Torino ja Ristorante Consorzio

Sydämeni sykkii yhä Italialle, vaikka viime vuosina olemmekin paljon reissanneet Aasiassa. Euroopan maista Italiaan on aina mukava mennä ja Italian kaupungeissa on aina joku oma vivahteensa. Ruokaan harvoin pettyy saapasmaassa. Muutamaa päivää ennen Taiwanin matkaamme, josta on tehty juttuja aiemmin, kävin työmatkalla Luoteis-Italiassa Torinossa. Sateisena päivänä ei kovin paljon turisteja tai muitakaan kulkijoita ollut liikkeellä, kuten Piazza S. Carlon Emanuele Filiberto monumentilta otettu aloituskuva osoittaa. Minä sen sijaan kiertelin ainoana mahdollisena iltana keskustaa läpi. 

Aina on aikaa istahtaa lasilliselle holvikaarien katveeseen sateensuojaan. Spritz kuuluu aina kuvaan ja juoman kanssa saa usein pientä naposteltavaa, kuten Piuttosto Che Caffetteria Torinon esimerkkisuoritus antaa ymmärtää. Tämä setti oli 6 euroa! Taas jaksaa tallustella kaupungin katuja. En valitettavasti ehtinyt yhden illan aikana tutustua kaupungin nähtävyyksiin, joihin lukeutuu mm. automuseo, Egypti museo ja muuta nähtävää.

Nähtävyyksien sijaan syömässä ehdin tietysti käydä. Etsin edullista ja hyvää ravintolaa, se kun yleensä Italiasta kyllä helposti löytyy. Valinta on runsaasta tarjonnasta johtuen usein vaikeaa. Päädyin tällä kertaa Ristorante Consorzioon, jonka tarinat paikallisuudesta, piemontelaisuudesta ja kuvat nettisivuillaan saivat minut vakuuttuneeksi. Tein paria tuntia aiemmin pöytävarauksen sähköpostilla ja he vahvistivat pöydän miltei heti.

 Simppeli sisustus. Pidän tällaisesta kursailemattomasta tyylistä.

Tarjolla oli valmis menu tai valintalista. Päädyin varsin huokeaan 34 euroa maksavaan menukokonaisuuteen, jossa oli viisi ruokalajia! Huh mitä hinnoittelua. Juomat tietysti päälle. Alkuun tuli keittiöntervehdyksenä pieni mausteinen caspazokeitto.

Menu alkoi antipastilla, jona toimi tartar-pihvi Piemonten tyyliin. Piemonten tyyli tarkoitti pelkkää lihaa, johon voi itse laittaa suolakiteitä, pippuria ja laadukasta oliiviöljyä. Miten voi näin yksinkertainen olla näin maistuvaa. Viininä 100% Moscato Bianco, Ezio Cerrutin seitsemän hehtaarin tilalta.

Toinen antipasti oli rapeaa munaa, pekonia, sulatettua parmesaania ja pinaattia. Huh, myhäilin tyytyväisenä.

Primo oli Agnolotto Gobbo, eli isoja ravioleja kolmella lihalla. Otin lihalle kaveriksi Principiano Ferdinandon Baroloa. Pehmeitä makuja, nam.

Secondo oli vasikkaa Ruche viinissä. Liha oli todella mureaa ja hajosi haarukalla pistäessä. Kastike oli täyteläistä ja parsojen hapokkuus täydensi hienosti makupalettia. Vaikka annokset näyttävät pieniltä, alkoi maha täyttyä jo uhkaavasti. Salin reunalla oli kutsuva juustokaappi, joten päädyin ottamaan menun lisäksi välijuustot.

Juustolautaselle tuli viittä juustoa. Maistelujärjestys myötäpäivään alkaen ylävasemmalta. Ensin miedosti savuinen Provola. Seuraavaksi Max Le Ramate joka oli kermainen vuohenjuusto. Tämä olisi kaivannut jotain makeutta, vaikka hilloa kaveriksi. Alarivissä ensin Fontina D'Alpeggio, jonka tuoksu oli mieto mutta maussa vahva navettamaisuus. Keskellä ainoa kaukaa tullut juusto, ranskalainen Salers. Tuhti, rakenteeltaan kermajuustomainen. Viimeisenä Castelmagno, joka oli murenevainen, kova ja kuiva. Kitalaki alkoi olla todella kuiva sillä juustojen kanssa olisi pitänyt olla makeutta tai viiniä. Jäin kaipaamaan sinihomejuustoja, joita juustohyllyllä olisi ollut.

Lopuksi oli vielä jälkkärin aika. Panna cottan kanssa kolmea redusoitua makeutta, vasemmalla appelsiinia, keskellä jotain tuntematonta marjaa ja oikealla hasselpähkinää. Kiva idea nämä maku tipat panna cottan kaverina. 

Poistuin erittäin tyytyväisenä Consorziosta. Loppulasku oli 70 euroa, joka ei todellakaan ollut paljon. Ehkä juustolautasen (15 eur) olisi voinut jättää väliin. 

Ristorante Consorzio

Via Monte di Pietà, 23, 10122 Torino, Italia

Lopuksi vielä kotiin tuliaisina pari uutta giniä Parola nimisestä hyvin palvelevasta viini- ja viinakaupasta, osoitteesta Corso Vittorio Emanuele II, 76, 10121 Torino, Italia.

Punajuuricookiet - lahja keittiöstä

Näiden punajuuricookieiden piti olla syötävä vietävä työkavereille maanantain piristykseksi. Lapsemme kavereineen kuitenkin popsivat kaikki napaansa, joten mitään vietävää ei jäänytkään. Kyse on Mari Moilasen reseptistä hänen uutukaiskirjastaan "Syötäviä vietäviä - lahjoja keittiöstä". 

  

Kaunis kirja on täynnä ihania, erilaisia ruokalahjaideoita. Lahjoja leivotaan, säilötään ja kootaan. Erityisesti minua kutkuttavat serranosipsit ja lämpimät oliivit, appelsiinisrirachagrillikastike ja punaviinisuola. Mari antaa ideoita myös ostettaviin ruokalahjoihin, jos oma pää lyö kertakaikkiaan tyhjää. Kirjassa vinkataan herkkujen pakkaamisesta tyylikkäästi tai näyttävästi. Tässä kauniisti pakkaamisessa minulla on vielä paljon opittavaa (mikä on kyllä helppo verhota kiireen tai materiaalipulan taakse). 

Näistä punajuurikekseistä Mari oli kertonut tehneensä 10 kookasta yksilöä, minä tein varmaan tuplamäärän pienempiä. Keksit ovat todella makeita, joten pienempikin annoskoko riittää. Sokerit vaihdoin oman kaapin varantoja vastaavaksi laittaen itsekäyttämäni sulkuihin. Tykkäsin kekseistä kovasti ja poitsulta tuli palautetta että tee näitä pian uudestaan.

Ennen cookieisiin ryhtymistä pitää muistaa keittää kokoon punajuurisiirappia. 

PUNAJUURICOOKIET

170 g tummaa suklaata

100 g voita

3/4 dl ruokosokeria (fariinisokeria)

1½ dl intiaanisokeria (kookossokeria)

1 muna

1/4 dl punajuurisiirappia

3 3/4 dl spelttijauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

1 tl aitoa jauhettua vaniljaa

Rouhi suklaa pieniksi paloiksi. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe, sooda ja vailja. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää kananmuna. Sekoita. Lisää lopuksi punajuurisiirappi, suklaa ja jauhoseos. 

Tee taikinasta nökäreitä leivinpaperoidulle uunipellille. Jätä keksien väliin leviämisvara. Paista 200 asteessa 13-15 minuuttia. Jäähdytä.

Punajuurisiirappi

Punajuurisiirappi on suora laina Mari Moilasen ihanasta kirjasta "Syötäviä vietäviä". 

Marin ohjeessa käytetään pohjana punajuurimehua, minä keittelin sokerin ja veden kanssa kokoon puhtaiden punajuurien keitinlientä. Punajuuren maku jää näin vaisummaksi, mutta tulee kuitenkin selkeästi esille. 

Punajuurisiirappia olen lorottanut cookie-ohjeeseen joka löytyy samaisesta inspiroivasta kirjasta. Mikä jottei tätä voisi laittaa vaikka cupcake-kuorrutteen joukkoon taikka jäätelön tai makeiden lettujen päälle.

PUNAJUURISIIRAPPI

noin 2 dl

2 ½ dl vettä
3 ½ dl punaajuurien keitinlientä tai punajuurimehua
3 dl sokeria

Laita kaikki ainekset kattilaan. Keitä noin 30 minuuttia kunnes seos hieman saostuu. Purkita kannelliseen purkkiin tai pulloon.

Ravintola OKO, Kaberneeme

 

Kesällä auton ollessa alla Tallinnan reissulla päätimme suhata myös hieman kauemmas Viron pääkaupungista. Reilun puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitsee ravintola OKO, joka on samaa ravintolaperhettä loistavan Tuljakin ja itkettävän Noan kanssa. Itseasiassa OKO on se josta koko homma on lähtenyt käyntiin. Viron viittäkymmentä parasta ravintolaa listatessa OKO on peräti sijalla viisi, joten odotukset olivat aika korkealla.

edit 2.5.2018: Nykyään OKO löytyy lähempää Tallinnaa, Viimsistä. 

 

Kauniina kesäiltana me istahdimme terassille niin kuin muutkin ruokailijat. Lämmin aurinko sai meren kimaltamaan kauniisti ja mieli virittyi iloisuustasolle. Myös kuskina toimineelle Jukalle vaikka minä tilasin alkuun paikalliseen giniin tehdyn GT:n. 

 

Kuskille oli valittavana mukava alkoholiton olut, lapsille mehuja ja minä pitäydyin viineissä. 

Ruokalista oli todella kiinnostava. Valinnanvaikeuttakin ilmeni annosten kohdalla. Päädyimme jakamaan kolme alkupalaa ja ottamaan sitten jokaisella oman pääruuan. Näin jaksoimme syödä myös jälkiruuat, sillä annokset olivat yllättävän pieniä. 

 Rapsakaksi paistetut kilohailit hurmasivat vihreän majoneesin kanssa.

Savustetut punajuuret komeilivat lautasella kimchin, mannahelmien, vuohenjuuston ja hummuksen kanssa. Kokonaisuus kuulostaa turhan sekamelskaiselta mutta ei sitä ollut.

 Kananmaksapatee tarjottiin calvadospäärynöiden ja leivän kanssa. Tämä oli aivan ihanaa!

 Lasten pasta oli pieni niin kuin oli luvattukin.

 Kantarellipasta oli ruma, mutta maistuva annos.

Ankkaslaiderit eli riivittyä ankkaa sisältävät miniburgerit olivat ihanan mehukkaita ja aika lailla "pekingin ankka"-henkisiä kurkkuineen ja hoisin-kastikkeineen.

 Lapset pitivät kovasti jäätelöistään.

Minä otin jälkiruuaksi tartarin. Kyllä niin voi tehdä jos ei löydä makeista mieluista ja tartar kutkuttaa. Mielessä oli sisar-ravintola Tuljakin upea tartar, mutta tämä ei päässyt sitä annosta lähellekään ollen vain ihan ok.

Vuohenmaitojäätelö, oliiviöljy, rapea leipä ja mustikat kuulostivat vinkeältä yhdistelmältä. Jukan eteen laskettiin tämä. Erikseen kysyttäessä tarjoilija kertoi että oli unohtanut sekä tilatessa että pöytään tuodessa kertoa että mustikat ovat loppu ja ne on korvattu kirsikoilla.

Tämä ei yllättänyt meitä enää illan olleessa tässä vaiheessa, sillä tarjoilijalta sai toistuvasti pyytää juomia uudelleen. Meiltä uupui ruokavälineitä ja ruokien tulo kesti välillä aika kauan. Näin jälkikäteen mutistuna nämä tuntuvat pieniltä asioilta, mutta täytyy myöntää että tätä ravintolaa ajatellessa tuumailen aina ensin miten erilainen kokemuksestamme olisi tullut jos tarjoilu olisi pelannut. 

Lasku tuotiin kivassa rasiassa kun sitä oli kysytty muutaman kerran erikseen. Laskua en nyt enää löytänyt, mutta ruokien osalta perheemme ilta maksoi noin 90 euroa. En osaa sanoa palaammeko paikkaan uudestaan. Tallinnassakin on niin paljon kiinnostavia ravintoloita, että ajomatka tuntuu hiukan turhalta kun kokemus ei ollut upea. 

Ravintolalla on myös huoneita jonne jäädä yöksi, mikä olisi meille ollut ihan loistava juttu. Emme vain jälkeenkäänpäin ravintolan nettisivuja tarkasteltuamme löytäneet tästä tietoa mistään. Pieni Kaberneeme vaikutti tosi kauniilta ja siellä olisi hyvinkin voinut tallustella yhden illan. Lähellä OKOa oli hauskannäköinen Pootsmani Suvekohvik, jonne olisi voinut mennä sitten vaikka aamupalalle. 

Kävimme illallisen päälle rannalla ottamassa kuvia, joista tässä yksi onnistuneimpia tyttärestämme.

Opelahjat tehty: vinkeä aronianmarja-omenahillo

 

Hiukan hävettää. Pihaamme on reunustanut aina aita marja-aronioista, enkä ole koskaan tehnyt niistä mitään. Vinkkejä olen kyllä kuullut siitä miten niitä kannattaisi hillota tai laittaa muiden mehujen sekaan. Jostain kumman syystä en ole toimeentunut. 

Sitten näin Peggyn blogissa marja-aroniaisen hillo-ohjeen, joka maustetaan tähtianiksella. Tähtianiksen maku sopii niin moneen paikkaan hallitusti käytettynä, että hilloa oli pakko kokeilla hetimiten. Olimme nimittäin saaneet isältäni ison kassillisen omenoitakin. 

Kauniin värinen hillo on hurjan hienon makuinen. Tähtianis tuo siihen oman hienon sävynsä. Tehtyämme yhden erän teimme perään heti toisen, sillä Jukka sai loistoidean: tässähän olisi hyvä joululahja lastemme opettajille. 

ARONIANMARJA-OMENAHILLO

300 g omenapaloja (noin 5 kotimaista omenaa)
6 dl aroniamarjoja
3 rkl vettä
1 tähtianis
300 g hillosokeria

Paloittele pestyt omenat ja poista niistä siemenkota siemenineen. Paloja tulisi saada kattilaan noin 300 g. Lisää joukkoon marjat ja vesi. Kiehauta.
Lisää hillosokeri ja tähtianis. Keitä hiljaisella lämmöllä vielä noin 20 minuuttia.
Lusikoi puhtaisiin lasipurkkeihin.

Lampaankääpäwokki

Lampaankääpä on ihana sieni! Monesti yhdestä yksilöstäkin tekee jo ruokaa, sillä sieni on niin tiivis ja suuri. Pienempiä löytäessä vierestä löytyy usein muutama muukin. Tänä vuonna lampaankääpiä on ollut ilahduttavan paljon ja niitä on kokkailtukin usein. 

Aina ei jaksa leivittää lampaankääpää pihveiksi tai nugeteiksi eikä leipoa piirakkaa. Kokeilinpa sitten wokata sientä ja maustaa kiinalaisittain. Lopputulos oli odotettuakin parempi! Kiinteä sieni imi itseensä ihanasti makuja ja pysyi suutuntumaltaan mukavana hampaille. Muut kasvikset värittivät wokkia kivasti niin ulkonäöllään kuin maullaankin. Tätä teemme taatusti toistekin, sillä nuudeleiden kanssa nautittuna wokki on yltiönopea saattaa kokoon kunhan pilkkoo reippaalla tahdilla. 

Meillä ei ollut inkivääriä, mutta sitä olisin lisännyt jos olisi ollut. Laitoin siksi inkiväärin ohjeeseen sulkuihin. Jos sinulla ei ole kiinalaista riisiviiniä, sen voi korvata sherryllä. 

WOKATTU LAMPAANKÄÄPÄ KIINALAISITTAIN

neljälle

2 valkosipulinkynttä

(pieni pala inkivääriä)

150 g ruusukaalia

2 sipulia

300 g lampaankääpää
2 porkkanaa
½ paprika
½ chili siemenettömänä
lehtikaalia

paistamiseen: 

2 rkl rypsiöljyä

1 rkl sesamiöljyä

kastike:

3 rkl soijakastiketta

1 rkl riisiviiniä (tai sherryä)

½ rkl viinietikkaa

1 tl sokeria

päälle: 

seesaminsiemeniä

Kuori ja silppua valkosipuli sekä inkivääri. Pilko lampaankääpä suupaloiksi. Puolita ruusukaalit. Kuori ja pilko sipulit ja porkkanat. Pilko paprika. Ota chilin sisältä siemenet pois. Revi lahtikaalia irti ruodista ja revi suupaloiksi. 

Sekoita kastikkeen aineet keskenään. 

Kuumenna wokkipannu todella kuumaksi. Lisää öljyt. Nakkaa pannulle valkosipuli ja inkivääri. Pyöräytä pari kertaa. Lisää ruusukaalit ja sipuli. Paista 2 minuuttia. Lisää lampaankääpäpalat. Paista noin minuutti. Lisää porkkana ja paprika. Paista taas muutama minuutti. Lisää lehtikaalipalat ja kastike. Pyöräytä muutaman kerran. Ripottele valmiin wokin päälle vaaleita seesaminsiemeniä. 

Tarjoa nuudeleiden kanssa. 

Paahdettu mysli eli granola

 yhteistyössä ARLA

 

Olen aikuisuuteni siinä vaiheessa että luonnonjogurtti on alkanut maistua. Aiemmin se on tuntunut turhan happamalta. Kokeiltuani ihanan rouskuvaa granolaa ja mustikoita jogurtin kanssa kokonaisuus onkin yllättäen herkkua. 

Yhden granolapussin ostettuani tuumailin että sitä on varmaan helppo tehdä itsekin. Kuten olikin. Monet nettiohjeet ovat jotakuinkin kolmen vuoden takaa, joten en taaskaan ole ihan ensimmäisessä aallossa mysliä itse paahtamassa. Vaan mitäs tuosta! Ehkä siellä näytön takana on joku muukin joka ei vielä ole granolaa itse tehnyt. Ja toisaalta, kokeneemmat paahtajat voisivat pistää parhaat paahdetun myslin vinkkinsä kehiin. 

Meille oleelliseksi asiaksi granolassa nousivat eri pähkinöiden ja siemenien tuoma suutuntuma sekä rusinoiden runsaus. Paahtamisen kanssa pitää olla varovainen etteivät pienimmät siemenet pala.

ITSETEHTY GRANOLA

3 dl kaurahiutaleita

1 dl saksanpähkinöitä paloiteltuna

1 dl maapähkinöitä

1 dl pellavansiemeniä

1 dl auringonkukansiemeniä

1 dl kokonaisia manteleita

3/4 dl öljyä

½ dl hunajaa

½ dl fariinisokeria

2 dl rusinoita

Sekoita öljy, hunaja ja fariinisokeri kulhossa. Lisää joukkoon hiutaleet, siemenet ja pähkinät. Sekoita hyvin. Kumoa leivinpaperoidulle uunipellille.
Paahda 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia kerran käännellen. Lisää jäähtyneen myslin joukkoon rusinat. Laita kannelliseen, kuivaan lasipurkkiin.

Arlan Ingmanin vähälaktoosinen luonnonjogurtti sopii meillä koko perheelle. 

Possurulla pähkinäisellä sienitäytteellä

Possun sisäfile on meillä ruoka joka tungetaan usein kapeassa vuossa uuniin yhdessä sulatejuuston ja sienien kanssa. Tuo ruoka on helppo, nopea ja maistuva. Nyt halusimme kuitenkin kokeilla jotain uutta tälle luomupossun ruhonosalle. Jukka löysi Aromipajasta ohjeen sienillä täytetystä possun sisäfileestä, joka alkoi heti kiinnostamaan. Ohjetta muokattiin pienesti lähinnä kaapin ja yrttimaan sisältöjen mukaan. 

Sisäfile avattiin ensin levyksi viillolla ja sitten levy nuijittiin vielä ohuemmaksi

Päälle levitettiin sieni-sipuliseos, jonka tekstuuria pähkinät mielenkiintoistivat. Liha käärittiin rullaksi pitkittäissuunnassa. Me sidoimme rullan vielä varmuuden vuoksi tiukaksi paketiksi. 

Uunikypsennyksen jälkeen saimme syötäväksemme oikein mehevää possunlihaa!  Täyte sisällä rouskui mukavasti pähkinöiden ansiosta ja maistui hyvin maukkaalta pehmenneiden sienien ja sipulin vuoksi. Nautimme possurullamme sieniohraton ja lihaliemestä keitetyn kastikkeen kanssa, kun ensin olimme lusikoineet mustatorvisienikeittoa. Varsin sienipitoinen illallinen siis!

Hyvin samantyyppinen ruoka grillattuna versiona löytyy blogistamme nimellä kantarellitäytetty possunkylkitasku.

SIENILLÄ TÄYTETTY POSSUN SISÄFILE

neljälle

noin 600 g luomuporsaan sisäfile
1 l sieniä (meillä suppilovahveroita ja orakkaita)
150 g luomupekonia
½ dl silputtua tuoretta salviaa
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
50 g hasselpähkinöitä pienittynä ronskisti
suolaa
mustapippuria
öljyä paistamiseen

Poista porsaanfileestä kalvot ja tee fileen keskelle pituussuunnassa viilto. Viilto ei saa halkaista filettä kokonaan vaan sen pitää jäädä vajaaksi. Levitä file viiltokohdasta auki ja nuiji kevyesti filettä ohuemmaksi. Mausta possu kevyesti suolalla ja mustapippurilla.

Leikkaa sienet pieniksi. Kuori  ja pilko pieniksi sipuli ja valkosipuli. Leikkaa pekoni pieniksi kuutioiksi. Lisää pekonikuutiot paistinpannulle. Paista ne miedolla lämmöllä rapeiksi. Lisää paistinpannulle pekonin joukkoon sipulit. Kuullota seosta viisi minuuttia. Lisää sienipalat. Paista seosta kunnes ylimääräinen neste on haihtunut. Lisää pannulle silputtu salvia ja pähkinäpalat. Sekoita hyvin. Mausta mustapippurilla ja suolalla.

Nostele sieniseos porsaanfileen päälle. Kääri file rullalle. Mikäli keittiöstäsi ei löydy tarpeeksi suurta pannua koko fileen kerralla paistamiseen voit leikata sen kahteen osaan. Halutessasi voit varmistaa rullan koossapysymisen käärimällä sen ympärille ruuanlaittoon sopivaa narua. Paista kuumalla pannulla rullaan kauniin värinen pinta. Siirrä file foliopaperin päälle. Kiedo folio tiukalle lihan ympärille. Kypsennä rullaa uunissa 15 minuuttia 200 asteessa.

Jätä porsasrulla vetäytymään folioon pariksikymmeneksi minuutiksi. Leikkaa rullasta tarjoilua varten paloja.

Art Priori, Tallinna

Tallinnan vanhassa kaupungissa sijaitseva Art Priori valikoitui illallisravintolaksemme siitä yksinkertaisesta syystä, että emme olleet kuulleet siitä mitään aiemmin. Vähän arvokkaampaan paikkaan oli tällä reissulla helppo mennä kaksin, kun mummu jo lähtiessä ehdotti, että hän voi olla lasten kanssa illalla hotellilla. 

Paikka on tyylikäs sliipatulla tavalla, mikä sai ainakin meidät hetkeksi pönöttämään. Tilanne kuitenkin rentoutui piankin, vaikka aluksi pelkäsin illan menevän turhan jäykäksi. Art priorin idea on yhdistää taidetta erityisen hyvään ruokaan. Kymmenen hengen kabinetissa mainitaan olevan hyvin arvokasta taidetta. 

Menu odotti meitä tyylikkäästi sinetöitynä katelautasella. Teimme kardinaalimunauksen muutamaa tuntia aiemmin syömällä Kompressorin letut "välipalana", emmekä millään voineet kuvitellakaan syövämme enempää kuin viiden ruokalajin illallisen. Keittiöntervehdyksillä ja pre-jälkiruoalla tämäkin lista tietysti venyi. Jukka otti viinipaketin, jonka minä sain puolikkailla kaadoilla sommelierin kanssa käydyn pienen neuvottelun jälkeen. Lopputuloksena oli pinkaralleen täytetyt vatsat. 

 

Yksinkertaiselta näyttävä menu oli joka annoksen kohdalla monikomponenttinen. Raaka-aineet olivat pääosin eestiläistä lähiruokaa, mutta niitä yhdistettiin rohkeasti myös muiden maiden herkkuihin. Tämä kerrottiin yhtä selkeästi annoksen esittelyssä kuin kotimaisuuskin. Kasviksilla oli menussa hallitseva rooli. Punaista lihaa löytyi vain alkupalatartarissa. 

 Alkusampanjan kanssa nautimme perunaa ja mätiä, jonka suolaisuutta juoma hienosti tasoitti.

 Toisena keittiöntervehdyksenä eteemme nostettiin retiisiä dipillä.

Tartar oli hauskan minipalainen versio, muttei maullisesti mitenkään hätkähdyttävä. Lihan kanssa lautasella maistui vuohenjuusto ja persiljapyre.

Ramenissa oli kauniisti paketoituja nuudeleita, jotka paljastuivat mustekalasuiroiksi. Samanmoinen, minusta hauska nuudeli-idea oli käytössä myös tukholmalaisessa gastrologik. ravintolassa. Pöydässä pikkukulhoon kaadettiin upeanmakuista lientä, joka avasi nyytitetyt mustekalapalat. Joukossa oli australialaista limettiä (finger lime), joka minimaalisina palleroina poksui hampaissa raikastaen keittoa hienosti. 

Ihmettelimme australialaisen limetin rakennetta, jolloin tarjoilija toi meille hypisteltäväksi ja maisteltavaksi yhden pikkaraisen hedelmän. 

 Leivät tuotiin pöytään nahkapussukassa, myös ruokailun alussa kuvun alla ollut rieska joka grillattiin.

Levitteinä Art Priorissa oli pehmoista voita ja tummaa kananmaksamoussea uskomattomalla kärsivällisyydellä aseteltujen lehtien alla. 

Seuraavaksi eteeni laskettiin kaunis kulho, jonka pohjalle aseteltu punajuuri oli leikattu ruusumaiseksi. Se tarjottiin mantelin ja kuusenkerkkien kanssa. Tämän ruuan viiniparitus oli todella loistava!

 Jukka sai punajuuriallergisena upeasti kypsennettyä lohta, jonka päälle kaadettiin pöydässä vielä kastiketta.

 Tähän väliin saimme suunraikastajaksi sorbettia, jonka päällä komeili kirpsakoita muurahaisia.

Sous videssäkin kypsennetty viiriäinen tarjottiin kesätryffelien kanssa. Kokonaisuus oli hienon makuinen, etenkin linnun rapsakka kuori. Paistopinta oli aseteltu mielenkiintoisesti lintupalan sivulle, joka tässä kuvassa ei näy. 

Jälkiruuan kovahkoa luumua oli vaikea syödä, mutta annoksen maut hivelivät suuta. Jäätelöön oli uutettu kardemumman makua, joka komppasi luumuakin upeasti. 

Ennen laskua saimme vielä "karkkeja", jotka tarjoiltiin sammalen päällä ja esiteltiin palana eestiläistä metsää. Suklaakuorrutetut jäkälät olivat hauskoja, samoin harmaat kivimäiset konvehdit. Visuaalisesti kokonaisuudessa hämmensivät karkit kääreissä. Hauskaa näissä käärekarkeissa oli se että ne syötiin kokonaan. 

  

Tarjoilu Art Priorissa oli ystävällisen korrektia, joskin hieman turhan paljon kiiruhtavaa. Nauroimmekin alkupalojen kohdalla että mahdammeko olla ulkona alta tunnin. Emme sentään olleet.

Selkeästi parhaaksi nautinnoksi Art Priorissa nousi tekstuurien upea yhdistäminen jokaisessa annoksessa.

Loppulaskumme oli 248 euroa, josta ruokien osuus oli 138 euroa. Suosittelemme Art Prioria lämpimästi fiinistelystä pitäville kulinaristeille. 

Lisään tämänkin kirjoituksen blogimme MATKAT-välilehdelle, josta löytyy reissujuttujamme maittain aakkostettuna. Virostakin löytyy tätä ennen jo 14 juttua.