Italialainen menu ystäville

Olemme Venetsiasta kotiutumisen jälkeen luvanneet ystäväperheellemme Italialaista iltaa. Nyt vihdoin oli oikea aika toteuttaa se. Etenimme seuraavasti, joskin juustot olisi kai tullut nauttia ennen jälkkäriä. Yksi juustoista ei edes ollut italialaista, sillä Tapiolan Stockalta loppui valikoima.

aperitivo

prosecco

antipasto

San Danielin ilmakuivattua kinkkua

Toscanalaista salamia

Parmesaania (30 kk)

Parmesaanigrissinejä Locatellin ohjeella

primo

Rapurisotto chilijättikatkaravunpyrstöillä

(risoton liemenä syksyisien rapujuhlien jälkimainingeissa

keitelty ja pakastettu rapuliemi sekä proseccoa)

väliin

pecorino-juustoa

secondo

possun ulkofilettä

fenkoli-gorgonzolalisäkkeellä

dolce

vaniljapannacotta

formaggio
Taleggio
Provolone piccante
luolakypsytettyä Kaltbachia (ei italialainen)

juustot söimme hillojen kera:

ruusunterälehti-,

mustaherukka-,

viikuna- ja

kaktushilloa

digestivo
grappa ja/tai Limoncello

Punaviininä ruualla tuliaisiksi saatua Toscanalaista Villa Antinoria, joka oli oikein mainio uusi tuttavuus.

Ruokailun jälkeen ilta jatkui lasten unillemenon jälkeen juustonapostelun merkeissä Sybarit:ia pelatessa. Ei välttämättä välkyin idea voittoatavoitteleville pelata äidinkieleltään ranskalaisen kanssa, kun moni vastaus on pääteltävissä ko kielestä... Silti, ihana ilta!

Dramaattista ruokaa - musta pasta itsetehtynä

Minusta tämä annos on ulkonäöltään dramaattisen upea. Tai no, olisi jos vihreät sipulinvarret olisivat tuoreita eivätkä pakastimessa lötkistyneitä. Mutta jos kuvittelee ne vastapilkotuiksi, niin sitten!

Jukka teki pastataikinan tutulla ohjeellaan nakaten nyt sekaan 4 vakuumipussillista mustekalan mustetta, yhteensä 16 grammaa. Muste on tasaisen sekoittumisen kannalta selkeintä lisätä nesteen sekaan. Tuolla määrällä saatiin vahva merellinen tuoksu, kuvan mustuusaste ja selkeästi merellinen maku. Maku on muuten huomattavasti vahvempi kuin kaupasta saatavilla kuivapastoilla, jotka on niinikään mustattu tällä ittellään.

Keittämisen jälkeen pastasuirot päätyivät lautaselle pakasteesta sulatettujen sipulinvarsien ja Ikeasta saatavan Abban mädin kanssa. Tuota jälkimmäistä emme osta enää ikinä, niin karmean makuista se oli - ihan liian suolaista ja ihan liian kummalllista. Näytti joukossa olleen ainakin valkoviiniäkin ja säilymisaika oli hulppea. Olisihan tuo maku jo pitänyt arvata, mutta kun moista jääkaappiin oli kulkeutunut. Lapset nauttivat mustat pastansa pelkällä Parmesaanilla, joka olisi ehkä ollut parempi vaihtoehto kuin TUO mäti.

Joka tapauksessa, mustaa pastaa tehdään toistekin, sillä sen maku oli hieno ja ulkonäkö upea!

Sesonkimuhennos nauriista

Naurismuhennoksen kokkailuun meitä innosti alunperin paitsi sesonkisuus, myös "Pieni talo preerialla - Lauran keittokirja". Jukka muokkasi reseptiä melkoisesti loihtien meille ihanan lisäkkeen.

Olemme tehneet juurevan makuista muhennosta parikin kertaa. Ensimmäinen satsi valmistui luomu-laatuisista kaskinauriista ja seuraava ihan tavallisista nauriista. Ero oli kyllä selkeä kaskisen eduksi. Kaskinauris ei sisältänyt niin paljon "säikeitä" ja oli makeamman sekä miedomman makuinen kuin tavallinen versio. Sen sijaan tavallisten maustaminen timjamilla oli oikein makoisa veto. Loppusummauksena voimme sanoa että käytä siis kaskinaurista ja mausta timjamilla.

Muhennos sopii hyvin ainakin maidossa kypsytetyn possun ulkofileen ja lampaan kaveriksi. Olen myös makumenestyksekkäästi dipannut siihen etikkaisia punajuurilastuja.

NAURISMUHENNOS

kolmella lisukkeeksi

kolme kaskinaurista

kermaa
(ruusu)suolaa

mustapippuria

tuoretta timjamia

Keitä kaskinauriit kypsiksi vedessä. Kaada loppu vesi pois ja soseuta. Notkeuta sose (lämpimällä) kermalla vähitellen haluamasi paksuiseksi. Mausta rouskauttamalla pippuria, suolaa ja riipimällä timjamia.

Kaali"laatikko" lampaasta

Punaviinipitoisen lampaanjalkamme melkein loppuunkalutut luut päätyivät kattilaan laakerinlehtien, mustapippurien ja kylmän veden kera. Sitten liemi lämmitettiin kiehumispisteeseen ja keiteltiin hiljakseen reilu tunti mautaen suolalla. Näin saatiin maistuva liemi, joka pakastettiin erissä jäähtyneenä ja sihdattuna melkein kokonaan. Pari desiä otettiin sivuun tätä esiteltävää herkkuruokaa varten. Molekyyligastronomia blogissa on muuten pohdittu enemmänkin lihaliemen ympärillä.

Nyt kun luuta oli keitetty tuntitolkulla, viimeisetkin lihanrippeet sai helposti irti ihan vaan normaaliveitsellä irroittaen. Lihapalat - joita tulikin näin yllättävän paljon- sukelsivat kaalin sekaan. Puhtaat luut vein työkaverin koiralle, joten sanoisinpa että tästä karitsankoivesta on otettu jotakuinkin kaikki irti.

Tässä ronskissa ja nopeahkossa kaali"laatikossa" yhdistyvät juurevat maut ja paljon metsäisyyttä. Varsinkin kun ostamamme karitsanlihakin on elävänä ollessaan käyskennellyt ja aterioinut metsäisellä laitumella. Lipstikka sopii kaalin kanssa loistavasti, suosittelen kokeilemaan!

KAALI"LAATIKKO"

(kataja)öljyä

puolikas valkokaali

2 sipulia

lampaanpaloja (tai sian jauhelihaa)

pari desiä pakastettuja suppilovahveroita

2-3 tl ruususuolaa

2 tl lipstikkaa

mustapippuria myllystä

siirappia

voinokareita

2 dl lihalientä, toimii myös ilman ainakin rasvaisen lihan kanssa

Sulata sienet. Pilko kaali ronskeiksi paloiksi. Pilko myös sipulit. Paistele kaikki monessa erässä pannulla (kataja)öljyssä. En ole ihan varma tuoko tuo katajaöljy makulisää varsinkaan näin vahvojen makujen joukossa, mutta paistettaessa keittiöön leijailee hyvin metsäinen, raikas tuoksu öljystä. Jos käytät possun jauhelihaa, paista se.

Lado hiukan pehmenneitä kaalipaloja uunivuuan pohjalle ja tähän päälle lihat, sienet ja sipulit. Ripsuttele väliin suolaa ja lipstikkaa, sekä rouhaise pari kierrosta mustapippuria myllystä. Lisää ylle loput pehmenneistä kaaleista ja mausta lisää. Kaada koko komeuden ylle pari desiä lihalientä. Liruttele pinnalle vielä hiukan siirappia ja vuole muutamia voinokareita. Paista 180 asteisessa uunissa kunnes päällinen rusehtuu kauniisti.

Nauti puolukkasurvoksen kanssa.

Toimii erinomaisesti myös lämmitettynä.

Olen kokeillut samaa settiä myös luomusian jauhelihalla, ja oikein maistuvaa on sekin!

Tiesitkö muuten että kerivät kaalit on valittu vuoden 2010 vihanneksiksi, Puutarhaliitto ry:n ja Kotimaiset kasvikset ry:n toimesta.

Kanelikuorrutteiset muffiniviettelykset

Suunnitellessani jälkkäriä lauantain lammasaterialle olin vielä siinä tiedossa että meille on tulossa vieraita. Jauhot suussa-blogissa ihastellessani päädyin erilaisiin pikkuleivoksiin kahvin kanssa. Jonnan selkeillä resepteillä on onnistuttu ennenkin, joten kovin suurta riskiä en kokenut ottavani.

Nämä muffinipohjat tein lasten kanssa valmiiksi jo viikolla pakkaseen tarkoituksenani väkästellä myös minikokoisina tarjottuja aleksanterinleivoksia ja bebejä. Kun vieraat peruttivat tulonsa, intoni rajoittui muffinien kuorrutukseen.

Minimuffinit olivat kuitenkin niin makeita, että riittivät mainiosti päättämään herkullisen aterian. (Varsinkin jos lampaan kypsymistä odotellessa on käynyt närppimässä pursotinpussista kanelista tuorejuustopäällistä nälkäänsä...).

BANAANIMUFFINIT HUNAJA-KANELIKUORRUTUKSELLA

n.16 kpl

POHJA:

100g margariinia
2 dl sokeria
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl ruokasoodaa
1/2 tl kanelia
1/2 dl kermaa
2 banaania (n. 260g soseutettuna)

Vaahdota rasva ja sokeri.
Lisää munat yksitellen koko ajan sekoittaen.
Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, kerma ja soseutetut banaanit.
Jaa taikina paperisiin muffinssivuokiin ja paista 150°C:ssa n. 30 min.

KUORRUTUS:

75g pehmeää voita
6,5 dl tomusokeria
3/4 tl kanelia
2 rkl juoksevaa hunajaa
125g maustamatonta tuorejuustoa
(1 rkl maitoa)

Sekoita tasaiseksi seokseksi voi, tomusokeri, kaneli, hunaja ja tuorejuusto. Kanelia meni meillä hiukan reippaammin kuin yllä on ohjeistettu.
Lisää lopuksi maito. Minä en muistanut ja hyvää tuli silti.
Levitä tai pursota kuorrute muffinien päälle ja koristele halutessasi. Meillä osa koristeltiin kuivatuilla kanervankukilla, osa jätettiin koristeitta kauniin kanelipilkutteiseksi.

Ei niin voittoisa lammasprojekti

Kuten facebook-fanit jo tietävätkin, meidän lammasprojektimme ei tällä erää osunut ihan napakymppiin.

Ohje lampaanjalan valmistukseen löytyi Kokkaavilta Siskoilta. Ohjeessa ei ollut vikaa, vaan olosuhteissa ja päivän keittiökarmassa (tai jossain), kuten tulette huomaamaan.

Marinointi sujui mallikkaasti, joskin ensimmäinen punkkua sisältänyt pussi falskasi niin että se piti vaihtaa toiseen. Kolme päivää yrttien ja punaviinin kanssa vuotamattomassa pussissa lionnut karitsanraaja oli valmis kypsennettäväksi tänään päivällä.

Lapsiemme kröhäisyyden takia ruokavieraamme peruuttivat päivälliselle tulonsa, sillä eivät ehdoin tahdoin halunneet sairastua. Ymmärrettävää, mutta harmillinen takaisku, luulimme tuolloin. Päätimme syödä lihan sitten ihan omalla porukalla, unohtaen kuitenkin alkupalat ja osan jälkiruokakomponenteista.
Punkusta vaaleanpunertunut bäkäpään koipi sujahti hyvässä yhteisymmärryksessä kaasugrilliin ja alkoi kerätä itseensä lämpöä. Hitaasti. Hitaasti. Hitaasti. Puilla lämpiävä grilli ei nyt tullut kysymykseen, sillä lampaan piti kypsentyä kannen alla. Piti.

Kaasugrillimme on tehoton, se tiedettiin, mutta että näin surkea! Grillin puolustukseksi sanottakoon, että ulkona oli 15 astetta pakkasta ja navakka tuuli. Lampaankoiven valelutkin tapahtuivat siis nopeaakin nopeammin.

Jossain vaiheessa päägrillaajamme Jukkakin poistui paikalta ystävänsä syntymäpäiväjuhlille, jo tunnin myöhässä odotettuaan turhaan ruokaa valmistuvaksi.

Neljä tuntia tehottomassa kaasugrillissä loikoiltuuan karitsankoiven sisälämpötila näytti vain 59 astetta. Huoh. Seuraavan kerran tarkistaessani se oli LASKENUT 57 asteeseen. Jos asiasta jotain positiivista halusi ehdoin tahdoin hakea, oli se se tosiasia etteivät vieraamme tulleet. Positiivista ei ollut se, että ulos laskeutui jo pimeä ja taskulamppukin oli epäkunnossa - ihan turha edes yrittää tiirailla sitä paistomittaria. Ja toisaalta, miksi katsoakaan kun mitään toivottavaa ei tapahdu!

Sisuuntuneena nappasin uunin päälle. Lämpötilan säädin aika maltilliseen 160 asteeseen kiertoilmalla, jotta koipiressu ei vallan pelästyisi grillin lempeän lämmön jälkeen. Kymmenessä minuutissa alkoi tapahtua! Pian lihan sisälämpötila oli jo toivotut 70 astetta ja otin sen uunista.

Lampaan vetäytyessä oli sitten tarkoitus paistaa esivalmisteltu polenta lämpimäksi ja kauniin raidoitetuksi parilalla. Päivän teeman mukaisesti kaikki polentakolmiot hajosivat viimeistään lautaselle nostaessa, joten ulkonäkö muistutti enemmän muussia kuin kauniita paloja.

Öljyssä lämmitetyt tuorepinaatit sentään onnistuivat niinkuin piti. Niille ripsautin lautasella balsamicoa, paahdettuja pinjansiemeniä ja parmesaanilastuja.

Lampaan leikkaaminen tottumattomalta sujui lähinnä rääpimisen merkeissä. Jukkaa tuli ikävä kun veistelin kypsää, ihanasti punervaa lihaa. Lihaa saatiin kuitenkin irti luista, lautaselle asti.

Kaikki maistui oikein hyvältä! Lampaan maku olisi varmaan reipastunut oikeasta grillaamisesta, mutta näinkin oli hyvä. Timjami polentapuuron joukossa oli oikein hyvä lisä, joten ohjeistusta tullee kunhan homma osuu nappiin. Kokonaisuus prakasi ulkonäöltään, muttei maultaan.

Loppu hyvin, kaikki hyvin...kai.

Pärskiville nannaa

Kun melkein koko perhe yskii, kröhii ja on niistämisen varassa melkeinpä tauotta, on sielunhoidollisesti hyvä pitää leffailta vaikka keskellä päivää. Levittää sohva leveimmilleen, kantaa yläkerrasta kaikki peitot ja tyynyt pesänrakennusta varten ja kaivautua niiden sisään koko sakki toistensa kainaloon nauttimaan.

Eväät on syytä kasata kokoon kuitenkin etukäteen, jotta jaksaa moisen elokuvarypistyksen.

Yllä on kuvattu suklaaseen dipattuja vaahtokarkkeja, jotka on edelleendipattu nompparelleihin. Hauskaa puuhaa lasten kanssa. Etuna myös turhan laajaksi kasvaneen nompparellivalikoiman pieni (mutta edes sekin!) väheneminen. Vinkki näihin saatiin Tsajut-blogista.

Alakuvassa ihan vaan mikropoppareita ja sipsejä.

Sohvaherkuttelun juoman suosittelemme sulkemaan kannelliseen, pillipitoiseen mukiin.

Ei ehkä niin vitamiinipommeja ja terveyttä edistäviä, mutta nautinnollakin on sijansa parantumisessa.

Munakoisorisotto punajuurilastuilla koristeltuna

Tätä ohjetta ei alunperin pitänyt laittaa tänne, risottoja kun sivultamme löytyy niin monta. Satsista tuli kuitenkin niin hyvää, että halusin jakaa sen kanssanne, rakkaat lukijat. Kebab-postauksen kommenttilaatikon ansiosta uskallan puhua lukijoista monikossa.

Kuvassa syvänpunaisina uhkuvat viinietikkaiset punajuurilastut ostin taannoin ihan silkasta kokeilemisenhalusta. Pelkälteen massutettuna lastut eivät minulle maistu, mutta esimerkiksi naurismuhennokseen dipattuna kyllä. Samaten näillä lastuilla oli ilo kauhoa risottoa, makupari matsasi hyvin. Koristeenakin juureslastut ovat minusta hienoja muuten melko värittömälle annokselle. (Jos muuten klikkaat tuonne supisuomalaiseksi itseään mainostavan RealSnacksin sivuille, varo. Siellä taustaäänenä on houkutteleva rouskutus, jonka alettua rupeaa himo sipseihin iskemään!)

MUNAKOISORISOTTO

3-4:lle

puolikas munakoiso pilkottuna

öljyä paistamiseen

sipuli silputtuna
250g risottoriisiä (meillä Vialone Nano)
2 dl valkoviiniä
noin 1 l kanalientä
suolaa ja pippuria myllystä
50-70g voita
100g tuoretta parmesaania raasteena

koristeeksi

Punajuuri-viinietikkalastuja

Lorauta öljyä kuumalle pannulle ja nakkaa perään munakoisot. Paista toivomasi pehmeiksi, meillä noin 10 minuuttia. Ota munakoisopalat pois pannulta.

Kuullota sipulit oliiviöljyssä. Lisää riisi ja pyörittele, kunnes ne ovat kuullottuneet. Lisää viiniä ja anna höyrystyä. Lisää sitten kuumaa kanalientä vähän kerrallaan viereisestä kattilasta. Lisää kevyen kiehumisen edetessä edelleen lientä niin kauan että riisi on al dente. Joskus lientä jää, siksi en viitsikään laittaa ihan tarkkaa desimäärää. Lisää joukkoon munakoisopalat. Tarkista maku suolalla ja mustapippurilla. Lisää vielä ulkonäön ja maun vuoksi nökäre voita ja runsaasti parmesaania.

Koristele valmis annos punajuurilastuilla ja nauti!

Lasten keittokirja-arvioinnin kohteena "Pieni talo preerialla - Lauran keittokirja"

Keittokirjalahjan etsiminen kummitytöllemme jatkuu. Aiemmat kolme osaa löytyvät näiden otsikoiden takaa:

• Muumimamman keittokirja lasten keittokirjavertailussa
• "Tämä on hyvää!" lasten keittokirjavertailussa
• Lasten keittokirja-arvioinnit jatkuvat prinsessojen ja merirosvojen voimin

Sitten tämänkertaiseen kirjaan "Pieni talo preerialla. Lauran keittokirja". Myönnän heti kärkeen: olen asenteellinen suhteessa tähän Barbara M. Walkerin kirjoittamaan Lauran keittokirjaan. Rakastin lapsena Laura Ingalls Wilderin "Pieni talo preerialla"-kirjasarjaa, joka kertoi uudisraivaajaperheen karusta, mutta rakkaudentäyteisestä elämästä. Kirjoista on elävänä jäänyt mieleen ruokatunnelmoinnit aina pellolta ja metsästyksestä pöytään asti. Näiden kirjojen pohjalta on tehty siis nyt käsittelemäni teos.

Keittokirja on kuvitettu samoilla tunnelmallisilla Garth Williamsin piirroskuvilla, jotka esiintyvät Wilderin kirjasarjassakin. Kouluikäiseen tyttöön ne aikanaan tekivät vaikutuksen, ja tekevät yhä.

Teksti sisältää ruokaisia sitaatteja Wilderin kirjoista. Lainausten perään kerrotaan heti resepti kyseessäolevaan ruokaan. Tekstiin on ujutettu myös sulavasti tietoa 18o0-luvun lopun uudistilallisten elinoloista.

"Kun Laura oli saanut maidon siivilöidyksi ja isä tuli tallista, illallinen olikin valmis.

He olivat onnellinen perhe istuessaan taas kaikki yhdessä syömässä ruskistettua perunamuhennosta, tuoreita hyydytettyjä munia ja herkullisia vehnäökakkuja joiden päällä oli hyvää äidin valmistamaa voita.
---Lauran lapsuus- ja nuoruusaikoina kanat eivät munineet lainkaan talvella. Selvä kevään merkki oli kananpesä, jossa oli munia. Kaikkia munia ei käytetty kesällä. Ylimääräiset voideltiin rasvalla ja pakattiin leseisiin ja vietiin varastoon ja pakattiin suolaveteen, sammutetun kalkin sekaan tai vesilasiin. Vesilasi oli kemiallinen liuos jossa oli joko natrium- tai kaliumsilikaattia."

Muistan haaveilleeni lapsena ainakin "Lumessa jäädytetyistä siirappikaramelleista", kun luin Wilderin kirjaa. Niitä on siis ehdottomasti tehtävä kun aika sen sallii. Kokeilimme jo keittokirjasta naurismuhennosta possun seuraksi. Resepti sinällään ei toiminut, mutta tuunattuna kyllä!

Reseptivalikoima on odotetusti hyvin eri maata kuin monessa muussa lapsille(kin) suunnatussa kirjassa: osterikeittoa, jänismuhennosta, auringossa kuivatettuja hedelmiä, kotitekoista makkaraa, omenan siemenkodista tehty viinietikkaa ja maitojuustopyöryköitä. Löytyy niinkutsuttua perussettiäkin, mutta eritavalla lähestyttynä kuin tavallisesti: popcornien valmistusta, omenatorttu ja paistetut perunat.

Tässä vielä suora lainaus kirjoittajan esipuheen lopusta. Paitsi että se hämmentävästi myöntää joidenkin reseptien olevan epämaukkaita, se myös loihtii esille sanoja jotka moni sesonkitietoinen lähiruokaa kannattava allekirjoittanee tänä päivänä:

"Kaikki tässä esitetyt ruokalajit eivät suinkaan ole herkullisia. On myönnettävä, että jotkut ovat pikemminkin historiallisia kuin makuelämyksiä, mutta kaikki paljastavat jotain tavalla tai toisella. Ne auttavat löytämään elämän perusyhteydet, jotka ovat usein hämärtyneet nykyajan monimutkaisessa maailmassa. Tällä tarkoitan yhteyksiä pöydällä olevan ruoan, pellolla olevien jyvien ja laitumella käyvien lehmien välillä; yhteyksiä talven ja kuivattujen omenoiden, kesän ja tomaattien, syksyn ja tuoreen makkaran välillä, yhteyksiä esi-isien raadannan ja tänä päivänä nauttimamme yltäkylläisyyden välillä; yhteyksiä lasten ja vanhempien, ruoan valmistuksen ja rakkauden kokemisen välillä".

Reseptikirja on aarre Wilderin kirjojen ystäville. Se on oiva teos myös kokkaajille, jotka haluavat hyödyntää kaiken siannahkapaloja myöten. Ehkä ihan ensimmäiseksi kokkailukirjaksi teos on turhan tömäkkää tavaraa ja voi vaikuttaa vaikealta. Itselleni tulen tämän metsästämään jostain, mutta kummityttömme tätä tuskin saa, ainakaan vielä.

Venetsian Karnevaalit 2010 pukuloistoineen ja ravintolasyömisineen

Viime vuonna asuimme Venetsiassa alkuvuoden, josta on tarinaa 2009 tammi- ja helmikuun postauksissa. Taas tuli syy käydä tuossa tunnelmallisessa kaupungissa ja sattumalta karnevaalien aikaan. Entinen kotikatumme Via Garibaldi oli tänä vuonna saanut valoloistoa karnevaalien kunniaksi.

Olin vain yhden yön reissussa ja päätin käydä illalla syömässä. Olin saanut vinkkejä eräästä ravintolasta, mutta se oli aivan tyhjä ohi kulkiessani. Se ei ole mielestäni koskaan hyvä merkki. Päätin jatkaa matkaa ja iloinen naurun remakka kuului Trattoria de Remigiosta. 40 asiakaspaikkaa oli miltei täynnä paikallisia.
En ottanut antipastoa alkuun vaan aloitin suoraan primi piattista. Tavoitteenani oli syödä mereneläviä ja aloitinkin annoksella nimeltä Gnocchi alla pescatora, eli kalastajan gnoccheilla. Ihan herkullinen annos, jossa tomaattipohjaiseen kastikkeeseen oli upotettu erilaisia meren herkkuja.

Mietin ottavani risottoa, mutta sen valmistamisessa menisi puoli tuntia ja ne piti tilata vähintään kahdelle. Eli se ei onnistunut, kun olin yksin liikkeellä. Sikäli hienoa tietää, että risotto todellakin valmistetaan tilatessa, eikä lämmitetä kuten Tukholmassa. Yllätyksekseni tarjoilija toi gnocchien lisäksi pienen risoton, jonka talo tarjosi! Se oli kyllä hiukan viileää, mutta maukasta sisältäen pieniä mustekalan paloja.

Secondiksi otin friteerattuja mereneläviä tarjoilijan suosituksesta. Ihan maukkaita mutta toisaalta hiukan katuannos-meininkiä.

Aina on silti tilaa jälkiruualle ja otin karnevaalien ajan herkkuja Frittellejä ja Galaneja, joista juttua jo viime vuonna.

Juomana Italiassa on edullista ottaa talonviiniä. Minulla on ollut käsitys että talonviini on jotain jämiä ja aina saat hiukan erilaista viiniä samassakin ravintolassa. Se luulo on pikku hiljaa osoittautunut vääräksi. Tälläkin Trattorialla oli omalla etiketillä tilattua viiniä pullossa talonviininä. Ehkä hiukan yliampuvaa tilata koko pullo valkoviiniä yksin, mutta eihän kaikkea tarvitse juoda… Kokonaisuutena mukava ravintolakäynti ja maksoi 45 euroa.

Iltakävelyllä suuntasin Florianin kahvilalle ihmettelemään karnevaalien pukuloistoa. Siitä tunnelmia tässä.

Venetsia on ehdottomasti suositeltava paikka käydä. Rauhallinen, tunnelmallinen ja erilainen.

Mustaherukkamarinoitu strutsi

Strutsista on moneksi. Viimeinen kokeilu strutsin sisäfileestä oli mustaherukkamarinointi ja seuraksi mustaherukkakastike. Ajatus syntyi viimevuotisesta lampaankareen marinoinnista. Marinadi tehtiin samoista raaka-aineista ja annoimme fileen marinoitua yön yli. Eli aineksina puolen kilon fileen marinointiin tarvitaan:

2 rkl mustaherukkahyytelöä tai -hilloa
2 rkl öljyä
2 valkosipulinkynttä silputtuna
1 pieni sipuli silputtuna
Suolaa
(Hiukan mustapippuria)

Ota strutsin sisäfile pois marinadista huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen paistamista ja jätä marinadi talteen kastiketta varten. Tee kastike ennen fileen paistoa, sillä pihvi ei odota vaan muut ruuat odottavat pihviä. Paista filettä parilalla noin 4 minuuttia per puoli. Pannu ei saa olla liian kuuma ettei file pala täysin pinnalta. File saa jäädä punertavaksi sisältä.

Kastike

Hyödynsimme siis marinadin kastikkeeseen. Laita marinadiainekset kattilaan. Lisäksi tarvitaan:

2 dl vettä
1 dl valkoviiniä
3 rkl mustaherukkahyytelöä tai -hilloa
1 rkl soijakastiketta
hiukan timjamia, kirveliä ja mustapippuria
suolaa tarvittaessa
1 dl kermaa
(maizenaa suurustamiseen tarvittaessa)

Lisää marinadin sekaan kattilaan kaikki muuta aineet paitsi kerma. Keitä kokoon noin puoleen. Siivilöi kastike. Lisää siivilöityyn kastikkeeseen kerma ja kiehauta. Tarvittaessa voit suurustaa kastikkeen esim. maizenalla.

Mielestämme makea mustaherukka sopi hyvin myös strutsin kaveriksi. Me emme suurustaneet kastiketta, mutta kastike oli hiukan liian juoksevaa minun makuuni. Suosittelen suurustamista.

Suomalaista lähiruokaa - strutsia - balsamicoituna ja wokattuna

Sulatimme vihdoin ja viimein männäkeväänä Enonkoskelta ostamamme strutsi-fileen pakkasesta. Ja voi pojat että oli hyvää! Tulemme taatusti tekemään ostosreissuja jatkossakin tämän ison linnun lihan perässä.

Liha oli upean punaista, kuten raakana kuvatusta, lopputulokseltaan hiukan valjusta kuvasta voi huomata. Suutuntuma pihvinä paistetussa strutsissa oli hiukan nautaa karkeampi. Jos emme olisi tienneet mitä syömme, olisimme veikanneet ensimmäisenä lehmää.

Tiesittekö muuten että englanniksi strutsi on ostrich. Me emme tienneet vielä pari päivää sitten.

File taipui kolmelle syömäkerralle, tässä niistä kaksi.

Täältä löytynyttä ohjetta muokattiin hieman, näin:

STRUTSIPIHVIT BALSAMIVIINIETIKKA-HUNAJAMARINADILLA
ranskaksi kuulemma: Steak d'autruche au vinaigre balsamique et au miel

3 strutsin sisäfilepihviä
3/4 dl balsamiviinietikkaa
4 rkl huoneenlämpöistä hunajaa
4 rkl oliiviöljyä
2 rkl revittyjä tuoreita basilikanlehtiä
1 tl sinappia

Sekoita marinadinainekset keskenään. Laita vaikkapa muovipussiin yhdessä strutsipihvien kanssa. Anna marinoitua jääkaapin viileydessä 2-4 tuntia. Meillä mentiin kahden tunnin voimalla.

Pyyhi marinadi pois pihvien yltä. Grillaa pihvit tai tavallamme paista valurautapannulla korkealla lämpötilalla. Ottaa yllättävän kauan, noin 4-5 minuuttia per puoli paistella strutsi roseeksi.

Me tarjosimme pihvit ryppyperunoiden ja mojon kanssa.

Strutsitilan emännän vinkkamaa wokkaamista kokeilimme työpäivän päätteeksi ja nyt lapsemmekin innostuvat strutsin lihasta. Pyysivät jopa lisää. Oli kyllä aikuisistakin hyvää ja helpottavan nopeaa.

SIMPPELI, HERKULLINEN STRUTSIWOKKI

rypsiöljyä

strutsin sisäfilettä suikaloituna

soijakastiketta

valmiita wok-vihanneksia pakkasesta

sipuli lohkottuna

mustapippuria ja suolaa

nuudeleita

Paista strutsinlihasuikaleet pikaisesti, muutaman minuutin, kuumassa wokkipannussa öljyssä. Lorauta joukkoon soijakastiketta. Ota lihat pois wokista.

Lisää hiukan öljyä wokkiin ja paista siinä ensin sipulit. Lisää vähän myöhemmin pakastevihannekset. Lorauta taas soijaa sekaan ja tarkista makua vielä mustapippurilla ja suolalla.

Nakkaa vihannekset lautaselle nuudeleiden ylle ja lisää lihat. Nautiskele syömäpuikoilla.

Mikä tekee retkestä Retken?

Eväät. Tietysti eväät. Retki ei ole retki ilman eväitä.

Tänä viikonloppuna pulkkamäkeilimme taas, nyt kyllä eri porukassa kuin viime viikolla ja paikkakin oli vaihtunut Porista Pirkkalaan. Porukkana oli sama kööri kuin syksyllä meillä, eli yhteensä 6 lasta ja samanverran aikuisia. Mäenlasku oli huisin hauskaa taas! Pakkanen paukutti nyt maltillista viittä astetta, joten tällä kertaa tarkenimme hiukan hörpätä evästäkin pulkilla ja kelkoilla istuen. Lapsille oli varattu kuumaa mehua tai kaakota, aikuisille kaakaota minttu-lorauksella. Kyllä lämmitti!

Laskiaisteemaa lähestyttiin täytettyjen pullien muodossa, kun kuoriuduimme talvitamineista kyläpaikassa. Myös karjalanpiirakoita ja pasteijoita oli tarjolla kaffepöydässä. Illalla ennen kitaransoittoa ja laulua nautiskeltiin aikuisten kesken vielä kanaisat tortillasetit ja juustopitoista mustaherukkakakkua. Kertakaikkisen hauskaa taas nauttia hyvästä ruuasta, musiikista, ystävien seurasta ja lasten riemusta.

Fetaisa kaalilaatikko jauhetulla lampaanlihalla

Tämä ruoka tuli meille melkein ilmaiseksi. Kaali ei maksa juuri mitään, sipulit on saatu Mummulasta ja jauheliha kaupantekijäisinä kun ostimme kokonaisen karitsan - paloiteltuna, ei määkivänä. Muita aineksia menee suht vähän, joten käytännössä vain juustot tekevät todellista hintaa. Sitten kun lasketaan että tästä vuoallisesta syö kymmenisen ihmistä - tai ne samat naamat monesti pakkasesta - ei ruoka annosta päälle kovin kallista ole.

Valkokaalin törkeän halpa hinta on mietityttänyt monesti, varsinkin kun kuulin näiden kasvisten varastoimisen olevan käsityötä. Miten ihmeessä parhaimmillaan 19 c kilolta maksavasta kaalista voi jäädä mitään tuottajalle?

Maku ei tässä ruuassa ollut lainkaan alennusmyynnissä. Päinvastoin. Siirappi makeuttamassa kaalia ja feta sekä parmesaani suolaisuudellaan sulostuttamassa kokonaisuutta tekivät makusinfoniasta oikein komean. Junnulampaan jauhettu liha täydensi kaalia tai päinvastoin.

Alkuperäinen ohje on Reinin lihalta, Jukka muokkasi moista hiukan. Reiniläiset tuumaavat ruuasta riittävän 5:lle, meistä luku on paremminkin kymmenen.

FETAKAALILAATIKKO KARITSAN JAUHELIHASTA
kymmenelle

1 kg kaalia suikaleina
1 sipuli viipaleina
3 valkosipulinkynttä murskattuna
500 g karitsan jauhelihaa
3 dl kypsää riisiä
¾ dl siirappia
suolaa ja pippuria
purkki tomaattimurskaa
200g Feta-juustoa
nippu tuoretta basilikaa
parmesaaniraastetta

Keitä riisit. Kuullota kaalia ja sipuleita öljyssä noin 15 minuuttia isossa kattilassa. Ruskista jauheliha pannussa, mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita kattilaan kaali-sipuliseos, riisi ja jauheliha keskenään ja lisää siirappi. Tarkista maku ja kaada seos uunivuokaan. Kiehauta kattilassa tomaattimurska, feta-juusto ja hienonnettu basilika. Kaada kastike uunivuokaan muiden aineiden päälle. Paista 175 asteessa noin tunti. Loppuvaiheessa ripottele pinnalle hieman parmesaaniraastetta. Me ripsuttelimme herkkujuustoa myös valmiin annoksen ylle.