Sivut

torstai 19. huhtikuuta 2018

Pintxo tonnikalasta

Tämä on tonnikalaleipänen on mukaelma San Sebastianin reissulla nautitusta pintxosta. Raaka-aineina ei kotona Nummelassa voi olla niitä paikallisia herkkuja, mutta meidän kaupoistammekin löytyvät raaka-aineet passaavat hyvin. Tonnikalassa olemme tarkkoja että se on kestävän kalastuksen mukainen eli MSC-merkillä merkittyä.

Tonnikalan mukaan sekoitetaan majoneesia, joka kivasti pehmentää ja pyöristää makua. Pienityt sipulit tuovat pikkiriikkistä rousketta ja jalapenosiivut luonnetta. Helppoudessaan tämä pintxo on todella hyvää! Tonnikalaseoksen voi tehdä etukäteen valmiiksi ja lisätä vasta hiukan ennen tarjoilua patonkisiivujen päälle. Meillä tonnikalapintxoja tarjottiin taannoin osana espanjalaista illallista

Kalatahnan riittävyys riippuu paljon siitä miten paksun tonnikalatahnan leivän ylle haluat. Tässä ohjeistettu riittää ainakin kymmenen patonkipalan ylle kuvan osoittama määrä.

PINTXO TONNIKALASTA

1 purkki tonnikalaa
pieni sipuli
1 rkl majoneesia
½ rkl sitruunamehua
mustapippuria
suolaa
säilöttyjä jalapenoja

Poista jalapenoista siemenet. Siivuta ne pitkittäin.
Laita tonnikala purkkiin ja pieni rakennetta vielä haarukalla.
Silppua sipuli ihan pieneksi.
Yhdistä tonnikala, sipuli, majoneesi ja sitruunamehu.
Mausta mustapippurilla ja suolalla.
Siivuta patonki, laita tonnikalatäytettä leivän päälle.
Laita tähänpäälle vielä jalapenopala tai kaksi.


5 kommenttia:

  1. Tämmöiset on aivan mahtavia, pieniä ja yksinkertaisia juttuja, mutta täynnä makua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin! Meillä käytetään tosi vähän tonnikalaa mutta tätä varten sitä melkein kannattaisi olla kaapissa varuilta.

      Poista
    2. Välillä Lidlissä on lasipurkissa erinomaista tonnikalaa öljyssä, muistaakseni vielä MSC-sertifioitua. Sitä pitää ostaa purkki joka kerta, kun sitä on.

      Poista
  2. Ei ole niin helppo löytää Msc - sertifioituna lasipurkissa -valitettavasti.
    Sopii erikoisen hyvin mm salattin ja esim tuorepastan kanssa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pontti tuo lasipurkki. Sitä täytyy itsekin katsella. Mistä olet löytänyt lasipurkissa?

      Poista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat