Sivut

tiistai 14. syyskuuta 2010

Palsternakkakeitto sieni-sipulisilpulla

Olemme monena vuonna pitäneet Jukan isän ja avovaimonsa kanssa rapukekkerit. Tänä vuonna rapuja imeskeltiin niukanlaisesti, joten täpläkavereiden ympärille piti saada ruokaisuutta.

Alkuruuaksi valikoitui Hesarin palsternakkakeitto sienihöystöllä. Syksyinen keitto oli oikein ihanaa - täyteläistä ja mielenkiintoista. Sienistä ja sipulista ylle lusikoitu silppu paitsi muhevoitti annosta, teki sen myös hienomman näköiseksi. Suutuntumaan tuli silpun myötä monipuolisuutta pehmeän keiton rinnalle. Meillä sieninä käytettiin sattuneesta syystä herkkutattia, kun alkuperäinen resepti suositti kanttarellia.

Palsternakka on keittiössämme melko vähän nähty juures, joskin aina piipahtaessaan hyvin tervetullut. Nyt pilkotuissa juureksissa oli selkeä ero keskenään. Toiset olivat kovia sisuksen ympäriltä ja tottelivat veitsen pilkkomisyrityksiä hyvin nihkeästi. Maistoin yhtä tällaista kovaa ja totesin sen kitkeräksi. Noukin siis kovat palat pois parhaan tahtoni mukaan, mutta muutama osa päätyi keittoonkin asti. Nämä palat eivät sulautuneetkaan samettiseen keittoon vaan jättivät jälkeensä "tikkumaisia" viunaleita. Onneksi suurin osa kovista paloista osui Jukalle eikä vieraille.

PALSTERNAKKAKEITTO SIENI-SIPULISILPULLA
6-8 annosta

KEITTO
750 g (noin 5 kpl) palsternakkaa
1 iso purjo
8 dl vettä + 1 kasvisliemikuutio TAI 8 dl kasvislientä
2 rkl lehtipersiljaa hienonnettuna
2 dl kermaa
ripaus muskottipähkinää
mustapippuria myllystä
(suolaa)

SILPPU
2-3 herkkutattia
1 sipuli
voita paistamiseen
suolaa
mustapippuria
lehtipersiljaa hienonnettuna

Kuori ja paloittele palternakat. Halkaise purjon vaalea osa ja leikkaa viipaleiksi. Pane ainekset kattilaan ja mittaa päälle vesi/liemi (+ liemikuutio). Kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua kunnes juurekset kypsiä. Lisää lehtipersilja ja soseuta tasaiseksi vaikkapa sauvasekoittimella. Tähän asti voit valmistella keiton vaikkapa etukäteen.

Puhdista ja pilko sienet. Hienonna sipuli. Kuumenna voita pannulla ja paista siinä sipulia ja sieniä kunnes jälkimmäisistä ei enää irtoa vettä. Mausta.

Lisää keittoon kerma ja kuumenna. Tarkista maku pippurilla ja suolalla.

Annostele keitto lautaselle, lusikoi päälle ihanaa silppua ja koristele vielä lehtipersiljalla.
Täpläravut ja paahtoleivät kulautettiin alas luomu Cavan kera - kuohuva oli oikein oiva kumppani rapusille. Tuhdiksi jälkiruuaksi nautittiin kinuskista omenaherkkua Ravintola Juuren tyyliin, mesiangervovaahdolla ja jäätelöllä ryyditettynä.

Kahvin ja konjakin jälkeen pappa tanssitti lapsiamme Valkeakoskella kuvatun Kesäillan valssin tahtiin - harvinainen näky olohuoneessamme!

6 kommenttia:

  1. Aivan valtavan houkuttelevan oloinen keitto!

    VastaaPoista
  2. Jep, sama keitto testauslistalla :) Tai itseasiassa kaikki reseptit joita tuona päivänä Hesarissa oli, houkuttelevia juuresruokia. Vitsi mä rakastan tätä sesonkia kun on juureksia, omenoita, sieniä ja kaikkea!

    Toi omppujuttu on niin kuolaus.

    VastaaPoista
  3. Joo, se kauan muhinut neljän sipulin keittokin kuulosti aika hyvältä, varsinkin tällaiseen tuuliseen ja tuiskuiseen päivään.

    Meillä on mennyt pari viikkoa pääosin kasvisravinnolla kotona - nyt kun on sieniä, kurpitsaa ja juureksia. Ihanan värikkäitä lautasia!

    VastaaPoista
  4. Kiva keitto-ohje! Ilmojen alkaessa viiletä keitot alkavat maistua. Ne ovat niin mukavasti lämmittäviä ruokia.:)

    Palsternakkaa aiemmin inhosin. Sitä kohtaan on varmaan kammo iskenyt jo pienestä pitäen keittojuuresten muodossa. Koulussakin oli aina tekemistä, että keittopäivänä sai palsternakan palat nieltyä alas.

    Nyt muutama vuosi takaperin päätin kaikesta huolimatta kokeilla palsternakankin kasvatusta, ja samalla yrittää päästä inhosta eroon. Ja voi, miten herkulliseksi palsternakka osoittautuikin esim. pannulla paistettuna, uunijuureksena, muusin seassa... Siitä lähtien palsternakkaa onkin ollut kasvamassa joka vuosi runsaasti.;)

    VastaaPoista
  5. Keitot ovat kyllä ihanan sykysistä(kin) ruokaa.

    Mekin olemme palsternakan löytäneet vasta pari vuotta sitten ja välillä kyllä täytyy ihan muistutella itseä sen käytöstä.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat