Sivut

torstai 29. maaliskuuta 2012

Antto Melasniemen kanasalaatti loistavalla kastikkeella

Antto Melasniemen kanasalaatti kyseessäolevan eläimen sisäelimistä tehtynä on kaivellut mieltäni jo jonkin aikaa. Raaka-aineita vaan ei oikein meidän leveyksiltä saa, vaan niitä on hamstrattava Hakaniemen hallista. Kun sinne sitten taas osuimme, oli lounassalaatti ajatuksentasolla valmis. Toteutuskaan ei kauaa ottanut.

Tämän salaatin kastike on nerokkaan, maistuvan yksinkertainen. Ja minä vedin mutkat vielä entistä suoremmiksi. En nimittäin liottanut rusinoita kuten olisi pitänyt, vaan lisäsin ne sinällään öljyyn ennen surrautusta. Viivytin sisäelimiä pannulla ohjeistettua minuuttia kauemmin ja silti maksa oli makuumme liian raaka. Varovainen näiden kanssa saa silti olla, sillä kanan sisäelimet ovat kovin pienet. Kivipiiroja emme salaattiin ahtaneet, sillä emme ole järin innostuneita niiden rustomaisuudesta. Tuplasimme salaatin sisäelinmäärän, mikä oli virhe. Elimet ovat niin tuhdin makuisia, että lihaan nähden vähempi riittää. Pitäytykää te siis tässä Lindgrenin Kiehuu!-kirjasta löytyvässä reseptissä. Villiyrttilisä on hurjan tervetullut jahka noita ihanuuksia taas pukkaa. Maksaruoho pukkaa jo mullan läpi!

KANASALAATTI ANTTO MELASNIEMEN TAPAAN
kahdelle-neljälle

100 g kanansydämiä
100 g kananmaksaa
(100 g kanan kivipiiraa)
½ punasipulia
salaattia (meillä pinaattia, jääsalaattia)
villiyrttejä (ketunleipää, maksaruohoa, nokkosta) maun mukaan

kastike
1 dl kapriksia
1 dl rusinoita
1 dl oliiviöljyä
½ sitruunan mehu

Aloita kastikkeesta. Huuhdo kapsiket. (Pehmitä rusinoita tunnin ajan tilkassa vettä). Pane edellämainitut oliiviöljyn ja sitruunamehun kanssa kulhoon ja surrauta vaikka sauvasekoittimella kastikkeeksi. Koostumut saa jäädä karkeaksi.

Kuumenna pannu tulikuumaksi. Paista sydämiä, (kivipiiroja) ja maksaa noin minuutin tai tavalla useammankin. Ota pannu pois liedeltä. Lisää punasipulia ja kastiketta pannuun hetkeksi. Kaada kulhoon. Lisää salaatit ja villiyrtit. Sekoita hellästi salaatiksi.

7 kommenttia:

  1. Kanansydämiä ja maksaa,samoin kuin kivipiiraita tuli Suomessa asuessa aika useinkin ostettua tuolta Hakaniemen hallista.Yleensä tein niistä pataa tai sitten maksasta pateeta. Viime kesänäkin tein pojalleni kanansydämiä tomaattisessa ja tulisessa kastikkeessa,vaikken itse niitä syökään,enään. Tuosta salaatista hän takuulla tykkäisi!

    VastaaPoista
  2. Todella mieklenkiintoinen kastike. Mihinkähän kaikkeen muuhun se sopisi....

    VastaaPoista
  3. Yaelian: Muistankin poikasi sydäntykkäämisen. Mielenkiintoinen tuo kastike. Voisi koittaa joskus. Hamstrasimme sydämiä nyt taas pakkaseen.

    Nanna: Menisi varmaan ihan yksinkertaisena pastankin lisukkeena. Kaprikset tuovat niin paljon suolaa muassaan, ettei sitä tarvitse lisätä lainkaan. Mitä käyttökohteita sinulle tuli mieleen?

    VastaaPoista
  4. Kokeile kivipiiroja joskus niin, että leikkaat ne valkoiset rusto-osat pois - jäljelle jää pelkkä lihas, jonka koostumus on hieno, sillälailla miellyttävän rouskuvasti. Minä teen niin silloin kun itse laitan kivipiirat paistettavaksi, tykkään sillä tavoin niistä enemmän. Mun mieheni taas rakastaa rustoja, joten hän jättää ne paikalleen. Mieltymysero, ja tottumusero myös, mutta kivipiiroille kannattaa antaa toinen mahdollisuus! Ja vielä täytyy sanoa, että kivipiiroissakin on eroa, riippuen myös siitä, miten kanat on kasvatettu. Ai niin, meillä on myös tapana puhdistaa sydämet verestä valkoviinissä tai sakessa, ja kivipiirat saavat saman käsittelyn.

    Joka tapauksessa salaatti näyttää herkulliselta! Ja sydämet ovat herkkua, minäkin olen (yllätyksekseni) täysin hullaantunut niihin! Maksasta sen sijaan olen tykännyt aina :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kivipiiravinkeistä pinea! Täytyy ottaa joskus uudelleenkokeiluun. Rahaa siinä ei ainakaan paljoa häviä.

    VastaaPoista
  6. Voi ihanaa, että joku muukin ymmärtää kanansydänten ja -maksan päälle. Yleensä hehkutukseni aiheesta nostaa vain kulmakarvoja.. Kastike kuulostaa fantastiselta - testiin menee!

    VastaaPoista
  7. Me olemme saaneet osaksemme myös noita kulmankohotuksia, mutta varsinkin soijamaustetuista, grillatuista sydämistä on moni pitänyt. Miten sinä nautit nämä sisäelimet?

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat