Keittokirjalahjan etsiminen kummitytöllemme jatkuu. Aiemmat kolme osaa löytyvät näiden otsikoiden takaa:
Sitten tämänkertaiseen kirjaan "Pieni talo preerialla. Lauran keittokirja". Myönnän heti kärkeen: olen asenteellinen suhteessa tähän Barbara M. Walkerin kirjoittamaan Lauran keittokirjaan. Rakastin lapsena Laura Ingalls Wilderin "Pieni talo preerialla"-kirjasarjaa, joka kertoi uudisraivaajaperheen karusta, mutta rakkaudentäyteisestä elämästä. Kirjoista on elävänä jäänyt mieleen ruokatunnelmoinnit aina pellolta ja metsästyksestä pöytään asti. Näiden kirjojen pohjalta on tehty siis nyt käsittelemäni teos.
Keittokirja on kuvitettu samoilla tunnelmallisilla Garth Williamsin piirroskuvilla, jotka esiintyvät Wilderin kirjasarjassakin. Kouluikäiseen tyttöön ne aikanaan tekivät vaikutuksen, ja tekevät yhä.
Teksti sisältää ruokaisia sitaatteja Wilderin kirjoista. Lainausten perään kerrotaan heti resepti kyseessäolevaan ruokaan. Tekstiin on ujutettu myös sulavasti tietoa 18o0-luvun lopun uudistilallisten elinoloista.
"Kun Laura oli saanut maidon siivilöidyksi ja isä tuli tallista, illallinen olikin valmis.
He olivat onnellinen perhe istuessaan taas kaikki yhdessä syömässä ruskistettua perunamuhennosta, tuoreita hyydytettyjä munia ja herkullisia vehnäökakkuja joiden päällä oli hyvää äidin valmistamaa voita.
---Lauran lapsuus- ja nuoruusaikoina kanat eivät munineet lainkaan talvella. Selvä kevään merkki oli kananpesä, jossa oli munia. Kaikkia munia ei käytetty kesällä. Ylimääräiset voideltiin rasvalla ja pakattiin leseisiin ja vietiin varastoon ja pakattiin suolaveteen, sammutetun kalkin sekaan tai vesilasiin. Vesilasi oli kemiallinen liuos jossa oli joko natrium- tai kaliumsilikaattia."
Muistan haaveilleeni lapsena ainakin "Lumessa jäädytetyistä siirappikaramelleista", kun luin Wilderin kirjaa. Niitä on siis ehdottomasti tehtävä kun aika sen sallii. Kokeilimme jo keittokirjasta naurismuhennosta possun seuraksi. Resepti sinällään ei toiminut, mutta tuunattuna kyllä!
Reseptivalikoima on odotetusti hyvin eri maata kuin monessa muussa lapsille(kin) suunnatussa kirjassa: osterikeittoa, jänismuhennosta, auringossa kuivatettuja hedelmiä, kotitekoista makkaraa, omenan siemenkodista tehty viinietikkaa ja maitojuustopyöryköitä. Löytyy niinkutsuttua perussettiäkin, mutta eritavalla lähestyttynä kuin tavallisesti: popcornien valmistusta, omenatorttu ja paistetut perunat.
Tässä vielä suora lainaus kirjoittajan esipuheen lopusta. Paitsi että se hämmentävästi myöntää joidenkin reseptien olevan epämaukkaita, se myös loihtii esille sanoja jotka moni sesonkitietoinen lähiruokaa kannattava allekirjoittanee tänä päivänä:
"Kaikki tässä esitetyt ruokalajit eivät suinkaan ole herkullisia. On myönnettävä, että jotkut ovat pikemminkin historiallisia kuin makuelämyksiä, mutta kaikki paljastavat jotain tavalla tai toisella. Ne auttavat löytämään elämän perusyhteydet, jotka ovat usein hämärtyneet nykyajan monimutkaisessa maailmassa. Tällä tarkoitan yhteyksiä pöydällä olevan ruoan, pellolla olevien jyvien ja laitumella käyvien lehmien välillä; yhteyksiä talven ja kuivattujen omenoiden, kesän ja tomaattien, syksyn ja tuoreen makkaran välillä, yhteyksiä esi-isien raadannan ja tänä päivänä nauttimamme yltäkylläisyyden välillä; yhteyksiä lasten ja vanhempien, ruoan valmistuksen ja rakkauden kokemisen välillä".
Reseptikirja on aarre Wilderin kirjojen ystäville. Se on oiva teos myös kokkaajille, jotka haluavat hyödyntää kaiken siannahkapaloja myöten. Ehkä ihan ensimmäiseksi kokkailukirjaksi teos on turhan tömäkkää tavaraa ja voi vaikuttaa vaikealta. Itselleni tulen tämän metsästämään jostain, mutta kummityttömme tätä tuskin saa, ainakaan vielä.