Saapuminen Roomaan ja nälkäkiukun taltutus trapizzinoilla

 

Lennon jälkeen on aina nälkä. Tai jos ei nälkä, niin ruokaa ajattelee joka tapauksessa. Se on vähän kumma. Ja sitten taas ei. Lyhytkin lento ottaa yleensä aikaa kenttämuodollisuuksineen. Sitten on vielä edessä kohteeseen siirtyminen. Tässä vaiheessa nälkäkiukku kurkkii jo olan takaa valmiina tekemään loman alusta ärtyisän. Kuulostaako tutulta vai onko tämä vain meidän perheen murhe?

Roomaan saapuessa nälkäkiukku ei ehdi yllättää, kun suuntaa lennon ja helpon junamatkan päätteeksi päärautatieasemalla sijaitsevaan Mercato Centraleen. Täältä saa monenlaista evästä nopeasti nenän alle kello kahdeksasta puoleenyöhön. Mausta ei ole tingitty ollenkaan, eikä tietysti paikallisuudestakaan - ollaanhan Italiassa. Eksoottisen tuulahduksen valikoimaan tuo ramenia tarjoava koju. Esillepanot ovat selkeitä ja houkuttelevia. 

Mercato Centralesta löytyy esimerkiksi pizzaa, täytettyjä leipiä, suppli risottopalleroita ja pastaa. Täältä voit ostaa myös herkkuja kuten leipää, juustoja, lihaa ja kasviksia. 

Me suuntasimme hääpäivämatkalla Mercato Centraleen heti kaupunkiin saavuttuamme koska halusimme maistaa  Trapizzino pizzataskuja. Ilokseni listalla oli tuona päivänä vakiovaihtoehtojen lisäksi myös trippa alla romanaa joka meinaa vatsalaukkua tomaattisessa kastikkeessa.

Tilauksen jälkeen Jukka haki baaritiskiltä meille Aperol- ja Campari Spritzit. Kilistellessämme yhteiselle pitkälle viikonlopulle nautimme nenään kiirivistä tuoksuista. 

Pötsipitoinen trapizzino jäi lopulta toiseksi, sillä haukkailemamme munakoiso parmesaanilla oli ihan julmetun hyvää! Pizzataskut olivat sisältä ihanan pehmoisia ja päältä rapsakoita. Sisälle lusikoiduissa täytteissä maistui pitkään hautuminen tasapainoisesti ja muhevasti. 

Suosittelemme ehdottomasti maistamaan trapizzinoja joko rautatieasemalla tai muualla Roomassa, Italiassa tai New Yorkissa. 

Jälkiruuaksi haimme yhden supplin, vaikka yhtään nälkä ei enää ollut. Olimme hyvin valmiita nautinnolliseen viikonloppuun ja pikku päikkäreihin parin korttelin päässä sijaitsevalla hotellilla. 

Silakkalaatikko himoon

kaupallinen yhteistyö ARLA

Mistäköhän nämä kaikenmaailman ruokahimot tulevat? Sitä mietin taas kun himoitsin koko viime viikon silakkalaatikkoa. (Ja ei, en ole raskaana). En osaa mainita yhtään herkkumuistoa silakkalaatikkoon liittyen, enkä mitenkään pysty muistamaan että olisin koskaan tehnyt sitä itse. Yhtä kaikki himoni oli herännyt ja laatikko oli pistettävä muhimaan. 

 Mallia otin Marttojen sivuilta, joskin käsittelyssäni resepti hieman muokkaantui.

Suurin muokkaus oli se, että toiseen päätyyn laatikkoa pilkoin perunoiden, kalojen ja possupalojen sekaan kehnäsieniä, joita on nyt metsässä hurjan hyvin. Sienten maku passasi laatikkoon hienosti! Arvasin etukäteen että lapset eivät tätä lisäystä arvostaisi, siksi lisäsin sienipaloja vain puoleen vuokaan. Reseptiin merkitsin määrän koko silakkalaatikkoa ajatellen.

Kerma ja maito lorautettiin sekaan yhteistyökumppanimme Arlan tuotteina.

Lopputulema oli ihanan muheva! Tein laatikon jo sunnuntaina jääkaappiin ja söimme sitä tiistaina arki-illalliseksi töiden päälle. Silakkalaatikko toimi ihan loistavasti lämmitettynä. 

SILAKKALAATIKKO
neljälle

200 g silakkafileitä
2 sipulia
800 g perunaa
4 dl kehnäsientä paloina
150 g siansivua eli läskisiä kylkipaloja
voiteluun nokare Arla Normaalisuolainen meijerivoi

2 dl Arla kuohukermaa Suomesta
2-3 dl Arla luomu täysmaitoa
2 tal suola
½ tl maustepippuria

Pilko ja kuori sipulit. Kuori ja siivuta perunat. Paloittele siankylkipalat. Pilko kehnäsienet.
Voitele uunivuoka voinokareella. Laita vuoan pohjalle puolet perunoista ja sipuleista. Asettele päälle kaikki silakkafileet. Laita tähän päälle sienipalat. Lisää loput perunat ja sipulit. Laita päällimmäiseksi siankylkipalat.
Sekoita keskenään kerma, maito ja mausteet. Kaada vuokaan perunoiden päälle.
Laita 175 asteiseen uuniin tunniksi. Laske lämpöä 150 asteeseen ja kypsennä vielä puoli tuntia.
Nauti hiukan jäähtyneenä tai uudelleen lämmitettynä.

Pintxo mustekalasta ja perunasta

Mustekaloista ja maustetuista perunoista kootut pintxot eli baskilaiset tapastyyppiset napostelupalat ovat helppo ja maistuva syötävä vaikkapa viinilasin ja gin & tonicin kera. 

Nämä mustekalapintxot sopisivat ulkonäkönsä puolesta mainiosti myös Lego-teemaisille syntymäpäiville, vai mitä?

Mustekalapintxot tarjottiin meillä osana espanjalaista illallista. Olimme juuri kotiutuneet San Sebastianista ja toimme mukanamme valmiiksikypsennettyjä mustekalan lonkeroita. Siellä niitä sai ostettua kätevästi lihatiskiltä vakumoituna. Kotosuomessa olemme sittemmin oppineet kypsentämään mustekalaa, joten tätä herkkua on jatkossa saatavilla ilman Espanjan reissuakin. 

Itse pintxo on todella yksinkertainen. Tarkkoja mittoja en ottanut.

Keitä tai höyrytä perunat. Kuori ja pilko mahdollisimman kuumina. Lorauta sekaan hyvään oliiviöljyä, mausta suolalla ja savustetulla paprikajauheella eli pimientosilla. Kun maustat perunat kuumina, vastakuorittuina, ne imevät itseensä makuja paljon jäähtyneempiä paremmin.
Pilko kypsennetty mustekala suupaloiksi.
Yhdistä cocktailtikkuun maustettu peruna ja mustekalapala.

Seili - mielenkiintoinen, ristiriitainen saari

 

Astuessani alas Seilin laiturille minulle nousee pala kurkkuun. Niin minulle käy usein kun pääsen paikkaan johon olen pitkään halunnut. Nyt se pala meinaa muotoutua kyyneliksi, sillä tämän saaren historia on täynnä tarinoita joita ei pitäisi ollakaan. 

Seili on saari jonne tuotiin 1600-luvulta alkaen eristyksiin lepra- eli spitaalipotilaita. Siellä leprapotilaat myös kuolivat. Myöhemmin Seiliin perustettiin hourujenhuone, hospitaali, jonne suljettiin mieleltään sairastuneita. Vuodesta 1889 alkaen potilaina oli ainoastaan naisia. Tosin kaikilla ei ollut mielen sairautta, vaan heidät oli jollain tavoin luokiteltu sopimattomiksi yhteiskuntaan. Joillekin diagnoosi oli annettu nykykäsityksen mukaan hyvin erikoisin perustein, mutta ajat olivat toiset. Vain kaksi naista 192:sta potilaasta on päässyt pois saarelta ja hourulasta. 

Seili on kaunis. Siellä kukkii harvinainen peltomaitikka. Koko saari on määritelty suojelualueeksi. Lehmät laiduntavat laiskasti kuumuudessa ja vesi kimmeltää auringon säteissä. 

Aloitamme koko perhe vierailumme lounaalta, joka täyttää kaikkien vatsat mukavan maukkaasti. Nyt jos tekisin reissun uudestaan, söisin vähän reippaammin ja vuokraisin kahvilasta kuulokkeet audiomatkaan, jossa saarella eläneet kertovat Seilistä kotinaan. 

Tutustumme kasvio-näyttelyyn ja 1962 suljetun mielisairaalan ruokalistaan. Sianlihakastike aamupalalla ihmetyttää. Torstaisin näkyy olleen lounaaksi luukeittoa ja pannukakkua.

Kokoonnumme suuren puun varjoon oppaan ympärille. Hän tarkistaa kuitit ja huutelee etukäteen maksaneiden nimiä. Joukkio on onneksi alle viisitoistahenkinen, jolloin liikkuminen on helppoa ja keskusteluakin syntyy. Puhe keskittyy paljolti hourulan ympärille, mutta myös leprapotilaat ja Seilin luonto saavat oman tilansa oppaan puheessa. 

Lastemme sanavarasto laajenee sellaisilla termeillä kuin sähköshokki ja sterilisaatio. Me aikuiset opimme että Topeliuksen Dante-siteeraus "Ken tästä käy voi kaiken toivonsa heittää" kuvaa juurikin Seiliä. Samoin kuin sanonta "olla seilissä" viittaa leprapotilaiden lääkitsemiseen viinalla. Hoidettiin heitä jumalattomiksi luokiteltuja myös Kupittaan vedellä ja Jumalan sanalla. Mikäli Hanna Haurun "Tyhjien sielujen saari"-kirjan kuvaus pitää paikkansa, leprapotilaiden pahoin tulehtuneet raajat sahattiin irti puudutuksena vain juurikin viina ja nokkosilla hakkaaminen. 

Seilistä puhutaan paljon karua ja kovaa, mutta myös lohdullistakin. Luotetuilla potilailla on ollut laajennettuja oikeuksia esimerkiksi liikkumiseen ja jokaisella potilaalla on ollut ajalle epätyypillisesti omat huoneensa. Nämä pikkuiset huoneet on maalattu senaikaisen ajattelun mukaan rauhoittavilla väreillä ja kuvioilla. Seiliin päätyneet potilaat on ajateltu parantumattomiksi, mutta heidän oloaan on haluttu helpottaa erilaisin hoidoin ja esimerkiksi kuntouttavalla työllä. 

Mielenkiintoinen opastuskierros päättyy Seilin puukirkkoon, jossa on ollut "saastuneille" leprapotilaille oma sisäänkäyntinsä ja rajattu tilansa huonommilla penkeillä. Läheiseen hiekkamaahan, ei hautausmaalle, lepraa sairastaneet 663 henkeä on ehkä haudattu. Ehkä siksi, ettei tätä ole koskaan pystytty todentamaan.  

Vierailupäivämme on niin kuuma, että tyttäremme haluaa pulahtaa uimaan. Me muut istahdamme sileälle rantakalliolle ja annamme vienon tuulen pyyhkiä ihoamme. Minä mietin millaisia hetkiä tällä kalliolla on ennen vietetty. En osaa ajatella kovin syvälle, sillä aurinko lämmittää niin mukavasti ja perheen puheensorina ympärillä saa ilon vilkkumaan mielessä.

Tunnelma saarella vierailun aikana vaihtelee kauneuden ja ihmetyksen kautta surumielisyyteen, vihaisuuteenkin. Seili on ristiriitainen paikka. Se on toisille ollut turvapaikka tai ainakin vuosien sielläolon aikana muodostunut sellaiseksi. Vai onko niin että hourulassa tarpeeksi kauan oltuaan ei enää tunne pärjäävänsä muualla? Monille Seili on ollut vankila josta ei ole koskaan ollut poispääsyä. Jään miettimään leprapotilaiden kohdalla varsinkin niitä, jotka ovat väärin diagnosoidun psoriasiksen takia joutuneet sinne. Jään miettimään naisten mielisairaalan kohdalla niitä, jotka ajalle epäsovinnaisella käytöksellä ovat aiheuttaneet itselleen passituksen saarelle - kun samalla käytöksellä miehelle ei ole käynyt kuinkaan. Jään miettimään vallankäyttöä, äitiyttä, parantumattomuutta ja sitä kuka on hullu. 

Amanda Aaltosen hauta melkein kirkossa kiinni.

Olimme kolme vuotta sitten katsomassa Jukan kanssa vuoteen 1910 sijoittuvan Seili-musikaalin Turun kaupunginteatterissa. Muistan itkeneeni valtoimenaan kohtausta, jossa mies saapuu Seilin saarelle hakemaan vastasyntynyttä lastaan hospitaalin potilaalta vieden sen kotiin vaimonsa luo. Totta tai ei, tämä kohtaus kuvannee hyvin sitä mikä oli sallittua kenellekin. 

Odottaessamme laiturilla venekyytiä takaisin Turkuun mieleni on paljon levollisempi kuin tullessa, mutta surumielisempi. Seili on jättänyt minuun suuremman jäljen kuin sinne astuessa uskoinkaan. 

***

Me matkasimme Seiliin Turusta ja Turkuun m/s Fannylla. Seiliin pääsee myös omalla veneellä tai yhteysaluksilla Nauvosta ja Rymättylän Hanka-satamasta. Opastuksen varasimme netistä etukäteen, mutta ne voi ostaa myös Seilin kahvilasta. Seilin majoituksesta ja ravintolapalveluista löydät enemmän tietoa Visit Seili-sivustolta. 

***

Lisää Seilistä: 

Hanna Hauru: Tyhjien sielujen saari 

Johanna Holmström: Sielujen saari

Katja Kallio: Yön kantaja

Yle Areenasta löytyviä dokumentteja:

Seili mielisairaalana

Seilin naiset

Seilin spitaaliset

Studio 55 

"Naispotilaat olivat usein lapsentappajia"

Jenni Vartiainen: Seiliin soudetaan

Parhaat kalapuikot - hauesta

Kun Jukka äkkäsi netistä turkulaisen ravintola Mamin kalapuikot, ei ajatus niistä jättänyt miestä lainkaan rauhaan. Kieltämättä kermaisesta haukimurekkeesta viipaloidut rapsakkapintaiset puikot herättivät minussakin kalapuikkohimoa. Kesälomalla pääsimme vihdoin ruuan kanssa tositoimiin, papan järvestä kun nousee haukea ja sitä on tapana muutenkin jauhaa haukipullia varten.

Haukipuikot olivat todella hyvän makuisia, ehkä jopa parempia mitä odotimmekaan. Niiden valmistaminen vei melkoisesti aikaa, joskin suurin osa oli odottelua kypsennyksineen ja jäähdytyksineen. Me nautimme kalapuikot kuoriperunoiden ja kalapuikkojen kanssa ohjeistetun remouladekastikkeen kera. Ajattelimme kokonaisuuden olevan yltiötuhti, mutta sitä se ei ollutkaan. Montaa kalapuikkoa ei silti jaksanut tähän malliin valmistettuna syödä. 

Jos haukimureketta tekee isomman satsin kerrallaan, se kannattaa laittaa jääkaappiin sellaisenaan ja paneroida sekä paistaa vasta juuri ennen syömistä. Näin me teimme syöden oikein oivan päivällisen ja lounaan. 

Mamin kalapuikkoja pitää ehdottomasti käydä maistamassa ravintolassakin! Viime kerrasta Mamissa onkin jo tovi. 

Ohje on opuksesta "Ruokakirja, yksinkertaisesti hyvää". Se on tehty 2017 silloin 10-vuotta täyttäneen ravintola Mamin kunniaksi. 

MAMIN POIKIEN KALAPUIKOT HAUESTA

valmis haukimureke (ohje alla)
1½ dl vehnäjauhoa
2 munaa
1½ dl korppujauhoa
runsaasti voita paistamiseen

Leikkaa jäähtyneestä kalamurekkeesta haluamasi kokoisia viipaleita.

Laita yhdelle lautaselle vehnäjauhot, toiselle haarukalla rikkivatkatut munat ja kolmannelle korppujauhot.

Pyörittele puikot ensin huolellisesti vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi korppujauhossa.

Paista runsaassa voissa keskilämmöllä.

HAUKIMUREKE

500 g haukea
1 muna
3 dl kermaa
10 g suolaa
valkopippuria

Jauha tai jauhata haukifileet kahteen kertaan.  Jos kotona ei ole lihamyllyä, pyydä kauppiasta jauhamaan haukifileet.

Kun aloitat murekemassan teon, varmista, että kaikki ainekset ovat jääkaappikylmiä.

Siirrä jauhettu hauki monitoimikoneeseen ja laita koneen mela pyörimäään. Lisää muna ja kaada kerma sekaan ohuena nauhana. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Saman homman voit tehdä aivan hyvin myös sähkövatkaimella.

Vuoraa pitkänmallinen leipävuoka tai kaksi kelmulla ja kaada massa siihen. Kypsennä 95-asteisessa uunissa, kunnes sisälämpötila on 60 astetta eli noin tunti. Luonnollisesti mitä ohuempi massa on, sitä nopeammin se kypsyy.

REMOULADEKASTIKE

1 suolakurkku
2 dl majoneesia
2 rkl kapriksia
mustapippuria

Pilko suolakurkku pieniksi ja sekoita muiden ainesten kanssa.

Rapuliemi + tyylikkään rennot rapujuhlat

Meillä oli ilo saada kutsu ystävien rapujuhlille viime viikonloppuna. Mukaan juhlimaan oli kutsuttu kaksi muutakin pariskuntaa. Kokoonpanosta tiesi jo etukäteen että hauskaa tulee olemaan. 

Juhlat alkoivat todella tyylikkäällä menulla ja jatkuivat tanssinkin merkeissä yömyöhään. Juhlien luonnetta kuvastanee hyvin se, että jossain vaiheessa iltaa tuumasin Jukalle että ollaan kerrankin viisaita ja mennään ajoissa nukkumaan, viimeistään kahdelta. Vastaus kuului että ei onnistu enää, kello on viisi. 

Rapujuhlat alkoivat ihanan vaahtomaisella, hyvin sileärakenteisella kesäkurpitsakeitolla. Sen kanssa tarjottiin saaristolaisleipää ja voita.

Seuraavaksi eteemme nostettiin pekonia ja kampasimpukoita. Samaan aikaan meitä hellittiin letuilla, joiden päälle sopi lusikoida ranskankermaa ja mätiä.

Säkyläläiset ravut tarjottiin patonkisiivujen ja ihanan aiolin kanssa, jonka valkosipulit oli savustettu ennen majoneesiin lisäämistä.

Rapujen kanssa hörpimme Vakka-Suomen Panimon Rapuolutta, olimmehan panimon kotikaupungissa.

Illan jo pimentyessä haarukoimme herkullista kurpitsarisottoa jonka ylle oli nostettu maukasta possunkylkeä.

Saunan jälkeen nautimme makean suklaista mutakakkua kirsikkahillolla. Yöllä isäntäpari muisti laittaa tarjolle vielä juustoja hillojen kanssa.

Minä tinkasin jo illalla mukaani ravujen perkeet liemen tekoa varten. Olen useammistakin rapukinkereistä lähtenyt äyriäistäyteisen muovipussin kanssa, sillä rakastan rapulientä. Teen rapuliemen "Juuri nyt"-kirjan tekniikalla. Kirjan ohjeessa laitetaan paljon mausteita fenkolia, varsiselleriä ja erilaisia siemeniä myöten. Minä olen halunnut pitää makumaailman selkeänä liemen monikäyttöisyyden vuoksi, sillä usein pakastan liemen tulevia risottoja varten. En lisää liemeen tekovaiheessa edes suolaa. 

* Matala lämpötila rapuliemen teossa on tärkeää, koska korkeammissa lämpötiloissa ravuista lähtee ammoniakkimaista makua. 

RAPULIEMI 

ravun perkeitä

purjo

tillinippu

vettä

Paahda ravunperkeet uunissa 80 asteen lämmössä puolisen tuntia kunnes kuoret ovat kuivia. 

Puolita purjo ja pilko se isoiksi paloiksi. Myös vihreät osat. 

Laita paahdetut ravut, purjopalat ja tillinippu isoon kattilaan. Peitä vedellä. 

Kuumenna matalalla lämmöllä kunnes liemi höyryää. Älä anna kiehua.* 

Hauduta lientä matalalla lämmöllä tunnin ajan. Siirrä jäähtymään. 

Siivilöi. 

Halutessasi vahvempaa lientä haihduta nestettä keittämällä lientä kasaan siivilöinnin jälkeen. 

Käytä liemi muutaman päivän sisällä tai pakasta se.