Sivut

tiistai 29. huhtikuuta 2008

Vappupiknik lattialla

Juhlistimme vappua lasten kanssa pitämällä piknikin lattialla. Lapset olivat aivan innoissaan näinkin "pienestä" asiasta. Tuli heti erilainen fiilis kun nautiskeltiin ruokaa lattialla istuen. Mussutettavana oli itsetehtyjä minikebakoita, prinssinnakkeja, kirsikkatomaatteja, viinirypäleitä, uunissa tehtyjä ranskalaisia ja Muumi-keksejä. Dippauskastikkeina meillä oli ihan simppelisti ketsuppia ja sinappia, ruokailuvälineinä sormet. Hauskaa, helppoa ja maistuvaa!

Jauhelihakebakot ministi

Tein normaalin lihapullataikinan. Siitä muotoiltiin lasten kanssa pieniä suiroja tai palloja, jotka asetettiin leivinpaperin päälle pellille. Tähän tökättiin hammastikku, josta oli leikattu saksilla terävimmät piikit pois.
Minikebakoita paistettiin 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Kyllä oli hauska dippailla näitä minikebakoita ketsuppiin, sinappiin tai sujauttaa suuhun ihan sinällään.


maanantai 28. huhtikuuta 2008

Silakkapihvit uunissa


Simppeliä, käryvapaata ja silti yllättävän rapsakkaa silakkaruokaa. Maistuvaa muussin kanssa, kuinkas muuten!

Silakkapihvit teet kädenkäänteessä näin:
Laita korppu- tai ruisjauhoja lautaselle. Ripottele sekaan myös suolaa. Kääntele valmiita silakkafileitä molemmilta puolilta jauhossa ja aseta sitten leivinpaperille pellin päälle. Jos haluat täytettyjä pihvejä, laita luonnollisestikin täyte fileen päälle ja aseta "kanneksi" toinen jauhotettu silakkafile. Vuole joka fileen päälle pieni nokare voita.

Paista uunissa 250 asteessa viitisen minuuttia. Käännä pihvit ja paista vielä toiset 5 minuuttia.

Tällä kertaa kokeilimme täytteinä fetaa ja vuohenjuustoa. Ensimmäisen maku ei silakalta päässyt oikein läpi, toinen oli kuulemma hyvää. Henkilökohtaisesti en vuohenjuustosta perusta, joten en sitä myöskään maistanut.

Dipattavaa


Meille erilainen välipala syntyi kermaviilipohjaisesta dippikastikkeesta ja erilaisista "tikuista". Lapset kuorivat porkkanat ja kurkut jotka minä sitten pilkoin. Tarjolla oli myös (kaupasta ostettuja) leipätikkuja eli grissineitä, joita kyllä voi tehdä itsekin - mitäpä ei voisi :) . Kokeilimme myös varsiselleriä dippaukseen, mutta eipä ollut kaksinen... paitsi pian 3-vuotias kulinaristi rouskutti kyllä niitäkin menemään herkkuna.

Dippikastike on yksinkertaisesti tehty sekoittamalla kermaviilin joukkoon grillimaustetta. Annoin seoksen maustua jääkaapissa pari tuntia ennen välipalaa. Tarjoilin dippikastikkeen Allu-snapsilaseista, niin kenenkään ei tarvinnut kurkotella dippikulholle. Samalla tuli myös käytettyä snapsilaseja :)

sunnuntai 27. huhtikuuta 2008

Entrecote ja kuorrutettu lehtiselleri

Grillikausi on alkanut vauhdilla, nyt vuorossa entrecote. Liha haluttiin tehdä konstailematta ja naturellina. Huoneenlämpöiseen pihviin öljyä pintaan, grillissä 2-3 minuuttia per puoli, lopuksi pintaan suolaa (puhdasta merisuolaa kristallihiutaleena) ja mustapippuria myllystä.

Lisukkeeksi sen sijaan, yllätys yllätys Ruokatorstaista, kokeiltiin kuorrutettua lehtiselleriä (sama kuin varsiselleri). Siihen tarvittiin:

5 lehtisellerin vartta
vettä ja suolaa
n. 100 g sinihomejuustoa

Leikkaa lehtiselleri noin sentin paloiksi. Keitä paloja suolavedessä noin 5 min. Laita sellerinpalat voideltuun uunivuokaan ja levitä päälle murennettu sinihomejuusto. Kuorruta 250 asteessa noin 10 minuuttia.

Tämä setti oli todella maukas! Mietittiin että lisuke olisi toiminut varmaan myös folionyyteissä grillissä. Tällöin ei olisi tarvittu erikseen uunia.

Hyppysellisen lisäys:
Jälkiruuaksi ostin kaupungilta suklaakonvehteja, tällä kertaa Stockmanin konvehtitiskiltä. Hyviä olivat, mutta sellainen tuntuma jäi, että Kaakaopuu Kampissa olisi edullisempi. Kaakaopuussa myydään ihania Leonidaksen suklaita. Kyllä kunnon konvehti on huippuherkullista ja helppoa, joskaan ei halpaa jälkiruokaa. Tosin meillä oli tällä kertaa mielestäni aika reilu mitoitus (alla olevat pallerot hävisivät kahden aikuisen suuhun), mutta kun ei oikein osannut päättää mitä ottaisi tai paremminkin jättäisi... Maistoin elämäni ensimmäisiä tuoreita konvehteja Brysselissä, eikä sen jälkeen paluuta ole ollut. Tuntuu, että uusissakin kaupungeissa törmään kuin sattumalta suklaakauppojen ovelle :)


Linssipata


Nyt on meilläkin kokeiltu linssejä, ihan ensimmäistä kertaa perheemme historiassa. Ajattelin että aloitetaan nyt kunnolla, Rosmariinin kehumalla maailman parhaalla linssipadalla. Meille vaikutelmaksi jäi mausteinen hernekeitto ilman palvikinkkua. Ihan hyvää, mutta ei nyt mitään ultimateherkkua. Sopi hyvin tämän päivän kevyeksi lounaaksi, sillä iltapäivästä olemme menossa herkuttelemaan Pastapään isän syntymäpäiville. Lapsille emme näin mausteista ruokaa tarjonneet, vaan he saivat keitettyjä perunoita, porkkanoita ja nakkeja.

Tässä ohje suoraan kopioituna Pastanjauhajien reseptistä:
1 rkl oliiviöljyä
1 iso punainen sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 punainen chilipalko/kuivattua chiliä
kurkumaa
kanelitanko
tähtianis
4 kardemumman siementä kuorittuna ja siemenet murskattuna (tai helpompi vaihtoehto; teelusikankärjellinen murskattua kardemummaa)
175 g Puy tai Umbrian linssejä (tai semmoisia vihreitä linssejä, mitä kaapissa sattuu olemaan)
7 dl kana- tai kasvislientä
(suolaa, mustapippuria)
2 tomaattia kuorittuna, siemenet poistettuna ja kuutioituna
kourallinen korianteria tai persiljaa

Silputut sipulit ja chili paistellaan oliiviöljyssä pehmeiksi, lisätään kurkuma, tähtianis, kanelitanko ja kardemumma ja paistellaan 1-2 min. Lisätään liemi ja linssit, lämpöä sen verran että kiehuu hiljalleen (ilman kantta) ja annetaan kypsyä 15-20 min. Lisätään suolaa jos tarvis ja mustapippuria, jos tekee mieli. Kun linssit ovat kypsiä, lisätään tomaattikuutiot ja persilja (tai korianteri) ja keitetään vielä 2-3 minuuttia. Lopuksi poistetaan tähtianis ja kanelitanko.

Ohjetta voi soveltaa laittamalla enemmän tomaattia, (murskana tai paseerattuna), tosin silloin kannattaa vähän vähentää vedenmäärää, ettei tule keittoa.

lauantai 26. huhtikuuta 2008

Kanasalaatti


Eilistä kanaa jäi, joten yhdestä jääneestä rintaleikkeestä saatiin aikaan pikainen salaattilounas.
1 grillattu broilerin rintaleike
jäävuorisalaattia
pari tomaattia (lisänä kirsikkatomaatteja)
fetaa
punasipulia
1 prk ananaspaloja

Grillikanaa ja vihanneshakkelusta


Grillasin kanaa toisen kerran tänä vuonna, eikä se ollut helppoa vieläkään. Viimeksi teimme kanaa Wieniläisittäin, nyt kanat saivat pintaansa oman grillausöljyn. Grillausöljy syntyi hetkessä, tyyliin "kaikkea mitä kaapista löytyy". Tämä riitti kolmen rintaleikkeen grillaamiseen.

1/4 dl oliiviöljyä
1/4 dl soijakastiketta
n. 1 tl HP-maustekastiketta
n. 1tl dijon-sinappia
1,5 rkl Thai sweet chili kastiketta


Voitele kanat grillausöljyllä ja laita grilliin. Grillaa rintaleikkeitä noin 40 minuuttia ja voitele aina välillä grillausöljyllä. Joidenkin mielestä marinadit ym pitää ottaa pois ennen grillausta, ettei se pala pintaan kuoreksi ja estä lihan kypsymistä. Minä tykkään kyllä grillata marinointien ja grillausöljyjen kanssa. Lihoista tuli hyvää mutta suolaa ne kaipasivat. Ei tuo grillausöljykään ole mikään mestariteos mutta mukavaa vaihtelua. Niin ja lopputulos sisälsi "hiukan" karsinogeeniä, se menköön grillauskauden aloittelun piikkiin.


Lisäkkeeksi tein hakkeluksen jälleen "kaikkea mitä kaapissa on" tyylillä. Lisäkkeeseen tuli:
2 tomaattia
2 lehtisellerin vartta
1 punasipuli
5 cm kurkkua
2 rkl kapriksia
1,5 rkl Thai sweet chili kastiketta


Silppua ainekset ja sekoita kulhossa, se on siinä.


Parsakaalikeitto inkiväärillä


"Tanssii Tähtien kanssa" tuomari Jukka Haapalainen on esitellyt Gloriassa kesäkuussa 2006 Inkiväärinmakuisen parsakaalikeiton. Olen varmaan repäissyt sivun irti alapuolella olleen kuppiriisin vuoksi, mutta nyt alkoi keitto kutkuttamaan. Tein vain puolikkaan satsin, koska tarkoitus oli tarjoilla keitto ruokahalun herättäjänä. Minusta keitto oli kaunis vihreydessään, Pastapään mielestä taas ruma - näin sitä voi olla ihan eri mieltä samasta asiasta.(Kuva ei kyllä kerro koko totuutta...) Molemmat kuitenkin tykkäsimme mausta, varsinkin kun laitoin ronskisti ohjetta enemmän inkivääriä. Tryffeliöljy ei kyllä meidän inkiväärimäärillä päässyt oikeuksiinsa. Keitto oli huippuhelppo ja nopea tehdä.

4 dl vettä
2 rkl kasvisfondia
pieni sipuli pilkottuna
300 g parsakaalia pestynä ja paloiteltuna, myös varsi
1-4 tl raastettua, tuoretta inkivääriä
suolaa
ripaus mustapippuria
1 rkl (yrttimaustettua) tuorejuustoa
reipas teelusikallinen tryffeliöljyä

Kiehauta vesi ja fondi kattilassa. Keitä sipulia ja parsakaalia liemessä noin 10 minuuuttia. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää mausteet ja tuorejuusto. Kuumenna keitto.

perjantai 25. huhtikuuta 2008

Väriä perjantaihin

Kylläpä alkoi viikonloppu perjantai-iltasella maukkaasti ja erityisen tuoksurikkaasti!

Hyväntuulisen Martti Servon soidessa taustalla nautimme alkuun Inkiväärinmakuista, upean vihreää parsakaalikeittoa ja perään Grillattua broiskua Pastapään grilliöljyllä, kasvishakkeluksen kanssa.

Oikeasti mikään ei ole kesäntuoksuisempaa kuin grillissä kärventyvä liha...

"Rak-ka-us termariin, termariin ja korkki tiukkaan kii!"

torstai 24. huhtikuuta 2008

Mausteinen makkara-riisipata


Makkaraa toisena päivänä peräkkäin ja vielä samalla viikolla! Ihan eri asiahan olisi jos nämä peräkkäiset päivät olisivat sunnuntai ja maanantai :). Ei meidän tapaista, mutta menköön nyt tämän kerran. Tämä on taas niitä Pastapään kokeiltavaksi merkittyjä ruoka-ohjeita "Ruokatorstai"-keittokirjasta. Ai että vaihtakaa jo levyä vai...? Joka tapauksessa hyvää oli, vähän erilainen makkararuoka taas. Sopisi kyllä mainiosti mussutettavaksi hiihtolenkin jälkeen hyisenä pakkaspäivänä. Ihan niinkuin hiihtäisimmekin...

Tässä ohje ihan vain pikkaisen muuteltuna. Suluissa alkuperäiset
170 g pepperonisalamia (400g chorizoa) paloiteltuna
sipuli pilkottuna
porkkana pilkottuna
paprika pilkottuna
1 rkl öljyä
2 dl arboriorisottoriisiä
tölkki tomaattimurskaa
2 dl lihalientä
laakerinlehti
1 tl basilikaa (½ tl)
1 tl timjamia (½ tl)
chilijauhetta maun mukaan
(Tabascoa muutama tippa)
hiukan suolaa

Kuullota sipuli kuumassa öljyssä. lisää riisi ja hämmennä hetki. sekoita muut kasvikset joukkoon. lisää tomaatti ja lihaliemi. Mausta ja anna kiehua, kunnes riisi on kypsää. Hämmennä kypsymisen aikana, ettei seos tartu kattilan pohjaan. Tarkkaile nesteen määrää ja lisää tarvittaessa. Lisää makkarat. Ohjeen mukaan makkarat pitäisi pyöräyttää pannulla, mutta minä en viitsinyt tehdä tiskiä. Tarkista lopuksi vielä suolan määrä, varsinkin jos olet lisännyt nestettä kypsymisen aikana.


Laivaleivät


Tällaiset leivät askarreltiin tänään lasten kanssa. Purjeet on tehty siis kinkuista tai juustoista. Vedenpärskeinä leipäveneen alla on salaattia, koristeina porkkanaa, paprikaa, viinirypäleitä ja kirsikkatomattia. Rantakallion virkaa toimittaa Domino-keksi.

Lasten kommentteja omista tekeleistään:
"Kylläpä näyttää heekulliselta!"
" Ompa hienoja!"

Mitä tästä opimme? Tarvitset vain coctailtikun jotta saat ruokailuun lisäpotkua :)

keskiviikko 23. huhtikuuta 2008

Lohilaatikko

Meillähän syödään kotona kaksi lämmintä ateriaa päivässä, koska olen lasten kanssa kotosalla Pastapään paahtaessa töissä meille pötyä pöytään. Osittain tästäkin syystä innostuin kokkailusta enemmän, koska halusin tehdä ja syödä muutakin kuin makaronilaatikkoa ja uunikanaa. Noissa ruuissa ei ole mitään vikaa, päinvastoin, mutta ei niitä viitsi koko aikaa syödä. Lounaaksi meillä oli siis siskonmakkarasoppaa intialaisilla mauilla, välipalaksi sarvia ja uunin lämmettyä olikin hyvä lykätä sinne lohilaatikko. Resepti löytyi Eeva Salosen "Ruokatorstai"-kirjasta. Minä jätin savukyljen pois päältä. Hyvää oli, taas pojot Eevalle.

600 g (6-8 kpl) perunaa kuorittuna ja viipaloituna
1 sipuli silputtuna
250 g kylmäsavulohta viipaleina
2 dl juustoraastetta
tilliä (ohje sanoi 2 rkl, minä panin melkein koko ruukullisen)
4 dl maitoa
2 munaa
valkopippuria

Levitä laakeaan uunivuokaan kerroksittain pottuviipaleita, sipulia, kalaa, tilliä ja juustoraastetta. päällimmäiseksi perunaa. Tai jos unohdat juuston väleistä, laita se vain vuuan päälle :) .
Sekoita munamaito ja mausta. Kaada neste vuokaan.
Kypsennä 175 asteisessa uunissa noin 1½ tuntia.

Siskonmakkarakeitto intialaisittain

Alunperin Tuulentuvasta lähtenyt currymausteinen siskonmakkarakeitto löysi meidän kattilaamme Soppakellarin väen suositeltua sitä. Teimme keiton heidän kovasti kasvispitoisella ohjeellaan ja hyvää oli! Curryn mausteisuus yhdistettynä tuorejuuston tuomaan täyteläisyyteen helli mukavasti makuhermoja arjen aherruksen keskellä. Ruuan nopeus riippuu raastajan välineestä :)

Tässä ohje suoraan Soppakellarista:
öljyä
3 tl currya (tai maun mukaan, mieluimmin reilusti)
1 l vettä
kana- tai kasvisfondia
1 iso sipuli
200 g porkkanaa
200 g lanttua
200g palsternakkaa
500 g siskonmakkaraa
200 g valkosipulituorejuustoa

Raasta lanttu, palsteri ja porkkana karkeaksi raasteeksi sekä silppua sipuli. Sekoita curry ja öljy kattilassa ja kuumenna, kunnes seos alkaa hiukan kuplia. Lisää vesi ja fondi. Lisää kiehuvaan veteen raasteet ja sipulisilppu. Kiehuttele hiljaksiin noin 15 minuuttia. Purista raaka siskonmakkara kuoresta pikkuisina palleroina suoraan keiton joukkoon, ja anna keiton kiehua hetken aikaa. Lisää joukkoon tuorejuusto ja kiehuttele vielä sen aikaa, että makkarat ovat kypsiä ja juusto sulanut.

Täytetyt sarvet


Tällaisia rasvaisia, mutta oikein maistuvia täytettyjä sarvia teimme tänään välipalaksi. Lapset kaulitsivat, täyttivät ja rullasivat sarvet itse, joten leivonnaisista tuli taas hienon persoonallisen näköisiä. Me täytimme sarvia perinteisen juuston lisäksi myös muillakin herkullisilla aineksilla. Taikinaa oli tosi helppo leipoa. Ohje on Maito ja terveys ry:n sivuilta, jonne eksyin googlettamalla.

Täytetyt sarvet
(18 kpl)
5 dl vehnäjauhoja
3 dl grahamjauhoja
200 g voita
2 1/2 dl maitoa
30 g hiivaa/pussillinen kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
täyte1: juustoraastetta
täyte2:sinihomejuustoa
täyte3: punaista pestoa, basilikaa ja parmesaania
Voiteluun: 1 muna

1. Kuumenna uuni 225 asteeseen.
2. Sekoita keskenään jauhot ja kuivahiiva. Sulata ja jäähdytä rasva.
3. Lämmitä maito. Lisää suola ja sokeri.
4. Lisää vähitellen sekoittaen jauhot ja rasva. Alusta taikina nopeasti tasaiseksi.
5. Muovaa taikina heti tangoksi ja jaa kolmeksi palaksi.
6. Kaaviloi palat kevyesti kolmeksi pyöreäksi levyksi.
7. Leikkaa levyt taikinapyörällä kuuteen lohkoon. Ripottele jokaisen kolmion keskelle täytettä.
8. Kierrä kolmiot leveämmästä reunasta alkaen rulliksi (ja taivuta sarviksi)
9. Kohota sarvet peitettyinä. Voitele ja kypsennä uunissa noin 15-20 minuuttia.

Kysyin lapsilta vielä lisää ideoita täyttämiseen:

"Ananasta", "Kaalia", "Tomaattiviipaleita"

tiistai 22. huhtikuuta 2008

Currypihvit Tofusta


Tofuun emme ole saaneet makua oikein koskaan, mutta yritimme sitä taas. Tällä kertaa kokeilin tehdä niistä Currypihvejä Ruokatorstai -kirjan tapaan. Ohje on todella helppo ja nopea, tarvitaan:

250g tofua (1 pkt)
currya
öljyä paistamiseen

Leikkaa tofu pitkittäin 2-3 "pihviksi" ja mausta pinnat currylla. Paista pihvit pannulla kullankeltaisiksi.

Ohjeessa neuvottiin tarjoilemaan soijakastikkeen ja salaatin kera. Meillä ei ollut kuin kurkkua, joten päätin tehdä lisukkeeksi kuskusia ja paistaa hiukan sipulia. Laitoin kiehuvaan veteen hiukan soijaa ennen ryynejä ja se antoi kuskusille mukavan maun. Myös sipulin sekaan loraus soijaa teki terää. Kokonaisuus oli ihan ok, joskin ei tuo tofu edelleenkään oikein sytyttänyt.

Dominopirtelö

Välipaloissa on aina miettimistä. Ei aina viitsisi laittaa lapsille leipää, jogurttia, rahkaa, karjalanpiirakkaa tms. Selailin hiukan netissä ja vastaan tuli tämä Dominopirtelö Reetan resepteissä. En itse tykkää pirtelöistä, mutta ei kai lapsien tarvitse siitä kärsiä. Ajattelin siis ensimmäistä kertaa elämässäni pöräyttää pirtelöt tulemaan. Ilman monitoimikonetta meni hiukan haasteelliseksi, mutta kaikki tuli syötyä (osa pillillä, loppu lusikalla), joten en kai minä pahemmin epäonnistunut :) Poitsut kyllä auttoivat taas, joten en minä ihan yksin "urakkaa" tehnyt.

Tässä ohje Reetan tapaan:
150 g Domino-keksejä eli 11 kpl (vähempikin olisi riittänyt)
2 dl maitoa
½ l vaniljajäätelöä
1 tl vaniljasokeria

1. Murskaa keksit monitoimikoneella hienoksi muruksi. Ota muruista muutama ruokalusikallinen sivuun koristelua varten.
2. Lisää monitoimikoneeseen maito, pehmeä jäätelö ja vaniljasokeri. Sekoita kunnes juoma on kuohkeaa.
3. Kaada pirtelö korkeisiin laseihin ja koristele. Tarjoa heti.

Itse teimme seuraavasti:
1. Lapset murskasivat keksit käsin ja minä hoitelin "loput" sauvasekoittimen terällä. Sattumia jäi silti tylsän paljon.
2. Keksit pois astiasta, löllö jätski ja maito tilalle. Kun nämä ovat vaahtona, sekoitin lusikalla joukkoon keksimurut ja vaniljasokerin.
3. Sitten pirtelö laseihin. Koristeeksi laitoin vielä puolikkaan dominokeksistä.

Lasten kommentteja:

" Tämä maistuu ihan vanukkaalle!"

" Tämä maistuu vaniljalle ja maailman ihan pienimmille suklaakakuille!"

"Tämä on hyvääää!"

Omasta mielestäni (ja tämä tulee taas yllätyksenä niille jotka tuntevat minut) pirtelö oli ihan liian makeaa. Seuraavaksi kokeiluun päässee marjapirtelö.

maanantai 21. huhtikuuta 2008

Lastenkeittiössä tapahtuu


Pian neljävuotias poikamme halusi myös paljastaa keittiönsä herkkuja. Hän esitteli meille tänään aikamoisen erikoisen keitto(?)ruuan. Tässä pikkumiehen selostus:
paasakaalia
banaania
pizzaa
pääynää
Keitin hiukan liikaa. Lisäsin pippuia ja sokeia.
Maistui aika paljon muovilta ja hiukan puulta... :D

sunnuntai 20. huhtikuuta 2008

Siitakerisotto ja pihvit


Viikon lopuksi (lasten mentyä nukkumaan) yhdistimme molempien herkut yhdellä lautasella. Hyppysellisen herkkua on risotto, minun taas pihvi. Joskin molemmat tykkäämme kummastakin mutta...

Siitakesieniä jäi lohikokkailun jälkeen ja kun oiva siitakesienirisoton ohje löytyi, alkoi Hyppysellinen pilkkomaan sipulia risottoon. Tässä Kotimaisten Kasvisten risotto-ohje meidän määrillämme. Risotoissamme ei aiemmin olekaan ollut punasipulia.

siitakesieniä
1-2 rkl öljyä
1,5 dl risottoriisiä
½ punasipuli
25 g voita
vajaa 6 dl kuumaa kasvislientä
rouhittua mustapippuria
½-1 rkl sitruunan mehua
vajaa 1 dl parmesaania raastettuna

Halkaise siitakkeet lakista kantaan. Suuret sienet voit leikata vielä pienemmiksi.Kuumenna öljy ja paista sieniä niin, että niistä haihtuu ylimääräinen neste. Hienonna punasipuli. Kuumenna osa rasvasta kattilassa, ja kuullota sipulia ja riisiä siinä. Lisää kolmasosa kuumasta liemestä. Kypsennä risottoa miedolla lämmöllä ja lisää lientä edellisen imeydyttyä. Sekoita muutaman kerran kypsennyksen aikana. Risotto saa jäädä kosteaksi, puuromaiseksi ja juuri ja juuri kypsäksi (al dente). Lisää lopuksi joukkoon paahdetut sienet, sitruunamehu, loput rasvasta ja parmesaanijuustoa. Sekoita tasaiseksi.

Risotto-ohjeeseen kuului myös loppulisäyksenä tuore salvia, mutta meillä ei valitettavasti löytynyt sitä. Kesällä salvia toivottavasti taas rehottaa yrttimaassamme! Ohjeessa myös kehotettiin huuhtelemaan risottoriisi liian tärkkelyksen poistamiseksi. En ole ikinä aiemmin kuullut/tehnyt enkä kyllä huuhdellut nytkään. Risotto oli kaunis sienineen ja vaaleanpunaiseksi haalistuneine punasipuleineen. Sienten maku hukkui kokonaan sitruunan ja punasipulinmaun alle, joten lisäyksenä se oli mielestämme lähinnä ulkonäöllinen. Risoton maku kokonaisuudessaan oli raikas ja hieno. Tätä teemme toistekin, mutta varmaan ilman sieniä! Siis siitakesrisotto ilman siitakkeita :)
Pihvien teko normaaliin tapaan ilman mitään kikkailuja. Ota pari härän sisäfilepalaa (n. 150 g kappale) huoneenlämpöön hyvissä ajoin, niin että lihatkin ovat noin huoneenlämpöisiä. Minä käytin paistamisessa valurautaparilaa. Kuumenna parila ja öljyä pihvit. Kun parila on kuuma, laita nokare voita pannuun. Sitten vaan pihvit paistumaan. Me tykkäämme pihveistä mediumina, joten paistamiseen riittää noin minuutti pari per puoli. Sitten suolaa ja mustapippuria maun mukaan.

Köyhät ritarit ja tervakinuski


Liemessä- blogissa oli tehty Tervakinuskia mustikkalettujen seuraksi. Kuulosti hirmu herkulliselta! Ostimme useita vuosia sitten Helsingin Wanhasta kauppahallista tervasiirappia jonka mausta pidimme kovasti, joten tämäkään ei voisi olla pöhkömpää. Kun tähän yhdistetään se, että Pastapää oli merkinnyt Ruokatorstai-reseptikirjasta kokattavien listaan Köyhät ritarit, oli sunnuntain herkkuvälipalan valinta helppo. Eli...Köyhät ritarit jäätelöllä ja Tervakinuskilla

Aloita Tervakinuskista:
1 rkl voita
5 tl sokeria
2 dl kuohukermaa
2 - 4 kpl tervapastilleja silputtuna

Paahda sokeri ja voi kattilassa rusehtavaksi. Lisää kerma ja sekoita jatkuvasti kiehuvaksi kunnes kastike paksunee. Tähän menee tovi joten älä hermostu. Sulattele samalla tervapastilleja keitokseen oman maun mukaan. "Liemessäläisten" mielestä kolmella pastillilla tervan maku oli jo selkeästi esillä, meillä se ei tullut esille millään. Laitoin lopulta 7 pastillia ja silloinkin maku oli vain erittäin vieno. Asiaa voi tehdä myös se, että kinuskia sekoitellessani söin pastilleja, joka "turrutti" makuhermojani. Tai sitten Siwasta löytämäni ainoat tervapastillit, Leafin tervalakritsileijonat olivat miedompia kuin Jennin ja Nirson vastaavat. Lisäsin vielä hiukan pastillimuruja kinuskiin, koska mustat pilkut näyttivät mielestäni kivalta ja pehmenivätkin mukavasti. Olisi silti pitänyt paloitella tosi pieniksi mureniksi, sillä suuremmat tarttuivat ikävästi hampaisiin. Kinuskia olisi meille tähän tarpeeseen riittänyt puolikaskin annos.

Köyhät ritarit teimme aivan Ruokatorstaissa kerrotulla tavalla:
Sekoita vaikkapa syvässä lautasessa 1 muna ja 1 ½ dl maitoa neljää pullaviipaletta varten. Kastele pullasiivut nesteeseen molemmilta puolilta. Kuumenna voita paistinpannulla ja paista pullaviipaleet molemmilta puolilta kauniin ruskeiksi.

Sitten vain pullasiivut lautaselle, kyytipojaksi jäätelöä ja päälle vielä kinuskia. Aika väritön annos, mutta onneksi lautasessa oli väriä :) NAM! Täytyy kyllä sanoa että oli tosi tuhti ja makea pläjäys, ja tämä on paljon sanottu minulta.

Keittokirjoja kirjastosta

Perheemme on kirjaston suurkuluttaja. Sieltä lainataan paitsi kirjoja, myös cd-levyjä, dvd-levyjä ja lehtiä. Ainakin pääkaupunkiseudun kirjastopalvelut ovat niin loistavia, että voit varata haluamasi teoksen "hurjaan" 50 centin hintaan lähikirjastoosi koko pk-seudun alueelta. Joten melko varmasti saat mitä haluat.
Olen vähän aikaa jo harkinnut "Ruokatorstai"-kirjan hankintaa. Sitä on kehuttu täällä blogimaailmassakin siellä sun täälläkin. Nyt päätin lainata sen kirjastosta, jotta voin tutustua opukseen rauhassa. Kirjakaupassa selailemalla voi joskus tehdä ihan vikaostoksiakin, mutta kotona on aikaa enemmän selailuun ja vaikkapa reseptien kokeiluunkin. Ruokatorstaista kokeiluun on päätynyt vasta eilen tehdyt Lohimedaljongit, joiden medaljonkisuus tosin on selvittelyn alla (ks. kommentit ko ruuan kohdalla). Pastapää on kuitenkin tehnyt jo alustavaa listaa kiinnostavista resepteistä, joten eiköhän tämä opus löydy pian meiltäkin. Jännitystä riittää etenkin tuossa äitienpäivän tienoilla...
Alunperin ajatuksena oli säästää tällä kirjastosysteemillä, mutta voi tämä kääntyä itseään vastaankin, sillä niin monet keittokirjat vaikuttavat hyviltä ihan lähempääkin tarkasteltuna...

lauantai 19. huhtikuuta 2008

Mausteiset lohiperhoset (ei medaljongit)

Eeva Salosen Ruokatorstai-keittokirjasta löytyi mainio ja erilainen ohje lohimedaljonkien tekoon. Olemme tähän asti käyttäneet aika konservatiivisia mausteita sitruunapippurista suolaan, mutta nyt kokeiltiin jotain ihan uutta. Kypsennystapana oli nyt uuni, kun ennen olemme tehneet medaljongit paistinpannulla levyllä. Se on kumma miten vanhoihin tapoihin juuttuu! Minulle ei ole tullut mieleenkään tehdä medaljonkeja uunissa. Suosittelemme tätä nopeaa lohiruokaa! Maustekastikkeen eri osaset täydentävät hienosti toisiaan.

Jopa minä osaan tehdä lohifileestä medaljonkeja, vaikka muuten olenkin surkea kalankäsittelijä.

Ja näin helposti se käy:
Leikkaa fileestä irti tuplaten paksumpi siivu
kuin medaljongeista haluat.
Sitten tee viilto palan keskelle
nahkaan asti, mutta ei siis läpi.
Näin nahka pitää kiinni toisissaan medaljongin puolikkaat.
Avaa kala auki. Medaljonkisi on valmis maustettavaksi.

Sekoita Ruokatorstain mausteseos vaikkapa lautasella.
Kahteen medaljonkiin tarvitset:
1 rkl makeaa chilikastiketta
2 rkl soijakastiketta
reipas 1 tl rosmariinia

Kääntele medaljongit mausteseoksessa ja aseta tämän jälkeen öljyttyyn uunivuokaan. Kypsennä 20 minuuttia 225 asteisessa uunissa.

Me laitoimme kalan kanssa uuniin puolitettuja siitakesieniä.

Tämä sieni oli aivan uusi tuttavuus, löytö vihanneshyllyltä.

Hyvän makuinen, kotimainen luomutuote.

Täältä löytyy tietoa enemmän ko sienestä.
Kuskus valmistui helposti lohen kypsentyessä uunissa.

Keitin ensin suolalla maustettua vettä noin 3 desiä. Sitten otin kattilan pois levyltä ja laitoin sekaan vajaa 3 desiä esikypsennettyjä kuskus (couscous) ryynejä ja annoin turvota kolmisen minuuttia. pyöräytin sekaan vielä reippaan ruokalusikallisen voita ja lisäke kalalle oli valmis.

Lautaselle mukaan pääsivät vielä lohkotut retiisit. Mielestäni nämä punavalkoiset juurekset ovat todella upean värisiä ja hyvänmakuisia. Wikipediasta opin, että myös retiisin naatit voi käyttää salaattina. Nyt heitin vain surutta roskiin, mutta täytyykin kokeilla seuraavalla kerralla.

HUOMIO! Kommenteissa käytiin keskustelua ja paljastui että nämä lohimedaljongeiksi Ruokatorstaissakin kutsutut lohet ovatkin lohiPERHOSIA. Kiitos Polkkapossulle!
Lisäys 29.9.2008: Samalla reseptillä tehtyjä LOHIMEDALJONKEJA paistumassa pannulla.

perjantai 18. huhtikuuta 2008

Perunakupit grillissä



Nämä herkulliset perunakupit on helpot tehdä, joskin aikaa menee noin puolitoista tuntia. Ohje löytyy kirjasta Jacqueline Bellafontaine: "What's cooking, Barbecue. Salads for summer", jota kuitenkin hieman muutimme. Tarvitaan:
- perunoita (meillä oli 7)
- vajaa 10 siivua metwurstia
- juustoraastetta
- kevätsipulia
- voita
Laita pestyt perunat haarukalla pisteltyinä uuniin 200 asteeseen noin tunniksi tai kunnes perunat tuntuvat kypsiltä. Halkaise perunat ja kaavi puolikkaista perunoista sisällys pois, niin että jäljelle jää seinämävahvuudeltaan noin 0,5 cm kupit. Voitele kupit voisulalla. Laita kupit grilliin paahtumaan kuppipuoli alaspäin (siis kuppipuoli hiillosta vasten). Grillaa 5-10 min, tai niin että alkavat saamaan hiukan väriä. Pilko metwurstit ja kevätsipulit ja sekoita ne juustoraasteeseen. Täytä kupit seoksella. Laita kupit takaisin grilliin ja nyt tietysti kuori hiillosta vasten. Grillaa kunnes juusto sulaa. Sitten ne ovatkin valmiit tarjottavaksi. Me söimme niitä sellaisenaan, mutta perunakupit ovat myös maistuva lisuke.

Rahkainen kuningatarpiirakka

Tämä makea piirakka on yksi Pastapään ehdottomista lemppareista. Ohje on suoraan Pirkalta ja todella helppo. Aiemmin olemme tehneet piirakan ohjeen neuvomalla tavalla piirakkavuokaan, mutta tällä kertaa hoitolapset nykersivät taikinaa ja täytettä silikonisiin muffinivuokiin. Näin vanhemmatkin saivat hyvät maistiaiset, joilla aloittaa mukavasti viikonloppu. Piirakassa ei myöskään olisi ollut paljoakaan tekemistä. Jostain syystä piirakka on ollut kyllä paremman makuista. Voi kyllä olla että nämä "kupit" olivat uunissa hippasen verran turhan kauan. Hyvää oli silti!

RAHKAINEN KUNINGATARPIIRAKKA
me saimme aikaiseksi 11 leivosta muffinivuokiin

Ainekset:
1 paketti eli 400g murotaikinaa (pakaste)
1 tlk (250 g) maitorahkaa
1 tlk (200 g) kermaviiliä
2 munaa
3/4 dl sokeria
3 tl vanilliinisokeria
vajaa 1 ps (200 g) mustikoita (pakaste)
1/2 ps (à 200 g) Pirkka-vadelmia (pakaste)

1. Sulata murotaikina pakkauksen ohjeen mukaan ja taputtele taikina silikonisten muffini"kolojen"pohjalle ja reunoille.

2. Sekoita kulhossa keskenään maitorahka, kermaviili, munat, sokeri ja vanilliinisokeri.

3. Laita taikinapohjille pikkulusikalla mustikoita ja vadelmia. Laita päälle vielä rahkaseos. Koristele halutessasi marjoilla.

4. Paista 200 asteessa alimmalla tasolla 30 minuuttia ja edelleen keskitasolla 5-10 minuuttia. Tarjoa jäähtyneenä.

torstai 17. huhtikuuta 2008

Suklaakarkkikakku

Poitsumme kerho loppui nyt tähän tältä keväältä. Eilen iltasella askastelimme-paskartelimme tällaisen suklaa-karkkikakun. Mallia on otettu Glorian ruoka ja viinin numerosta 51 helmikuulta 2008. Ko numerossa Janne Kaitalan värikylläisen taiteen innoittamana tehty Rocky Road-kakku on siitä asti kutkutellut mielen pohjalla ja nyt oli sopiva tilaisuus toteuttaa se omanlaisena versiona. Tumma suklaa vaihtui maitosuklaaseen ja osa vaahtokarkeista poitsun omavalintaisiin. Idea kuitenkin on sama. En itse päässyt kakkua maistamaan, mutta eiköhän se aika tarkkaan suklaalta ja karkeilta maistunut :) . Lapset olivat kyllä tykänneet, ja kerhotätikin, kun vain oli saanut kakkua leikattua.

Näin me sen teimme:

300 g maitosuklaata
90 g Väiski Vemmelsäären vaahtokarkkeja
ranskalaisia pastilleja pussissa
Candy Kingin valikoimasta valinnaisia karkkeja, mm. autoja, krokotiileja ja hämähäkkejä

Sulata vesihauteessa (vaikkapa kerroskattilassa) puolet suklaasta. Lisää sulattamisen jälkeen osa vaahtokarkeista ja kumoa rengasvuokaan, jonka pohja on päällystetty leivinpaperilla. Ripottele päälle osa ranskanpastilleista ja loput vaahtokarkeista. Sulata toiset 150 grammaa suklaasta samassa kattilassa ja kumoa edellisen päälle. Koristele kakku lopuilla ranskanpastilleilla ja omavalintaisilla karkeilla, sekä nompparelleilla. Huolehdi että ainakin isoimmat karkit koskettavat suklaata eli ottavat kiinni kokonaisuuteen. Huolehdi myös etteivät pikkukokit syö kaikkia koristeita.

Sämpylät (melkein)


Eilinen sämpylöiden leivontasessio jäi hiukan harmittamaan, joten päätin ottaa tänään revanssin. LUULISI, että jos on eilen epäonnistunut, olisi tänään hurjan tarkka, vaan ei... Ostin lähikaupastamme Siwasta vehnäjauhoja ja sämpyläjauhoja. Tehdessämme taikinaa 5-vuotiaan kanssa en uhrannut paljon ajatusta jauhojen käytölle, mätin vain määrätyn määrän pussista kulhoon. Vasta kun rupesimme koko sakilla leipomaan sämpylöitä, avasin toisenkin pussin ripotellakseni sieltä vehnäjauhoja leivonta-alustalle. Pussista paljastuikin jauhoja, joissa oli mukana karkeahkoakin ainesta. Tänään siis opimme, että sämpyläjauho poikkeaa vehnäjauhoista muutenkin kuin nimensä puolesta... :) Lopputulos oli silti ihan ok, jotain kardemummattoman pullan ja sämpylöiden välillä. Viisivuotias totesikin, että leivoimme jotain sämpylän tapaisia.

Muoto näissä Nalle-sämpylöissä oli kuitenkin upea, joka kokilla omanlaisensa. Todellista desingnia sanon minä!

Tällä Pirkan ohjeella mentiin ja helppo oli leipoa (ainakin jos vaihtaa sämpyläjauhot vehnäjauhoiksi):


PIKKU-NALLESÄMPYLÄT
N. 30 kpl tai meidän tavallamme noin 20 kpl

Ainekset:
5 dl vettä
1 ps (11 g) kuivahiivaa
11-13 dl Pirkka-sämpyläjauhoja :)
1 tl suolaa
1/2 dl öljyä
rusinoita
Voiteluun:
kananmunaa

1. Lämmitä vesi hieman kädenlämpöä kuumemmaksi (+42 asteiseksi).Sekoita pieneen määrään jauhoja kuivahiiva ja suola. Vatkaa veteen jauhoseos. Lisää jauhoja sekoittaen. Lisää öljy ja alusta taikinaan jauhoja niin , että taikina on pehmeää ja kimmoisaa. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa liinan alla noin puoli tuntia.
2. Jaa taikina neljään osaan ja kolme osaa edelleen jokainen 10 palaan. Pyörittele palaset pyöreiksi sämpylöiksi ja tee lopputaikinasta pienet korvannipukat nalleille. Painele rusinat silmiksi. Kohota nallet hyvin liinan alla ja voitele munalla kiiltäviksi. Painele vielä rusinoita, jotta ne pysyvät paikoillaan paistamisen aikana.


3. Paista 225 asteessa keskitasolla noin 10 minuuttia.

4. Ihastele upeita nalleja. Halkaise ja täytä jos raskit, me sipaisimme vain kääntöpuolelle voita. Suosittua tuntui olevan silmien syönti ensimmäisenä. Nauti kaakaon kanssa.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Sämpylät (tai sitten ei)

Olen kokemuksen kautta oppinut ja muillekin julkituonut (myös täällä blogissa) sitä, miten Pirkan ohjeilla onnistuu AINA. Vaan en kailota enää. Pitäisiköhän rajata julistus niin, että Pirkan ohjeilla makeiden leivonta onnistuu aina? Kokeilin meinaten tänään lasten kanssa "Sydämellisiä sisarussämpyliä". Kaikki oli hyvin kunnes olisi tarvinnut ruveta leipomaan. Eli siis sämpylöiden valmistuksesta uupui vielä hauskin ja melko olennainen osa :) . Taikina oli aivan liian löllöä, eikä leipomisesta, saatikka pöydältä irti saamisesta tullut mitään. Jauhotkin loppuivat kesken kun yritin paksuntaa taikinaa. Jeps jeps... Tämä plikka ei vielä lannistunut, vaan päätin että yritetään nyt vielä. Kauhoin vetelän taikinan suuren, sydämenmuotoisen piparimuotin sisälle jonka olin asettanut leivinpaperille pellin päälle.

Paistoin "leivän" 200 asteessa noin 20 minuuttia. Leipä levisi komiasti formunsa ympärille, joten veistelin lämpimäistä niin että sain pelkän muotin pois.

Lopputulos oli hyvän makuinen ja jopa sydämen muotoinen, mutta sämpyläosuus jäi toteutumatta. Ainoa muutos alkuperäiseen ohjeeseen oli se, että vaihdoimme rahkan samaan määrään bulgarian jogurttia. Mutta ei kai tämä löysyys siitä voi johtua...? Joka tapauksessa saimme nauttia tuoreesta, itsemätetystä leivästä ilman leipomisen iloa. Pojat sentään sekoittivat taikinan. Mielessä myös kävi, onko keskiviikossa joku epäonnistumisen taika...

tiistai 15. huhtikuuta 2008

Parsa-perunasalaatti


Parsakausi on nyt sitten avattu meilläkin. Tänä keväänä avasimme sen uudella ohjeella, joka löytyi Soppakellarista. Kokonaisuus oli oikein maistuva! Täytyy silti sanoa, että kokeiltuamme useitakin parsaa sisältäviä ohjeita suosikkimme on edelleen keitetty parsa voilla ja suolalla. Sen lisäksi että salaatti oli maistuva, se oli myös kaunis. Meinasin aluksi laittaa mukaan retiisiäkin, mutta en halunnutkaan sotkea vihreän ja keltaisen väriharmoniaa.
Salaatti olisi kyllä oiva lisä grillatulle ruualle. Oikein näin jo silmissäni lämpimän kesäpäivän, mieheni grillamassa herkullista lihaa, lapset temmeltämässä nurmella ja terassin pöydän katettuna parsa-perunasalaatilla. Koristeena pöydällä olisi kesäkukkia. Perheellämme olisi takana vaikkapa mukava retki uimarannalle ja nyt olisi kova nälkä. Tulisipa se kesä jo! Sitä odotellessa voi kuitenkin tehdä tätä mainiota salaattia. Kastiketta sovelsin, koska meillä ei ollut kaikkea mainittua. Samaten perunamäärää vähensin kymmenestä kuuteen. Muuten teksti suoraan Soppakellarista.
Me söimme lisäksi Rouskis-ruisleipää, jonka päällä oli kylmäsavulohta ja maustamatonta sulatejuustoa.

Parsa-perunasalaatti

noin 400-500g parsaa
6 kiinteää perunaa
3 kevätsipulin vartta
1/2 kurkku
100g fetaa
reilu nippu rucolaa

kastike:
oliiviöljyä ja limen mehua (tai limemaustettua oliiviöljyä)
viinietikkaa ja hunajaa (tai hunaja-omenaviinietikkaa)
karkeaa Dijon-sinappia
sokeria
suolaa ja pippuria
Käsittele parsat ja kiehauta ne napakan kypsiksi, jäähdytä. Keitä perunat, kuori ja jäähdytä. Pilko kurkku, sipuli ja feta ja yhdistä ne perunan ja parsan kanssa. Revi sekaan rucola.
Sekoita kastike ja anna maustua tovi jääkaapissa.

Porkkanamuffinit

Olen ottanut naapurin muksut hoitoon pariksi kuukaudeksi. "Jaloissa pyörii" nyt siis omien 1- ja pian 4-vuotiaan lisäksi pian 3 ja jo 5 vuotiaat muksut. Kaikki mainitut tykkäävät herkuista ja kolme viimeksimainittua ruuan valmistuksestakin. Mielestäni lasten kanssa ruuan laittaminen on paitsi hauskaa, myös tosi kehittävää puuhaa. Ruuan arvostus kasvaa, kun lapsi huomaa miten sen laittamiseen nähdään vaivaa. Lukumääriä ja tilavuuksia aletaan vähitellen ymmärtää, opitaan ottamaan vastaan ohjeita, keittiöön liittyvien käsitteiden kirjo laajenee jne. Käsillä tekemisen ei aina tarvitse tarkoittaa askasrtelua, se voi olla myös taikinan muotoilua, kuorimaveitsellä kuorimista tai annosten kokoamista.

Uneliaan kokin blogista löytyi mainio Porkkanamuffinien ohje. Kun reseptiä oli muokattu hiukan terveellisemmäksikin alkuperäisestä Pirkan ohjeesta, päätin että teemme tällaisia välipalaksi. Kuorrutuksen teimme erilaisena, sillä jääkaapistamme ei löytynyt tuorejuustoa. Myöskään ruisjauhoja ei löytynyt, joten kaikki jauhomme olivat vehnäsellaista.

Taikina:
(6-8 pientä muffinia, 11 miniä kun muotin halkaisija on 5 cm)

2-3 porkkanaa (2 dl porkkanaraastetta)
2 dl vehnäjauhoja (tai 1,5 dl vehnäjauhoja + 0,5 dl ruisjauhoja)
1 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
vajaa 0,5 dl kaurahiutaleita
0,5 dl öljyä
2 kananmunaa

Kuorrutus Unaliaan kokin ohjeella:
1/2 rs (100g) maustamatonta tuorejuustoa
1/2 dl tomusokeria
ripaus vanilliinisokeria
tiraus sitruunamehua
Koristeeksi:kanelia

Kuorrutus meidän tyylillä:
noin 1 rkl sulatettua voita
2 rkl sitruunamehua
1,5 dl tomusokeria (tomusokeria voisi lisätä enemmänkin, aika valuvaa tuli)
Koristeeksi nompparelleja


Kuori ja raasta porkkanat hienoksi raasteeksi.


Tällaisella kuorima- Lasten mielestä hauska raastin
veitsellä on hyvä
lastenkin opetella

Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään.
Riko munien rakenne ja sekoita joukkoon öljy ja porkkanaraaste. Lisää kuivat aineet sekoittaen. Jaa taikina muffinivuokiin tai silikonivuokaan kuten me. (Vuoat saa täyttää melko täyteen.)
Paista 200 asteessa n. 15-20 min, minejä (halk. 5cm) 10-15 minuuttia.

Sekoita kuorrutusaineet keskenään ja päällystä jäähtyneet muffinit kuorrutuksella.

Koristele (kanelijauheella tai) nomppareilla.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2008

Kana-vuohenjuustokastike pastalle


Sunnuntaipäivällisenä tehtiin oma kastikesovellus tähteiksi jääneistä kanan rintaleikkeistä. Seuraavista aineista saatiin isot annokset kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle.

1,5 kanan rintaleikettä valmiiksi grillattuna, siivutettuina/paloiteltuina
1 paprika
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
pehmeää kypsyttämätöntä vuohenmaitojuustoa n. 100g
1 ruokakerma purkki (2 dl)
1 purkki ananaspaloja
mustapippuria ja suolaa

Siivuta paprika lohkoiksi ja silppua sipulit. Kuullota paprikaa ja sipuleita paistinpannussa. Lisää loput aineet pannuun ja kuumenna kiehuvaksi. Mausta mustapippurilla ja suolalla maun mukaan. Tarjoile pastan kanssa. Me söimme itse tehdyn tuorepastan kera. Kerrotaan pastan teosta joskus toiste. Helppoa ja hyvää!

Seitiä voikastikkeella


Viikonloppuna vaimo oli kaverinsa polttareissa, minä tein kotona itselleni ja lapsille todella nopean kalaruuan seitistä. Tämä ohje riittää kahdelle aikuiselle (meillä siitä söi yksi aikuinen ja kaksi lasta). Seitiin tarvitaan:
- 2 annospalaa seitiä (100 g kpl)
- muna
- korppujauhoja
- suolaa ja sitruunapippuria

Riko munan rakenne kulhossa ja kostuta jäiset seitit siihen. Pyörittele munalla voidellut seiti-palat korppujauho-mausteseoksessa. Paista paloja pannulla yhteensä noin 10 minuuttia. Älä käännä liian aikaisin ettei kuorrutus irtoa.

Voikastike Sami Garamin "Kokkaa vartissa" –kirjasta muokattuna.
- 2 dl vettä
- 1 dl valkoviiniä
- ½ kalaliemikuutio
- ½ sipuli
- n. 50 g voita
- tilliä (laitoin noin 1 tl kuivattua tillimaustetta)

Laita kattilaan valkoviini, vesi, sipulisilppu ja tilliä. Keitä hiukan aikaa ja vatkaa tehosekoittimella voi nokareet kastikkeen joukkoon. Se on siinä. Kastike on kyllä aika juoksevaa omaan makuuni, joten laitoin puoleen desiin vettä noin 2 rkl vehnäjauhoja ja suurustin kastiketta hieman. Olisi saanut suurustaa enemmänkin, mutta voikastikehan on perinteisesti erittäin juoksevaa.
Muussin tein Oolannin valmispakasteesta pussin ohjeen mukaisesti. Ja kokoinaisuus oli hyvä, kelpasi hyvin myös lapsille. Valkoviini teki voikastikkeeseen hienostuneen maun, pidin siitä kovasti. Kuva on otettu kännykän kameralla, pahoittelut kuvan huonosta laadusta.

Hampurilainen versio 2


Vaimo oli ystävänsä polttareissa, joten päätin tehdä helppoa ruokaa lasten kanssa. Jauhelihapihvejä jäi parin päivän takaa, joten tein toisen setin hampurilaisia. Tällä kertaa hamppareista tehtiin astetta mausteisempia.


Aluksi maustekastike sämpylän päälle:
1,5 rkl ketsuppia
1,5 rkl Thai-sweet chili –kastiketta
0,5 rkl HP-maustekastikketta
0,5 rkl ananasmehua

Hampurilaiset kokosin seuraavasti:
- pannulla paahdetun sämpylän päälle edellä tehtyä maustekastiketta
- Jäävuorisalaattia, päälle kevytmajoneesia
- suolakurkku siivuja
- erittäin ohuita tomaattisiivuja
- pihvi, jonka päällä juustoraastetta (nämä lämmitin lohkoperunoiden kanssa uunissa)
- paistettuja sipulirenkaita
- paistettu ananasrengas
- kannen alle taas maustekastiketta

Seurana taas lohkoperunoita, pelkällä grillimausteella maustettuna. Lapsille tuli hamppeihin kylläkin ketsuppia eikä maustekastiketta. Kuva on otettu kännykän kameralla, pahoittelut kuvan huonosta laadusta.

Polttaritarjottavat

Vietimme hyvän ystäväni polttareita Raumalla viikonloppuna. Päivä ja yö sisälsi paljon naurua, tanssia, rentoa yhdessäoloa, morsiustaikoja ja tietysti - hyvää ruokaa! Aamu alkoi kuohuviinillä, mansikoilla ja kaason väkertämillä ruisnapeilla, jotka oli päällystetty herkullisella lohitahnalla.
Tahnaan sekoitetaan maustamatonta tuorejuustoa, silputtua punasipulia ja pilkottua kylmäsavulohta. Annetaan maustua yön yli ennen kuin levitetään leiville. Koristellaan tillillä.


Lounaaksi nautimme morsiussaunan jälkeen maukasta kanasalaattia. Kulhoon revitään erilaisia salaatteja, päälle kaadetaan mausteöljyssä lilluneita fetakuutioita, aurinkokuivattuja tomaatteja, kurkkua, tomaattia, punasipulia ja grillattua kanaa paloina. Kylkiäisiksi laitettiin patonkia.

Jälkiruuaksi yksi juhlijoista oli leiponut herkullisia Brownies-leivonnaisia. Koristelin jälkiruokalautaset viipaloimalla mansikat niin että jäivät kannastaan kiinni ja levitin "viuhkaksi".

Illalla ennen baariin menoa kävimme vielä syömässä Rauman Wanhassa Kellarissa. Itse otin Härkäruukkua, joka nyt ei ollut mitenkään erikoista. Grillipihviä ja kanafrittiä sen sijaan kanssaruokailijani kehuivat. Jälkiruuaksi otimme vadelmia valkosuklaakastikkeella - se oli suorastaan taivaallista! Hyvä, helppo idea omiinkin kokkailuihin. Esillepanoon tosin olisi voinut nähdä vähän vaivaa, sillä nyt marjat ja kastike oli laitettu vain matalalle jälkiruokalautaselle ja päälle heitetty mintun(?)oksa.
Herkullinen, hauska päivä ystävän ja uusien tuttavien kanssa!

perjantai 11. huhtikuuta 2008

Grillibroileri Wieniläisittäin

Edellisviikonloppuna meillä avattiin hätäisesti grillikausi kärventämällä makkaroita nopeasti lounaaksi juhlavalmistelun ohessa. Nyt avasimme kauden kuitenkin "virallisesti" tekemällä kanaa. Suosimme grillauksessa rintaleikettä, sillä se pysyy mehukkaampana (ainakin meidän grillaustyylillämme). Suotta tässä kohdassa kyllä puhun meistä. Kyllä tuo grillaaminen on meidän perheessä miehistä hommaa, minulle jää lisukkeiden valmistelu ja kattaminen.

Tämä ohje on Wieniläinen broileri kirjasta "Grilliherkkuja". Ohjeen mukaan broileri grillataan griliöljyllä maustettuna. Grilliöljyyn tarvitaan:
- 2 rkl öljyä
- 1 1/2 tl suolaa
- 1 tl soijakastiketta
- 1 tl sitruunapippuria
- 1/2 sitruunan rastettu kuori

Valele kanan rintaleikkeet grilliöljyllä ja grillaa noin 20-30 minuuttia tai kunnes liha on kypsää. Maalaa lihoja grilliöljyllä grillamisen aikana esim. pullasutia käyttäen.
Grillikanan lisukkeena herkuttelimme tällä kertaa sitruunaisella risotolla.