Sivut

tiistai 10. joulukuuta 2019

Nopea arkiruoka: koftat tomaattikastikkeessa

 
Tämä on ruoka jonka avulla tulee aina testattua palovaroittimien toimivuus. Joka ainoa kerta naan-leipiä paistaessa käry alkaa luikerrella huoneistoon liesituulettimen imemisyrityksistä huolimatta. Ja joka ainoa kerta minulla soivat kellot liian myöhään. Kämppä ehtii täyttyä kimakasta piipityksestä ennen kuin muistan avata ovet läpivetoa varten ja aloittaa rivakan huitomisen palovaroittimen edessä.

Varsinainen ruokahan tässä on kyllä jauhelihaiset koftat, mutta niisen kanssa meillä aina syödään naan-leipiä. Koftaan ja kastikkeeseen Soppa 365 sivulta löytynyt Outi Väisäsen ohje oli todella nopea ja helppo tehdä. Kastike vain sekoitettiin kokoon ja loppu oli lihapullien paistoa. Lapsetkin ovat pitäneet ruuasta. Jo se että sitä on tehty useammin kuin kerran kertoo meidän taloudessa oivasti ruuan helppoudesta ja maukkaudesta.
Meillä koftat tarjottiin naan-leipien kanssa, jotka paistoin kastikkeen hautuessa. Alkuperäinen ohje suosittaa syömäkaveriksi kardemummalla maustettua riisiä ja korianteria.

KOFTAT TOMAATTIKASTIKKEESSA
neljälle

400 g naudan jauhelihaa
1 tl garam masala - mausteseosta
½ tl suolaa
1 rkl öljyä

kastike
1 tölkki kuorittuja tomaatteja
2 valkosipulinkynttä kuorittuna
2 dl kookosmaitoa
½ ruukkua tuoretta korianteria
2 rkl tomaattipyreetä
1 tl garam masalaa
1 tl kurkumaa
1 tl sokeria
1 tl suolaa
(päälle korianterinlehtiä koristeeksi)

Laita kastikeaineet kulhoon ja survo sauvasekoittimella tasaiseksi.
Sekoita jauhelihan joukkoon garam masala ja suola. Puristele sekaisin.
Laita pannulle öljyä kuumenemaan.
Muotoile jauhelihasta noin kahden lihapullan kokoisia pötkylöitä. Muoto ei ole niin tarkka.
Ruskista pötkylöitten pinta pannulla. Lisää joukkoon kastike. Hauduta ilman kantta noin kymmenen minuuttia.

6 kommenttia:

  1. INtialaiset curryt ovat kyllä aina niin hyviä:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, tämä oli ihanan helpon kuuloinen ohje ja varmasti menee kokeiluun pian, meillä tykätään intialaisista ruuista tosi paljon. Ja kiitos myös linkistä naan-leivän ohjeeseeen, sen tekemistä olen miettinyt vaikka kuinka monta kertaa, mutta aina jäänyt miettimisen asteelle. Nyt päätin vihdoinkin kokeilla.
    (p.s. ihana blogi sulla <3)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naan-leivän teko on tosi helppoa, kun malttaa vaan kuumentaa pannun tarpeeksi kuumaksi. Hannelen ohje kertoo pitämään huoneenlämmössä taikinaa kolmekin tuntia, mutta lyhyempikin aika riittää jos on kiirus :).

      Poista
    2. Ja kiitokset kehuista. Yhdettätoista vuotta mennään.

      Poista
  3. No nyt tuli vesi kielelle... Wau! Pakko kokeilla. :)

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat