Sivut

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Kambodzalainen kokkauskurssi ja kala Amok

Kambodzan lomalla osallistuimme Sihanoukvillen kaupungissa paikallisen khmer-ruuan kokkikurssille. Se pidettiin opettajamme Sinuon Chanin kodin yläterassilla, siistissä ja viihtyisässä tilassa. Kurssilla opimme kokkaamaan tavallisia kambodzalaisia ruokia, joiden nimet olivat tulleet hyvin tutuiksi jo ravintoloiden menuista.

Kokkikurssi oli nimeltään Sinuon's Khmer Cooking Class. Mainoksen Jukka hoksasi jostain turisteille suunnatusta mainoslehtisestä. Lähetimme sähköpostia kurssipaikkaan ja jo seuraavana pääsimme valmistamaan ruokia. Kuljetus olisi järjestynyt kurssin puolesta pieneen lisähintaan, mutta me halusimme kävellä paikanpäälle katunäkymiä katsellen. Näin olisimmekin tehneet ilman eksymistä oikoreittiä etsiessä. Onneksi tuk tuk pelasti. Tapasimme Deluxx Boutique hotellin pihalla, josta kävelimme hyvin lyhyesti kurssipaikalle.
Meidän lisäksemme kambodzalaisen keittiön aarteista oli oppimassa brittiläinen tyttö äitinsä kanssa.  Sinuon Chan esitteli meille hyvällä englannilla ensin raaka-aineet ja näytti sitten miten ne tuli pilkkoa. Tässä hän pitelee kädessään banaanin kukkaa, joka oli meille ihan uusi tuttavuus. Noista terälehtien välissä pilkottavista pötkylöistä kasvaisi aikanaan banaaneja. Me leikkasimme nyt kukkaa papaijan ja porkkanan seuraksi salaattiin.
Meille kokeneille kokkaajille jotkin alkuvalmistelut olisi voinut jättää tekemättä. Olisimme halunneet puuhata enemmän itse. Ymmärrämme toki että kursseille osallistuu monen taitoisia ja haluisia kokkaajia, joten jonkinmoinen keskitie lie hyvä. 
Tässä murskataan maustetahnoja pääruokia varten. 
Teimme kurssilla kaikki omilla kokkauspisteillämme alkupalaksi salaatin, johon tuli ihana suolaisen kirpsakka kastike mm. limestä ja kalakastikkeesta. 

Pääruuaksi sopi valita haluaako tehdä curryn tai amokin, jotka molemmat löytyivät aina ravintoloiden ruokalistoilta eri lihoja tai kalaa sisältäen. 
Jälkiruuaksi keitimme hauskoja pikku palluroita riisijauhosta. Tarjoilukulhossa ne upotettiin ihanan tahmaisesta palmusokerista ja kookosmaidosta keiteltyyn liemeen. 

Aina ruokalajin valmistettuamme kokoonnuimme yhteisen pöydän ääreen syömään ja jutustelemaan. 
Tyttäremme osallistui innokkaasti ja tarkasti kokkausopetukseen.

Terassilta näkyi hyvin Sihanoukvillen kaupungin tilaa kuvaava maisema. Paikallisten hökkeliasumusten takaa nousee kiinalaisten valtavia hotelleja. 

Kokkausopettajamme Sinuon Chan pitää samaisessa kokkauskurssitilassa kambodzalaisia herkkuja tarjoavaa ravintolaa nimeltä Nyam. Ravintola oli ennen eri paikassa ja silloin Sinuon toimi siellä kokkina. Kun paikka myytiin, Sinuon sai pitää ravintolan nimen ja huonekalut siirtäessään toiminnan kotitalonsa yläkertaan. 

Kokkikurssi oli kokonaisuutena todella kiva kokemus. 20 eurolla per nenu saimme valmistaa ja syödä kiireettömästi kolme ruokalajia. Suosittelemme lämpimästi! Tässä vieläsähköposti yhteydenottoa varten: tastesofcambodia@gmail.com

Alla ohjeistettuna kurssilla opittu ruoka amok, nyt kalaisana.

KALA AMOK 
yhdelle riisin kanssa

2 cm sitruunaruohoa silputtuna
1 cm kaffirlimetin kuorta tai 1 kaffirlimetin lehti
arpakuution kokoinen pala galangaljuurta
½ cm kuutio fingerroot*
ohut kiekko kurkumaa
1 valkosipulinkynsi
1/4 salottisipulia
1 tl sokeria
1 tl kanaliemijauhetta
1 tl pähkinämurua
1 tl chilitahnaa

1 rkl öljyä
100 g valkoista merikalaa suupaloina (nyt tigerfish)
1 dl kookosmaitoa
1 ½ dl vihreitä lehtiä** silputtuna
½ dl kookoskermaa

* en löytänyt suomennosta fingerroot:lle mutta se mainittiin inkiväärinkaltaiseksi. Monissa netin resepteissä tätä ei mainita lainkaan,joten voinee jättää poiskin.
** käytimme kokkikurssilla lehtiä joita kutsuttiin sanalla kale, mutta olivat meikäläisiä lehtikaaleja pehmoisempia. Pinaatti ei kuulemma käy, sillä ruuasta tulee silloin turhan vetinen.

Laita sitruunaruoho, kaffirlimetinkuori, galangal, fingerroot* ja kurkuma mortteliin. Mötki ja jauha tahnaksi. Lisää joukkoon valkosipuli ja sipuli. Jauha edelleen tahnaksi. Lisää vielä sokeri, kanaliemijauhe, pähkinämurut ja chilitahna. Jauha edelleen tahnaksi.
Laita pannulle hiukan öljyä ja mortteloitu tahna. Lisää kookosmaito. Sekoittele hetki.
Pyöräytä kalapalat morttelissa, jotta viimeisetkin maut saadaan mukaan. Laita kalapalatkin pannulle. Kokonaisuus saa kiehua aika kovallakin, kuivakaksi asti.
Lisää vihreät lehdet** ja kookoskerma.
Nauti keitetyn riisin kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat