Sivut

perjantai 27. joulukuuta 2019

Joulumenu 2019

Joulumenun julkistaminen on ollut blogimme perinne niin kauan kuin meillä ruokakuulumisia on nettiin naputeltu eli vuodesta 2008. Vaikka tänä vuonna juttuja on tullut tehtyä aikaisempia vuosia huomattavasti vähemmän, ei jouluperinnettä sentään voi jättää väliin.

Meidän jouluistamme tuntuu vuosi vuodelta tulevan enemmän alkupalapainotteinen. Samalla ehkä hieman epäloogisestikin syötävät määrät vähenevät. Tämä selittyy sillä, että pyrimme tekemään tai ostamaan kaikkea niin vähän, että niitä syödään korkeintaan jouluaattona ja -päivänä. Tämä tavoite onnistui tänäkin vuonna loistavasti.

Jouluaaton vietimme perheen ja mummun kanssa, joulupäivänä saimme iloksemme vielä poikamme tyttöystävän. 
Joulumenun kirjoitti ja koristeli tänä vuonna tyttäremme. 

alkuun
pannulla paistetut ryynimakkarapalat puolukkaomenahillolla
lämminsavulohi
kylmäsavulohi ja graavikeltuainen
matjessillikaviaari
himosilakka
lasimestarinhauki
ankkarillette ja marinoitu punasipuli
höyrytetty parsakaali
paistettu ruusukaali
haaparouskusalaatti
piimälimppu ja paesano

pääruuaksi
peuran kulmapaisti, lihaliemikastike ja katajanmarjahyytelö
kinkkusiivut
lanttulaatikko
perunalaatikko
maksalaatikko

jälkiruuaksi
negronisorbet, lapsille glögisorbet
konvehdit
piparit

Poitsu piti eniten kinkusta ja lämminsavulohesta, tytsy tykkäsi eniten toivomistaan parsakaaleista ja lämminsavulohesta. Me vanhemmat ihastuimme tänä vuonna eniten sellerirulliin sienitäytteellä. Mummun suosikkia ei tullut kysyttyä, mutta veikkaisimpa että se oli ryynimakkara tai sillikaviaari.

Kokonaisuutena joulumenu oli meille sopiva kattaus uutta ja perinteistä, itsetehtyä ja vaivattomasti valmiina ostettua. Lastemme kaikki (vähäiset) toiveet toteutettiin, samoin aikuisten. Kaikki saivat nautiskella vatsansa täyteen!
Kalat ostimme pääosin Nummelan torin kala-autosta, laatikot, kinkkusiivut ja leivät kaupasta. Sienet poimimme pakastimestamme. Peura oli saatu vapaata riistaa välittävältä Viltgårdenilta. Lasimestarin hauen ja ankkarilleten ostimme Gastro Cafe Kalliosta ja katajanmarjahyytelön aikoinaan Tertin kartanosta. Mummu toi tullessaan itsemaustamiaan himosilakoita.
Sellerirulliin ja negronisorbettiin on tulossa ohjeet myöhemmin, sillä ihastuimme niiden makuihin kovasti. Kumpikin sopii hyvin muuallekin kuin joulupöytään, mikä jottei vaikkapa uuden vuoden vastaanottajaisiinkin.

Edellisten vuosien joulumenut löydät näiden linkkien takaa: 

2 kommenttia:

  1. Ihanan herkullinen joulumenu! Ja oikein hyvää loppuvuotta teille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä monia herkkuja. Oikein hyvää loppuvuotta sinullekin Jael!

      Poista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat