keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Sihanoukvillen ravintolasuositukset + katuruokalisät

Kuten aiemmin jo kerroin, Kambodzan Sihanoukville ei mielestämme ole lainkaan suositeltava matkakohde. Jos sinne kuitenkin eksyt, tässä pari ihanaa ravintolaa, yksi kahvila ja muutama katuruokavinkki.

Dao määrittelee itsensä vegaaniseksi kahvilaksi, mutta annosten perusteella minä nimeäisin kyllä paikan ravintolaksi.
Dao sijaitsee aivan lauttalaiturin vieressä, josta paatit lähtevät esimerkiksi Koh Rongin saarelle. Joten jos luppoaikaa jää ennen lautanlähtöä, suosittelemme lämpimästi kiipeämään raput ylös Yasmine-ravintolan perältä tähän ihanan rentoon paikkaan.
Maisemat viihtyisästä ravintolasta ovat kivat. Juomat - alkoholilla tai ilman- ovat raikkaita ja kauniita. Olutta sopi hakea halutessaan alakerran ravintolasta.
Oma falafelini tarjoiltiin ehkä hiukan tylsästi tomaatti-kurkku-salaatilla, jota toki piristivät oliivit. Jujuna annoksessa oli kuitenkin valkosipulinen tahinikastike,joka sitoi maut hyvin kokonaisuudeksi. Jukan ottamana couscous-salaatti oli raikas kirpsakan kastikkeen ryhdittäessä makuja. Paahdetut pähkinät olivat loistolisä! Molempien ruuat olivat tosi hyviä, mutta hiukan harmittaa ettei tullut maistettua todella kehuttua vegaanihampurilaista.
Ravintolan pillit olivat pestäviä bambu-pillejä ja take away-astiat kierrätysmateriaalista tehtyjä.
Kokonaisuus oli oikea hyvänmielen paketti!


Tämä ravintola sijaitsee Otres Beach 2:lla, noin viiden dollarin tuktuk-matkan päässä Sihanoukvillestä. Me kävelimme paikkaan rantaa pitkin, mutta ohitimme huomaamattomat kyltit päätyen paikallisten asutuksille. Sieltä meidät (mutkien kautta) ohjattiin ystävällisesti oikeaan paikkaan. Neuvoksi siis, että jos hiekkarannalla kävellessä näet TAMU-kyltin, olet juuri ohittanut Secret Gardenin.
Ravintolan annokset olivat kauniita, kookkaita ja maukkaita. Juomat olivat myös kehun arvoisia. Ruokien saamisessa tosin kesti turkasen kauan, vaikka ravintolassa ei ollut paljoa asiakkaitakaan. Lomalla ei onneksi ollut kiire ja maisematkin olivat ihan kohdillaan. Alkuruuat maksoivat noin 5 dollaria ja pääruuat 7-8 dollaria. Mielestämme ravintolassa oli oikein oiva hinta-laatusuhde.
Ravintolan ohessa oli myös pieni myymälä, jossa myydään paikallisia tuotteita joista maksetaan reilu palkka paikallisille. Me ostimme täältä luomulaatuisia kambodzalaisia pippureita.


Hyväntekeväisyyttä harjoittavan Starfish Projectin kahvilan sisäpihalle oli ihana istahtaa kupilliselle kahvia. Vihreyden keskellä voi rauhoittua hetkeksi kaupungin hälinästä. Sitruunapiirakka ja brownie olivat todella hyviä, palvelu ystävällisen hymyileväistä! Kahvilasta saa myös lounasta, mutta tätä emme maistaneet. 
Starfish Bakeryn yhteydessä on kauppa, josta voi hankkia vaikkapa kierrätysmateriaalista tehdyn repun, koruja ja taideteoksia. Täällä työllistetään vammautuneita ja muuten avun tarpeessa olevia
Starfish Bakery and cafe sijaitsee pienen kävelymatkan päässä Phsar Leu marketilta, joka on mielestämme myös suositeltava käyntikohde. 

Olisimme halunneet mennä myös SANDAN-ravintolaan, mutta he olivat juuri muuton keskellä avatakseen uudestaan tammikuussa 2018. Saman hyväntekeväisyysketjun Friends ravintola Phnom Penhissä oli todella hyvä! 
Kävimme kokkikurssilla NYAM-nimisessä ravintolassa. Jos aikaa olisi ollut, olisimme todennäköisesti käyneet syömässä myös täällä. Nyamissa tarjoillaan aitoa khmer-ruokaa katetulla kattoterassilla.

Sitten vielä muutama katuruokavinkki:

Rannalta sai ostaa grillattuja mustekaloja, jotka maustekastikkeeseen dipattuna olivat ihan älyttömän hyviä. Paitsi ne joihin oli jätetty sisälmykset matkaan.

Rannalla oli myös muutama koju, josta myytiin hauskoja kookospannukakkuja. Ne paistettiin ja täytettiin kuumalla levyllä, kääräistiin sitten rullaksi ja myytiin rapsakkana makeana yleensä pusseittain. 

Roti-paistajan kojulla vierailimme useamman kerran herkutellen makeilla vaihtoehdoilla. Nuoren miehen letunpaistoa oli ilo seurata, varsinkin kun hän pikapilkkoi banaania lettuun. Katso Jukan kuvaama video täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin