Sivut

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Grill House, Baltic Queen

Tallink Silja tarjosi ruokailumme
Laivalla paras tapa kuluttaa aikaa on mennä syömään. Teimme jo toistamiseen tänä kesänä reissun Tallinnaan niin, että ajoimme Helsingistä auton klo 18.30 lähtevään Baltic Queen-laivaan josta rantauduimme Eestin puolelle aikaisin lauantaisena aamuna. Lähdimme kotoa ajelemaan kohti satamaa heti minun päästyä töistä, joten emme ehtineet syödä ennen laivaan menoa. Siksi tallustimmekin heti paattiin saavuttua murkinalle. 
Tällä kertaa perheellämme oli matkaseurana mummu eli Jukan äiti. Seurueemme kaipasi mutkatonta  ja suht edullista ruokailua monipuolisilla vaihtoehdoilla ilman buffetin ryysistä. Päädyimme laivan neljän ravintolan valikoimaa tutkailtuamme Grill House raflaan

Me aikuiset otimme alkupalabuffet-pöydän pääruokakokoisena ja kylkeen vielä muutaman euron lisällä jälkiruokabuffetin. Tämä maksoi 24 euroa per aikuinen. Juomaksi tilasimme pullon kuivaa rieslingiä, joka komppasi hyvin monia mereneläviä. 

Suolaisten osuuden koimme juuri monipuoliseksi. Mitään selkeää linjaa ruuilla ei ollut, sillä joukosta löytyi niin nyhtölihasalaattia, friteerattuja kevätrullakääryleitä ja skagenia. Viimeksimainittu oli monen suosikki, samoin hapanimelät katkaravut. Kaikenkaikkiaan hyvät maut olivat toisistaan erottuvia ja tekstuurit kivoja. Buffetti pidettiin siistinä ja tarjoiluastiat sopivan täynnä koko ruokailumme ajan. 





 
 Jälkiruokapöydästä suosikkini oli juustotarjotin, jonka keralla sopi ottaa ihana viikunahilloa.
Makeat palat oli oivallisesti pilkottu melkein suupaloiksi tai annosteltu pieniin astioihin, jolloin pystyi maistamaan monenlaista. Aika monet makeista maistuivat teollisesti valmistetuille, mutta varsinkin mummu makean ystävänä löysi monta herkkua näistäkin. Jukka tykkäsi moussemaisista jälkiruuista. 


Lapset valitsivat lastenlistalta muumipapan lihapullat, poika tuplana. Tyttäremme oli vaikea tuumailla ottaako jälkiruuaksi suklaamoussea vai mansikoita, keksimuruja ja kermavaahtoa. Jälkimmäiseen plikka sitten päätyi ollen tyytyväinen. 

Pian ruuan jälkeen olikin aika suunnata hyttiin ja petiin. Aamulla edessä olisi kiva päivä Tallinnassa, voi näin jälkikäteen todeta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat