Sivut

perjantai 17. heinäkuuta 2020

Tallinna - aina uutta kivaa

Viro on meidän perheelle aina kiva matkakohde. Se on Nummelasta käsin mukavan helposti saavutettavissa, lyhyen laivamatkan päässä. Löydämme aina uusia kivoja kohteita ihan Tallinnasta tai muualtakin Virosta. Tässä muutamia vinkkejä viime reissulta kesäkuulta. 

Ensinnäkin pitää vinkata, että kesäkuussa matkaillessa kannattaa huomioida Viron juhannuksen sijoittuminen kalenteriin. Me osutimme tästä tietämättöminä osan reissustamme juuri siihen ajankohtaan, mikä tarkoitti että valtaosa ravintoloista ja museoista oli kiinni. 

40 minuutin ajomatkan päässä Tallinnasta sijaitsee Neuvostoaikainen Rummun kaivos, jossa työtä tekivät aikanaan pääosin vangit.  Kaivostoiminnan loputtua loppui myös pohjaveden pumppaaminen ja näin alueelle muodostui tekojärvi. Veden pinnan alle kätkeytyy osia vanhasta kaivoksesta ja sen työkaluista muodostaen ikäänkuin vedenalaisen museon. Rustiikkinen ympäristö luo upean erilaiset puitteet rantareissulle ja voin vain kuvitella miten mielenkiintoinen paikka on sukeltajille. 

Rummuun on muutaman euron pääsymaksu, neljän hengen perheeltämme se maksoi 12 euroa. Lähelle rantaa pääsee parkkeeraamaan auton ja rannan vieressä on kioski josta voi ostaa pientä syötävää ja juomia. Paikanpäältä voi myös vuokrata esimerkiksi suppilautoja

 ***


PATAREIN VANKILA

Alunperin linnoitukseksi rakennettu Patarein vankila oli todella mielenkiintoinen kohde! Tallinnassa lähellä merimuseota sijaitseva vankila kätkee sisäänsä karuja tarinoita, joista opas kertoi meille suomeksi noin tunnin kestävällä kiertokävelyllä. Opastus keskittyi nyt pääosin kommunismin aikaisiin tapahtumiin. 
Opastus pitää varata 3 arkipäivää ennen tarvetta sähköpostilla ja se on tosiaan mahdollista saada myös suomeksi. Meidän käyntimme vankilassa maksoi 35 euroa opastuksesta + 15 euroa pääsymaksuna perhelipusta. 



 ***



PAKOHUONEET

Olemme käyneet nyt pakenemassa kahdessa eri pakohuoneessa Tallinnassa ja aiomme jatkaa perinnettä tulevillakin reissuilla. Meillä on kokemusta toistaiseksi vain Claustrophobian huoneista Stormy Ocean ja Baker Street. Ensimmäisessä lojui kuvan mukainen kapteenin ruumis, mutta jos se ei haittaa, huone sopii 13-vuotiaillekin. Baker Street on siitä helppo lasten kanssa että siinä ei ole mitään pelottavaa ja vihjeetkin saa siihen tarvittaessa suomeksi. 
Paikka on kävelymatkan päässä Vanhan Kaupungin portilta ja maksaa alkaen 55 euroa per porukka riippuen peliajasta. 

***


RAVINTOLA TAI BOH

Aasialaista fuusioruokaa mielettömän hauskan sisustuksen keskellä tarjoava Tai Boh sijaitsee aivan Vanhan kaupungin laidalla, siinä ison liikenneympyrän varrella. Ravintola oli meille todella positiivinen yllätys. Pidimme koko perhe ravintolan mauista. Lapset ottivat muutaman annoksen ala carte-listalta ja me vanhemmat maistelumenun. Erikoista menussa oli se, että annoskoot olivat niin suuria ettemme millään saaneet syötyä kaikkea. Myös cocktailit ja mocktailit olivat täällä kehuttavia. 



 ***

NOA KEITTIÖMESTARIN SALI 

Pitkään odotettu vierailu monesti Viron parhaimmaksi valittuun fine dining ravintola Noaan oli pettymys. Maut olivat kyllä hyviä ja erinomaisiakin, tarjoilijamme ystävällinen ja sommelier oikein asiansa osaava. Tunnelma jäi kuitenkin ikävän jäykäksi ja aterioiden sekä juomien rytmitykset ontuivat. Emme ole käyneet yhdessäkään vastaavan tasoisessa paikassa, jossa leivät levitteineen olisi laskettu varsinaiseksi ruokalajiksi kuten täällä. Mitään keittiöntervehdyksiä tai pre-jälkiruokiakaan ei tullut. Hinta ja laatu ei siis mielestämme täällä kohdanneet, valitettavasti.

***
WHISPER SISTER 

Salakapakka Whisper Sister oli valloittavan ihana kokonaisuus Tallinnan vanhan kaupungin laidalla, Pärnu Maantien varressa. Sisään pääset vain ovelta soittamalla. Kellarikerroksesta löytyy kolme ihan eritunnelmaista huonetta, joihin palaamme varmasti uudestaankin. Juomat täällä olivat erinomaisen hyviä ja palvelu huomioivan lämmintä.

***

Lisää Tallinnan vinkkejä löydät blogimme aiemmista teksteistä:
Lasten kanssa Tallinnassa, 10 + monipuolista vinkkiä
Tallinna mummun kanssa - Nommen tori, Kadriorg..
Ravintola Paju Villa, Nõmme, Tallinna
Art Priori ravintola, Tallinna
La Tabla ravintola, Tallinna
Halpa ja hyvä Kompressor lettuineen, Tallinna

NOP- ihana aamupala Tallinnassa 
Ravintola Tuljak ja cocktailpaikkoja, Tallinna

Nõmmen seikkailupuisto, Tallinna 
Telliskiven ravintoloita, Tallinna
Kolm Sibulat ravintola, Tallinna
Viron miniloma, myös Tallinnassa

Leib resto ja aed ravintola, Tallinna
Kohvik Moon ravintola, Tallinna
Tallinnan herkkuja Ridgellä
Tallinnassa lasten kanssa


Vinkkejä muualle Viroon löytyy täältä:
Tartto lasten kanssa
Ravintola Rannahotel, Pärnu
Ravintola NOOT, Pärnu
Mainio kylpylähotelli Pärnuun, ESTONIA Resort & Spa
Pärnu syksyllä
Pärnu - ihastuttava monella tapaa
Matkalla Pärnuun: ihana ravintola Pohjaka
Eiveren kartano, lähellä Paidea

Radio Rock-risteily
Põhjaka, ihana ravintola Paidessa


Ja lisää matkavinkkejä maittain jaoteltuna blogimme MATKAT-välilehdeltä


1 kommentti:

  1. Tuosta Rummun kaivoksesta kirjoitti toinen tuttu bloggaaja äskettäin, ja ihmettelin tuota niin turkoosinkirkasta vettä,johon löytyikin vastaus kalkkipitoisesta pohjasta. On kyllä hienon näköinen paikka.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat