeliä-blogiin!
Kuuden ruokalajin ja viiden juoman yhteishintana miljoona VND eli noin 41 euroa.

***
Pizzalle meno Ho Chi Minh Cityssä nauratti ensin kovastikin. Miksi kaikkien aasialaisten herkkujen äärellä pitäisi päästä pizzalle? Ripaustryffeliä-blogi oli kuitenkin istuttanut kiinnostuksen siemenen ”elämän parhaalla pizzalla” ja paikallisten suositukset kasvattivat mielenkiintoa. Pizza 4 P’s ravintolan nettisivut ovat poikkeuksellisen selkeät ja informatiiviset. Sieltä voi lukea esimerkiksi Dong Duongin kylässä ravintolaa varten perustetusta juustotilasta, jossa tehdään mm. pizzerian mozzarellat ja buffalamozzarellat.  Parin varausyrityksen jälkeen löysimme itsemme tästä pizzeriasta. Se sijaitsi mäellä kujan päässä lähellä muitakin japanilaisia paikkoja.
4 P’s on japanilaispariskunnan omistama pizzeria, joka tarjoaa kiviuunissa kypsennettyjä pizzoja erikoisemmillakin täytteillä. Lapsemme ottivat margheritan puoliksi ollen kovasti tyytyväisiä. Minä ja Jukka otimme omat pizzat kokonaisina, mutta ympärille vilkuiltuamme tajusimme että olisimme voineet ottaa pizzamme puolikkaat eri täytteillä, jotta olisimme päässeet maistelemaan eri makuja. Onneksi olimme molemmat kovin tyytyväisiä omiin pizzoihimme, joten harmitusta ei tullut. Minä otin neljän kukan pizzan, jossa kostukkeena oli majoneesia pohjalla. Oikeasti viittä eri kukkaa: kurpitsan-, purjon-, nauhakolibrinpapu-, päivänliljan ja telosma cordata kukkia. Ravintolan omaa mozzarellaakin kukkien lisäksi sisältänyt pizza oli kauniin ja kevyen makuinen. Jukan okonomiyakipizza oli hauska idea ja oikein maukas . Paikasta saa myös pastaa ja esimerkiksi ravintolan omia juustoja alkupaloissa ja sushityyppisissä ruuissa. Etukäteen varaaminen on pakollista tähän pizzapaikkaan.
Kolme pizzaa ja viisi juomaa 787 600 VND eli noin 30 euroa.

***
Tästä ravintolasta olemmekin puhuneet erikseen jo täällä. Lyhyesti summattakoon että ainakin omistajan ollessa paikalla on mahdollisuus kuulla tarinointia ja tietoa ruoista sekä niiden valmistuksesta. Kokin suositukset on alleviivattu menussa, mikä helpottaa valintaa. Suosittelemme lämpimästi kokeilemaan aurinkokuivattua nautaa muurahaisdipillä tai bambussa kypsennettyä riisiä. Fermantoitu possu, ja kana ovat myös erityisen hyviä.
Molemmilla kerroilla neljän hengen illaliseen juomineen kului noin 500 000 dongia eli noin 20 euroa. 

***
Lisäämme tämänkin reissujutun blogimme matka-välilehdelle, josta se löytyy helposti kun matka Vietnamiin on ajankohtainen. 

2 kommenttia:

  1. Oi, nuo kuvat veivät kattoterassille ja tuli mahtavat grillimaut suuhun. Se oli kyllä ihana mesta! Kiva että tykkäsitte pizzapaikastakin, se vähän jakoi mielipiteitä, mä en tykännyt tuosta okonomiyakipizzasta, mutta teini oli haltioissaan paikallisesta bufalomozzarellasta ja pizzasta.

    Kivoja muitakin paikkoja olette scoutanneet! Jos tuonne joskus takaisin pääsee, on selviä suuntimia!

    VastaaPoista
  2. Merja: Oikein paljon kiitoksia vinkeistä vielä kerran!

    Juu, minua nauratti tuo okonomiyakipizza jälkikäteen kun se juuri ei ollut teille maistunut. Meille se oli todella mieluinen, mutta kyllä minun kukkapizzani vei voiton!

    Kyllä tuo kaupunki on sellainen että sinne on taas päästävä.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat