Sivut

torstai 6. elokuuta 2015

Kantarelli-ranskankermaseos hampurilaiselle

Teimme tänään tuloksekkaan sienimetsäkeikan. Löysimme kaikkia tuntemiamme syötäviä sieniä lampaankääpää lukuunottamatta. Emme saaneet mitään valtavaa saalista, mutta ruoanlaittonäkökulmasta riittävästi. Metsässä oli ihan loistavan kivaa taas käydä hikoilemassa, vaikka hyttyset kiusasivatkin ärsyttävästi. 
Kotimatkalla autossa mietimme mihin sienet käyttäisimme. Aluksi mietimme että kantarellit voisivat maustaa majoneesia joka päätyisi hampurilaisten väliin. Silloin Jukka muisti päiväykseltään hävikkiuhan alla olevan ranskankerman. Päätimmekin tehdä siitä "kastikkeen" hamppien väliin. Lopputulema oli ihan loistavan hyvä! Lisäsin simppeliin seokseen mausteeksi rosmariinia, jonka on ennenkin maistettu toimivan sienien kanssa. Se teki kokonaisuudesta ihan uudenmoisen. Maut tulivat hauskasti esiin kuin jonossa: ensin maistui kantarelli, sitten ranskankerma ja suola. Vasta lopussa maistui rosmariini metsäisen raikkaana. 

Itsepyöräytetyt hampurilaispihvit grillattiin, samoin kuin kaupasta valmiina ostetut hampurilaissämpylät. 
 Jukka lisäsi omaan hampurilaiseensa aimo palat Castellon sinihomejuustoa ja vielä etikkakurkkuja.

Minä halusin pitää makumaailman selkeämpänä pelkän kantarellikastikkeen ja lehtikaalin kanssa. 
Tuumasimme herkkuhampurilaisia syödessä, että ranskankermainen kantarellikastike kävisi varmasti myös uuniperunalle, valkoisen pizzan päälle juustolisäyksellä ja paahtoleivän ylle. Viimeksimainittua kokeilimmekin hetimiten coctailpalakoossa onnistuneesti. 

KANTARELLI-RANSKANKERMASEOS ROSMARIINILLA
neljälle hampurilaiselle

3-4 dl tuoreita kantarelleja pilkottuna ronskisti
2 tl pilkottua tuoretta rosmariinia
suolaa
mustapippuria

Paista kantarelleja kuivalla pannulla kunnes turha kosteus on haihtunut. Jäähdytä. Pilko pieniksi. Silppua myös rosmariini. Sekoita aineet keskenään, mausta suolalla ja mustapippurilla. 

***
yhteistyössä ARLA

2 kommenttia:

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat