Aloitetaan simppelillä, mutta minua oivalluksenomaisesti ilahduttaneella pinaattilisäkkeellä, josta siirrytään sitten pian karmaisevampiin kuviin ja kuvitelmiin...
Olen aiemmin ollut aika laiska tuoreen pinaatin käyttäjä. Pakastettuna sitä on uponnut useasti lettuihin - lapsemme rakastavat pinaattilettuja- mutta muuten käyttö on ollut olematonta. Se kuitenkin muuttui Venetsiassa.
Tämä helppo ja maukas setti syntyi kädenkäänteessä, jahka oli saanut pestyä pinaatit valtavasta hiekkamäärästä puhtaaksi. Parhaimmillaan lisäke oli lohen kanssa, mutta kanankin kanssa menetteli. Ohje löytyi Maarit Enkovaara-Astraldin kirjasta ”Intohimona Italia”.
pinaattia tuoreena
rusinoita (liotettuna tai meidän tyylillä ei)
paahdettuja pinjansiemeniä
voita paistamiseen
Paahda pinjansiemenet kuivalla paistinpannulla.
Pese pinaatti huolellisesti (voit poistaa lehtiruodit mutta minä en niin tehnyt koska olivat sen verran hentoisia) ja laita sitten kattilaan. Kiehauta lehtiä huuhteluvedessään niin että painuvat kasaan. Tämän voit tehdä hyvissäajoin ennen tarjoilua. Kun ruuan aika tulee, paista vielä pinaatti nopsaan pannulla voissa, lisää siemenet ja rusinat. Siinä se, noin helppoa! Ja namia!
Sitten siihen aavemaiseen osuuteen,
hu huu...! Libreria Del Campolta Dorsodurosta löytyi kirja
"Venetian legends and ghost stories - guide to places of mystery in Venice". Vaikka näen painajaisia karmaisevista tarinoista, jokin niissä vetää puoleensa. Pakko opus oli ostaa ja lähteä taas kiertelemään kameran kanssa, VALOISAAN aikaan :). Minulla on liian vilkas mielikuvitus, tiedetään... Kirja vie moniin sellaisiin paikkoihin, joihin "perusturisti" ei ehkä muuten päätyisi.
Tänne en menisi pimeällä, niin naurettavaa kuin se onkin. Tarina tähän ahtaaseen
sotoportegoon liittyen löytyy nimellä
"The death shawl".
Nämä leijonapatsaat taas liittyvät linkin takaa löytyvään tarinaan "
The invisible beasts".
"Kuoleman kuja", jossa legendan mukaan teloitettiin "epävirallisesti" ne, joita kymmenmiehistö (Dogen ohella päättävä elin Venetsiassa aikoinaan) piti vaarallisena. Mene ja tiedä totuudenperäisyydestä, mutta mikään houkutteleva
calle ei ole.
Tähän San Pietron kirkkoon liittyy tarina sulhasesta, joka kuolemankin takaa tuli vaatimaan vielä elävän, mutta hänelle lupautuneen morsiamen kättä.
Tämän patsaan kummitustarina oli oikeastaan ihan älytön, mutta tykkäsin itse patsaasta. Minusta se on hieno, koska siinä on yhdistetty sammaleista luonnonkiveä ja veistoksia.
Tähän sydämeen liittyy tarina merimiehestä joka pyydysti merenneidon. Jos rakastavaiset koskevat tiilisydäntä samaan aikaan, heidän rakkautensa kestää ikuisesti... Naura vaan, mutta ei kai siitä haittaakaan ollut :).
The palace that kills on uskomaton tarina siitä, miten yhden Canal Granden varrella olevan palatsin omistajia seuraa uskomaton kirous...