Sivut

maanantai 17. joulukuuta 2018

Mukulaselleriä alku-, pää- ja jälkiruuaksi

No, ehkei ihan otsikon mukaisesti läpi aterian ja toisaalta taas miksei. Juuri- eli mukulaselleri taipuu erilaisiin tekstuureihin ja makuyhdistelmiin niin mukavasti, että siihen tuskin pääsisi kyllästymään vaikka söisi sitä läpi useamman ruokalajin kokonaisuudenkin. 
Olen nostanut tähän juttuun Satokausikalenterin haastamana vanhoja juttujamme mukulaselleristä vuosien varrelta. Meille mukulaselleri on maistunut loistavasti niin lisukkeena kuin lautasen pääelementtinäkin. Parhaimpia yhdistelmiä ovat olleet metsäiset ja juurevat maut - sienet, riista ja poro. Joulupöydän alkupaloissa mukulaselleriä on tarjottu useammankin kerran. Lopusta löytyy myös muutamia ravintolapoimintoja mukulaselleriä sisältäen, sillä ainakin meille ravintolakäynnit ovat hurjan inspiroivia.
                             Omena-mukulasellerisalaatti on ollut osana joulupöytäämme




Sellerikreemi kävi hyvin yksiin pienenä alkupalana 
kampasimpukan ja tomaatticoncassen kanssa. 



Mukulaselleri on myös paikallaan osana juuresmuussia.

Yllättäen juuriselleri taipui myös jälkiruuaksi, jossa mallia otettiin klassisesta Waldorfin salaatista. 
Juuriselleripannacotta, omenagranite ja karamellisoidut saksanpähkinät

Muina ideoina ravintolakäynneiltä mainittakoon:

Tukholmalaisessa Gastrologik ravintolassa mukulaselleri tarjottiin "tortillana" poron, kuusenkerkän ja puolukan kanssa. 
Ravintola Ernstissä Berliinissä mukulaselleri nautittiin grillattuna. Se oli maustettu korianterinsiemenillä, hunajalla ja timjamilla. Kokonaisuuden kruunasi miedolla kirpsakkuudella piparjuurikerma. 
Helsinkiläisessä ravintola Chapterissä mukulaselleristä käytettiin myös juurentyngät. Juuresta löytyi lautaselta monessa muodossa. Auringonkukansiemenet sopivat hyvin mukulasellerin makuun. 
Aikanaan myös Chef & Sommelierissä juuriselleristä käytettiin ihan kaikki osat sellerisotossa, jossa pikkuruiset selleripalat oli valmistettu risoton tapaan. Liemen vihreys tuli varsista. 
Bocuse d'Or harjoituskeittiössä vuonna 2016 Eero Vottonen valmisti mukulasellerin kokonaisena suolakuoressa. Tuolloin se tarjottiin saksanhirven kanssa. 


Miten teillä syödään juuri- eli mukulaselleriä?
Onko löytynyt jotain ylivoimaista tai yllättävää makuparia mukulasellerille?
Mieluusti saa pistää linkinkin kommentteihin!

2 kommenttia:

  1. Tein elämäni ensimmäisen Waldorfin salaatin joulupöytään! Se oli hitti. Aiemmilla kerroilla minulla on vähän turvonnut kurkku juuriselleristä, mutta keitin ilmeisesti omani niin kypsäksi, että se ei enää "allergisoinut". Tykkään kyllä kovasti sen mausta, että voisi kokeilla muitakin sellerireseptejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ettei nyt tullut allergista reaktiota. Aika rohkeaa kokeilla jouluna! Mukulasellerissä on kyllä oma hieno makunsa.

      Poista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat