Sivut

torstai 23. kesäkuuta 2011

Leipää ja kalaa

Leipä ja kalajuttuja löytyi ruokakansiostamme jonkin verran. Kun niistä yksinään ei ollut asiaa postaukseen asti, kokosinpa hommat yhteen.

Pappilanpuistossa käydessäni ostin saman tien varrella olleesta ravintola kahvila Timjamista ylläkuvattua mallasleipää. Hurjan hyvää!
Mallasleipää päätyi myös pannulle imemään itseensa loput timjamivoit, kun voissa oli ensin paistettu kuhafileitä perunamuussin kanssa haarukoitavaksi. Nopeaa ja maukasta!
Savusilakoista löytyi isot mätipussit - siis savustettua silakanmätiä. Ei saavuttanut suurta suosiota perheessämme, mutta mukava oli maistaa.
Heinolan Heilasta ostimme tannoin Savuporo ruislastuja. Rouskuvat haukkapalat menivät hienosti savusilakkamoussen kanssa. Kokonaisuus maastoutui aika näkymättömiin koivuntuohen päällä.
Jukka on ihastunut Saarentytön luomuruisleipään. Mies on tuonut tätä leipää kotiin jo useamman kerran.
Tähän loppuun Simo Silakka toivottaa vielä perheemme kera leppoisaa juhannusta kaikille lukijoillemme!

4 kommenttia:

  1. Simo Silakan sanojen saattelemana haluan toivottaa myös teille hyvää keskikesänjuhlaa! ...Juuri teimme muuten teidän reseptillänne limekampasimpukoita ja erittäin herkullisia olivat- NAM!

    VastaaPoista
  2. Piia ompa kiva kuulla että resepti oli teidänkin suunne mukainen! Juhannus on kyllä yksi parhaimmista ruokajuhlista - toisin kuin esimerkiksi jouluun, jussiin kuuluu jo lähtökohtaisesti rentous.

    VastaaPoista
  3. Meillä oli kuhaa pannulla paistettuna toissapäivänä ja tänään on kampasimpukoita, niitä pikkuruisia, saa nähdä mihin minä ne tällä kertaa jämäytän kiinni...:)

    VastaaPoista
  4. Campasimpukka: toivottavsti eivät jämähtäneet kiinni yltiölujasti!

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat