Sivut

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Salviapossu grillattuna

Jukka palasi viime viikolla Bolognasta, Italiasta. Mies puhkui taas rakkautta tuon maan ruoka- ja juomakulttuuriin. Tuliaisina oli esimerkiksi 5 kiloa iäkästä, ihanaa parmesaania. Nyt on parikin illallista nautittu saapasmaan tyyliin. Lihaa Jukka intoutui grillamaan yrttisesti. Koska pieni ryytimaamme puskee todella tarmolla salviaa, päätyi mies siihen. Melko uskaliasta sanon minä, sillä salvialla saa helposti ylimitoitettua yrttisyyden. Nyt maut olivat kuitenkin kohdillaan ja luomupossun ulkofile kohtasi grilliritilän arvoisellaan tavalla, huippumaukkaasti. 
Toisella kertaa salviamarinoitu possu syötiin grillattujen munakoiso-tomaatti-parmesaani"tornien" kanssa, toisella illallisella haarukoitiin parmesaanirisottoa. 
SALVIAPOSSU

650 g luomupossun ulkofilettä
30 lehteä salviaa eli noin 3/4 dl silputtuna
2 rkl oliiviöljyä
3 rkl rypsiöljyä
½ rkl karkeaa suolaa
1 rkl sitruunanmehua
muutama rouskaus mustapippuria

Leikkaa luomupossu sormen levyisiksi suikaleiksi. 
Silppua salvia pieneksi veitsellä. Sekoita marinadin ainekset keskenään. 
Lisää lihapalat joukkoon ja sekoita hyvin. Anna marinoitua ainakin kaksi tuntia jääkaapissa. 
Laita puuvarrastikut likoamaan veteen, jotta ne eivät syty palamaan grillissä. 
Keihästä lihapalta vartaisiin pituussuunnassa. 
Grillaa kypsiksi. 

4 kommenttia:

  1. Hyviä salviareseptejä ei koskaan ole liikaa. Ihanan simppeli ja maukkaan oloinen ohje. Kokeiluun meidänkin rehottavat salviapuskat.

    VastaaPoista
  2. Ooh, hyvältä näyttää!

    -Heidi
    http://tiskivuorenemanta.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Todella ihana blogi sinulla :) löysin sattumalta ja ehdottomasti jään seuraamaan jatkossa :)
    http://matildaselin.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista
  4. Paula: Joskus ne simppelit on ihan parhaimpia. Onko sulla suositella hyviä salviareseptejä?

    Heidi: ja On :)!

    Kiitos Matilda ja tervetuloa!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat