Sivut

lauantai 26. helmikuuta 2011

Roppani kaipaa romantiikkaa, sieluni suklaata...

...vai miten se nyt meni?

Pääsin vihdoin viime viikolla käymään ensi kertaa Chjokon putiikissa Liisankadulla Helsingissä. Olen maistellut kyllä Chjokon kakkuja ja suklaaherkkuja ennenkin erinäisissä tilaisuuksissa, mutta nyt ensi kertaa itseostamana.
Valitsimme tyttäreni kanssa vitriinistä mustikka-kardemummapraliineita ja suklaa"patukoita". Itse asiassa nuo uutuusmalliset patukat olivat käteviä, kun halusimme koko perhe jälkiruuaksi maistella kaikkea. Niistä oli helppo jakaa paloja. Makuvoittajan titteliä ei voitu jakaa mielipiteiden jakautuessa melkein täysin perheen kesken, mutta limenmakua sisältävästä pitivät ihan kaikki. Itse tykkäsin hurjasti kardemummaisista praliineista (ja täytyy tunnustaa että kaikista muistakin)!
mansikkakoristeissa oli hauska rakenne,
joka aivan kuin hajosi suuhun

Aloituskuvan macarons-leivokset ovat myös Chjokosta. Emme oikein kukaan ihastuneet ruskeisiin, suklaisiin leivoksiin, mutta muihin sitten sitäkin enemmän!

Herkkuostoksia tehdessä siemailimme oikein suklaisaa kaakaota ja juttelimme Mika Gröndahlin kanssa. Jälleen kerran tuli fiilis ammattilaisesta, joka on innostunut työstään ja ammatistaan olematta turhan tärkeä. Mies opasti ja palveli meitä leppoisan mukavasti. Kovasti onnea huomenna starttaaviin World Chocolate Masters-kilvan Scandinavian osakilpailuun!
Samaisella Helsinginreissulla poikkesimme myös Juureen ja sen puodista hankimme Suklaatäplän konvehteja, joissa oli käytetty ruusun terälehtiä. Ajatus on minusta viehättävä! Maku vastasi mielikuvaa, ollen ihanan pehmeä ja selkeän ruusuinen. Pinta on minusta väritykseltään kaunis ja muotoilu tyylikäs!

Tänään kävimme siskon kanssa shoppailemassa Sellossa. se itsessään on jo harvinaista herkkua, mutta pisteenä iin päälle löysin Cittarin hyllyltä levyllisen Lindt:n Cherry & Chili-suklaata. Pahvikääritty herkku ei tietystikään yllä samoihin sfääreihin käsintehtyjen konvehtien kanssa, mutta oli kyllä oikein mukava uusi tuttavuus. 70 prosenttinen suklaa kätkee sisäänsä geelimäisen täytteen, joka maistuu hennosti kirsikalle ja antaa lopussa chilin makua vienona "poltteena".

Kaikkia näitä suosittelemme lämpimästi suklaan ystäville! Nautiskellen.

torstai 24. helmikuuta 2011

Filotaikinakupit

Piti tehdä pasteija, vaan tulikin kuppi.
Vai olisiko se lumpeenkukka pinaatinlehdellä?

Tai sitten se meni niin, että filotaikinaleivonnaisia kolmionmuotoon "leipoessa" muutamasta suirosta jäi päätyä jäljelle, jonka tungin silikonisiin minimuffinssivuokiin. Meillä ei todella heitetä mitään (melkein koskaan) hukkaan. Perään vielä sinihomejuustoa ja etanoita - herkku oli valmis!

Oli kyllä tekstuureiltaan hieno sormisyötävä ja maultaan tuhdin maistuva. Suosittelemme vaikka kuohuvaa tai hyvää olutta seuraksi!

ETANAISET FILOTAIKINAKUPIT

sulatettua filotaikinaa
purkkietanoita hyvin huuhdeltuna ja kuivaksi taputeltuna
sinihomejuustoa murennettuna

Asettele filotaikinaa silikonisiin minimuffinssimuotteihin lomittain. Maksimissaan kolme kerrosta on hyvä, kaksikin riittää. Sivele taikinaa asettaessasi kerrosten väliin hiukan öljyä, niin taikinalevyt tarttuvat toisiinsa kiinni.

Täytä jokainen kuppi etanalla ja sinihomejuusomuruilla.
Kypsennä 200 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia eli kunnes juusto kuplii ja taikinan reunat ovat saaneet kauniin värin.

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Ei ihan perustiistai eli Vasikanpaisti kapriksilla

Viikonlopun kauppahallikeikalla lihat jo ostettuamme hoksasin Hakkaraisen tiskissä vasikkaa. Tuo liha on sen verran harvinaista näkyä omiin silmiini, ettei sitä voinut ohittaa. Pienen pähkäilyn ja lihakauppiaan reseptisuositusten jälkeen päädyimme paistiin.

Saamamme resepti suositteli vasikanleike piccataa (ulkofileestä tehtynä), mutta me jätimme paistin kokonaiseksi ja vehnäjauhottamatta. Kastikkeen ohjeita seurasimme melko tarkasti. Lopputulos oli ihanan pehmeä, mehukas liha. Kastike pääsi turhan suolaiseksi, mutta se lienee turhan ronskin fondiholautuksen, ei reseptin vika. Persiljaa meillä ei ollut. Kastikkeen kanaliemi korvattiin meillä fondista tehdyllä vasikanliemellä.

Vasikan sopivaa sisälämpöä opiskellessamme opimme, että liha on syytä laittaa tuplasti sen lämpöiseen uuniin, jonka toivoo lopputuloksen olevan. Eli suomeksi sanottuna: jos haluaa lihan saavuttavan 55 asteen sisälämpötilan, kannattaa se laittaa 110 asteiseen uuniin.

Meillä vasikanpaisti tarjottiin punaviinirisoton ja karamellisoitujen sipulien kera, tiistaina. Toisinaan arki kaipaa luksusta.

VASIKANPAISTI KAPRISKASTIKKEELLA

vasikanpaisti
mustapippuria
suolaa
voita ja öljyä paistamiseen

Mausta paisti kauttaaltaan vastarouhitulla mustapippurilla ja suolalla. Paista kuumalla valurautapannulla voi-öljyseoksessa (tee kastike tässä pannussa, joten älä laita heti pesuun). Lykkää 110 asteiseen uuniin, kunnes sisälämpö on 55 astetta. Meillä paistiin tökättiin digitaalinen paistilämpömittari, jolla kypsymistä on helppo seurata. Uunista ottamisen jälkeen paisti kiedottiin folioon ja annettiin vetäytyä kymmenisen minuuttia. Sisälämpö nousee vielä muutaman, viisikin astetta uunista ottamisen jälkeen ollen juuri sopiva meille. Sitten vasikka leikattiin ja asetettiin tarjolle kaiken muun kanssa.

KAPRISKASTIKE

2 dl vasikkalientä (meillä fondista tehtynä)
1,2 dl valkoviiniä
3 rkl kapriksia
reilu 1 rkl sitruunamehua
(1 rkl silputtua persiljaa)
1 rkl voita

Kaada vasikanpaistopannulle liemi ja valkoviini. Keitä kovalla lämmöllä kunnes liemi on hiukan keittynyt kokoon. Sekoita joukkoon kaprikset ja sitruunamehu (sekä persilja). Lisää voi. Nosta pannu liedeltä ja lusikoi kastiketta lautaselle, johon annos on jo koottu valmiiksi. Tarjoile heti.
Paistihaarukka ja -veitsi näyttävät vasikaspaistin kanssa kovin jytyiltä.

Ihastuimme tähän eva solon setin selkeään  muotoiluun ja kun äkkäsimme ne vuosi sitten (?) puoleen hintaan Lumilivingin muuttomyynnissä, raskimme ostaakin. Näillä kelpaa leikata paistia vaikka ruokavieraiden nähden pöydässäkin.

maanantai 21. helmikuuta 2011

Sydän lautasella

Meillä meni viime lauantai ruokashoppaillessa Helsingissä, kuten naamakirjaseuraajamme jo tietävätkin. Kaikenmoista herkkua ja vielä herkumpaa tuli ostettua jääkaappiin, pakastimeen ja kuivakaappiin. Kyllä meidän nyt kelpaa!

Kaiken tämän hamstraamisen päälle kävimme vielä koko perheen voimin nautiskelemassa Ravintola Juuressa. Minä olen tuolla syönyt ennenkin, mutta muulle perheelle kerta oli ensimmäinen.  Meille tarjottiin oikein hyviä, selkeitä makuja ja miellyttävää palvelua. Inspiroiduimme ravintolakäynnistä kotikokkaamiseenkin asti, mutta siitä lisää postauksen lopussa.
Ennen alkupaloja saimme pöytäämme leipäsiivulajitelman, josta ehdottomana kunkkuna esiin nousi Good Pie Bakeryn Tyrni-mallasleipä. Kävimme hakemassa sitä Puodista kotiinkin ruokailun päätyttyä.

Alkuun maistelimme uteliaisuudesta tuoremakkaraa votkasinapilla, sekä pintasavustettua villiporon sydäntä ja pihlajanmarjahyytelöä. Molemmat keräsivät kiitosta aikuisilta!
Pääruuaksi me vanhemmat otimme Revittyä luomukaritsan lapaa, kurpitsapannukakkua ja luuydinkastiketta. Kummastelimme ideaa yhdistää pannukakku pääruokaan, mutta se toimi kurpitsaisena hienosti! Kokonaisuutena ruoka oli oikein maistuva, joskin lammaspala ehkä pikkuisen tylsä pidemmän päälle. Pienempikin lammaspala olisi riittänyt.
Lapset puolittivat annoksen, joka sisälsi Viskilän kukonpoikaa ja persiljapyrettä, palttukrutonkeja sekä savuolutkastiketta. Ottaisin ehkä tämän seuraavaksi itsellekin. Kukon pinta oli ihanan rapea kaikessa ohuudessaan ja persiljapyre hienon makuista. Ja mikä upea vihreä väri! Palttukrutonkeja kokeilemme taatusti jonain päivänä kotonakin.
Lapset olivat alkuun pettyneitä kun listalla ei ollutkaan appelsiinimehua, mutta kuultuaan mansikkamehusta heidän silmänsä suurenivat innostuksesta. Mehu on lisäaineetonta.  

Minä nautin lounaalla kokonaisuuteen oikein hienosti osuvaa Uusi-Seelantilaista, Pinot Noir-rypäleestä tehtyä punaviiniä. Mietin  miksi viini on nettisivuilla luokiteltu otsakkeen "Finnish Wine Maker" alle, kunnes Alkon sivuilta luin helsinkiläisen Outi Jakovirran työskentelevän ko viinitilalla. Jukka siemaili Vakka-Suomen Panimon Prykmestar Savua, joka matsasi kuulemma todella hyvin savuisen poron kanssa.
Inspiroiduimme ravintolakäynnistä niin paljon, että päätimme sulattaa pakastimen uumenista karitsan sydämen ja kokeilla Nelosen Master Chef-sivuilta löytyvää Juuren sydänreseptiä kotona. Lopputulos oli makuumme oikein hyvä! Liha on ihanan pehmeää ja savunmaku selkeä. Jukan mielestä sydän jäi hiukan liian punaiseksi, minä taas tykkäsin siitä juuri tällaisena. Me tarjoilimme sydänpalat ruuan alkuun  mustaherukkasiirapin kanssa. Tuo siirappi on myös Juuren keittiöpäällikön Antti Ahokkaan resepti.

PINTASAVUSTETTU KARITSANSYDÄN

1 karitsansydän
leppäpuruja ja sokeria foliossa savustuspöntön pohjalla,
jääkylmää 10% suolalientä jossa on jääpaloja (laitoimme sen verran että sydän peittyi)

Ota sydämeen kevyt väri parilalla tai paistinpannulla. Laita savustuspönttö/savustuslaatikko tulille ilman ylintä ritilää. Asettele sydän ritilälle. Kun pöntössä on savua, laita sydän pönttöön muutamaksi minuutiksi kunnes savu näkyy pinnassa. Meillä sydän viipyi grilliin asetetussa savustuslaatikossa viisi minuuttia. Ota sydän heti pois ja upota välittömästi kylmään suolaliemeen. Anna sydänten maustua liemessä yön yli jääkaapin kylmyydessä.

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Karpalotaidetta lautasella


Halusin kovasti osallistua kilpaan, sillä idea on loistava. En vain keksinyt sopivan simppeliä taideteosta. Ajatukseni palautuivat kerta toisensa jälkeen kultakauden taiteilijoihin ja erityisesti Edelfeltin ehkä upeimpaan teokseen Lapsen ruumissaatto. Koska en nyt halunnut lähteä tälle linjalle, tuijottelin seiniämme kunnes homma kirkastui.

Silmäni nauliutuivat meinaten Tokiosta ostamaamme, skotlantilaisen katutaiteilijan ja kuulemma myös tatuointien tekijän, kukkateokseen. Aihe tuntui tarpeeksi helpolta toteuttaa esittävän oloisesti, sillä näköjään taitoni ja inspiraationi eivät nyt riitä muuhun.

Minun "taideteokseeni" tuli runkoon 70 prosenttista suklaata sulatettuna ja kermalla notkistettuna. Karpalot kierittelin ensin valkuaisessa ja sen jälkeen tomusokerissa taittaakseni marjojen pahimman kirpeyden. Toteutukseen en ole ulkonäöllisesti lainkaan tyytyväinen. Siitä puuttuu taulun herkkyys ja hentoisuus. Parhaani silti tein ja mikä tärkeintä - hyvältä maistui!


torstai 17. helmikuuta 2011

Fenkoli on kalan kaveri

Mitäs siihen runoilemaan sen enempiä. Fenkoli on kalan kaveri. Ja me sekä fenkolin että kalan.

Ohje on Maarit Enkovaara-Astraldin "Intohimona Italia"-kirjasta.

HAUDUTETUT FENKOLIT
Finocchi brasati
4 annosta

8 pientä/ 6 suurehkoa fenkolia (noin 1,5 kg)
4 rkl oliiviöljyä
5 dl kanalientä
1 rkl fenkolinsiemeniä
suolaa
(hiukan) parmesaanilastuja
1 tomaatti

Puhdista fenkolit, poista varsiosat ja uloimmat kovat suojuslehdet. Kirjassa vinkataan, että fenkoleita on hyvä liottaa kymmenisen minuuttia kylmässä vedessä; näin kasvin sisään mahdollisesti jäänyt multa lähtee pois. Leikkaa isot fenkolit kuuteen, pienet neljään osaan.

Lämmitä oliiviöljy pannussa ja ruskista fenkolinlohkoja 3-4 minuuttia molemmilta puolilta. Kun lohkot ovat hiukan ruskistuneet, kaada kanaliemi niiden päälle. Ripottele fenkolinsiemenet joukkoon, mausta kevyesti suolalla ja hauduta noin 30 minuuttia erittäin miedolla lämmöllä. Peitä pannu aluksi kannella.

Fenkolinlohkojen tulee olla kypsiä, mutta pysyä silti koossa. Keitinnesteen on tarkoitus muodostaa kastike, vihannesten ei kuulu uida liemessä. Haihduta liika neste lopuksi ennen ilman kantta.

Suikaloi tomaatti ja kypsennä se nopeasti kuumalla pannulla. Lisää tomaattisuikaleet fenkolien sekaan. Tarkista suola.
Tässä vaiheessa me siirsimme fenkolit juuri uunista tulleen täytetyn nieriän viereen. Vuole päälle parmesaanilastuja. Meillä myös lisävärinä lastemme herkkuja, keitettyjä porkkanoita. Lisäsin sekaan mauksi ja koristukseksi myös fenkolin "huituvat".

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Lumilyhtysämpylät

 
Pakkaslumesta ei oikein onnistu tekemään lumilyhtyjä, mutta sämpylätaikinasta se kyllä onnistuu!
Aika vaivattomastikin kun pistää perheen nuorimmaisen pyörittelemään sämpylät ja katsoo vain päältä että lyhdyn mallia syntyy leivinpaperille.
Taikina ja tekotapa on sama kuin täällä, joskin ennen vaivaamista sekaan lisättiin vielä reippaasti porkkanaraastetta.
 
Tyttäremme mielestä sämpylät olivat poikkeuksellisen hyviä ja ihanan pehmeitä, kauniita.

maanantai 14. helmikuuta 2011

Nuudelimuumioidut tiikeriravut

Toisinaan törmää resepteihin, joita ihan hinkuaa kokeilla mahdollisimman pian. Tämä nuudeleihin kiedotut tiikeriravut oli yksi niistä. Ja kun Japani on aiheena kuukauden ruokahaasteessa, oli aihetta lisähinkuun.

Soba ja udon-nuudeleista tehtynä tämä olisi varmaan enemmän japanilainen, meillä nyt tylsästi tällaisista pikanuudeleista tehtynä. Toivottavasti mahdumme silti joukkoon mukaan! Pikkuruoka sopisi hyvin alkupalaksi tai vaikka sormisyötäväksi. Pidimme koko perhe nuudeleiden rapsakkuudessa yhdistettynä tiikerirapujen mehevän tiiviiseen lihaan. Maku oli oikein kohdillaan, samoin ulkonäkö!

Resepti on meillä nyt kovassa huudossa olevasta "Mestarit keittiössä"-tiiliskivestä. Ohjeessa vihjataan kokeilemaan samaa tekniikkaa esimerkiksi kampasimpukoihin ja kalapaloihin.
NUUDELEIHIN KIEDOTUT TIIKERIRAVUT

16 raakaa tiikerirapua
2 tl kalakastiketta
½ tl jauhettua chiliä
250 g tuoreita ohuita munanuudeleita (tai laiskanmiehen versiona  kaupan valmiita)
rypsiöljyä uppopaistamiseen

Keitä nuudelit ohjeen mukaan, valuta ja huuhdo kylmällä vedellä.
Kuori tiikeriravut, mutta jätä pyrstö paikoilleen. Poista suoli. Mausta ravut kalakastikeella ja jauhetulla chilillä.

Jaa nuudelit 16 nippuun. Levitä kukin nippu alustalle ja kiedo nuudelit tiikerirapujen ympärille. Tai sitten vain pyörittelet nuudelia ravun ympärille pärräten niiden poikkimenoa.

Kuumenna öljy wokissa tai paksupohjaisessa kattilassa 180 asteeseen. Käytä apuna vaikka digitaalista paistolämpömittaria niin että uitat anturia öljyssä. Lisää muutama tiikerirapu kerrallaan ja paista niitä noin 3 minuuttia. Tällöin ravut ovat muuttuneet punaisiksi ja nuudelit ovat rapeita ja kullanruskeita.

Nosta ravut öljystä reikäkauhalla. Valuta talouspaperin päällä turhat öljyt pois.

Tarjoa vastapaistettuna makean chilikastikkeen kanssa.

Makea chilikastike itse tehden

Jaahas! Taas yksi tuote vähemmän, joka pitää ostaa kaupan hyllyltä valmiina. Tämä kastike on NIIN helppo ja nopea valmistaa, että tulee miettineeksi miksei kastiketta ole sekoiteltu aiemmin itse. Maku on paljon raikkaampi ja tuoreempi kuin valmisputeleista pulpautettuna, tietenkin. Ulkonäkö on myös hurjasti raikkaampi, selkeämpi.  

Tällä ohjeella maku on suuhumme hippasen liian makea, joten kannattaa lisätä siirappia sekaan maistellen. Linnunsilmächili tarkoitti meillä tuliseen ruokaan tottumattomilla ihan niitä kaupan punaisia peruschilejä. Ohje on  "WSOY: kultaisesta keittokirjasta Mestarit keittiössä".

Taustalla lymyilee nuudeliin kiedottu, uppopaistettu jättikatkaravunpyrstö. Näiden kanssa ensi kerran sekoittelimme kastikkeen.

MAKEA CHILIKASTIKE

1 dl siirappia
3/4 dl limettimehua
2 rkl kalakastiketta
1 tl hienonnettua (linnunsilmä)chiliä
1 tl hienonnettua valkosipulia

Sekoita keskenään kaikki kastikeainekset. Kastiketta tulee kokonaisuudessaan 2 dl, josta mahdollisesti ylijääneen voi säilyttää jääkaapissa noin viikon.

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Mureat kaurakeksit suklaakuorrutteella

Piristimme lasten kanssa yskäistä ja kuumeista päivää leipomalla. Reseptiksi valitsin Trish Deseinen "Haluan suklaata!"-kirjasta mureiden kaurakeksien ohjeen sen helppouden vuoksi. Tuon kirjan resepteillä on onnistuttu ennenkin.

Keksit olivat aivan ihanan murentuvaisia, rakenteeltaan melko samanmoisia kaupan Wilhelmiinakeksien kanssa. Maku oli koko perheen mielestä hyvä! Lapset innostuivat kovasti keksien koristelusta.

Reseptissä kehoitettiin käyttämään isoja kaurahiutaleita. Mietin etukäteen lieneekö tuolla nyt niin merkitystä, mutta nyt maistettuani keksejä uskon rapsakkuuden ja rakeisen tuntuman olevan osaltaan juuri normaalia suurempien kaurahiutaleiden ansiota. Alkuperäisessä ohjeessa koristelu hoidettiin maitosuklaan ja tumman suklaan voimin, mutta mielestäni käyttämällä tumman suklaan parina valkoista suklaata kuvioihin tuli selkeää erottuvuutta.

MUREAT KAURAKEKSIT SUKLAAKORISTELULLA
noin 20 keksiä

200 g voita
2 dl tomusokeria
2 dl isoja kaurahiutaleita
noin 3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

koristeluun
noin 50 g tummaa suklaata
noin 50 g valkoista suklaata

Vatkaa voi ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi. (Massa on aluksi pitkään murumaista, mutta muuttuu yht äkkiä vaahtomaiseksi.)

Lisää kaurahiutaleet, vehnäjauhot ja leivinjauhe. Sekoita käsin muotoiltavaksi taikinaksi. Lisää tarvittaessa jauhoja.

Muotoile taikinasta tasainen pötkö. Kääri se tuorekelmuun ja pane jääkaappiin puoleksi tunniksi.

Kuumenna uuni 150 asteeseen.

Leikkaa kylmästä tangosta noin puolen sentin paksuisia viipaleita. Pane ne leivinpaperoidulle pellille. Keksit voi laittaa aika lähekkäin toisiaan, sillä taikina ei suuremmin leviä. Paista 15-20 minuuttia, kunnes keksien reunat ja pinta ovat kullanruskeita.

Kun keksit ovat jäähtyneet, aloita koristelu.Sulata koristeeksi tarkoitetut suklaat mikrossa. Lusikoi omiin pusseihinsa. Leikkaa kummankin pussin kulmaan pieni reikä, josta voit pursottaa suklaata keksille.
Poikamme teki kekseihin mm. hymynaamoja, tassun, oravan ja käden. Tässä kuitenkin äidin mielestä hienoimmat aikaansaannokset: mustekala ja skorpioni.

Tyttäremme taiteilemat keksit, joissa aiheena oli mm. mustekala ja siili.
Omat keksini koristelin Ystävänpäivän innoittamana erilaisin sydämin.

lauantai 12. helmikuuta 2011

Syntisen ihana suklaakakku ilman jauhoja

Minulle tulee tästä kakusta alituiseen mieleen "Frendit"-tyyppinen porukka lusikoimassa yhteistä suklaaihanuutta.  Sillä tavalla rennon lupsakkaasti, nokkeluuksia ilmoille heitellen. Ja taustalta kuuluu oikeinajoitettua naurua.

Nautimme tätä kosteanmakeaa kakkua oman perheen voimin suoraan kakkulautaselta, kukin omalla lusikallamme.  Perheen kesken tuo lusikoiminen ei tällaisena pöpökautena ole ongelma, kun meillä halitellaan, pusutellaan ja likistellään niin paljon että pöpöt löytävät halutessaan tiensä varmasti muutenkin kohteeseensa. Koska kakku jää keskeltä hyvin löysäksi, on siitä kakkupalojen saaminen varmasti mahdotonta. Ystävänpäivänä tämän kakun ympärille voisi kerätä helposti kymmenenkin kaverusta ja lusikoida sitten vaikka ensin jälkiruokalautasille suklaisen samettista kakkua.

Poikamme valitsi reseptin kuvan perusteella Trish Deseinen kirjasta "Haluan suklaata!".  Voin lämpimästi suositella kirjaa suklaaherkkujen ystäville, niin monta onnistunutta kertaa sen ohjeistuksilla on leivottu - herkullisin lopputuloksin.  

Kakku on kaikessa tuhtiudessaan ja kosteudessaan aivan syntisen ihanan makuista! Ja taitaa olla ihan terveystavaraakin, kun niitä parjattuja valkoisia vehnäjauhoja ei löydy lainkaan ja suklaakin oli kaakaoprosentiltaan yli 70 prosenttista ;).

Meillä kakku oli uunissa tuon ohjeistetun 20 minuuttia, mutta tummui pinnaltaan hiukan liikaa. Olisikohan auttanut jos olisin kypsentänyt kakun ihan uunin alatasolla keskitason sijaan? Tai sitten olisi vain pitänyt seurata tarkemmin homman kehitystä ja laittaa leivinpaperia baakkelsin päälle kun toivottava tummuusaste oli saavutettu. Hiukan turhan tummanakin tämä kakku tulee varmasti syötyä, uskokaa huviksenne!

SUKLAAKAKKU
ainakin 10 annosta

250 g voita
250 g suklaata
3 dl sokeria
6 kananmunaa keltuaiset ja valkuaiset eroteltuna

Kuumenna uuni 190 asteeseen. Voitele vuoka. Itse käytin rengasvuokaa, jonka pohjan ja reunan väliin laitoin leivinpaperin nalkkiin. Reunat voitelin. Tuon leivinpaperin avulla sain hyvin ujutettua kakun lautaselle, mutta leivinpaperin poisottamisesta en edes haaveillut.

Sulata voi ja suklaapalat mikrossa tai vesihauteessa.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
Vatkaa sitten keltuaiset ja sokeri vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä tähän vaahtoon suklaa-voiseos. Kääntele vielä valkuaisvaahto sekaan.

Kaada taikina voideltuun vuokaan ja kypsennä 20 minuuttia. Uunista pois ottaessa kakku on vielä keskeltä ihan hyllyvä.

Kakun pinta on ensin koholla, mutta laskee pian uunista ottamisen jälkeen kuopalle.

Tarjoa hiukan jäähtyneenä. Toimii myös täysin jäähtyneenä.

perjantai 11. helmikuuta 2011

Kirjastolainaamisessa on riskinsä + Herkkupintainen lammaspata

Pitkäaikaisille lukijoille lienee tullut selväksi, että lainaamme usein kirjastosta keittokirjoja. Kaiken järjen mukaan sen pitäisi tulla edullisemmaksi, kun maamme loistava lainausjärjestelmä on myöhästymissakkoja lukuunottamatta ilmainen. Muutaman kerran on kuitenkin tullut innostuttua lainatusta opuksesta niin että se sitten on hankittu itsellekin. Hyvä puoli tässä systeemissä tietysti on se, että on rauhassa ehtinyt tutustua teokseen ja kokeilla reseptejäkin.

Viime viikolla Jukka innostui lainaamastaan "Mestarit keittiössä"-kirjasta. Pienen googletuksen jälkeen mies tilasi kirjan Rovaniemeltä netin kautta alle 40 eurolla. Ja niin meille muutti opus, jossa 18 kansainvälistä keittiömestaria opastavat keittiössä touhuamiseen hyvien kuvien ja käsittelyohjeiden kera.

Seuraava lammasohje on kirjan liha-osuudesta, jonka on koonnut Marcus Wareign. Sivuhuomautuksena sanottakoon, että Wikipedian artikkeli miehestä kertoo Gordon Ramsayn toimineen hänen bestmaninaan - suht olennainen tieto eikö?

Ruoka on oivaa sunnuntaipäivälliselle! Vaikka valmistus kestää tovin, voi sen jakaa mukavasti päivälle. Me valmistelimme lampaan jääkaappiin asti ja lähdimme sitten polskimaan. Uimasta tultuamme teimme lampaan nopeasti valmiiski asti ja nautimme pinaatinlehtien kera.

Me laitoimme pataan viininä pelkkää porttia, mutta muuten seurasimme ohjeistusta tarkkaan. Lopputulos oli ihanan maistuva. Kokkailu oli hauskaa kaikkine pilkkomisineen ja kuorimisineen, vaikka meillä tomaatit menivätkin sekaan kuorineen kaikkineen. Tuoksu oli hurmaava, samoin värit! Ennen lautaselle asettamista paistettu pinta tekee lampaasta ryhdikkään rapsakan, tosi maistuvan.
.
HAUDUTETTU KARITSANLAPA
4-6 annosta

2 luullista karitsanlapaa (meillä paloina)
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä paistamiseen
24 kuorittua pikkusipulia
6 luumutomaattia (kuori, poista siemenet ja paloittele malto)
3 valkosipulinkynttä pilkottuna
1 tl juustokuminnsiemeniä
1 tuore chili (halkaise ja poista siemenet)
3 tuoretta rosmariininoksaa
1 dl madeiraa
1 dl portviiniä
2 dl vastapuristettua appelsiinimehua
5 dl kanalientä

viimeistely
oliiviöljyä paistamiseen
1 kokonainen valkosipuli (halkaise poikkisuuntaan)
muutama timjaminoksa
muutama laakerinlehti

Kuumenna uuni 190 asteeseen.

Mausta lihat hyvin suolalla ja pippurilla. Lorauta pannuun oliiviöljyä, anna lämmetä ja ruskista lavat vuorotellen kauttaaltaan. Asettele uunisvuokaan vierekkäin.
Pane kuoritut sipulit ja ja tilkka öljyä samaiselle paistinpannulle. Ripottele ylle suolaa ja anna saada väriä noin 5 minuuttia. Lisää pannuun tomaatit, valkosipuli, juustokumina, chili ja rosmariini. Sekoita hyvin ja lisää lämpöä. Kaada pannuun viini(t) ja kiehauta. Kaada tämä seos uunivuokaan lapojen päälle.
Laita paistinpannuun nyt kanaliemi ja appelsiinimehu. Kiehauta ja lisää vuokaan. (Alkuperäisessä reseptissä tämä liemi lisättiin suoraan uunivuokaan joka oli nostettu liedelle, mutta koska en tiennyt vuokamme kaasuliesikestävyydestä, etenimme näin).

Peitä uunivuoka kevyesti rasvankestävällä voipaperilla. Hauduta ruokaa uunissa 1-1 1/4 tuntia. Käännä lapoja muutamaan otteeseen. Sekoita samalla varovasti kasviksia ja rosmariinia. Karitsa on kypsää, kun liha vetäytyy luilta.

Ota lavat uunista ja anna niiden jäähtyä vuuassa. Siirrä jäähtyneet lavat jääkaappiin (tunniksi).

Leikkaa lavat paloiksi jos ne eivät sellaisia jo ole. Kuumenna muutama lusikallinen oliiviöljyä pannussa. Lisää joukkoon puolitettu valkosipuli, timjamit ja laakerinlehdet. Ruskista liha kovahkolla lämmöllä. Paistamisen loppupuolella lihan pitäisi olla lähes karamellisoitunutta.

Siivilöi sillä välin haudutusliemi, ota kasvikset talteen. Keitä nestettä kunnes se on kastikemaista. Kuori pinnalta liika rasva.  Pane kasvikset takaisin kastikkeeseen ja kuumenna.

Sitten vain lautaselle ja syömään. Kokki kehottaa vielä lopuksi: "Jotta saat lihan syödyksi mahdollisimman tarkoin, tartu siihen lopuksi sormin ikään kuin se olisi kanaa - tämähän on kotiruokaa".
Seuraavana päivänä Jukka teki lampaanlopuista maistuvan salaatin. Bäkäpään lisäksi rouskuteltiin pinaattia, Saloniemen yrttivetaa, porkkanasuiroja ja punasipulia. Kastikkeeksi lorautettiin hyvää oliiviöljyä, balsamicoa ja ripsittiin suolaa sekä rouskittiin mustapippuria. Ja saksittiin ylle ruohosipulia.

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Lakutasting

Saimme tuossa männäviikolla postissa kotiin uutuuslakuja Pandalta. Jukka sai idean toteuttaa koko perheen maistelutilaisuuden, johon lapset osallistuivat innolla ja tilanteen vaatimalla hartaudella. Poikamme on siis esikoululainen ja tyttömme täyttää pian 4 vuotta.
Arvioimme ensin pakkauksen houkuttelevuutta. Lapset pitivät punaista pussia mielenkiintoisimman näköisenä, minä mustaa ja Jukka sinistä. Pakkauksen sisällöstä luettuamme lapset valitsivat kiinnostavimmaksi edelleen punaisen pussin, mutta aikuisten suosikit vaihtuivat keskenään. Säilöntäaineettomuus, luonnolliset väri- ja aromiaineet saivat plussaa meiltä aikuisilta. Lapset jo hinkuivat pusseja auki.
Musta pussi sisälsi Panda Natural Original Liquoricea, joka suomeksi sanottuna koostui neljästä luonnollisesta raaka-aineesta. Pussin kuvassa keltaisella pohjalla poseerannut lakritsi vain oli otettu jostain toisesta pussista, sillä tämän pussin sisältö oli ruskea (katso kommentit niin värin salaisuus selviää!). Lapset pitivät silti ulkonäköä hyvänä, aikuiset eivät. Hiukan tunsi olonsa huijatuksi. Tuoksu oli perheen poikien mielestä tavallinen, tyttö löysi vadelmaa ja äiti tavallista lakua raikkaampaa tuoksua. Maussa poika löysi "samaa kuin vanhassa mutta parempaa" ja tyttö vadelmaa. Aikuisten mielestä mieto maku oli aika perus, mutta hyvä. Rakenne oli ok.

Sininen pussukka oli nimetty Panda Natural Liquorice Fresh Herbiksi. Se sisälsi lakritsia johon oli lisätty 18:sta yrtistä valmistettua uutetta. Pakkauksen lupaamat mustat lakut olivat jälleen haalistuneet ruman ruskeiksi, joka aikuisia häiritsi, lapsia ei. Tuoksu oli pojan mielestä huonompi kuin muissa, muut löysivät tuoksusta salmiakkia. Maun lapset tuomitsivat väkeväksi, liian vahvaksi. Äiti totesi maun olevan raikas ja isä puhui kurkkulääkemäisyydestä. Rakenne kirvoitti kommentteja "perus", "pehmeä", "joustava", "ei tahmainen" ja "paras näistä kolmesta".

Punainen pussi sisälsi Panda Natural Strawberry Liquoricea, jonka luvattiin sisältävän aitoa marjasosetta 2,4 prosenttia. Ulkonäkö arvioitiin lasten taholta läpinäkyväksi, aikuiset kuvailivat lakua tahmaisen oloiseksi, laimean punaiseksi ja ei littanaksi, ehjäksi. Tuoksussa poikamme erotti vadelmaa ja tyttömme kukkaa. Aikuiset nyrpistelivät nenää esanssisuudelle ja houkuttelemattomuudelle. Maku arvioitiin lasten taholta hyväksi, kukikkaaksi ja vadelmaiseksi. Jukka kiitteli marjaisuutta, minä en pitänyt lainkaan. Rakenne jakoi meidät täysin. Itse pidin lakua turhan pehmeänä, Jukka taas tiiviinä ja lapset pitivät rakennettakin läpinäkyvänä.

Kun arvioimme kukin, minkä pussin näistä ostaisimme  kaupassa, poikamme päätyi punaiseen ja me muut mustaan. Suurimpana pettymyksenä koettiin punainen, joskin minä olin jo lähtökohtaisesti sitä mieltä ettei se voi olla hyvää. Lapset pettyivät myös siniseen pussiin. Yksikään näistä uutuuksista ei aikuisten mielestä vie lakritsinhimoa.

Maistelu oli hauskaa puuhaa! Lapset nauttivat silminnähden paitsi karkkien mussuttamisesta, mutta myös siitä, että heidän mielipiteitään todella kuunneltiin ja kirjattiin tasavertaisina.

tiistai 8. helmikuuta 2011

Kokonaisena täytetty nieriä


Minusta kokonaisena valmistettu kala on hyvin juhlavan näköinen. Se näyttää myös paljon haasteellisemmalta kuin vaikkapa fileen paisto tai kalakeiton teko, mutta on itse asiassa helpompaa. Ruotoja ei tarvitse poistaa, riittää kun poistaa sisuskalut, kidukset ja huuhdot kalan.

Kokonaisesta kalasta riitti makuelämystä myös tavallisen lihan ja täytteen lisäksi. Ongin nimittäin esille kalan poskilihat, joita pidimme Jukan kanssa molemmat herkkuina. Rakenne oli miellyttävän kiinteä ja maku tiivis. Napsaisin napaan myös työkaverini miehensä herkuiksi vinkkaamia silmiä. Niissä rakenne oli kovin erilainen: itse silmä oli rapea, mutta silmän"pohja" hyvinkin pehmeä, jopa vetelä. Pidin niistäkin, mutta sain syödä molemmat itse.

Ohje täytettyyn kalaan löytyy Tatu Lehtovaaran kirjasta "Suomalaiset kalaherkut", josta kokattiin taannoin myös mademuhennos. Meillä kala tarjottiin haudutettujen fenkolien kanssa, johon ohjeistusta löytyy täältä.
Kokonaisuus oli oikein hyvä, joskin hiukan voinen. Ruokapöydässä tosin mietin, olinko mitannut voin määrän oikein.

RIISI-LUUMUTÄYTETTY NIERIÄ

suomustettu hauki tai lohi, meillä nieriä
suolaa
pippuria
2 dl keitettyä riisiä
2 kovaksikeitettyä kananmunaa paloiteltuna
6 kuivattua luumua liotettuna ja paloiteltuna
½ dl voisulaa
suolaa
pippuria
1 valkuainen
leipäraastetta/korppujauhoa

Poista kalasta kidukset (vaikka näin), mausta se suolalla ja pippurilla. Anna maustua.

Sekoita riisi, kananmunapalat, luumusilppu, voisula ja mausteet keskenään.
Kuivaa kala ja laita täyte sisään. Minä asettelin kalan heti uuninkestävälle tarjoiluastialle ja ikäänkuin työntelin riisiseoksen kalan alle levittäen vielä kalan kylkiä lievemäisesti tarjoiluastialle. Sivele kalan pinta valkuaisella, jotta ripottelemasi leivänmurut tarttuvat siihen. Ja tietysti, ripottele ne leivänmurut.

Kypsennä 150-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.
Ihmettelin poikamme kommenttia pelottavasta kalasta, kunnes kurkistin kattaustamme hänen vinkkelistään (linssinkin läpi).

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Samppanjaa, poroa ja naurua Helkassa

 
Kun päivä alkaa samppanjalla tyylikkään kodikkaassa hotelli-ravintola Helkassa, se päättyy metsän- tai heinäpaalin alle (katsoppa hotellin huone-esittely niin homma aukeaa). Esimerkiksi. Mutta siinä välissä ehtii tapahtua paljon. 

Meillä valituilla ruokabloggaajilla oli eilen suuri ilo osallistua Helkan järjestämään ruoka- ja juomapainotteiseen päivään, joka oli otsikoitu imartelevasti Vip-tilaisuudeksi ruoka-asiantuntijoille.
Lauantaimme alkoi samppanjatastingillä itsensä Essi Avellanin luotsaamana. Hänellä on myös blogi. Nautittavan selkeästi ja asiantuntevasti tämä tunnettu Viinien Mestari kertoi meille samppanjan historiasta ja valmistuksesta. Matkasimme mielikuvissamme Ranskan kylmimmälle viinialueelle keräämään Chardonnay-, Pinot Noir- ja Pinot Meunier-rypäleitä samppanjanvalmistusta varten.
Itse maistelu oli hyvin mielenkiintoista! Samppanjoiden maut jakoivat hyvin joukkiomme. Kuplivista juomista löytyi tuoksuttelussa ja maistelussa mm. ruusua, juustoa, omenaisuutta ja hedelmäisyyttä. Omat mielikuvani liikkuivat kellarinovelta ruotsinlaivalle, syistä joita en osaa selittää.

Oma suosikkini oli täysin Pinot Noir rypäleistä tehty André Clouet Brut Grande Réserve NV, kun Jukan suosikiksi valikoitui Ranskassa kulttimaineen saavuttanut Jérôme Prévost La Closerie Les Béguines Extra Brut (2007).
Elämä on aika mallillaan kun samppanjaa kaadetaan laseihisi kaksin käsin.

Lounaaksi nappasimme napaan salaatteja ja hyvin lohipitoista kalakeittoa. Tuumimme että Helsingistä on varmaan perunat loppu kun kalaa on niin paljon, johon keittiömestari tokaisi että tarkoitus oli tehdä kala- ei perunakeittoa.

Lounaan jälkeen kuulimme Zipipopin Helene Auramon mielipiteitä herättävän puheenvuoron blogin ansaintamahdollisuuksista, jonka jälkeen olikin korvapuustikahvien vuoro.
Sinä aikana Helkan aikaansaava ja hymyilevä henkilökunta oli muuttanut kokoushuoneen melkein Master Chef-keittiöksi.

Teemaksi kokkailuun oli valittu meille bloggaajille ja Helkan imagolle hyvin sopiva "kotimaiset raaka-aineet". Meille annettiin reseptit käteen, joita aloimme sitten toteuttamaan kuudessa eri "keittiössä" porukalla. Ja voi että meillä oli hauskaa! Veitsien pilkkoessa ja kattiloiden poristessa nauru raikui ja juttu lensi. Herkulliset tuoksut lupailivat hyvää.
Päivän aikana pääsimme myös kurkistamaan oikeaan ravintolakeittiöön. Hämmästyimme Jukan kanssa siitä, miten pieni se oli. Laskutilaa oli esimerkiksi meidän mielestämme tosi vähän. Helkan keittiöpäällikkö Jani Ruohonen kuitenkin vakuutti tämän keittiön olevan iso.
Kuinka monta ruokabloggaajaa tarvitaan vahtimaan yhden siirapin valmistumista?
Illalla sitten nautimme valmistamamme ruuat tarjoilijoiden kaataessa ihania juomia laseihin. Keittiön henkilökunta oli asetellut ammattitaidolla tuotoksemme lautaselle. He olivat valmistaneet myös kokonaan pääruuan ja osan jälkiruuista.

Menu Helka ruokabloggaajille

alkuun sapakset
Kitkan muikkua ja perunasalaattia
Polven Juustolan kermaista leipäjuustoa ja kirsikkatomaattihilloketta
savuporotartar ja marinoitua punasipulia
siikacheviche ja ruisleipää
paahdettua saaristolaisleipää, Aura Gold-moussea ja marinoitua omenaa

viini
 Gramona Brut Reserva 2006 Xarel-lo, Macabeo, Parellada 

pääruuaksi
vakuumissa kypsennetty, grillattu poron paahtopaisti
tumma herukkakastike
omena-perunapaistos

viini
Baby Bush Mourvèdre Barossa Valley 2008 Mourvèdre  

väliin
rosmariini-limesorbetti

jälkiruuaksi
suklaakakkua
punaherukkajäädykettä
mustikka-juustokakkua
marjoja

viini
 Pacific Rim Riesling Vin de Glacière 2007 Riesling 14,70 €  

Kaikki maistui hurjan hyvältä. Etenkin poro oli aivan loistavaa! Raikkaan rosmariinisorbetin joukkoon tosin oli humpsahtanut liikaa yrttiä, mikä teki maun turhan voimakkaaksi.

Tänään aamupalan jälkeen suuntasimme kotiin yhtä tosi hienoa kokemusta rikkaampana. Lämmin kiitos koko Hotelli- ja Ravintola Helkan kärsivälliselle ja avuliaalle henkilökunnalle, etenkin myyntipäällikkö Marko Virtaselle isännöinnistä (ja runosta) sekä keittiöpäällikkö Jani Ruohoselle kärsivällisyydestä (ja kaikesta ekstrasta).

Suosittelemme Helkaa lämpimästi esimerkiksi ulkomaisille vieraille erilaisen, Suomi-henkisen sisustuksen ja keskeisen sijainnin vuoksi, keittiön aarteita unohtamatta!

Linkittelen muiden juttua päivästä tähän loppuun jahka sellaisia ilmestyy.
Kulinaarimurulan raportti Sorbetti meni kakkoseen (ja fiilis)
Kannat Kattoon Samppanjatasting ja söpöilyn salat
Herkku ja Koukku Räps räps ja poks poks!
Unelias Kokki Helkan kelkassa
Sorsanpaistaja Peruslauantai
Voisilmäpeliä Viikonlopun viinihommat ja vähän ruokaakin
Äijäruokaa Helkan keittiössä
Pumpkin Jam Helkan keittiössä
Peruspöperöä Tanssivan viinin salaisuus
Liemessä Täydellinen nainen on skrode, läski ja luiseva
Avaruusasema Shamppanjaa ja herkkuja Helkassa
Siskot kokkaa Me pyrimme olemaan Suomen paras kolmen tähden keittiö
Pastanjauhantaa Helkan huomassa
Ketun keittiö Samppanjaa ja teräviä veitsiä
Cebicin keittiössä Samppanjaa Essi Avellanin seurassa
Ruokahommia Hotelli Helka ja eniten linkkejä sisältävä merkintä ikinä
Kädenvääntöä Helka