Sivut

lauantai 4. joulukuuta 2010

Pikkujoulupaloja

Joulu tulee meille pikkuhiljaa, ilman stressiä ja vouhotusta.

Yhtenä iltana männäviikolla saimme naapurit kyläämme glögille. Tarjosimme Jasun maistuvia bataattipaloja ja perinteisiä joulutorttuja. Leivoimme ne lasten kanssa pikkuruisiksi tähdiksi. Myös työkaverilta saatu valkohomejuusto tykötarpeineen pääsi pöytään, samoin kuin vieraidemme tuomat lakut ja keksit.

Joulutortuista vielä sen verran, että meille tämän ajan hittituote on ollut postiluukkuumme kolahtanut Tuubiduu-luumumarmeladi. Aiempina vuosina olemme säilöneet purkkiluumumarmeladia uusiin purkkeihin tai mihin sattuu, kun kaikki sose ei neljään kerralla paistettavaan torttuun kuitenkaan mene. Tästä tuubista voi nyt tursottaa sopivan satsin tortulle ja laittaa korkin takaisin kiinni -ylikätevää! Koetimme tehdä viime syksynä luumumarmeladia itsekin, mutta hommassa kävi vähän köpelösti: maku oli hyvä, leviämättömyyskyky ei.

Pikkujoulua vietimme viime sunnuntaina Jukan isän ja hänen avovaimonsa luona Joulumyyjäisten jälkeen. Tarjolla oli vaikka mitä herkkua sienisalaatista laatikoihin ja fetasalaatista kinkkuun. Olin ylpeä itsestäni koska sain aikaan vain pienen ähkyn.

Kun Joulunalusvierailuista nyt puhutaan, on pakko laittaa vielä loppuun Jukan taiteilema lautasliinataitos Nellen perheen kyläillessä meillä. Voitteko kuvitella että mies sai aikaan tämän ihan muutamassa sekunnissa?!

6 kommenttia:

  1. Aika hienosti taitettu lautasliina;D

    Ja tuo eka kuva on ihana!

    VastaaPoista
  2. eikö olekin hieno lautasliinataitos - ei onnistuisi oikein asettelemalla ja askartelemalla ;)

    VastaaPoista
  3. Jukka ilmeisesti tärkkäsi tuon liinan, kun pysyy niin hyvin pystyssä.

    VastaaPoista
  4. Tuskinpa mies edes tietää mitä on tärkkääminen ;)

    VastaaPoista
  5. Mitä tulee lautasliinojen taitteluun, sen suhteen kuulun Jukan kanssa samaan koulukuntaan.

    Harkitsen vakavissani ostaa jonkun "Kattaa kauniisti" -kirjan itseopiskelua varten.

    VastaaPoista
  6. No en minäkään mikään pro ole, likikään - ja harvoin moista riittää edes tekemään. Tässä "taittelussa" oli myös pientä työnäytöksen makua, kun Jukka teki kattamista vieraiden seuratessa hymysuin :).

    Olen lainannut muutaman kerran kirjastosta ihan ok lautasliinataitteluopuksia, joista on jotain neuvoja jäänyt.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat