Sivut

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Karpalopiirakka melkein Mamin tapaan

Turussa on kiva ravintola nimeltään Mami. Ja Mamissa kokkaa kollegoiden palkitsema Marko Rauhala. Ja Kiehuu!-kirjasta löytyi tarvittavan simppeli, mutta houkutteleva resepti sunnuntain jälkiruuaksi. Reseptin ovat kirjaan loihtineet juurikin Rauhala ja ravintolakumppaninsa Mikko Piipponen.

Itse piirakka, kuten miehet ovat leivosmaisen marjateoksensa tituleeranneet, on kauniin värinen ja aika ärtsyn kirpsakka. Yhdistettynä jäätelöön ja kinuskiin saavutetaan hieno, ei liian makea maku.

Tein itse karpalopyreen ja yhdistin sen kanssa kaikki reseptissä olleet aineet. En vain tarjoillessa muistanut sirotella pintaan ruokosokeria ja tohottaa polttolampulla. Alkuperäisen annoksen kinuskijäätelö kuitattiin itsekeitellyllä kinuskilla ja kaupan jäätelöllä. Lisäsin settiin Biokian karpalojauhetta, kun sitä sattui kaapissa tuotelahjoituksen jäljiltä olemaan. Lopputulos miellytti silmää ja suuta.

Ohjeesta tulee kakku halkaisijaltaan 23 cm leveään irtopohjavuokaan tai monta leivosta. Kokeilin nimittäin tehdä piirakan minikokoisissa, silikonisissa muffinssivuuissakin. Leivoksen sai helposti irti pyöräyttämällä ruokaveitsellä ympäri ja pullauttamalla pois. Tästä kokeilusta kuvatkin on otettu.
KARPALOPIIRAKKA

keksipohja
150 g digestiivikeksejä
50 g suolatonta voita

Jauha ainekset yleiskoneessa ja levitä viiden millimetrin paksuiseksi leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Yleiskoneen puutteessa minä hajoitan keksit laittamalla ne kestävän muovipussin sisään. Mötkin ja rullaan sitten kaulimella keksit murskaksi. Eihän tällä ihan silkoista lopputulosta saa, mutta kotikutoisen näköisen ainakin.

täyte
250 g karpalopyreetä
4 kananmunaa
2 liotettua liivatelehteä
1 dl sokeria
1 rkl sitruunamehua
125 g sulatettua, suolatonta voita

(ruokokidesokeria jos tohotat pinnan)

Tein karpalopyreen kiehauttamalla pienessä vesimäärässä 400 g karpaloita ja pusertamalla tämän sitten lävikön läpi. Pyrettä jäi hiukan ylikin.
Mittaa kaikki ainekset (paitsi voi) kattilaan ja kypsennä 83 asteeseen. Kaada seos yleiskoneeseen tai sen puutteessa kulhoon, lisää voisula ja (sähkö)vatkaa kylmäksi. Kaada täyte siivilän läpi keksipohjan päälle. Nosta jääkaappiin hyytymään noin kuudeksi tunniksi.
Leikkaa piirakasta annospaloja tai pullauta "leivokset" ulos vuoasta. (Ripottele pinnalle ruokokidesokeria ja paahda pinta rapeaksi polttolampulla.)

Tarjoile marjaherkku jäätelön ja kinuskin tai kinuskijäätelön kera. Ripottele päälle myös karpalojauhetta jos mielit.
Tuumasin että vaaleanpunainen kiinalaislautanen olisi kaunis alusta jälkiruualle, mutta lopulta se olikin kuvioinniltaan turhan levoton. Olisivatko toisinpäin viuhdotut kinuskiviivat tehneet annoksesta kivamman?

10 kommenttia:

  1. Vitsit kuinka hyvä idea toi muffinssivuoka, kiitos!

    VastaaPoista
  2. Ai luulin ensin kuvasta, että leivos on otettu stanssilla, mutta ei se varmaan noin siististi onnistuisi helposti, kun pohja on suht kova. Tosi nätti leivos ja kaunis kuva!

    VastaaPoista
  3. Te ootte mun jälkkäriguruja! Näin upeita juttuja ja niitä jätkiä!
    Musta annoksen asettelu on varsin onnistunut, kiva vain kun kinuskiraidat menee lautasen raitoja vastaan!

    VastaaPoista
  4. Musta toi kiinalaisalusta on just hyvä ja jauhe kruunaa kaiken!

    VastaaPoista
  5. Tykkään Mamista ihan kauheasti, joten tämän täytyy olla älyttömän hyvää!

    Ja kaunis annos!

    VastaaPoista
  6. Ihana jälkkäriohje,kiitos:) ja miten kaunis:)

    VastaaPoista
  7. Annika: Mai plesör.

    C: Sitä mietin sen kokonaisen kakun kohdalla, mutta päädyin ihan vaan kolmionmuotoisiin kakkupaloihin. Pelkäsin juurikin pohjaosuuden prakaavan.

    Hanna viittaa nyt jätkillä tuonne facen puolelle (ja mun kirjotusvihreisiin).

    Veera: Jauhe oli mustakin kiva, sekä makunsa että näkönsä puolesta. Asettelusta en kyllä ole yhtään niin varma.

    Riikka: muistankin sinun siitä puhuneen. Mekin tykättiin! Lapsiakin kohdeltiin tosi hienosti.

    Yaelian: Me(kin) tykkäsimme kyllä!

    VastaaPoista
  8. Aah, tätä pitää tehdä, kuulostaa ihanalta ja mulla ois sopivasti karpaloita pakkasessa. Semmonen askarruttaa, että kun mun silikoniset vuoat on semmosia että niissä on niitä vekkejä reunoissa, mahtaakohan se haitata menoa? Tai sit tekee tosiaan ihan vaan ison kakun.

    Kiitos loistavasta reseptistä! Kuvatkin ovat ihan silmiä hivelevän kauniita :)

    VastaaPoista
  9. Mun pitää tulla todistamaan, että herkkua oli! Mepäs nimittäin päästiin maistamaan :) Sanoinkin Merituulille, että tosi kiva sovellus karpaloita ja kinuskikastiketta - klassikosta - tämä oli toki vielä helpommin lähestyttävä kun karpalot eivät olleet annoksessa "raakana". Kirpakkuus oli silti hauskasti tallella. Oikein hyvää!

    VastaaPoista
  10. Janna: epäilen onnistumista vekkimuoteilla, mutta kokeile. Laita ensin pariin muffinssivuokaan taikinat ja sitten loput kakkuvuokaan. Oletpa seuraavalla kerralla viisaampi. Näin minä tein :).

    Nelle: Minä en tosiaan ollut ajatellut tuota klassikkoisuutta ennen kuin sanoit sen ääneen. Mutta totta!
    Kiva kun kävitte, pääruoka tullee lähiaikoina eetteriin.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat