Sivut

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Ravintola Juuren omenapiirakka

Hakiessani tätä reseptiä perjantaisten Rapukekkereiden päätökseksi en vieläkään löytänyt sitä blogistamme. Eihän tuo ole homma eikä mikään hakea se Kiehuu.fi-sivulta, mutta koska omppupiirakka on niin mahtihyvä, haluamme toki sen tänne blogiinkin.

Omenapiirakan resepti on Ravintola Juuren keittiöpäällikön Antti Ahokkaan käsialaa. Pohjalle keitellään kinuski, jonka päälle asetellaan valkoviinissä ja kanelissa uitetut omenapalat, joiden ylle lasketaan vielä voinen, hiukan suolaiselta maistuva taikina. Kokonaisuus on hurjan makea ja hurjan hyvä. Olemme tarjonneet sitä monesti vieraille ja kaikki ovat kiitelleet.

Tällä kertaa omenainen herkku tarjottiin vaniljajäätelön ja mesiangervovaahdon kera. Desiin kermaa laitettiin 1 rkl kuivattuja mesiangervonkukkia ja sitten se vaahdotettiin. Vaahto maustettiin vielä tomusokerilla hillitysti, sillä piirakassa kyllä riittää makeutta!

JUUREN OMENAPIIRAKKA
pellillinen, puolittamalla ohjeen saat ainekset piirakkavuokaan

Taikina:
200 g voita
6 dl vehnäjauhoja
1,2 dl sokeria
1 tl suolaa
0,5 dl kylmää vettä

Sekoita huoneenlämpöiseen rasvaan vehnäjauhot, sokeri ja suola. Lisää vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Painele litteäksi levyksi kahden leivinpaperin väliin. Tee taikinalevystä piirakanteossa käyttämäsi uunivuoan kokoinen. Anna jähmettyä kylmässä.

Täyte:
7 keskikokoista syysomenaa
kanelia
valkoviiniä

Kinuski:
200 g voita
2,5 dl sokeria
1,5 dl fariinisokeria

Poista omenoista siemenkota ja viipaloi poikkisuuntaan, 2 viipaletta/omena. Tasoita viipaleet jotta omena pysyisi pystyssä kypsennettäessä. Lisää reilusti kanelia ja loraus valkoviiniä omenoiden joukkoon ja jätä marinoitumaan hetkeksi.

Sulata voi, sokeri ja fariinisokeri pannulla. Sekoita huolellisesti jottei pala pohjaan. Kaada valmis seos leivinpaperoidulle uunipellille ja levitä tasaiseksi. Lado omenat siisteiksi riveiksi seoksen päälle.

Poista taikinalevystä paperit ja nosta se varovasti kanneksi omenien päälle ja taita reunat pellin sisäpuolelle. Paista 200 asteessa 20 minuuttia. Anna kypsyä vielä 5 minuuttia jälkilämmöllä.

Jäähdytä ennen kumoamista. Valuta ylimääräiset liemet pois ja leikkaa. Tarjoa jäätelön tai vaniljavaahdon sekä kuusenkerkkäsiirapin kanssa. Meillä siis nyt mesiangervovaahtoa ja jäätelöä.

6 kommenttia:

  1. Ihanaa!! No nyt tiedän mitä tehdä eilen saamallemme muovikassilliselle omppuja! Tattis!

    VastaaPoista
  2. Tuolla kiehuu.fi:ssähän on vaikka mitä ihanaa! Kiitos linkistä myös!

    VastaaPoista
  3. Okei, tuo kuulostaa IHANALTA!! Mä RAKASTAN kinuskia ja meilläkin on koti täynnä omenoita (olen tällä hetkellä Suomessa). Huomiseksi on jo yksi omenapiirakka kokeilussa, tämä täytyy laittaa kokeiluun ensi viikonlopuksi! naminaminami

    VastaaPoista
  4. Ah,kinuskia ja omppuja,ihanaa!

    VastaaPoista
  5. Sitruunainen: ilostuttaa kuulla että meistä on vinkiksi!

    Italiansalaatti: ei mikään Painonvartijoiden pläjäys, mutta kuka sellaista on väittänytkään tahi kaivannutkaan ;D!

    Yaelian: niinpä!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat