lauantai 31. tammikuuta 2009

Vasikanleikerullat perunatäytteellä gorgonzolakastikkeessa


Gorgonzola on suurta herkkuani, kuten kaikki sinihomejuustot. Tähän ruokaan tuota herkkujuustoa tulee! Muutenkin ohje on aika mielenkiintoinen tapaus, vaikka saattaa vaikuttaa ensilukemalta hankalalta tehdä mitä se ei kyllä ole. Ruuan nimi Italiaksi on ”Involtini di vitella con patate e gorgonzola". Neljään annokseen tarvitaan:

4 vasikanleikettä (ohueksi nuijittuna koko noin 10x20 cm)
5 perunaa
150 g gorgonzolaa
oliiviöljyä
2-3 valkosipulinkynttä
1,5 dl maitoa
1 lehtisellerin varsi
voita
suolaa ja pippuria

Keitä perunat kuorineen. Vuole kuorimaveitsellä tai juustohöylällä lehtiselleristä neljä lastua per ruokailija. Silppua loput hienoksi. Kuori kypsät perunat ja paloittele pienemmäksi. Kuumenna paistinpannulla oliiviöljyä ja heitä sekaan murskatut valkosipulit. Kaada joukkoon perunat paistumaan. Paistele kunnes perunat saavat hiukan väriä. Heitä sekaan vielä hienonnetut lehtisellerit. Mausta seos suolalla ja pippurilla. Murskaa seos puuhaarukalla tai muussinuijalla muussiksi. Nestettä ei tarvitse lisätä, ellei seos ole ihan tolkuttoman kovaa ja kokkareista. Seoksen pitääkin pysyä koossa.

Jaa seos neljään kekoon. Muotoile kustakin 10 cm pitkä pötkylä ja nosta yksi pötkylä jokaisen vasikanleikkeen toiseen päähän. Rullaa leikkeet kiinni ja sulje rulla tarvittaessa tikulla. Paista rullia pannulla hetki joka puolelta niin että saavat hiukan väriä. Nosta rullat pois pannulta voideltuun uunivuokaan.

Kaada maito pannulle ja murenna sekaan gorgonzola. Kuumenna seosta kunnes gorgonzola sulaa. Kaada gorgonzolakastike uunipannulle liharullien päälle. Kuumenna leikerullia 200 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Asettele rullat lautaselle, kastiketta ympärille ja kunkin rullan päälle lehtisellerilastuja.

Loppuun hiukan sumuista tunnelmaa Venetsiasta:



torstai 29. tammikuuta 2009

Simppelisti herkullista

Joskus ihan perusruoka maistuu huippuherkulliselta. Niin kävi taas tänään. Tein lihapullia pannulla voissa paistaen ja lisäsin ne tomaattikastikkeessa pyöriteltyjen keitettyjen pastojen päälle. Homman kruunasi vielä parmesaani. Miten simppeliä, mutta hurjan hyvää! Poitsummekin totesi ruuan olevan tosi tosi tosi hyvää, kun vain sai posket tarpeeksi tyhjäksi jauhelihasta.

Ai että miksikö lihapullat ovat niin tummia? No siksi että pannulla paistettassa ne ovat herkullisimmillaan juuri tuollaisina. Rapeita päältä ja pehmeitä sisältä.

Jos nyt joku ohjetta kaipaa, tässä tulee. Ainesmäärät ovat arvioita, sillä teen taikinan tuntuman mukaan. Tänään taikina jäi tosi löysäksi ja oli siksikin niin maistuvaa:

noin ½ dl korppujauhoa (esim. kuivettuneista leivänkannikoista raastettuna)
1 dl vettä
1 muna
noin 200 g jauhelihaa
mustapippuria
suolaa
lopputaikinaan lisäsin vielä lasten lihapullien jo käristyessä pannulla
ronskisti gorgonzola-sinihomejuustoa
sipulin pilkottuna
voita paistamiseen

Liota korppujauhoja vedessä kymmenisen minuuttia. Lisää loput aineet ja sekoita massa tasaiseksi käsin. Ihanan tuntuista kun jauheliha pursuilee sormien välistä. Taikinan tömäkkyydestä tai vastaavasti löysyydestä riippuen pyörittele taikinasta palloja tai nostele taikinaa kuumalle, voista tirisevälle paistinpannulle. Paista kypsäksi välillä pullia kääntäen.
Illalla Pastapää teki jäljelle jääneistä lihapullista itselleen leivän lisäten mukaan vielä tomaattikastiketta ja gorgonzolaa. Hän se juuri loihtikin ilmoille, että miten näin simppeli voi olla näin hyvää! NAM!
Kuivapastavalikoimaa Forte dei Marmin kaupassa. Tuorepastat olivat sitten luonnollisesti kylmähyllyssä.

Ja loppuun vielä totutusti pari tunnelmakuvaa Venetsiasta.



tiistai 27. tammikuuta 2009

Viikonloppureissu Italian Länsi-rannikolle


Vuokrasimme viikonlopuksi auton ja lähdimme hurruttelemaan Italian Länsi-rannikolle. Mutkittelevan autosradan reunustamat maisemat Bolognasta Firenzeen olivat kauniit vuorineen ja laaksoineen, sekä pikkukylineen vuorien rinteillä.



Kävimme tarkistamassa Toscanassa sijaitsevan Pisan tornin olevan edelleen vinossa ja opimme että sen kallistuminen on pysäytetty 1998 korjaamalla perustuksia. Pisan tornin ympärillä oli huikean kauniita rakennuksia, mikä oli yllätys meille. Aina puhutaan ”vain” arkkitehdin mokaamasta katedraalin campanilesta, kellotornista.


Pisasta matkasimme ihan rannalle, länsipuolelta Apuane Alps - vuorten reunustamaan Forte dei Marmin kaupunkiin, joka paljastuikin rantalomapaikaksi.
Valtavan pitkä hiekkaranta ei nyt kutsunut uimaan, sillä pipokin oli tarpeen tuulessa ja tuiverruksessa, mutta kesällä paikka on varmaan hauska. Mielenkiintoisia retkikohteitakin on ihan lähellä, joten ”pelkkään” rannalla loikomiseen ei tarvitse tyytyä. Lapset tykkäsivät leikkiä rantahiekalla viileydestä huolimatta. Herkkukauppoja ja ravintoloita kaupungissa oli melkoinen määrä, kuten myös hotelleita.


Lauantaina kävimme Ligurian maakunnassa katsastamassa Cinque Terreksi kutsuttuja ihastuttavia pikkukyliä, jotka kohosivat vuorenrinteelle kuin suoraan merestä. Kyliä yhdistää kätevä junareitti ja hoidetut kävelypolut, mutta nämä jäivät meiltä nyt kokematta. Pastapää ajoi aivan hurmiossa kapeita, mutkaisia vuoristoteitä ja kuvitteli kai olevansa asfalttispesialisti Sebastian Loeb. Matkalla näimme vuorten rinteille pengerrettyjä oliivi- ja viiniviljelmiä sekä sitruunapuita kantamassa keltaisia hedelmiään. Ei voi kuin ihmetellä niiden viljelijöiden sinnikkyyttä ja tarmoa, jotka aikanaan ovat pengertäneet rinteen kasvatuskelpoiseksi.

Yhdessä näistä viidestä Cinque Terren kylästä, Riomaggioressa, kävimme syömässä.

Trattoria La Lanterna piti paikkaa merenrannassa, niin että pienestä ikkunasta tarkkailimme aaltojen tyrskyntää rantaan.


Oma annokseni, kokonaisena valmistettu paikallinen vaalea meriahven, branzini fresch d. pesca locale, ei pehmeän rakenteensa ja vähäsuolaisuutensa vuoksi paljoa säväyttänyt, mutta muiden annokset sen sijaan olivat loistavia! Lasten tomaattispagetti, spaghetti pomodoro, oli kaikessa yksinkertaisuudessaan ja laadukkaista raaka-aineista valmistettuna maukasta.


Pastapää tilasi alueen erikoisuutta, anjovisspagettia, spaghetti alle acciughe fresche di Monterosso. Ruoka on saanut nimensä Monterosson kylän mukaan, joka on pohjoisin Cinque Terren kylistä. Kerrassaan loistava pasta, jota täytyy yrittää tehdä kotonakin. Ruualla joimme tietysti paikallista valkoviiniä, joka täydensi nautinnon oikein hienosti. Vaikka oma ruokavalintani menikin penkin alle, ravintola ansaitsee muiden annosten, sijaintinsa ja tunnelmansa ansiosta täyden kympin. Ihana paikka!
Sunnuntaina heitimme hyvästit Länsi-rannikolle, mutta niin hyvältä vaikutti että varmasti palaamme jonain päivänä. Tätä edesauttaa se, että paluumatkalle aiottu vierailu Parmesaanijuustotiloille tyrehtyi niiden ollessa kiinni. Tyhmä turisti otti asiasta selvää liian myöhään. Älkää te olko yhtä hölmöjä kuin me, vaan ajoittakaa vierailunne arkipäiville ja varatkaapa täältä vielä ilmainen esittelykierros ajoissa ennen vierailupäiväämme. Niin mekin teemme seuraavaksi.

Matkalla Parmaan ylitimme vuoret, joiden rinteillä oli luntakin. Lapset olivat ihmeissään kun rantaleikeistä siirryttiin muutamassa tunnissa lumileikkeihin.

Illalla palautimme auton takaisin Piazzale Romalla toimivaan vuokraamoon ja keikuimme vaporeton kyydissä takaisin Venetsian vuokra-asuntoon väsyneinä, mutta tyytyväisinä.

perjantai 23. tammikuuta 2009

Pancettapasta

Pancetta on savustamatonta pekonia, joka on kypsennetty suolassa, pippurissa ja muissa mausteissa.Olen kotopuolessa Espoossa harmitellut usein pancettan puutetta. Rasvaisen lihan voi toki korvata pekonilla, mutta ei se ole ihan sama. Jos jollain on tietoa pancettan saatavuudesta pääkaupunkiseudulla, paljastakaa heti!

No nyt lähikauppamme täällä Venetsiassa myy monenlaisia pancetta-paloja. Toisissa läskinmäärä on niin huomattava, että ne ovat pääosin valkoisia. Ihan niin läskinen ei houkuttele, mutta monet muut vaihtoehdot kylläkin. Valmispakattujen lihojen joukosta löytyy myös valmiita kuutioita. Lienee turha mainita että keittiössämme on tuoksunut rasvainen liha jo useamman kerran.

Ostin yhtenä päivänä (taas) tiskiltä pancettaa, jonka mukava myyjäpoika siivutti koneella aivan ohuiksi, läpinäkyviksi siipaleiksi. Osa siivuista päätyi salaattiin (siitä lisää myöhemmin), loput rapsakkoina tähän herkulliseen, simppeliin pastaan. Määriä en nyt laita koska en niitä mitannut, jokainen nakatkoon ainesosia makunsa mukaan.

pancettaa tai pekonia
sipulia
paseerattua tomaattia (purkista)
parmesaania
(tuore)pastaa
suolaa
mustapippuria

Laita pastavesi kiehumaan. Muistathan laittaa mukaan suolaa. Laita pasta sekaan jahka vesi kiehuu.

Leikkaa kuorittu sipuli ensin puoliksi ja jatka sitten leikkaamalla ohuita siivuja niin, että jäävät hiukan kannasta kiinni. Tällaiset sipulit ovat mielestäni hurjan kauniita! Raasta parmesaani odottamaan.

Laita pancettasiivut kuivalle, kylmälle pannulle ja anna kuumeta keskilämmöllä hetken. Pancetan ei tarvitse saada kummemmin väriä. Siirrä siivut talouspaperin päälle, jossa ne rapsakoituvat. Toimi samoin pekonin kanssa.

Paistele sipuleita pancetasta irronneessa rasvassa. Sipulien pehmeysasteen päätät itse, minä pidän vain hiukan väriä saaneista, vielä napakoista sipuleista jotka tuntuvat pureskellessa. Siirrä sipulitkin hetkeksi sivuun.

Lisää lämpimälle pannulle paseerattua tomaattia. Tarkoitus on vain saada pastaan tomaatilla hiukan väriä ja makua, ei uittaa pastaa ”kastikkeessa”. Lämmitä paseerattua tomaattia pannulla ihan vain hetken. Lisää halutessasi hiukan pastan keitinvettä, jotta saat kastikemaisemman lopputuloksen. Mausta mustapippurilla ja suolalla.. Muista että pancetassa on runsaasti suolaa.

Valuta valmis pasta ja pyöräyttele siihen tomaattikastike. Aseta tarjoilulautaselle, ripsuttele päälle parmesaani, asettele päälle sipulit ja rapsakoitunut pancetta. Lisää vielä runsaasti sipulia kuvan ottamisen jälkeen ;).


keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Oppiakseen kannattaa motkottaa – pizza

Italianreissuilla on ollut ihanaa nauttia oikeista kiviuunissa paistetuista pizzoista. Ovathan ne vallan toista kuin tavallisessa sähköuunissa tehdyt. Siispä menimme alakerran trattoriaan suurin toivein – kuten jo aiemmin kerroinkin - ja petyimme pahasti. Motkotettuamme tästä vuokraemännällemme hän kertoi mielenkiintoisen faktan. Venetsian saarella vallitsevien paloturvamääräysten vuoksi kiviuunit on kokonaan kielletty. Pizzanhimon voi kuitenkin tyydyttää läheisellä Lidon-saarella, jossa kiviuunit ovat sallittuja. Suuntaamme sinne siis retkelle joku päivä, emmekä harrasta pizzantilausyrityksiä enää Venetsiassa. Onneksi tarjolla on muutamaa muutakin ruokalajia.

Aiemman postauksen kommentissa ehdittiin jo kysyä, kannattaako Venetsiassa nyt tehdä ollenkaan pizzaa kotona. Sanoisinpa että kannattaa, varsinkin jos asuu Pastapään kanssa. Hän pyöräyttää meinaten huippuhyvät pizzat, joita me koko perhe natustelemme mielellämme. Täällä myös raaka-aineet ovat hämmentävän hyviä ihan peruskaupasta ostettuna, saatikka sitten asiaan erikoistuneista puodeista. Gorgonzola-sinihomejuusto oli kermaisen pehmeää (eikä pistävän vahvan makuista kuten joskus), Buffala-mozzarella aivan eri maata kuin Suomessa käyttämämme pussimozzarellat, prosciutto ilmakuivattu kinkku juuri sopivan suolaisen maistuvaa ja miten se tomaattimurskakin maistuu eriltä? Voi olla että mauissa on myös fiilislisää, mutta mitäs tuosta – pääasia että maistuu!

Ensimmäisen kotikutoisen pizzan Pastis rullasi valmistaikinasta. Taikina oli todella rullattu käärölle ja asetettu muiden einesten joukkoon kylmätiskiin. Oli kyllä aika hyvää, täytyy myöntää!
Toisen pizzapohjan Pastis jo leipoi itse blogissammekin tutuksi tulleella ohjeella. Täällä Italiassa durumjauhot korvautuvat erittäin hienojakoisella doppio zero eli ”00” – jauhoilla.

Kaasu-uunimme lämpiää maksimissaan vain 240 asteeseen, kun kotona nyt lomapäiviään viettävä sähköuunimme kuumennetaan pizzoja kypsentäessä 300 asteeseen asti. Riittävän hyviä lättyjä on tullut kyllä tällä alhaisemmallakin astemäärällä.

Jälkkäriksi maistui oikein hyvin kotikadun gelateriasta haettu suklaa- ja sitruunajäätelö, jonka mukaan kauppias vielä hymyssä suin sujautti pienen paperipussin. Pussukan sisältä löytyi karkkeja ja vohvelia. Tätä kutsutaan asiakaspalveluksi.

Postauksen jälkkäriksi vielä kuvia sadetihkuiselta iltakävelyltämme.



maanantai 19. tammikuuta 2009

Rialton tori ja Spaghetti alle Vongole

Viikonlopun aikana tutustuimme muun ihastelun ohella täällä Venetsiassa satoja vuosia vanhaan Rialton kauppahalliin ja -toriin. Paikka sijaitsee aivan kuuluisan Rialton sillan läheisyydessä, Campo della Pescerialla.

Esberian tori notkuu erilaisista vihanneksista ja hedelmistä. Ostimme mm. huippumakeita ja ihania klementiinejä.



Pescherian kauppahallissa voi melkeinpä hengästyä erilaisten merenelävien katselusta. Myös lihakauppiaat tarjoavat tuotteitaan alueella. Voi kumpa vain tietäisi miten kaikki kuuluisi valmistella ja valmistaa!

Rialton torilla ihastellessamme vastaan tuli pieniä simpukoita. Mieleen muistui heti ”Kasvimaalta keittiöön”- blogin ihastuttava simpukka-ateria. Tuoreet simpukat chilikastikeessa spagetin kanssa nautittuna mainitaan myös venetsialeisen keittiön herkuksi. Mainiota että Sammakko jätti bloginsa meidän kaikkien luettavaksi vaikka itse painuikin talvitauolle. Toivottavasti japanilaisiakin herkkuja tarjoillut Sammakko palaa pian ihastuttamaan meitä puutarhallaan ja kokkailullaan.

Sammakko oli ostanut omat simpukkansa etnisen kaupan pakastealtaasta. Koska Suomessa en näihin pikkusimpukoihin ole törmännyt tuoreena, jätin ohjeeseen Sammakon sulatusvinkitkin.
Itse käytin spagettimaista tuorepastaa. Chiliä humpsahti hiukan turhan paljon, joten kehotan varovaisuuteen sen aineen kanssa. Voi toi liemeen pehmeyttä. Kaiken kaikkiaan simpukat pitkästä aikaa, ja pikkuruiset simpukat näin valmistettuna ensimmäistä kertaa, olivat ihanan herkullisia ja kauniita.

Tein aterian vain itselleni, jolloin varasin 200 g simpukoita.

Spaghetti alle vongole

spagettia tms.
pieniä simpukoita
(merisuolaa sulatukseen)
valkosipulia
chiliä
suolaa
pippuria
voita
(kuivattua korianteria tai tuoretta persiljaa)
(tuoretta vaaleaa leipää)

( Laita jäiset simpukat isoon kulhoon kylmään veteen, johon on sekoitettu muutama teelusikallinen karkeaa suolaa. Anna sulaa.)

Valmista simpukat sillä aikaa kun spagetti kiehuu. Valuta simpukat siivilässä. Poista mahdolliset rikkoontuneet yksilöt. Kuumenna paistinpannu ja lisää loraus öljyä. Kuullota viipaloidut valkosipulinkynnet ja lisää hyppysellinen murskattua chiliä. Lisää pannulle simpukat. Mausta suolalla ja pippurilla. Lorauta päälle valkoviiniä ja peitä pannu kannella. Anna simpukoiden avautua höyryssä kannen alla. Lisää hiukan myöhemmin nokare voita. Aivan lopuksi lisää muutama kauhallinen pastan keitinvettä ja keitä vielä hetki. Tarkista maku. Kun suurin osa simpukoista on avautunut, ota pannu pois liedeltä.

Kun spagetti on valmista, valuta se hyvin. Jaa spagetti lautasille ja nostele simpukat spagetin päälle. Poista avautumattomat simpukat. Lorauta pastan päälle lientä (ja lisää hienonnettua persiljaa tai kuivattua korianteria). Nauti valkoviinin kera. Eipä ole haitaksi, jos ateriasi loppuun nautit vielä vaaleaa leipää jota voit kastaa lautasen pohjalle jääneeseen ihanaan liemeen…

perjantai 16. tammikuuta 2009

Munakoisopäällysteiset paprikat

Otimme tänne Venetsiaan mukaan muutamia kotimaisia reseptikirjoja, nimittäin joulupukilta saamamme kokki Marko Koskisen ”Passione”:n ja kirjastosta lainaamamme Maarit Enkovaara-Astraldin ”Intohimona Italia”:n. Molemmat kirjat ovat hyviä siitä, että italialaisten reseptien lisäksi sivuilta löytyy tietoa raaka-aineista, valmistustavoista ja ruokiin sopivista viineistä. Molemmissa kirjoissa on myös herkullisen houkuttelevat kuvat; Passionessa hienostuneita annoksia ja Enkovaara-Astraldin kirjassa auringolla raikastettuja, kotikutoisamman oloisia satseja. Molemmista on jo löytynyt paljon kokeilemisen arvoisia reseptejä, niin kuin tämä seuraavakin.

Asunnossamme on kaasu-uuni. Asia ei ole meille entuudestaan tuttu. Lähdimme kokeilemaan ensimmäistä kertaa uunia seuraavan ohjeen takia, jonka inspiraationa oli ”Intohimona Italia” kirjan paprikakääröt, Involtini di peperoni. Me päädyimme ruoanteon tiimellyksessä rullaamattomaan venemäiseen ulkonäköön. Täytettä on pikemminkin neljälle kuin reseptin ehdottamalle kahdelle paprikalle, jonka huomioimme ohjeistuksessa.

Tämä ruoka on osa vasta-alkanutta projektia ”kyllä nyt aikuisen ihmisen pitäisi oliiveja syödä”.
Mukana menossa oli kokonainen kana.


4 paprikaa
noin 500 g munakoisoa pieniksi paloiksi leikattuna
(oliivi)öljyä paistamiseen
pieni sipuli ohuiksi siivuiksi leikattuna
200 g tomaattimurskaa tai paseerattua tomaattia
1 rkl kapriksia hienonnettuna
noin 10 oliivia kivet poistettuna ja pilkottuna
suolaa
(parmesaania)

Sytytä kaasu-uuni päälle ja veivaa asteet 240 asteeseen.
Puolita paprikat, aseta ne uuniritilälle ja työnnä ritilä uuniin. Tällä välin voit nyppiä kanasta viimeiset pikkusulat, huuhdella sen kunnolla, kuivata ja hieroa kanan pintaan suolaa ja muita mausteita, meillä nyt currya. Paahda paprikoita uunissa kunnes niiden pinta mustuu ja kuplii. Ota sitten pois uunista ja laita lävikköön. Huuhtele kylmällä vedellä ja poista käsin kuoret sekä siemenet ja paprikan valkoiset osat. Mustuneet kohdat ovat juuri niitä kuorenirtoamista helpottavia kohtia, joten anna paprikoiden läikittyä ihan kunnolla. Samalla paprika kypsyy mehukkaaksi, hieman makeaksi. Paloittele paprikanpuolikkaat vielä puoliksi, niin että saat yhdestä paprikasta 4 täytteenpohjaa.

Työnnä maustettu kana uuniin. Valmista paprikoiden täyte kanan kypsyessä uunissa.
Laita öljyä kuumenemaan paistinpannulle ja paista siinä munakoisopalat jämäkän kypsiksi. Siirrä talouspaperille valumaan. Suolaa kevyesti.
Laita uudelleen öljyä kuumenemaan ja paista siinä nopsaan ohuita sipuleita. Lisää joukkoon tomaattimurska, paloitellut kaprikset ja oliivit. Keittele kymmenisen minuuttia matalalla lämmöllä niin että tomaattikastikkeesta tulee paksuhkoa. Lisää kypsät munakoisot. Anna täytteen kypsyä vielä pari minuuttia makujen tasaantumiseksi. Tarkista suolaisuus.

Aseta täytettä jokaiselle paprikalle, (laita joukkoon parmesaania) ja halutessasi rullaa paprikat. Me ripsuttelimme rullaamattomien paprika”veneiden” päälle parmesaania ja laitoimme uuniin vielä hetkeksi kanan kanssa, jolloin juusto hieman suli ja veneet lämpesivät.

Ei se uunin käyttö nyt niin ongelmallista ollut, mutta muista blogeista viisastuneena ruokien ruskistuminen lienee aika valjua. Tässä uunissa on kylläkin sähköinen grillivastus ylhäällä, joka toivottavasti tuo helpotusta tuohon värinsaamiseen. Sitä emme vielä testanneet.

Kana oli melko vähäsuolainen, mutta ihanan mehevä. Seuraavalla kerralla nakkaamme kanan sisään limen- tai sitruunanpuolikkaat ja suolaamme sisältä ja nahan altakin. Haimme nimittäin lisäohjeistusta asiaan, kun lähilihakaupasta saa tuoreita kokonaisia kanoja alta viiden euron.

Sitten vain toinen pistää kanan paloiksi, toinen kuvaa paprikaveneet blogia varten ja lapset vievät astioita ja muita ruokapöytään.

Buon appetito!


Kanaliemi
Herkullisen ruokailun jälkeen Pastapää irrotti loput kananlihat luista. Luut pantiin kattilaan, peitettiin vedellä ja keiteltiin tätä noin tunti. Sitten maustettiin suolalla ja kaadettiin koko hoito toisen kattilan päällä olevaan siivilään. Toiseen kattilaan saimme näin maistuvaa kanalientä, jonka aiomme hyödyntää risoton teossa tai vaikkapa kanakeiton pohjana.

Ajattelimme laittaa joka Venetsian postaukseen myös kuvia täältä saarelta, vaikka ne eivät niin aiheeseenkaan liittyisikään. Tässä ensimmäinen, jossa näkyy myös rappumme ovi.

torstai 15. tammikuuta 2009

Via Garibaldi

Asumme täällä Italian Venetsiassa Castellon sestierissä, joka on muuten saaren kaupunginosista suurin. Aikoinaan täällä valmistettiin Venetsian voittamattomia sotalaivoja. Castello alkaa lännessä Huokausten sillasta ja jatkuu idässä Sant Elenan kortteliin asti.


Kotikatumme Via Garibaldi alkaa siitä mihin turistikartat päättyvät. Tosin esimerkiksi ostamassamme turistioppaassa on yhden aukeaman verran selostettu kävelyretkeä Castellon itäosissa, johon asuntommekin siis sijoittuu. San Marcon aukiolle kävelee meiltä noin vartissa.


Via Garibaldi on ennen ollut kanava, jonka Napoleon sitten vuonna 1808 täytätti. Emme oikeastaan tienneet alueesta tai kadusta mitään ennakkoon, vain sen että annetuista vaihtoehdoista Pastapään paikalliset kollegat suosittelivat tätä. Onneksi!


Via Garibaldi alkaa Riva dei Sette Martirilta*, josta on upeat näkymät San Marcon Laguuniin. Tuosta kohdasta on otettu edellisen postauksen iltakuva ja tämän postauksen aamukuva. Noin 300 metrin päässä katu päättyy Rio di Sant´Annan kanavaan. Ja mitä mahtuu tähän väliin? Mmmmmm ja nam! Useita juustotiskeillään koreilevia puoteja,

leipomoita joista saa heti aamusella tuoretta leipää, herkkukauppoja leivonnaisineen ja gelateria (jäätelökauppa). Vihannes- ja hedelmäkojut levittyvät päivisin kadulle.


Myipä yksi vihanneskauppias tuotteita veneestä käsinkin.

Aamupäivisin kalamyyjä myy kojussaan kaikennäköistä taskuravuista ja mustekaloista katkarapuihin ja erilaisiin eväkkäisiin.


Lihakauppias tarjoaa monenmoista, esimerkiksi kokonaisia kanoja ja kaneja. Joukkoon mahtuu myös päivittäistavarakauppoja, useita lelumyymälöitä sekä erikoistavamyymälöitä, joista esimerkkinä vaikkapa kenkä- ja alusvaatemyymälä. Kotikatumme varrella on myös muutamia trattorioita, osterioita ja pikaruokaa myyvä paikka. Vuokraemäntämme suositteli ainoastaan yhtä kadun päässä olevaa ravintolaa, jonka tulemme varmasti testaamaan. Vaikka kaikkea siis löytyy, aiomme tutustua myös muihin katuihin täällä Venetsiassa :)


Asuntomme alakerrassa on Trattoria Giorgine. Lauantai-iltana saimme – miten sen nyt positiivisesti ilmaisisi - nauttia lattian läpi uskomattoman hyvin kuuluvasta elävästä musiikista kitaristin soittaessa ja laulaessa yhdessä ravintolan asiakkaiden kanssa. Onneksemme kitaranrämpyttäjä ei ole paikalla joka ilta. Kävimme tuossa yhtenä iltana testaamassa trattorian sapuskat, mutta eipä ollut kehumista. Oma pitsani oli niin kova, että lähtiessä käteni olivat oikeasti hiukan hellinä ruokavälineiden puristamisesta ruuan sahaamisen tahtiin. Lasten ja Pastapään pizzat eivät olleet ihan näin epäonnistuneet. Tarjoilijamme oli tyly, vaikka muu henkilökunta oli kovinkin hymyileväistä ja avuliasta. Emme mene toiste, emmekä suosittele kenellekään.


Trattorianurinoista viis, kotikatumme on siis loistava sijoituspaikka perheellemme.

Seuraavassa postauksessa lupaamme jo ruokaa.

A più tardi! – Nähdään pian!

* jos knoppitieto kiinnostaa, Riva kadunnimen yhteydessä tarkoittaa leveää fondamentea, joka on usein laguunin vierellä. Fondamente taas on kanavan viertä kulkeva, usein kanavan mukaan nimetty katu.


maanantai 12. tammikuuta 2009

Perillä Venetsiassa

Saavuimme Venetsiaan lämmittävien auringonsäteiden saattelemana lauantaina. Vaporetto eli vesibussi keinutti meitä aaltoja pitkin lentokentältä suoraan lähipysäkillemme Muranon ja Lidon saarten kautta. Pian kaksivuotias tyttäremme hoki vain ”akka” eli ankka kun näki puluja ja ”että” kun silmä osui veteen. Toivottavasti tätä ei jatku koko kahta kuukautta ;).

Asetuimme Castellon sestierissä, kaupunginosassa, olevaan vuokra-asuntoomme Pastapään allekirjoitettua tarvittavat paperit. Keittiön ikkunasta aukeavat näkymät viereisen talon seinään ja lastenhuoneesta Via Garibaldi-tielle.
Keittiömme on kai ruokablogin kannalta oleellista esitellä. Täällähän näkyy kuvina kotikeittiömme ja tässä nyt köökkimme täällä Italiassa. Eipä ole kauneudella pilattu, mutta meneehän tämä nyt pari kuukautta.
Varustus kattaa kaksi toimimatonta pyykinpesukonetta (josta toisen korjaamista olemme toivoneet hyvin pikaisesti, sillä toimme kaikki kamat lentokoneessa), mikron, jääkaapin pakastinlokeroineen, kahvinkeittimen ja kaasuhellan sekä –uunin. Tuossa kaasussa onkin vielä opettelemista, mutta eiköhän se tästä. Hana on ainakin riittävän ylhäällä altaasta jos haluaa lorottaa vettä kolmekymmentälitraiseen kattilaan.
Keittiövälineet ja astiat olivat ihan asialliset, osa jopa uusia. Saksan edellissyksyn visiitistä oppineena osasimme ottaa kotoa jo kunnon keittiöveitsen. Se ei ollutkaan turhaa, sillä nykyisen keittiömme vastaava ei hirveästi leikkaa. Astiat nyt eivät ole mitenkään silmiähivelevän kauniita tai muotoilullisesti hienoja, mutta menevät kyllä.

Keittiöstämme puuttuu mainoksessa mainittu astianpesukone, jota pärräsin kyllä hetken aikaa. Tiskiä tulee meidän taloudessa aika paljon, eikä tiskaaminen ole ihan lempipuuhaani.

Olen häärännyt keittiössä vasta parin pastan ja yhden punaviinirisoton verran, mutta eiköhän pian päästä blogattavaankiin materiaaliin käsiksi.

Kulmakuntamme vaikuttaa varsin lupaavalta, myös ruokien raaka-aineiden saannin kannalta. Siitä lisää myöhemmin.
Kökköä täällä on nyt se, ettei asunnossa ole nettiä eikä ilmeisesti kohtuuhintaan ole mahdollista saadakaan. Muiden blogeissa vierailu jäänee nyt valitettavasti vähälle. Asiaa selvitellään vielä...

Blog Widget by LinkWithin