Sivut

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Bunyong homestay ja Angkorin temppelit on loistoyhdistelmä

Kambodžan reissustamme on nyt tasan vuosi. Se oli ihana reissu perheen kesken aurinkoon, historiaan, ystävällisyyteen ja hyvin erilaiseen ympäristöön. Parhaiten reissukohteista nousee mieleen kolme paikkaa: Koh Rongin saari, Angkorin yli tuhannen temppelin alue ja temppeleihin liittyen Bunyong Homestay. Kahdesta viimeisimmästä en ole kertonut vielä lainkaan, mikä on suorastaan vääryys. Korjataan se nyt. 
Olimme varanneet lennot Kambodžan Sihanoukvillestä Siem Reapiin (ja sieltä edelleen Phnom Penhiin) yhden yön pysäykselle aikomuksena tutustua Angkorin temppeleihin. Majoitusvaraus vain odotutti ja onneksi teki niin, sillä yhtenä iltana työkaverini vinkkasi Adalmina's adventures-blogin kotimajoitusjuttuun. Innostuimme asiasta heti ja teimme varauksen. Se olikin ihan paras majapaikka tuolla reissulla! 
Varaus ja etukäteissopimiset sujuivat hienosti sähköpostin välityksellä. Kesken reissumme majapaikan isäntä James Bun laittoi sitten viestiä ettei ole itse paikalla, mutta muut huolehtivat kyllä meistä. Pieni pelko alkoi hiipiä meihin - osaavatko muut englantia, miten hoituu meidän ja tavaroidemme haku kentältä, entä muut sovitut asiat. Huoli oli aivan turha ja jälkikäteen ajateltuna naurettava, sillä kaikki sujui todella hienosti. 
Meitä oli vastassa lentokentällä kaksi tuk tukia, joihin mahduimme hyvin koko perheen ja laukkujen kanssa. Kärryyttelimme hymy korvissa kuoppaisia teitä pitkin hökkelimäisen kylän läpi. Perillä meitä odotti valmiiksilaitettuna kaksi kivaa huonetta hyttysverkkoineen perheen kodin yläkerrassa.
Tyttäremme iloksi pihapiirissä oli paljon eläimiä : koiria, kanoja, tipuja ja kukko. Kylän lapsilla loppui juuri kouluhetki majoituspaikassamme kun istahdimme pöydän ääreen jutustellen neljän muun majoittujan kanssa. Muut matkalaiset sattuivat kaikki olemaan Amerikasta, kahdesta eri seurueesta.
Ehdimme illalla oppaan ja tuk tuk-kuskin kanssa käydä ostamassa vuorokauden liput temppeleille ja myös katsomassa auringonlaskun.
Tosin hassusti niin että katsoimme auringon laskevan puiden taa meidän seisoessa temppelin päällä, kun auringonlasku jonkun temppelin taa olisi voinut olla kiintoisampaa.

Söimme illallista perheen ja heidän ystäviensä kanssa nauttien mm. kalaa, riisiä ja kasviksia. Oli hauska jutustella porukalla pimeässä illassa monen moisista asioista. Toimme tuliaisina Suomesta mm. salmiakki, joka sai melkein kaikkien naamat vääntymään oudolla maullaan. 

Aamulla heräsimme ennen kukonlaulua, sillä oppaamme tuli tuk tukilla hakemaan meidät Angkorin temppeleille. Minun piti korjata pukeutumistani oppaan neuvojen mukaan: olkapäät ja polvet on ehdottomasti laitettava piiloon eikä liian avoimia kaula-aukkoja saanut olla. Vietimme monta tuntia temppeleillä selkeästi englantia puhuvan oppaan kanssa.
Aloitimme auringon noususta Ankgor Watin temppeliltä jatkaen toivomaamme viidakon valtaamaan, ruokkoamattomaan Ta Prohm temppeliin.
Siellä käyntimme oli aivan maaginen, sillä saimme tutustua temppeliin hetken ihan keskenämme neuvokkaan oppaan kanssa ennen kuin muut turistit jylistäen rynnivät paikalle. Ympärillämme oli vain heräilevä viidakko linnun liverryksineen ja lempeine auringonsäteineen.
Kävimme vielä kivassa ruokapaikassa ja parissa muussakin temppelissä ennen kuin pyysimme uupuneina paluuta majapaikkaan. Ehdimme ottaa pikku tirsat ennen kentälle suuntaamista.

Lapset toivoivat että olisimme viettäneet kotimajoituksessa useammankin yön ja totta puhuen me vanhemmat olimme aivan samaa mieltä. Vaan minkäs teet kun lennot ja jatkomajoitukset oli jo varattu. 

Kuljetukset, oppaan ja ruokailut hoiti pyynnöstämme kotimajoituksen isäntä James Bun. Tarkastellessani nyt majapaikan muuta tarjontaa sieltä löytyy myös ruoanlaittokurssia ja pyöränvuokrausmahdollisuutta. Paketti oli todella helppo ja mikä parasta, hyödytti koko yhteisöä. Työntekijät James Bun palkkaa omasta kylästään. James on myös adoptoinut kylän lapsia joko niin että hän auttaa taloudellisesti heitä sijaiskodeissaan tai on ottanut luokseen asumaan. Kylän koulua James Bun perheineen tukee myös, sillä hän uskoo koulutuksen voimaan köyhyyden voittamisessa. Tästä(kin) kannattaa lukea lisää Anna-Katrin blogista.
Angkorin temppeleistä voit lukea enemmän esimerkiksi Meriharakka-blogista , Travelloverilta ja Muuttolintu-blogista. Meidän kuviamme temppeleiltä voit katsella vielä lisää alla.

Tässä linkit muihin juttuihimme Kambodžasta. MATKAT-välilehdeltä löytyykin sitten juttuja muistakin maista.
Parissa viikossa neljä kohdetta
Koh Rong - paratiisisaari
Kambodzalainen kokkauskurssi ja kala amok
Phsar Leu market täynnä tohinaa, Sihanoukville
Sihanoukvillen ravintolasuositukset + katuruokalisät
Phnom Penh, hyväntekeväisyyttä nautiskellen

Angkor Wat-temppelillä auringonnousua ei tarvinnut seurata yksin. 

Kukkuu!

Ta Prohmin ympärille ja päälle kasvanut viidakko osin myös kannattelee sortumassa olevia rakenteita. Siksikään niitä ei ole mielekästä raivata pois.




Tai Ne temppelillä ei ollut kuin muutama seurue meidän lisäksemme. Paikka oli todella viehättävä! Sortuneiden kivien joukosta paljastui kauniita yksityiskohtia - ja suuria hämähäkkejä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat