Vuosi käynnistyi vaarallisella pettymyksellä: possunkorvasalaatti

Possunkorvasalaatti on odotuttanut tekemistään meillä jo pitkän tovin. 

Maistoimme moista Jukan kanssa Spotted Pig-ravintolassa New Yorkissa kesällä 2017 ihastuen hurjasti. 

Bloggaajakollegakamullamme Kulinaarimurulan Jaanalla on kyseisen ravintolan omistajan April Bloomfieldin kirja "a girl and her pig", josta ohje kyseiselle salaatille löytyy. Viestittelyjen jälkeen olimme melko varmoja että mekin hommaan pystyisimme, vaikutti suoraviivaiselta ja helpolta. 

Korvien hankinnan jälkeen projekti siasta salaatiksi alkoi polttamalla korvakarvat tohottimella. Haju ei ollut miellyttävä, joten olimme tyytyväisiä että teimme sen ulkona. Tämän jälkeen siirsimme korvat pakastimeen odottamaan sopivaa kokkailuintoa ja sitä että saisimme hankittua ankanrasvaa. 

 Kuluneen vuoden alussa viimein toimeennuin tunteja ottavan reseptin kanssa lomapäivänä.

Leikkasin korvat esimerkkisalaatin mukaisesti ja upotin ne ankanrasvaan. Neljään korvaan riitti kapeassa astiassa kaksi tölkkiä ankanrasvaa. Viivytin korvia neljä tuntia uunissa miedolla lämmöllä, jolloin korvien rustoinen (tms. valkoinen) osuus pehmeni mukavasti tehden korvista ihan lötköt. Annoin korvien jäähtyä rasvassa reilun tunnin.

Korvien jäähtyessä sekoitin salaatin. Ohjeistettuja endiivejä ei meidän kaupassamme ollut, joten revin joukkoon Cosmopolitania. Leikkasin sitruunan kalvottomaksi, mikä osoittautui muistikuvaani nautinnollisemmaksi toimeksi. Jäljellejääneet roippeet pusersin nyrkissä salaatinkastikkeen sekaan, josta tuli tarkalla mittailullakin liian sinappinen ja kirpsakka. Korjailin makuja hiukan, mutta mietin josko korvien rasvaisuus kaipasi sitten niin kipakan kastikkeen. 

Korvien jäähdyttyä nostin ne rasvasta, valutin hetken ja kuivasin varovasti. Korvan pinta irtosi ensimmäisen kohdalla helposti, enkä usko sen olleen tarkoitus. Muiden kolmen kohdalla osasin olla vielä varovaisempi. 

Korvat upotettiin 180 asteiseen öljyyn frittaantumaan. Onneksi olin lukenut ohjeen huolellisesti loppuun. Siinä meinaten varoitettiin öljyn roiskuvan poikkeuksellisen paljon. En uskaltanut sulkea kattilaa kannella, koska pelkäsin öljyn lämpötilan nousevan liikaa. Varasin vierelle foliota, jonka laitoin heti korvan upottamisen jälkeen kattilan ylle. Öljyn alkaessa poksua ja roiskua hyvin voimallisesti kiitin varautuneisuuttani. Ilman peittävää foliokantta olisin todennäköisesti saanut päälleni komean pamauksen säestyksellä polttavan kuumaa öljyä. Ja minä sentään olen fritannut useamman kerran ja vaikka mitä. Onneksi pahin poksuna laantui loppua kohden ja valmis korva oli melko turvallista nostaa öljystä, laittaa valumaan ylimääräiset öljyt pois ja maustaa saman tien suolakiteillä. 

Lopputuloksena lautasellamme oli liian kovaksi friteerattu possunkorva turhan kirpeällä salaattipedillä. Annos ei päässyt lähellekään sitä makuelämystä jonka koimme Spotted Pig-ravintolassa. Toisaalta on hyvä että ravintolassa tehtyä ruokaa ei pysty toisintamaan kotona, mutta toisaalta tuntien tuhraantuminen mitäänsanomattomaan ruokaan on turhauttavaa. Varsinkin kun altisti itsensä vielä sille poksuöljylle. En tiedä missä meni vikaan, sillä teimme mielestämme kaiken kirjan ohjeen mukaan. 

Mieleen hiipi aiempi vastaava projektimme sianpäästä Michelin-ruokaa. Onnistuminen ei tuolloinkaan ollut läsnä lopputuloksessa. 

Parasta mitä tästä kokemuksesta jäi käteen on ankanrasvat, jotka ovat jo kahdella aterialla jatkojalostuneet Hawksmoorin perunoiksi. 

Plääh.