Sivut

torstai 25. elokuuta 2016

Kantarelleja ja munakoisoa kiinalaisittain

Kantarelleja löytyy metsästä nyt ennätyspaljon, kiitos työkaverin vinkkaaman sienimetsän ja hyväsatoisen vuoden. Tällaisina syksyinä sitä kaipaa muhennoksen ja piirakoiden lisäksi muitakin sienireseptejä, ihan uudenlaisiakin. 
Oikein maistuva sellainen löytyi arvostelukappaleena saadusta tämän syksyn uutuuskirjasta "Suomalaisia sieniruokia kiinalaisella otteella". Sen ovat kirjoittaneet toimittajat ja sieni-innostuneet Ina Ruokolainen ja Mari Manninen. Idea on kiva: käyttää suomalaisia metsäsieniä kiinalaisessa tai sen tyylisessä ruoanlaitossa kertoen alustuksena hieman enemmänkin kiinalaisesta ruokakulttuurista. 
Kirja on helppolukuinen ja reseptit selkeästi ohjeistettu. Pidän kirjan leppoisasta tyylistä ja kodikkaista kuvista, jotka parhaimmillaan ovat tosi tunnelmallisiakin. 
Raaka-aineiltaan kirjan reseptit eivät luonnollisesti aina ole suomalaista markettikamaa. Me emme esimerkiksi ole löytäneet misotahnaa vielä  mistään. Resepteissä käytettyä ilmaisua "perussoijakastike" tai "tavallinen soijakastike" ei ole avattu mitenkään. Erotuksena pelkkään soijakastikkeeseen tämä hiukan hämää, vaikka asiaa kirjoittajalta kysyttyäni kyse on ilmeisestikin juuri marketeissammekin myytävästä soijakastikkeesta. 
Ravintolavierailuihin Kiinassa olisin kaivannut selkeitä ravintolan nimiä ja vaikkapa osoitteitakin. Ei sitä tiedä koska haluaisi mennä esimerkiksi pekingiläiseen ravintolaan jonka ruokalista on rakennettu pääosin sienten varaan. 
Vinkit kirjan lopussa kiinalaisvivahteisiin ruokien tuunauksiin on mukava juttu. Esimerkkinä mainittakoon sichuaninpippurin käyttö muiden pippurien sijaan tai vihannesten rohkea yhdistäminen sienten kanssa. 

Tässä ohjeistettu kantarellien ja munakoison yhdistäminen oli oikein hyvänmakuinen idea. Meille tämä oli kovasti erilainen ja siksi toivottu uusi sieniruoka. Kantarelleja saisi uppoamaan tähän ruokaan enemmänkin ihan sujuvasti, sikäli mikäli sieniä on metsästä kotiin kannettu liiankin kanssa. Meillä kantarelli-munakoisoruoka tarjottiin riisin ja paistettujen ahvenfileiden kanssa. Pelkkä riisikin olisi toki riittänyt. 

Jääkaapissa on maustumassa kirjan ohjeella tehtyä "suppilovahverohilloa kiinalaisilla mausteilla". Seuraavaksi voisi tehdä soijakastikkeen tyylistä maustekastiketta sienistä.

Blogin muut sienireseptit löytyvät sieni-tunnisteen alta. 
KANTARELLEJA JA MUNAKOISOJA
4:lle-5:lle riisin kanssa

1 l kantarelleja
500 g munakoisoa
2 tl suolaa
2 valkosipulinkynttä
2,5 cm pala inkivääriä
1 sipuli
1 tuore punainen chili
3 rkl öljyä
1 rkl hoisin-kastiketta
1 rkl tummaa sokeria tai fariinisokeria
1 rkl viinietikkaa
1 tl jauhettua sichuaninpippuria
3 rkl soijakastiketta

Leikkaa munakoiso kiekoiksi. Suolaa. Jätä puoleksi tunniksi itkemään. Pyyhi talouspaperilla pinnalle syntyneet "kyyneleet". Leikkaa edelleen suupaloiksi.
Puhdista kantarellit. Halkaise. Paista pannussa ilman rasvaa kunnea sienten oma neste on haihtunut. 
Silppua valkosipuli ja inkivääri. Puolita sipuli ja siivuta puolikkaat ohuiksi. (Poista chilistä siemenet ja) siivuta chili. Paista puoli minuuttia käännellen. Lisää munakoiso. Paista pari minuuttia. Lisää nesteestä kuivatetut sienet. Lisää hoisin-kastike, sokeri, etikka, pippuri ja soijakastike. Sekoita hyvin. Pienennä lämpöä. Jätä ruoka kypsymään kymmeneksi minuutiksi tai kunnes munakoisopalat ovat kypsiä. Tarjoa heti. 

9 kommenttia:

  1. Kivankuuloinen resepti, johon saisin käytettyä jääkaapissa majailevaa hoisin-kastiketta. Samoin sichuaninpippureita tuli ostettua iso pussillinen dan dan -nuudeleita varten ja loppuosan hyödyntäminen onkin mietinnässä. Täytyy varmaan käydä kurkkimassa tuosta opuksesta lisävinkkejä noiden pippureiden käyttöön. :)

    VastaaPoista
  2. Ihan mahtavaa! Resepti päätyy kokeiluun ja kirja meni ehdottomasti hankintalistalle näin sienifanaatikkona, joka kuitenkin on säälittävänkin epäkekseliäs sienireseptien suhteen. Munakoiso ei ainakaan vähennä reseptin kiinnostavuutta.

    (Viime yönä näin muuten unta, että te järjestitte lukijatapaamisen nyyttäriperiaatteella. Minä toin suunnattoman suuren saavillisen kyssäkaaliraastetta. :D)

    VastaaPoista
  3. Mallaspulla: Toimeksi sitten vaan! Oli oiekin tosi kiva. Ruokaa jäi meiltä seuraavalle lounaallekin, jolloin lounasseurani tuumasi että onpas hyvän tuoksuista.

    Anna: Minusta tämä oli todella ihanan makuinen, sopivan mausteinen olematta tulinen. Ja sitähän on helppo säädellä erilaisilla chileillä, siemenettömyydellä ja määrällä.

    Hauska uni! Vinkiksi että jos moinen tapaaminen joskus järjestetään, kyssäkaali on loistoidea mutta pienempi määrä riittää. Minä taas mietin aina metsässä känsätuhkelon nähdessä sinua. Jollain muotoa hassua miettiä ihmistä jota ei tunne :).

    VastaaPoista
  4. Ai että, mahtavan kuuloinen resepti! Nyt alkoi tuo kirjakin kiinnostelemaan :)

    VastaaPoista
  5. Hanna: No eikö! Kun yhdistää kantarelleja ja munakoisoa, ei siitä voi tulla kuin hyvää!

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa hurjan hyvältä! Täällä ei ikävä kyllä ole kantarelleja,mutta voisin korvata ne vaikka osterivinokkailla.

    VastaaPoista
  7. Jael: No siellä on toinen johon arvasin tämän uppoavan :). Luulenpa että melkein mikä vain sieni käy tähän. Osterivinokas on varmaan tois hyvä. Sitä saa nykyään täällä Suomessakin marketeista.

    VastaaPoista
  8. Onhan se kieltämättä hassua miettiä ihmistä jota ei tunne, saatika nähdä unta. :) Uni kuitenkin realisoitui siinä määrin, että eilen oli pakko ostaa kaupasta kyssäkaalia. Ostin toiveikkaasti myös munakoison siltä varalta, että löytyy vielä viikonloppuna kantarelleja, muut ainekset löytyykin valmiiksi kaapeista. Eli kiitos tämän(kin) viikonlopun ruokaideasta!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat