Gastro Cafe Kallio Helsingin Fleminginkadulla innostutti meidät ihan joka suhteessa. Ihastuimme ravintolan yksinkertaisen lämpimään sisustukseen, johon valkoiset pöytäliinat toivat pehmeyttä ja arvokkuutta. Ihastuimme myös lyhyeen ruokalistaan, joka houkutteli kaikilta osin. Halusimme uskoa ruokalajien niukkuuden kertovan harkituista kokonaisuuksista ja hyvistä raaka-aineista, kuten sitten maistoimmekin. Pidimme viinivalinnoista kuplivia myöden. Tunnelma pienessä, hämyisässä ravintolassa oli aivan täydellinen pehmeää musiikkia myöden. Ainoan pienen särön kokonaisuuteen toi se, että tarjoilija ei osannut kertoa annoksista enempää mitä listassa luki. Tämän paikkasi hyvin toisen omistajan, Karen vastaukset ravintolasta poislähtiessämme.
Ronskit annokset, mutta selkeästi tarkkaan mietityt makuparit hurmasivat meidät molemmat. Tunnelma kynttilöineen ja kankaisine lautasliinoineen yhdistettynä levysoitinmaiseen musiikkiin siivittivät ajatukset Pariisiin sensuellisti lyömättä lainkaan yli. Me vain huokailimme tyytyväisyydestä koko illan ja mietimme miten hauskaa paikkaan olisi tuoda ystäviäkin nauttimaan isomman pöydän ääreen tärkeilemätöntä, todella herkullista ruokaa.
Illallisen menu vaihtuu päivittäin, joskus kuulemma jopa kesken illan. Meidän iltanamme se näytti tältä.
Sinihomejuustofani otti roquefort etanat, jotka tarjottiin itse juureen leivotun leivän kanssa. Minulle sinihomejuustoisuus oli juuri sopiva, fani olisi kuulemma voinut ottaa vaikka tuplana. Hänellä kyllä tunnetusti on kovin tujakka maku, syö esimerkiksi kalakastiketta lusikalla pullosta.
Minä maistoin alkuun hevosen routapaistia ja kastanjarelissiä tykäten kovasti yhdistelmästä. Otan aina hevosta kun sitä on tarjolla, sillä pidän sen mausta todella paljon. Routapaisti hevosesta oli uusi makukokemus.
Pääruuaksi otimme molemmat possunpääcrepinetit linsseillä. Linssit olivatkin sitten parhaita ikinä maistamiamme! Niihin oli loihdittu niin syvä ja täyteläinen maku säilyttäen kuitenkin sopivan napakka rakenne, että saatoimme vain ihastella siinä haarukoidessa. Ravintolasta lähtiessä Kare kertoi vaatimattomaan tapaan, että linssejä on vaan haudutettu pitkään eivätkä ne ole mitään markettikamaa. Kysyttyämme asiaa hän sivisti meitä, että crepinetit ovat vatsakalvoon käärittyjä, littanaksi painettuja hienonnetusta lihasta tehtyjä palluroita. Kalvon läski sulaa paistettaessa. Vatsakalvoa on kuulemma hankala saada Suomesta, mikä on kyllä helppo uskoa. Pariisin bistroissa crepinetit ovat Karen mukaan peruskauraa, mikä täytyykin pitää mielessä seuraavalla sinnepäin suuntautuvalla reissulla.
Tarjoilija vinkkasi että pääruoka on pienehkö ja suositteli ottamaan sivulle myös lisäannoksia. Possunpääcrepinetit ja linssit olisivat meille kyllä riittäneet, mutta olimme toisaalta tosi tyytyväisiä kun saimme maistaa kaalia ja perunoita. Tarjoilija myös kertoi ettei näistä laskuteta lainkaan tänä iltana.
"Annan perunoissa" oli kovahkon rapea pinta sisuksen ollessa pehmoinen. Maku ja rakenne oli aivan täydellinen meidän suuhumme! Esillepano pienessä valurautapannussa oli kaikessa yksinkertaisuudessaan hieno.
Jälkiruoan jaoimme täysivatsaisina ja makeanhimoisina puoliksi. Maistoimme kanelista parfaita ja luumuja yllättyen tämän makuparin yhteensointuvuudesta.
Ilta tarjosi meille hurmaavan tunnelman lisäksi uusia makuja ja ruuanlaittotekniikoita. Näitä arvostamme kovasti. Mainitut ruuat,viisi lasia viiniä ja kahvi kustansivat yhteensä 118 euroa. Pidimme hinta-laatusuhdetta erinomaisena.
Poistuimme pimeään iltaan ylen tyytyväisinä tallustellen muutaman korttelin päähän Ryhmäteatteriin. Treffi-ilta oli vasta puolessavälissä.
