sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Safkaa ilman avokadoa


Uskokaa tai älkää, siinä kuuluisassa Safkaa-keittokirjassa on muitakin reseptejä kuin avokadopasta. Ihan totta! Kuva ei tee ruualle oikeutta, tiedetään. Kirjassakin oli foto ruskistetuista lihapaloista kasarissa ennen kerman lisäämistä.

Jukka innostui arvostelukappaleeksi saatua kirjaa selailtuaan tilaamaan arki-illan ratoksi opuksesta possukastikkeen perunamuussilla. Minä ryhdyin ruokaan ajatuksella, ettei lihakastikkeesta nyt niin kauhean kummoista voi tulla. Vaan tuli! Soijakastike yhdessä Dijonin kanssa antaa kaslerista tehdylle kastikkeelle hienon, syvän maun. Ronkeli poikammekin pyysi lisää. 

Siinä paistaessa ja keitellessä muuten tajusin, että tämä on elämäni ensimmäinen lihakastike. Monenmoista muuta on tullut tehtyä, mutta lihakastiketta ei ennen ikinä. Voisitteko äiti ja anoppi unohtaa tämän seuraavaksi kerraksi kun tavataan?

Sipulia laitoin ohjetta ronskimmin, mutta muuten seurasin sitä täsmälleen.

POSSUKASTIKE 
neljälle

450 g possunniskaa eli kasleria
1-3 sipulia
30 g voita
suolaa
mustapippuria myllystä
2 rkl vehnäjauhoja
2 dl vettä
soijakastiketta
1 rkl Dijon-sinappia
1 dl kuohukermaa

Suikaloi liha ja suolaa sekä pippuroi ne kevyesti. Pilko sipuli. Kuumenna paksupohjainen kattila tai pata todella kuumaksi. Nakkaa pohjalle lapsen nyrkin kokoinen pala voita. Anna ruskistua, kunnes alkaa tuoksua viehkosti pähkinältä. Viskaa sekaan lihapalat. Anna suikaleiden tiristä hetki ihan paikoillaan ennen kuin rupest sekoittelemaan. Näin lihasnesteet pysyvät lihassa ja ruskistaminen onnistuu. 

Laita pataan myös sipuli hienonnettuna, vähennä lämpöä hiukan ja kuullota sipuli lihojen seassa. Puuteroi päälle vehnäjauhot ja sekoittele muutaman minuutti. 

Kaada mukillinen kuumaa vettä joukkoon ja sekoita kunnes keitos kiehahtaa ja seos paksenee. 

Kaada mukaan soijakastike ja hiukan lisää suolaa sekä pippuria. Hauduta miedolla lämmöllä kannen alla välillä sekoittaen pohjia myöten. Lisää tilkka vettä silloin tällöin jos kastike tuntuu sakenevan liikaa. 

Kun pata on muhinut tunnin, ota kansi pois ja lisää sekaan sinappi ja kerma. Sekoita ja anna kiehua vielä viitisen minuuttia. 

Tarjoile perunamuussin kanssa. Meillä lisäksi lautaselle höyrytettyjä, hunajahunnutettuja porkkanoita. 

lauantai 10. marraskuuta 2012

Vinkeät aasiahenkiset keksit

Huomiselle isänpäivälle mieheni on toivonut aasialaishenkisyyttä. Aloittelimme ruokahommia tänään leipomalla japanilaishenkiset keksit. Ohjeen olen aikoja sitten korvamerkannut Glorian ruoka&viini-lehdestä 3/2011.  

Otimme jo tänään koemaistiaiset kekseistä ja pidimme kovasti! Huomenna makujen pitäisi olla vielä paremmin tasaantuneita. Elina Jyväs on tehnyt reseptin vinkelle keksille, jossa soijan suolaisuus yhdistyy mukavasti mustien seesaminsiementen tuomaan erityiseen ulkonäköön. Jutussa keksejä suositellaan nauttimaan haudutetun teen kanssa. Pikku suolapalat toimisivat hyvin myös tervetuliaiskeksinä vaikka glögi-iltaan tai napsutteluna aasialaisen aterian alkuun tai loppuun.

Noudatin ohjetta melkein prikuulleen, mutta korvasin erikoishienon kidesokerin vetämällä ruokosokeria puuteriksi morttelissa. Norilevänä toimi meillä kuivattu kombu, jonka murustelin pienemmäksi. Eksoottiseltakin kalskahtavia tarveaineita pitäisi lehtijutun mukaan saada suuremmista ruokakaupoista. Mustat seesaminsiemenet voi korvata paahdetuilla valkoisilla seesaminsiemenillä. 

JAPANILAISET TEEKEKSIT
30-35 kpl

150 g kylmää voita pieninä kuutioina
3-3 ½ dl erikoisvehnäjauhoja
3 rkl erikoishienoa kidesokeria
1 tl Matcha-teejauhetta
2 rkl hienoksi silputtua norilevää/kombua
1 rkl soijakastiketta
1 kananmuna
1 rkl (mustia) seesaminsiemeniä

pinnalle:
2-3 rkl mustia seesaminsiemeniä

Nypi voi, jauhot, sokeri, teejauhe ja silputtu levä kulhossa murumaiseksi seokseksi. Lisää soija, muna ja seesaminsiemenet. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. 

Muotoile taikina tangoksi, jonka halkaisija on noin 4 cm. 
Ripottele pinnalle tarkoitetut seesaminsiemenet työtasolla ja pyörittele taikinatangot niissä. Kääri mustapilkuttunut tanko muovikelmuun. Laita lepäämään jääkaappiin tunniksi.

Pane uuni kuumenemään 175 asteeseen. Leikkaa taikinasta terävällä veitsellä noin 5 mm:n paksuisia viipaleita. Laita uunipellille leivinpaperi ja tähän päälle taikinakiekot. Paista uunin keskitasolla 13-15 minuttia. 

Laita keksit ritilän päälle jäähtymään, jotta pysyvät rapeina. 


torstai 8. marraskuuta 2012

Chef & Sommelier oli huippukokemus

Jaana kutsui koolle kivan blogileidinelikon houkuttelemalla meidät luomuravintola Chef & Sommelieriin. Minua ei tarvinnut kauaa maanitella, kun tarjolla oli rentoa seuraa Hannaa ja Rosmista myöden, sekä kauan suunnitelmissa ollut ravintolavierailu. Olin kuullut Sasu Laukkosen paikasta pelkkää hyvää, joten odotukset olivat korkealla. 

Pöydän äärellä päädyimme päättämisvaikeuksissamme tilaamaan kaikki suolaiset ja (vain) yhden jälkkärin. Juustot tarjottiin meille yhteislautaselta, jotta kaikki pääsivät hiukan maistamaan herkkuja. 
Alkuun tuotu rosmariininen ruisleipä oli aivan taivaallista. Saimme puolikkaan leivän myös läksiäislahjaksi. Sitä oli mukava natustella kotimatkalla bussissa vieressä istuvan herrasmiehen kanssa. 

Ja takaisin ravintolaan: suupalaksi tarjottu munakoisokikare ei suuremmin lämmittänyt, mutta sitten alkoikin tulla pöytään todella hyvää ruokaa. 
Joimme ruualla cavan lisäksi lasin valkoviiniä ja toisen punaviiniä. Alkuun saimme Mas de la Damen Cuvée Gourmande 2011, joka olikin oikein passeli. 

Maa-artisokka loisti ylläolevalla lautasella monessa muodossa, esimerkiksi gnoccheina ja rapeina lastuina sekä paahdettuna. 
Tässä komeilee Hauhalan hanhea ja punajuurta. Ranskankermamainen, vispipuuron näköinen hienous oli tehty itse hapattamalla. Hanhea löytyi paitsi pitkään muhitettuna, fileenä, myös kivipiirana. Arvostan. 
Seuraava ruoka esiteltiin meille kertomalla Davy Jonesin juurisellerin hyödyntämisestä. Luomumöllykkä oli nimittäin käytetty kokonaan juuria ja varsia myöden. 
Tässä siis juuriselleristä tehty sellerisotto eli risoton tapaan kypsennetty kokonaisuus. Vihreys tulee juurikin varsista. 
Nyt lautasella on haukea ja lahnaa. Haukifile oli täytetty haukimurekkeella ja savulahnaa löytyi perunapyreestä. Ihan taivaallista! Esillepano oli upea tymäkän vihreän rikkoessa neitseellistä valkoisuutta. 
Tässä vaiheessa iltaa laseihimme kaadettiin Prioratin alueelta Espanjasta tulevaa Celler Geniumin Ecològic 2007. Ja eteen kannettiin jälleen komea annos, joka sisälsi mm. herkkutattiblinin. Porkkanat olivat kuulemma viimeisimpiä ravintolan omasta sadosta. 
Chef & Sommelieriin oli ostettu oma vasikka (paloiteltuna) ja mekin saimme maistiaisia siitä eri muodoissa, kera sipulien. Kyllä punainen liha sitten vaan on kaunista ja maukasta!
Juustolautaselta löytyi meidän iltanamme uutta tuttavuutta punahomejuusto Metsuria, joka hieman yllättäen maistui minullekin. Samoin suuhuni sopivat hyvin tuttu Peltolan Blue ja minulle uusi vuohenmaitojuusto Vuohen Vuoristo. Valmiiksi siipaloituna laudalla kölli Valion Sasulle tekemää omaa emmentaalia. 
Pre-jälkiruokina lusikoimme näöltään Englannin lakritsamaisia mustikkapaloja. 
Suklaahimokkaana valitsin varsinaiseksi jälkiruuakseni suklaata ja pähkinää. Pähkinät olivat kotimaisia hasselpähkinöitä, joita oli saatu hiukan tähän ravintolaankin naftista kuormasta. Keralla oli ruskistettua voita sisältävää jäätelöä ja ah - sitä suklaata!
Muut seurueen daamit valitsivat kamomillateessä marinoitua omenaa ja jäätelöä, joka oli mukavan raikas kokonaisuus. Toki nyt maistoin lusikallisen kaverin lautaselta!
Ravintolailtanamme Chef & Sommelierissa sattui olemaan myös huippukahvinkeittäjä, barista Kalle Freese. Nuoren miehen intohimoinen ja huolellinen suhtautuminen kahviin sopi hyvin tähän miljööseen. Muut hörppäsivätkin vielä pehmeän makeat kahveet ruokailun päälle. 
Ravintolakäyntimme oli kodikas, hauska ja erittäin maukas. Chef & Sommelier todella kaappasi syleilyynsä ja hyväili hellästi koko vierailun ajan. Ihanaa! Tänne vien Jukan varmasti jonain päivänä kun haluan häntä helliä jollain oikein hyvällä!

Täällä Jaanan tuumintoja illasta. 

tiistai 6. marraskuuta 2012

Possu tuli kotiin

Oletko koskaan miettinyt paljonko yhdessä possussa on lihaa? Olemme jo vuosia hankkineet luomusianlihat Kiven Säästöpossusta Karkkilasta ja tällä kertaa päätin ottaa kuvan hankinnasta. Ostamme yleensä syksyllä puolikkaan possun, josta saa mukavasti myös joulukinkun ja keväällä suosimme possukasseja

Nyt hankittiin siis puolikas possu, josta kuva yläpuolella. Joskus olemme ottaneet myös pään, mutta nyt tilanpuutteen vuoksi se oli jätettävä. Samoin kinkku jäi vielä odottamaan joulua kinkkuhotelliin, joten se puuttuu kuvasta. Puolikas paloittelematon possu painaa 40-45 kiloa ja leikkaustavasta riippuen siitä tulee lihaa seuraavasti:

- jauhelihaa n. 5 kg
- paistijauhelihaa n. 5 kg
- karekyljyksiä  (6kpl) n. 2,2 kg
- kasleria n. 2,5 kg
- paahtokylkeä n. 3,8 kg
- lapaa n.5,5 kg
- ulkofile n. 4 kg
- sisäfile n. 800 g
- potka, n. 1kg
- halkaistut sorkat
- luita
Saimme lisäksi sydämen, kielen ja maksaa. Sisäelimet eivät normaalisti kuulu valikoimaan, koska harva asiakas niitä haluaa. 

Ei se puolikas possu lopulta niin kauhean suuri ole. Leikkuutavoilla saa haluamansa kokonaisuuden, esimerkiksi ulkofileen saa leikattuna kyljyksiksi. Lavat voi jauhaa jauhelihaksi. Kinkusta voi leikata myös erilaisa versioita. Me pidämme noin 6-7 kg verkossa viihtyvästä, valmiiksisuolatusta juhlakinkusta. Possupediasta löytyy lisätietoa possun osista ja myös reseptejä. Reseptejä löytyy myös blogimme possu-osiosta

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Ultimate munakoisovuoka

Tästä vuuasta syötiin ihan liikaa. Salaisuutena suosioon oli muhitus. Ja villisika. Ja valtaisa nälkä. Tarkkaa ohjetta ei ole, mutta tässä suuntaviivoja. Eikä tämän ruuan kokoonsaattaminen niin nökönuukaa olekaan- Tärkeää on aika, aika ja juuston määrä. Käytimme settiin maitona Valiolta saatua juustokeittoa, mutta punainen tai ruskea maito menee varmasti myös hyvin. 

Muhita villisian potkaa noin 7 tuntia liemessä, jossa on punaviiniä, lihalientä, tomaattimurskaa, suolaa, mustapippuria ja laakerinlehteä. Viiden tunnin kohdilla voit riipiä lihat irti luusta, jotta saat jutusta kastikemaisemman.  Laita potkaluu silti takaisin syventämään makua. Jos tuotos on liian nestemäistä, anna setin kiehua ilman kantta. 

Nautimme muhitettua villisikaa ensimmäisenä päivänä fettucini-pastan kera. 

Seuraavana päivänä halusin siitä jotain muuta, joten alkoi munakoisovuuan kokoonsaattaminen. 

Viipaloi kaksi munakoisoa pituussuunnassa ja ripsi niiden päälle suolaa. Pyyhi suolat ja munakoison kyyneleet tunnin päästä pois ja paahda viipaleet 200 asteisessa uunissa kunnes ne ovat kullanruskeita. 
Valmista maitokastike lisäämällä siihen runsaasti emmentaljuustoa. 
Kokoa vuoka aloittaen villisikakastikkeella, laita päälle paahdettuja munakoisoviipaleita ja sitten juustoista maitokastiketta. Toista. Kypsennä 175 asteisessa uunissa kunnes pinta on kaunis. 

Syö hiukan vetäytyneenä ja varo ähkyä.

lauantai 3. marraskuuta 2012

Mad cook : siitintä suuhun ja heinäsirkat napaan

Madventures-tyypit Tunna ja Riku ovat vallanneet Kellohallin omintakeisella Mad Cook-meiningillään. Kävimme tsekkaamassa ja maistamassa menoa Kulinaarimurulan Jaanan kanssa eilen. 
   
Saapuessa tunnelma oli odottava ja aasialainen. Afrikkalaisesta kielisoittimesta lähti kaunis ääni, samoin kuin sen näppäilijästä Malang Cissokhosta. Ostimme hetsillään Jaanan kanssa pöytäämme ah niin trendikkään ja ah niin hyvän Kung fu girlin. Makeahko riesling meni kyllä yltiöhyvin yhteen ruokien kanssa!
 
Esittelypaketin mukana tuli 5 ruokaseteliä, joilla sai ostaa hallin eri katukeittiöistä annoksia oman valintansa mukaan. Alunperin päätin maistaa kaikkea, mutta Nom xoai eli kaakkois-aasialainen mangosalaatti ei puhutellut minua yhtään. Samoin jätin väliin Sticky ricen ja mangon - montaa lajia minäkin suuhuni pistän mutta tahmainen kookospitoinen riisi ei suustani alas solahda. 
"Lavastus" paikanpäällä oli hieno verisiroiskeisia oviverhoja myöten. 
Possuramen oli todella hyvää syvänmakuisine liemineen. Etelä-afrikkalainen täytetty leipä intialaisella kikherne currylla nousi melkeinpä suosikikseni. Se oli mukavan mausteinen ja leipä ihanan pehmeä. 
Väliin tarjottiin yllärinä rapeita heinäsirkkoja. Inhoan noita pitkäkoipisia sirittäjiä kuten jotkut kammoavat hämähäkkejä tai käärmeitä. Siksi minusta oli ilo pureskella yksi lajin edustaja napaani. Suutuntuma oli mukava. Maku oli melko lailla sama kuin olisi rouskuttanut grillimaustettua popcornia. Sirkan siipi tarttui tiukasti ikeneen kiinni. 
 
Yhtälailla ihastuin myös brasilialaiseen lihapataan, feijoadaan. Se oli muhitettu kokonaisesta possusta ja mustapavuista. Söin näitä annoksia kaksi. 
 
Yhtenä juomavaihtoehtona oli jalluämpäri. Niitä näkyikin menevän kohtuuhyvin kaupaksi. Ämpäriin oli kaadettu jallun lisäksi aasialaista energiajuomaa ja cokista. 
 
Illan toinen ylläri oli -Rikun sanoja lainatakseni- härän kulli. Sitä oli keitelty pitkään salaiseksi luokitellussa liemessä.
Härän siitin liekitettiin jallussa ja näin siitä saatiin "tulikulli". Pöytään saatiin yhteislautasella pieniä maistiaispaloja härän paisuvaiskudoksesta. Olin odottanut kiinteämpää rakennetta - aika löysä se siis oli suussa. Maku oli lihaisa, kastikkeen ansiosta makeahkon tahmainen. 

Jälkiruuaksi vetäisin vietnamilaisen kahvin, Cá Phén. Toinen juomavaihtoehhto olisi ollut -Tunnan sanoja lainatakseni- päräyttävä intialainen Chai. 

Illan päätteeksi tuli aikamoinen kaukokaipuu. Japani voisi olla taas kova sana kun varannot hiukan kertyvät. 

Mad Cook illat ovat loppuunmyytyjä, mutta peruutusten varalta Kellohallin väki kerää jonotuslistaa. Virallisen ohjelman päätyttyä ja keittiöiden sulkeuduttua noin klo 22.30 paikalle voi paukata kuka vain nauttimaan juomatarjoilusta ja aasialaisesta tunnelmasta. Dj.n soittaessa tunnelma tiheni ja olisi voinut jalluämpäreiden myötä varsinkin äityä tanssiksi asti, jos minulla ei seuraavana aamuna olisi ollut edessä pitkää ajomatkaa. Suosittelen!

Herkku ja koukun Jytiskin oli käynyt syömässä sitä.

Merituuli vahingossa Jukan tunnuksella

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Seitsemän kuolemansyntiä

Ruokaharrastajien juomakeskustelu liittyy nykyään lähes poikkeuksetta ruuan kanssa nautittavaan viiniin, josta kaikilla tuntuu olevan mielipiteitä ja osalla osaamistakin. Minäkin juon mielelläni viiniä, mutta tietämykseni viineistä on alkeellista. Toisinaan tulee nautittua ennen ateriaa jokin drinkki ruokahalun herättäjänä ja havaitsin, että tietämykseni myös drinkeistä on aloittelijatasolla. Drinkkiosaamiseni rajoittuu lähinnä Ginitonicin sekoittamiseen. Drinkit ovat jääneet jotenkin liian vähälle huomiolle meidän keittiössä ja täten kutsu drinkkikouluun tuli oikeaan osoitteeseen.

Ruokabloggareille tarkoitettu drinkkikurssi järjestettiin Helsingin Rautatientorin kulmalla sijaitsevassa hotelli Radisson Blu Plazassa avatussa Bar 7 Blingsissä. Isäntänä ja opettajana toimi "Mestarina baarissa"-kirjan kirjoittaja, baarimestari Jacek ”Jasu” Piasecki. 

Jasu kävi alkuun läpi perus raaka-aineita, joita jokaisesta kotibaarista pitäisi löytyä: kirkasta viinaa (kossu tai vodka), giniä, likööriä (cointreau, sitruslikööri tms.), mehuja (omena, appelsiini, tomaatti), sokeria tai vahvaa sokerilientä. Sokeriliemen voi valmistaa itse helposti lisäämällä sokeriin kiehuvaa vettä siten, että sokeri sulaa ja seoksesta tulee juoksevaa. Lisäksi tarvitaan jäätä, josta voi tarvittaessa tehdä jäämurskaa käärimällä jääpaloja pyyheliinan sisään ja murskaamalla ne jollain kovalla esineellä. Jäätä tarvitaan yllättävän paljon, jos tarvitsee jäähdyttää työvälineitä ja laseja. Jasu korosti, että raaka-aineita kannattaa varata samaan tapaan kuin ruuanlaitossa, eli tarpeen mukaan ja riippuen mitä drinkkejä halutaan valmistaa. Avaamattomina nuo edellämainitut säilyvät kuitenkin pitkään, joten niitä kannattaa hankkia perusvarastoksi. Tarvikkeina kotibaarista tulisi löytyä shakeri, pitkä sekoituslusikka ja luonnollisesta erilaisia drinkkilaseja. Kurssilla käytiin läpi muutamien perinteikkäiden drinkkien valmistusta, kuten Caipiroska ja Dry Martini. 

Tilaisuuden alussa tarjottiin Seitsemän kuolemansyntiä-drinkkilistalta ”Viha / Anger Management”, joka rakentuu seuraavasti:

2 cl Finlandia Cranberry
0,5 cl Sambuca Vacceri (italialainen anislikööri)
mansikkamelbaa
lakritsikastiketta

Tämän drinkin valmistusmenetelmää Jasu ei paljastanut, mutta uskoisin että lasin pohjalle laitetaan salmiakkikastiketta ja päälle kaadetaan mansikkamelba-viinaseos. Pillillä tai lusikalla nostelemalla saadaan lakritsikastike nousemaan pohjalta lasin sisäpinnoille. Komeuden kruunasi pilli ja chilin kärjet. 
  
Kurssilta sain uutta intoa opetella drinkkien valmistusta ja haluan tulevaisuudessa loihtia myös muuta kuin ginitonicia. Hyvillä raaka-aineilla, ohjeilla ja kokeilemalla pääsee myös drinkkien maailmassa pitkälle.  

tiistai 30. lokakuuta 2012

Keittiötarvikekauppoja ja herkkupuoteja Pariisissa


Kokoan tähän postaukseen herkkukauppa- ja keittiötarvikeliikelöytöjämme Pariisin matkalta. Näitä minä meinaten aina matkoiltani haen ja toivon että listasta olisi apua ehkä jollekin muullekin samanhenkiselle. 

Matkassa mukana on myös asiaankuulumattomia fiiliskuvia, joita en saanut ympättyä mihinkään muuhun postaukseen. 
Hotellimme sijaitsi Pigallella. Ihan vieressä oli luomuliike Bio c´ Bon, joka nettisivujen perusteella on ketju. Kolme kerrosta pelkkää luomua viinejä, suklaata, säilykkeitä, eineksiä ja tuorevihanneksia sekä juustotiskiä myöten. Ostimme täältä paitsi hotellinapsittavaa myös tuliaisia. Ostimme mm. yllättävän edullisesti mm. ihanan punaisia viikunoita ja terhakoita artisokkia. 
La Fayetten gourmeepuolella kävimme kurkistelemassa Pariisin Herkkua. Oli se kattava! Sieni- ja kinkkupiirakat maistuivat hotellilounaaksi hyvin!
Monet perinteikkäät, David Lebovichinkin suosittelemat keittiötarvikeliikkeet sijaitsivat ihan lähellä toisiaan: 

E. Dehillerinistä kuulin ensikertaa Veeralta. Vaikken puodista mitään ostanutkaan, olen hyvin iloinen että koin sen. Puodista löytyi vaikka mitä vihannesveitsistä kuparipannujen kautta valtavan kokoisiin kattiloihin. Piirakkavuokia oli jos jonkinmoisia. Erityisen puodista teki sen "sisustus". Tämä keittiötarvikeliike oli tyyliltään omintakeinen sekoitus varastoa, rautakauppaa ja puotia. Tässä järjestyksessä. 

Morassa oli paljon tavaraa leipojille. Minua ihan nauratti kaikki tilpehöörit ja kotkotukset joita sieltä sai. Itse ostin tuikitarpeellisen Eiffel torni-piparkakkumuotin. 

La Bovida sijaitsee myös edellämainittujen nurkilla. Siellä minua huvittivat Marokon ja Tunisian muotoiset, todella suuretkin muotit. Hymy hyytyi kun muistin itsellänikin olevan Suomineito piparkakkumuottilaatikossa. Silti, Marokko. 

G. Detou myi laatusuklaata ja muita leivontaraaka-aineita. Muunmuassa. 

Vielä näiltä samoilta huudeilta, aivan G. Detoun naapurista löytyi värikäs "tilpehööveri-kauppa" Pylones Tiquetonne. Sieltä shopautin silikonimuotit, joilla voi tehdä jäiset snapsilasit. Ostin myös robotinmuotoisen t-kellon, jonka naamakirjaseuraajat ovatkin jo nähneet. 

Edellämainituista toisaalla, juna-asema Gare St. Lazaresta löytyi mukava putiikki nimeltä da Bruit dans la Cuisine. Sieltä ostin lahjoja joista en vielä voi puhua.
Luxemburgin puistosta poistuttuamme törmäsimme Rue Gay-Lussacilla liikkeeseen, joka myi lapsille suunnattuja astioita. Vieressä oli saman puljun leluliike. Leluista puheen ollen, monen leluliikkeen keskittymä löytyy aivan Richelieu Drouot-pysäkin nurkilta. 
Lastenastialiikkeen kanssa samalla kadulla tönötti Franc Kestenerin suklaa- ja herkkukauppa. Mies oli juuri palkittu patisserie ja ylpeä isä esitteli puodissa myös New York Timesissä vastikään julkaistua kehuvaa artikkelia. Ostimme puodista macaronseja, joista mieleenpainuneimpia olivat värikäs raparperi ja piparkakunmakuinen leivos. Muovinen rasia vain tappoi ihanuuksien parhaimman rakenteen 25 asteen lämmössä. 
Shoppailimme myös Ladureen puodissa leivosten ja macaronsien tiimoilta. Fiilis noissa pytingeissä on vaan aina jotenkin niin ylellinen. Tosin Champs Elyseen puodin kahvila oli pilalleremontoitu: kylmä ja turhan moderni.

Aleksin suosittelemia Hugo & Victorin liikkeitä emme jostain kumman syystä löytäneet lainkaan, vaikka merkitsimme osoitteet karttaankin. Noh, jääpähän jotain seuraavaksikin kerraksi!

Pariisi, me palaamme taas!
Blog Widget by LinkWithin