tiistai 6. huhtikuuta 2010

Palternakkapyree brandylla ja yrttilammaskyljykset

Simpukoita laittaessani koin ahaa-elämyksen - palsternakka ja konjakki yhdessä hivelivät minun makuhermojani kutkuttavasti! Niinpä Pääsiäisen yrttinen lammas sai kumppanikseen ko postauksen kommenteissa pohdittua palsternakkapyrettä, jonka maustoimme käsillä olevalla brändyllä. Ja hyvää oli taas. Osansa teki tietysti nesteenä toiminut kerma.

PALSTERNAKKAPYREE BRANDYPITOISENA


4 palsternakkaa
1 peruna
3 rkl brandyä tai konjakkia
½ dl kermaa
suolaa

Keitä kuoritut juurekset. Soseuta. Notkista kermalla. Laita enemmän jos mielit saada löysemmän pyreen. Mausta viinaksella. Laita toki enemmän jos mielit, kukin makunsa mukaan. Maistele maut kohdilleen suolaa lisäten.


YRTTILAMMASKYLJYKSET

pari kyljystä per syöjä
tuoretta timjamia
tuoretta rosmariinia
valkosipulia reilusti
suolaa
öljyä

Laita marinadiaineet pussiin ja lihat perään. Anna maustua vuorokausi välillä käännellen, jotta kaikki kyljykset saavat marinadista osansa.

Paista pannulla, uunita päälle halutessasi. Me vain paistoimme pannulla. Kaunista pintaa lihaan oli luiden takia vaikeaa saada, mutta lopputulos oli hyvä. Ei kuitenkaan niin erinomainen kuin ulkofileiden kanssa. Ehkä uunitus olisi toiminut pisteenä iin päällä. Kyljykset tosin myös lopulta "uivat" pannulla. Emme meinaten uskoneet että ne pitäisi paistaa kuivalla pannulla. Ruskistuminen oli melko mahdotontakin lihan pikemminkin kiehuessa. Hyvää siis oli silti, muttei priimaa.

Kun höyrytät vielä ruusukaaleja napakan kypsiksi (ei pehmeäksi pilalle) ja maustat ne pippurilla ja suolalla, saat samanlaisen setin kuin me. Siinä maut osuvat kohdilleen justiinsa ja vihreät kerämäiset pallerot tuovat toivottua väriä lautaselle.

4 kommenttia:

  1. Viime päivinä olen etsinyt palsternakkaa mutta aina löytyy vain persiljanjuurta. Olenkin kuullut kehuttavan palsternakkapyreetä,joten sitä mielellään tekisikin.

    VastaaPoista
  2. Yaelian: on tosi hyvää! aika samannäköistä ja väristä kyllä perunaisen kanssa.

    ai sieltäpäin ei saa palsternakkaa? mutta montaa muuta herkkua kylläkin mitä meiltä ei :).

    VastaaPoista
  3. Palsternakka on kyllä mainio juures ja toimii hyvin muusissa perunan kanssa. Konjakkia en ole palsternakkaan yhdistänytkään. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  4. Chez Jasu: palsternakka on vaan niitä jotka ainakin itsellä jää unholaan välillä.
    yhdistelmä on kyllä mainio!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin