Sivut

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Kaunis marjapirtelö

kaupallinen yhteistyö ARLA 
Lapsemme ottavat melkein poikkeuksetta reissussa ruokajuomaksi pirtelön jos eivät limsaa. Silti me emme ole tehneet kotona yhtä kertaa lukuunottamatta pirtelöä. En edes osaa selittää miksi. 

Nyt yhden reissun jäljiltä päätimme pyöräyttää marjaisat pirtelöt kotonakin, kermavaahtoisena sunnuntain kunniaksi. Tyttäremme oli hommasta todella iloinen. Ennustan, että koulun jälkeisinä välipaloina tyttö tulee pyöräyttämään pirtelön jos toisenkin. Tämä juoma on siitä hauska että makua on helppo muuttaa erilaisilla marjoilla, hedelmillä, mehuilla, hilloilla, jäätelöillä tai mausteilla. Kaakaoinen tai peräti suklainen on kuulemma kokeiltava seuraavaksi, ehkä myös banaaninen. 
Kukkola, Meronen, Summanen: Onni 7-9. 2015 
Pyöräniemi, Liimatainen, Kankkunen, Hyry: Kotitalous 7. 1987

Ennen pirtelöön ryhtymistä katsoimme ohjetta sekä isän että pojan seitsemännen luokan kotitalouskirjasta. Toinen on ollut isän käytössä vuonna 1988, toisesta opiskellaan parhaillaan. Molempien kirjasta ohje löytyy. Uudemmassa kirjassa marjojen ja jäätelön määrä on kasvanut. Sulut sokerilisäyksen ympäriltä on nyttemmin otettu pois ja lisätty ripaus vanilliinisokeria. Vanhasta kirjasta löytyy legendaarinen ohje määrälle: kahden oppilaan annos. 
Maitona käytimme yhteistyökumppanin Arlan suomalaista Luomu vanhanajan täysmaitoa, jonka nimessä jo mainitut asiat ovat plussaa. Sen lisäksi maito pakataan valkaisemattomiin kartonkipakkauksiin, mikä on hieno juttu! 
MARJAPIRTELÖ
kahdelle

vaniljaa
sokeria

3 dl marjoja + muutama marja koristeluun, meillä mustikkaa, vadelmaa ja mansikkaa 
2 ½ dl vaniljajäätelöä
(sokeria maun mukaan, me emme laittaneet lainkaan)

Vaahdota kerma sähkövatkaimella. Mausta vaniljalla ja sokerilla. 
Laita marjat, jäätelö ja maito korkeaan kulhoon. Surrauta sauvasekoittimella tasaiseksi juomaksi. 
Annostele laseihin. 
Lisää päälle kermavaahto. 
Koristele marjoilla. 
Nauti heti. 

5 kommenttia:

  1. Hyvä pirtelö kelpaa reissussa, tai miksei kotonakin, lounaan korvaajaksi, jos takana on runsas aamiainen ja edessä tuhti illallinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistäs arvasit että juuri sellaiseen koloon tämä tehtiin, ennen luistelemaan lähtöä :)

      Poista
  2. Hih, minullakin oli tänään mansikkapirtelö blogissa, tosin hyvin erilainen:)Suloiset kuvat:)

    VastaaPoista
  3. No en kyllä olisi osannut laittaa tahinia pirtelöön. Sinulla on aina niin omasta kokkailuista poikkeavia vinkeyksiä! Tuosta suloisesta on helppo saada suloisia kuvia :)

    VastaaPoista
  4. Nice article as well as whole site.Thanks for sharing.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat