Mäntyvartaassa grillatut karitsanmunuaiset

 Rakastamme koko perhe lammasta. Ehkä parhaiten asian ilmaisi eilen 3,5 vuotias tyttäremme syödessään (kuvassa takana näkyvää) karitsan grillikylkeä: "Minä tykkään karitsoista, kuolleena ja elävänä."

+

Minä rakastan mäntyä. Sen runko on hurjan kaunis eri rusken sävyineen ja neulaset hienon tuoksuisia.

+

Haluamme aina käyttää ruuaksi teurastetusta eläimestä mahdollisimman monipuolisesti kaikkea, joten olemme opetelleet myös sisäelinten valmistusta.

+

Ostimme kokonaisen karitsan valmiiksi paloiteltuna, josta valtaosan pakastimme. Mukaan saimme myös sydämen ja munuaisia, hiukan enemmänkin kuin yhden karitsan verran.

=

Kun kaikki nämä ynnätään yhteen, saadaan tulokseksi kokeilla Sami Tallbergin Villiyrttikeittokirjassaan ohjeistamia grillattuja karitsan munuaisia mäntyvartaassa. Tämä oli hyvä pakettiratkaisu kun kylkipalakin päätettiin nakata grilliin.

Munuaiset olivat ihan hyviä, joskaan eivät nyt herkun asteelle kohonneet. Rakenne muistutti melkoisesti maksaa. Männyn makua emme sisäelimistä löytäneet, mutta kaunishan ruoka on neulasineen. Meillä munuaiset jäivät hieman liian raaoiksi. Oikeaa kypsyysastetta oli vaikea arvioida näin ensimmäisellä kerralla, kun kaikissa ohjeissa kehotettiin jättämään munuaiset roseeksi.

Ensi kerralla kokeiluun mennee soijamarinoidut munuaiset.

MÄNTYVARTAASSA GRILLATTUJA KARITSANMUNUAISIA

karitsan munuaisia

yhtä monta männynoksaa kuin munuaisia

suolaa ja mustapippuria

öljyä

(sitruunaa lohkottuna)

Aloita munuaisten siistimisellä. Poista valkoiset osat saksilla tai terävällä veitsellä, mikäli saksesi ovat niin tylsät etteivät pysty mihinkään tällaiseen. Poista munuaisista kalvot ihan sormillasi, jolloin munuaisten kaunis ruskeanpunainen väri paljastuu sameuden alta.

 

Pistä munuaisiin reikä pituussuuntaan vaikkapa leveällä varrastikulla ja pujota männynoksa neulasineen syntyneen aukon läpi. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Pyöräytä vartaat öljyssä ja kypsennä grillissä haluamaasi kypsyysasteeseen.

Tarjoiluun Tallberg suosittaa sitruunalohkoja, mutta meiltä noita ei löytynyt.

Mämmi-blogissakin on hyödynnetty mäntyä ruuanlaitossa.

Crème brûlée ja polttelun ilo

Juhlamenun jälkiruokana komeili ah niin ihana paahtovanukas. Koko perhe korkkasi poltetun sokeripinnan lusikalla koputellen, tarkkaan kuulostellen Amelien tapaan. Hans Välimäen reseptillä tehdystä herkusta puolet riitti täyttämään makean tarpeen neljälle. Tässä kuitenkin kokonainen resepti, kuten se on kirjassa Ruokaa Ranskasta Hansin tapaan esitetty.

CRÈME BRÛLÉE

3 ½ dl kermaa

1 ½ dl maitoa

½ dl sokeria

1 vaniljatanko

3 keltuaista

pinnalle

½ dl sokeria

Kuumenna uuni 100 asteiseksi. Keitä kermaa, maitoa, sokeria ja halkaistua vaniljatankoa viitisen minuuttia. Ota vaniljatanko pois. Anna seoksen jäähtyä viitisen minuuttia. Vatkaa keltuaiset kevyesti ja sekoita kermaseoksen joukkoon.

Jaa massa neljään (meidän makumme mukaan kahdeksaan) annosvuokaan ja kypsennä uunissa noin 40 minuuttia. Jos vanukas ei ole hyytynyt, jatka kypsennystä kunnes rakenne tuntuu sopivalta. Itse testasimme rakennetta hiukan kuppia heiluttamalla. Jäähdytä.

Ja nyt seuraa Jukan lempikohta. Ennen tarjoamista ripottele noin teelusikallinen sokeria kuhunkin vuokaan ja polta kaasupolttimella tasaiseksi pinnaksi. Pinnasta tuli nöin todella ohut, joten seuraavalla keralla kokeilemme ripottaa sokeria hieman enemmän - tulee paremmat "saundit".

Kukkoa viinissä - Coq au vin

Juhlaillallisen pääruokana Jukka tarjosi Kukkoa Viinissä Hansin tapaan. Kana oli hyvää ja mureaa, tuoksu hurmaavaa. Meitä kumpaakin häiritsi sivumakuna ollut kitkeryys. Mietimme, olisiko vika ollut viinissä? Me nimittäin vaihdoimme reseptissä vain pekonin italialaiseen pancettaan ja herkkusienet herkkutatteihin. Joimme viiniä myös ruualla ja hengittämättömänä se tuntui kovasti kireältä tapaukselta. Ehkä temperoituminen olisi tehnyt temppunsa, viisaammat varmaan tietävät.

Reinin Lihasta hankittiin Luomu Broileri.

Upeaa pancettaa ja salottisipuleita

Lisäys 31.08.2011 Tee mieluummin tällä reseptillä ja hyvää tulee, ilman kitkeryyksiä!

KUKKOA VIINISSÄ

neljälle

1 kokonainen broileri

200 g herkkusieniä tai kourallinen herkkutatteja

10 salottisipulia

200g pekonia (meillä pancettaa)

2 rkl voita

suolaa ja mustapippuria

1 pullo punaviiniä

4 cl konjakkia

1 dl demi glace-kastiketta

1 tl tuoretta timjamia

Paloittele broileri kymmeneen osaan. Kuori sipulit. Suikaloi pekoni ja ruskista omassa rasvassaan, nosta syrjään. Ruskista samassa rasvassa kevyesti vielä (liotetut) sienet ja sipuli, lisää broileripalat, ja pekonit. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita joukkoon loput raaka-aineet ja anna padan hautua kannen alla 20 minuuttia. Ota kansi pois ja jatka toiset 20 minuuttia. Lisää tarvittaessa vettä. Tarkista maku.

Meillä pataruoka tarjottiin vaalean maalaisleivän kanssa.

Ranskalainen menu ja Sipulikeitto

Meillä juhlittiin sunnuntaina melkoisesti. Päiväunien jälkeen riensimme melkein naapuriin kahden pikkutytön synttäreille, josta poitsumme jatkoi suoraan kaverinsa naamiaiskekkereihin. Tämän jälkeen  olikin aika syödä Jukan suunnittelema ja loihtima herkkuillallinen, ranskalaiseen tyyliin. Ohjeet olivat kaikki löytyneet Hans Välimäen melkoisen tuoreesta "Ruokaa Ranskasta" opuksesta. 

ranskalainen menu

alkuun

sipulikeitto

soupe à l'oignon

pääruuaksi

kukkoa viinissä

coq au vin

jälkiruuaksi

paahtovanukas

crème brûlée

Menun ehdoton helmi oli ihanainen sipulikeitto, jonka Jukka keitti jo aamupäivän aikana. Reseptoinnissa nimittäin kehotetaan pitkään haudutukseen ja vaikkapa edellisenä päivänä valmistukseen, sillä sipulikeitto kuulemma vain paranee uudelleenlämmitettäessä.  

Kruununa täyteläisen, hyvin kylmään syysiltaan sopivan keiton yllä oli Hakaniemen Hallin Tuffen Herkusta ostettu, juureen leivottu vaalea leipä. Leivän päällä oli maistuvaa Gruyèrejuustoa.

RANSKALAINEN SIPULIKEITTO

alkuruuaksi kuudelle-kahdeksalle

700 g sipulia, puolet salotti-, puolet keltasipulia

3 rkl voita

1 rkl vehnäjauhoja

1 l kasvislientä

2 dl valkoviiniä

laakerinlehti

suolaa

½ tl mustapippuria

tuoretta timjamia

gratinointiin

viipale leipää per annos

150 g  Gruyèrejuustoa (tai emmentaalia)

Kuori sipulit, puolita ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Kuumenna voi kattilassa ja kuullota sipuleita miedolla lämmöllä 15 minuuttia. Sipulit muuttuvat näin vaaleanruskean läpikuultaviksi. Sekoita joukkoon vehnäjauhot, liemi, viini, laakerinlehti ja suola. Hauduta vähintään 30 minuuttia, mutta mieluummin pidempään. Lisää loppuvaiheessa mustapippuri ja silputtu timjami.

Ennen tarjoilua kuumenna uuni 200 asteiseksi. Raasta juusto. Laita keitto kuuman kestävään lautaseen, päälle leipäviipale ja tähän ylle raastettua juustoa. Gratinoi keittoa grillivastuksen alla kunnes juusto on sulanut ja saanut hiukan väriä. Jos olet ostanut crème brûléeta varten kaasupolttimen, voit kokeilla sitä hiukan juustoleipienkin pinnan ruskistamiseen.

Reilua meininkiä

Reilun kaupan viikko on pamahtanut käyntiin tänään. Sen kunniaksi saimme postipakettilähetyksessä sokereita, jotka on tuotettu Reilun kaupan sääntöjen mukaan. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että tuottajille on maksettu käypä hinta, lapsityövoimaa ei ole käytetty ja tiukkoja ympäristökriteereitä on noudatettu. Lisää tietoa Reilusta kaupasta ja tuotteista löytyy täältä.

Reilun kaupan tuotteet tunnistaa logosta, jossa mustalla pohjalla on vihreää ja sinistä. En ollut koskaan ennen katsonut logoa niin tarkasti, että olisin tajunnut siinä kuvattavan vilkuttavaa ihmistä.

Meidän keittiöstämme löytyy aina Reilun kaupan kahvia ja kaakaota, joista jälkimmäinen on luomua. Myös mausteita, mm. vaniljatankoa on ostettu Reilun kaupan merkillä varustettuna. Banaanit ostamme vain Reilun kaupan versioina, muut jäävät armotta kauppaan. Mitä teillä ostetaan Reilun kaupan merkkisinä?

Postilähetyksen erilaisista ruokosokereista on tehty mm. mesiangervobebejä ja crème brûléeta. Jälkimmäisestä juttua myöhemmin.

Reilua alkavaa viikkoa!

Mausteinen porkkanakeitto savukalalla

Aloituskuvana on savukalan pyrstö, koska lautaskuva ei ole makunsa mittainen. Keitto oli oikein syksyisen maistuvaa, kun torilta taas oli hamstrattu kilotolkulla hyviä porkkanoita ja sipuleita sekä kalamyyjältä ostettu kotimaista savusiikaa.

Ohje on Jens Linderin "Vanhan ajan keittiö"-kirjasta. Keitto pärjää kuulemma myös ilman kalapaloja, mutta suutuntumaan ne tekevät kaivattua mielenkiintoa.

SAVUKALA-PORKKANAKEITTO
4 annosta pääruuaksi

1 silputtu valkosipulinkynsi
i pieni silputtu sipuli
3 porkkanaa ohuina viipaleina
1 rkl voita
1 litra vasikanlientä
2 rkl kapriksia
1 maustemitta tabascoa tai vastaavaa, meillä tulista chilikastiketta
mustapippuria
1 dl ranskankermaa
½ limetin mehu
lämminsavustettua kalaa, meillä puolikas savusiikaa

Paista sipuleita ja porkkanoita voissa suuressa kattilassa koko ajan sekoittaen kunnes sipuli muuttuu läpikuultavaksi. Lisää vasikanliemi, kaprikset ja tabasco. Keitä hiljalleen puolisen tuntia kannen alla.

Nyt keitto kehotetaan sekoittamaan tasaiseksi jäähdyttämättä sitä, mutta arvelimme painovirhe paholaisen iskeneen - kuvasta päätelleen tässä kohtaa tarkoitetaan soseuttamista vaikkapa sauvasekoittimella.

Mausta mustapippurilla. Lisää ranskankerma sekoittaen tasaiseksi. Lisää limettimehu.

Murenna savukala keittoon ruodottomana ja kuumenna keitto. Meillä tosin kuumennettiin keitto ja lisättiin valmiiseen annokseen kalat. Tarjoile heti.

Muista osallistua "Kiehuu!"-kirjan arvontaan. Kommentteihin on tullut hienoja pohdintoja lähiruokaa koskien - sinunkin versiotasi kaivataan!

Kirjanjulkistusta ja arvontaa

Minulla oli ilo ja etuoikeus olla eilen juhlimassa Christer Lindgrenin upeaa teosta "Kiehuu! Uusi suomalainen keittiö".

"Uusi vuosikymmen heittää meidät keskelle muutosta, joka ravistelee käsityksiä ruoasta ja syömisestä, kyseenalaistaa arvomaailmaamme ja vaikuttaa valintoihimme" Lindgren aloittaa.

Kirjassa käsitellään ruokakulttuurin muutosta, jossa Lindgrenin mukaan piilee vaaroja mutta myös mahdollisuuksia parempaan. Kokeneen ruokakirjailijan kollaasiksi kootut artikkelit kertovat esimerkiksi maatiaislajeista, villikasveista ja Streetfoodista. Lähiruokaa kannatetaan, unohtamatta kuitenkaan kansainvälisten tuulien tuomia vaikutteita. 

Teoksessa on myös monia huippukokkien reseptejä. Kokit on valittu kirjaan - Lindgrenin omia sanoja käyttääkseni - täysin subjektiivisesti. Kaikki reseptit eivät ole kotikeittiöissä toteutettavia, mutta inspiraatiota niistä voi silti hakea. Meillä kokeiluun menevät ainakin Tommi Tuomisen (Demo) porsaankylkiconfit ja Satomi Sugimoton (Bläk) Tatsuta-age. Olen ehtinyt vasta selailemaan upeaa teosta - luulenpa että tässä vierähtää ilta jos toinenkin kirjaa ihastellessa.

Tyylikkäät, herkulliset, tunnelmaa tihkuvat kuvat on ottanut Sami Repo.

Tunnelmaa tihkui myös eilinen herkullinen ilta menuineen(kin). Itse ihastuin ihan silmittömästi kyytönrintarilletteen. Chjokon konvehdit ja kakku olivat suussasulava päätös nautinnolle.

Meillä on nyt myös iloinen uutinen! Haluamme arpoa yhden Christer Lindgrenin signeeraaman "Kiehuu!"-kirjan teidän lukijoidemme kesken. Osallistuaksesi sinun tulee kertoa meille tämän postauksen kommentteihin suhteestasi lähiruokaan ja miksi se on sellainen kuin on. Arvomme kirjan voittajan 1.11.2010 illalla. Vaihdetaan sitten yhteystietoja voiton jälkeen. Nimimerkki pitäisi siis vähintään olla kommentissasi.

Nyt jäämme kuulostelemaan teidän lähiruoka-ajatuksianne.

Onnea arvontaan!

Pekoniin kiedotut BBQ-kanarullat, K17

Helsinkiin tullaan avaamaan lokakuun lopussa coctaileja ruokiin yhdistävä ravintola K17, Kalevankatu seitsemääntoista. Matti Jämsenin ja Timo Siitosen tulevasta ravintolasta oli juttu Kauppalehdessä. Jukka oli heti kiinnittänyt huomionsa avauslistalle kuuluvaan Barbeque-kastikkeella ryyditettyihin Kukkopalloihin, joissa ainesosina broilerin lisäksi oli myös pekonia. Jutussa reseptoitua kokonaisuutta täydensivät pikkelssivihannekset ja porkkanapyree, meillä haarukoitiin pitkästä aikaa riisiä ja pannulla voissa käytettyjä paprika- ja sipulilohkoja.

Pientä askartelua sisältävä ruoka oli hurjan mieluista, tuhtia syötävää. Mietimme voisiko mureke-nuijimistekniikkaa hyödyntää myös possun kanssa. Kastike oli ronskin maukas - grillatut lihat ilahtuisivat varmasti siitä kumppaninaan!

Aloita kastikkeen keittelyllä. Kastikkeeseen tarvittavaa upeantuoksuista ja syvän makuista savukylkeä ostimme Nummelan torin palviautosta. Tämän lihan kanssa ei paljoa rasvaa tarvinnut pannulle nakata. Reseptin sisältämä Coca Cola vaihtui meillä Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan tuulivoimalla tuotettuun Rio Colaan. Punaviinikastikepohja tehtiin aika nolosti pussikastikkeella johon lorautettiin hiukan punaviiniä sekaan ja keitettiin kokoon.

BARBEQUE-KASTIKE

50 g savukylkeä

1 rkl tomaattipyreetä

50 g kirsikkatomaatteja (3-4 kpl)

1 rkl punaviinietikkaa

1 dl Colajuomaa

200 g punaviinikastikepohjaa

Laita kuumennettuun kattilaan pilkottu savukylki, tomaattipyre sekä kirsikkatomaatit. Kuullota hetki ja lisää etikka sekä Colajuoma. Keitä hetki. Lisää kastikepohja. Anna maustua kelmun alla puolisen tuntia. Siivilöi lopuksi.

PEKONIIN KIEDOTUT KANARULLAT

2 broilerin rintaa

150 g kermaa

150 g broilerin jauhelihaa

10 g pinjansiemeniä

suolaa, pippuria, lehtipersiljaa

1 pkt pekonia

kelmua

Me ostimme rintaleikkeitä, joista sormivoimin poistimme luut. Leikkasimme "ylimääräiset" lihapalat irti ja nuijimme lopun, yhtenäisen palan littanaksi.

Sekoita kerma ja jauheliha murekemassaksi yleiskoneessa tai sauvasekoittimella. Mausta kokonaisilla pinjansiemenillä, pippurilla ja hienonnetulla persiljalla.

Asettele pekonisiivuja kelmulle. Me koimme helpoimmaksi tavan, jossa kelmulle levitettiin 2 pekonisiivua vierekkäin. Tähän nakattiin päälle murekemassaa ja päälle leikattiin sopivankokoinen pala (puolet) broilerin nuijitusta rinnasta. Tähän päälle nakattiin vielä ½ rkl mureketta. Sitten kelmua hyväksikäyttäen broileri pekonineen rullataan kasaan. Kelmu kääritään ja solmitaan syntyneen käärön ympärille tiiviisti. Toista kunnes aineet ovat loppuneet.

Laita rullat kiehuvaan veteen. Ohjeistus kehotti pitämään 10 minuuttia tai kunnes ovat kypsiä. Läpikypsyyteen meni meillä 30 minuuttia.

Poista kelmut ja paista pinnat kauniiksi ja rapeiksi. Tarjoile barbeque-kastikkeen ja haluamiesi lisäkkeiden kanssa.

Jälkkäriksi nautittiin omenarinkuloita, jotka pyöräytettiin voisella pannulla nakaten lopuksi ylle fariinisokeria. Lautaselle lusikoidun pehmiksen teimme Hans Välimäen "Grillaa" kirjan mukaisesti: sekoitimme vaniljajäätelön sekaan kokoonkeitettyä Colajuomaa, meillä Rio Colaa. Pehmis oli hyvää, mutta colajuoma maistui joukossa tuskin lainkaan.

Kenen lempikonvehti on ananas?

Ruokamaailmassa on makupareja, jotka kiistämättä sopivat yhteen. Tällaisia ovat esimerkiksi porkkana ja rakuuna, sinihomejuusto ja etanat sekä palsternakka ja konjakki. Näihin voisi sujuvasti lisätä myös suklaakonvehdit ja kirjat, sisältäen tietysti myös keittokirjat.

Panda tarjosi meille maistettavaksi Suomen suosituinta suklaakonvehtirasiaa, Juhlapöydän konvehteja. Kävin tätä myöden ensimmäistä kertaa firman nettisivuilla ja ihastuin suuresti reseptiosion ulkoasuun.

Konvehtirasia on tuttu meille molemmille jo lapsuudenkotiemme Jouluista ja olemme pitäneet huolta, että ainakin yksi rasia löytyy oman perheemmekin Jouluilosta. Pandan konvehdeissa vain on jotain tuttua ja turvallista, yltiömakean maistuvaa.

Rasian mukana tulleen tiedotteen mukaan suosituimpia makuja ovat kukanmuotoinen pehmeä toffee, tummempipintainen minttu, kermatoffee ja ananaskonvehdit. Viimeistä kummastelimme porukalla. Käsi ylös kenen suosikkia ananas oikeasti on? Meillä ananas on aina ollut viimeinen rasiaan jäänyt konvehti, joka toki jonkun piti syödä jotta päästiin alempaan kerrokseen. Tätä "kerros kerrallaan syöntiä" noudatettiin molempien lapsuudenkodissa.

Me muistamme ananaskonvehdin suorakaiteen muotoisena, ruudutuspäällisenä konvehtina. Nyt konvehdin ulkoasu on huomattavasti kauniimpi.

Mietin että näistä täytetyistä suklaaherkuista saisi varmasti ihanaakin ihanampia suklaamuffinsseja töyntämällä konvehti taikinan sydämeksi pätkis-muffinssien tapaan. Reseptointi kävi helpoksi kun sellainen jo löytyi Pandan sivuilta.

Bébé-leivokset villillä täytteellä

Rakastan bébé-leivoksia. Yltiömakeina ne sopivat loistavasti suuhuni ja sujahtavat hyvinkin helposti navan ympäristöön muiden herkkujen jatkoksi.

Leivosten teko helpottui, kun työkaverini oli siivonnut keittiönkaappejaan. Lopputulemana meinaten oli se, että hän tarjosi meille itselleen joutavia leivosvuokia, joita minä olin harkinnut joka tapauksessa ostavani jolloinkin lisää.

Kaarina Turtian "Gastronomian sanakirja" kertoo bébé-leivoksen olevan pieni muroleivos, jossa on voivaahtotäyte ja päällä sokerivesikuorrute. Oma leivoksemme on sinnepäin, mutta riittävän samankaltainen jotta kehtaan sitä "ranskalaiseksi vauvaksi" kutsua.

Villikasveja leivoksessa edustaa täytteen mesiangervo. Tuo kuivattu kukka maistuu täytteessä selkeästi tuoden siihen eksoottista, kesäisen parfyymista makua.

Pohjan riittävyys on pieni arvoitus itsellenikin, sillä raakaa taikinaa tuli syötyä jonkin verran porukalla ja omista pohjistani tuli hieman liian paksuja. Arvio liikkuu 25 kieppeillä.

MESIANGERVOBÉBÉT

POHJA

200g voita

1 dl sokeria

1 muna

1 tl leivinjauhetta

4,5 dl vehnäjauhoja

TÄYTE

4 dl kermavaahtoa

2 tl kuivattua mesiangervoa

140 g tuorejuustoa

½ dl sokeria

KUORRUTE

tomusokeria

sitruunamehua tai vettä

mustaherukkamehua laimentamattomana

KORISTELUUN

kuivattuja kanervankukkia

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna. Sekoita keskenään jauho ja leivinjauhe. Lisää jauhot edelliseen. Sekoita kunnes  taikina on yhtä möykkyä. Kääri ympärille kelmu ja laita jääkaapin viileyteen vähintään puoleksi tunniksi.

Voitele pienet leivovuuat ja painele taikinaa niihin ohuelti kauttaaltaan. Paina päälle toinen vuoka, jotta kuppimaisuus leivonnaisessasi säilyy. Paista uunissa kiertoilmalla 180 asteessa noin 20 minuuttia.

Kun kupit ovat jäähtyneet, irrota taikinakupit vuuista. Sekoita täytteen aineet keskenään ja täytä kupit sillä. Täytettä voi olla hiukan reippaasti, sillä täytin kupit kolmessa erässä eri päivinä ja arvioin määrää sen perusteella.

Sekoita myös kuorrute. En mitannut osasia yhtään, mutta suosittelen tekemään kuorrutteesta ennemminkin liian tönkköä kuin löysää. Liian loiro kuorrute menee meinaten täytteen läpi ja tavoiteltu kaunis ulkonäkö kärsii. Mustaherukkamehu toimii tässä reseptissä lähinnä värin antajana, mutta tuo se myös mukavaa makuvivahdetta. Valuta kuorrute täytteen päälle ja koristele leivokset vielä halutessasi kanervankukilla.

Laita leivokset jähmettymään jääkaapin viileyteen.

Nauti kahvin kera vaikkapa jälkiruuaksi tai sadepäivän piristeeksi.

Rapukakkuset ja Välimäen Grillaa -kirja

Lainasin kirjastosta kahden Michelin tähden kokin Hans Välimäen kirjan ”Grillistä”. Vaikka kuuma kesä on enää muisto vain, meillä grillikausi kestää läpi vuoden. Mielenkiinnolla lueskelin millaisia piperryksiä tähtikokki grilliin loihtii. Kirjassa ei kuitenkaan ole miniannoksia, vaan mielestäni aika selkeitä ja kaltaiselleni taviskokillekin soveltuvia ohjeita. Mukana on aika tavallisia grilliruokia, kuten hampurilaiset ja possunkylkeä.

Testiin tästä teoksesta päätyivät rapukakkuset, joskin jouduimme olosuhteiden pakosta puuttumaan Välimäen raaka-ainevalintoihin. Myös valmistus tapahtui sisätiloissa grillin sijaan. Ohje oli aika runsaan oloinen, joten teimme määrällisesti noin puolet kirjan ohjeesta. Se riitti neljälle hyvin.

RAPUKAKKUSET

1 pss katkarapuja (pakaste, 180g)

nippu ruohosipulia silputtuna

1 dl majoneesia (majoneesin ohje vaikka täältä)

1 keitetty kananmuna murskattuna

1 valkosipulinkynsi murskattuna

3 rkl parmesaania raasteena

rakuunaa

100 g nieriää (tai lohta) pieneksi pilkottuna

basilikaa

korppujauhoja leivitykseen

Sekoita kaikki aineet, korppujauhoja lukuun ottamatta, keskenään taikinaksi. Pyörittele taikinasta pieniä pihvejä ja leivitä ne korppujauhoissa. Paista tai grillaa pallerot.

Pallerot oli aika pehmeitä rakenteeltaan, joten ne eivät olisi kestäneet ritilällä grillaamista. Valurautapannulla paistettaessakin ne murtuivat helposti.

Välimäki suosittelee makeaa misokastiketta kakkusten seuraksi. Minä tarjoilin kakkuset majoneesin kanssa ja varsin maistuvaa oli niinkin.

Kakkuset olivat erittäin hienon makuisia ja lopulta todella helppotekoisia. Kakkuset olivat aika tuhteja, ehkä majoneesista johtuen, joten montaa näitä ei jaksa kerralla syödä.

Välimäen kirjassa löytyy ohjeita kaikille ruuille aamupalasta yöpalaan, juomia unohtamatta. Kokeiluun päätyy todennäköisesti vielä ainakin sillikaviaari ja lättänäleivät.

Joka naisen kattaustarvikkeet rautakaupasta...

...ja miksei tietysti miehenkin, mutta näin aseteltuna otsikkoon tuli ehkä enemmän ulottuvuutta.

Ostin erään tiukan työpäivän jälkeen kaupasta berliininmunkin ja viimeisimmän Divaanin (Lokakuu 2010) , joita käperryin sitten nauttimaan isoon nojatuoliimme kahvikupin kera hiljaisuuden helliessä korviani. Hetken nautinnolla jaksaa taas...hetken.

Lehdessä ihastuin "Tervetuloa tupareihin" - juttuun, jossa oli käytetty mainioita ratkaisuja kattauksessa: kaakeleita asettilautasena, sisäovea pöytänä ja papereistaan vapautettuja säilyketölkkejä grissinikippoina. Teksti jutussa oli Suvi Rüsterin ja kuvat Martti Järvin.

Eniten innostuin letkunkiristimistä serviettirenkaina. K-rautakeikan jälkeen meilläkin oli näitä ihanuuksia. Mustat lautasliinat sopivat minusta oikein oivasti letkunkiristimien kanssa yhteen. Tällainen kattaus laitettiin esille, kun aikamoisina rakentajaihmisinä kunnostautuneet siskoni ja miehensä tulivat kummipoikamme kanssa viikonloppukylään.

Pst! Niitä letkunkiristimiä löytyi myös sormuskokoisina ;).

Sitruunaiset etanat rapsakkuuslisällä

Ystävämme olivat jo aikansa uhkailleet meitä etana-aterialla. Viime viikonloppuna he sitten toteuttivat uhkailunsa, onneksemme, osana ihanaa lauantai-iltaa.

Etanat oli nakattu pannuun alkupalaksi, Pastanjauhajien blogista löytyvällä sinihomejuustoisella ohjeella. Tykkäsimme etanoista hurjasti näin valmistettuna!

Etanoiden kanssa nautittiin Alkosta löytynyttä, chileläistä Adope-valkoviiniä. Viini on valmistettu Gewürztraminer-rypäleistä. Kuiva, selkeästi ruusulta tuoksuva ja maistuva sitruunainenkin viini sopi mielestämme oikein hyvin vahvasti maistuvien, suolaisten sinihome-etanoiden kanssa. Myös viinin luomu-laatuisuus toi plussaa.

Tarjoilusta innostuneina täpötäydet kaappimme saavatkin nyt venyttää laitojaan, sillä sinne on mahduttava vielä ostamamme etanapannutkin. Pannuostoksissa päädyimme Chez Prismasta löytyviin mataliin, lautastyyppisiin ratkaisuihin. Pinottuna ne vievät tosi paljon vähemmän tilaa kuin samaan tarkoitukseen valjastetut, paksut, kahvalliset alustat.

Omat pannumme korkattiin Kokit ja Potit-blogista löytyneellä reseptillä, jossa etanavoihin lisättiin sitruunamehua. Jujuna oli paistella vierelle rapeaksi ilmakuivattua kinkkua, joka toisi mielenkiintoista suutuntumaa pehmeisiin etanoihin.

Me paistoimme rapsakaksi lisäksi ilmakuivattua possun poskea, jonka tuomitsimme yksimielisesti liian vahvaksi mauksi etanoiden kanssa. Seuraavaksi edetään serranolla tai jollakin italialaisella ilmakuivatulla kinkulla, koska idea on loistava! En usko että etanat hätkähtäisivät, jos mukaan raastaisi myös hitusen sitruunan kuorta.

SITRUUNAISET ETANAT RAPSAKALLA POSSULLA

kahdelle
200g isoja etanoita suolaliemessä (säilykepurkki 200g, josta etanoita 125g =noin 18 kpl)
50g voita
1rkl sitruunamehua
1 suuri valkosipulinkynsi
ripaus suolaa

4 siivua ilmakuivattua kinkkua

vaaleaa leipää

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Valuta etanat suolaliemestä, huuhtele hanan alla ja valuta huolella uudelleen. Sekoita pehmeään tai sulatettuun voihin sitruunamehu ja silputtu valkosipulinkynsi. Laita seokseen hivenen suolaa. Laita etanat etanapannun kolosiin ja lusikoi voiseosta kolot täyteen.

Rapsakoita kinkut(/posket) haluamallasi tavalla. Me laitoimme ne (pekonin tapaan) kylmälle pannulle ja paistoimme molemmin puolin kauniin värisiksi keskilämmöllä. Sitten siirsimme ilmakuivatut kinkut talouspaperin päälle rapsakoitumaan. Jäähdyttyään pilkoimme kinkut murenoiksi.

Kinkkujen rapsakoituessa laita etanat uuniin 10-15 minuutiksi. Jos haluat välttyä uunin siivoamiselta, laita pannu joko pellin tai suuren uunivuoan päälle, sillä rasva saattaa tiristä yli laidan.

Laita kinkkumurenat kippoon ja tarjoa etanoiden kanssa vaalean leivän kera. Laita samaan suulliseen etanaa ja rapeaa kinkkua. Leipäpalalla voit koukkia kaikki ihanat rasvat etanapannun koloista.

Aina ei pelitä, ei edes kurpitsagnocchit

PLÄÄÄH!

Ensin valmistelet, pilkot, maustat ja haudutat tuntitolkulla, tuloksena vain simppelin makuista, lihakastikkeentapaista juttua. Ei niin että lihakastikkeessa mitään vikaa olisi, mutta kun ruuan piti mennä VAU-osastolle PLÄÄH:n sijaan. 

Tai sitten alat kovin toivein keitellä juustoa ternimaidosta päätyen lopputulokseen joka näyttää edelleen ihan maidolta, mutta maistuu pikkuisen sitruunahapolta ja joltain kummalta, jonka tiedät olevan juuston juoksutinta. Onneksi yksi uljas ritari taas karauttaa paikalle ja pelastaa arvokkaan maidon pannarillaan. Uunituotos on nyt vain erilainen sekä koostumukseltaan että maultaan noiden edellämainittujen "mausteiden" vuoksi, mutta hyvää pannari on silti. Lapsetkin syövät herkkuiltapalaa mielellään.

Yhtenä vaihtoehtona on myös viimeisen kerran kokeilla, josko ne gnocchit sittenkin olisivat ihan hyviä. Kun perunaiset eivät kerran uppoa, ehkä kurpitsaiset sitten tekevät niin. Vaan eivät tehneet. En silti usko että vika on reseptissä. Gnocchien rakenne pehmeydessään on vain jotain niin kummaa meille, että sitä ei pelasta edes salviavoipaisto tai ronskisti ylle ripoteltu parmesaani. Mutta jos sinä pidät (kurpitsa)gnoccheista, ehkä pidät näistäkin.

Ohje on ylellisen kauniista Tessa Kirosin "Venetsia - ruokaa ja unelmia"-kirjasta, joka ei ole ihan omiaan lievittämään pientä ikävää tuota kelluvaa kaupunkia kohtaan. Saimme asua siellä vain hetken, mutta jokin osa meistä jäi sinne...

Tästä tulee gnoccheja ihan tolkuttomasti, varmaan ainakin kuudelle. Parmesaani taikinan joukkoon on oma lisäys.

GNOCCHI DI ZUCCA
eli kurpitsagnocchit

reilu 1 kg kurpitsaa (eli noin 600 g sosetta)
1 kananmuna
½ tl suolaa
(2 tl raastettua parmesaania)
180-200 g vehnäjauhoja
öljyä lusikoiden rasvaamiseen

125 g voita
2-3 salvianoksaa

raastettua muskottipähkinää
raastettua parmesaania

Paahda kurpitsanlihaa kuorineen 180 asteisessa uunissa, kunnes se on pehmeä. Soseuta tasaiseksi massaksi. Onnistuu haarukalla vallan hyvin.

Laita kurpitsasose kulhoon. Lisää muna jonka rakenne on rikottu, suola sekä parmesaani. Sekoita hyvin. Ripottele joukkoon jauhot. Mitä vähemmän ripottelet, sen parempi. Meillä riitti 180 grammaa.

Kiehauta kattilassa suolalla maustettua vettä.
Lorauta vaikka kahvikuppiin hiukan öljyä.
Laita paistinpannulle nokare voita ja lisää salvia. Kuivattukin salviakin menee. Paista kunnes voi saa hieman väriä.

Kun vesi kattilassa kiehuu, muotoile öljyyn kastetuilla teelusikoilla kurpitsataikinasta soikeita pyöryköitä (kvenelleitä) ja tipauta ne varovasti veteen. Kun pallurat nousevat veden pinnalle, nouki ne sieltä reikäkauhalla ja nakkaa salviavoin joukkoon. Laita pallurat lämmitetylle tarjoiluastialla tai annoslautasille. Raasta päälle parmesaania ja muskottipähkinää. Toista, toista ja toista.

Hidasta ruokaa Mangs gårdissa

Matkalla Inkoon Slow Food-tapahtumaan kertailemme Jukan kanssa ruotsinkielistä ruokasanastoamme: "en flaska Jaffis" ja "het potatis". Näemme matkalla myös viitan jossa lukee ennustuksellisesti Gök - keittiö ;).

Maalaismaisemareitin päätyttyä olemme saapuneet yllättävän suureen tapahtumaan, joka on järjestetty Slow Food Länsi-Uusimaan toimesta tunnelmalliselle Mangs Gårdin tilalle.

Täällä lähituottajat esittelevät ja myyvätkin tuotteitaan lihasta tofuun ja säilykkeistä porkkanoihin. Monta uutta kiinnostavaa tuottajaa tulikin bongattua!

 Lapset ja aikuiset saavat ihmetellä mm. alpakoita, jotka tykkäävät kovasti aidanraosta työnnetyistä apiloista.

Kattilassa hämmennetään kermaista lohikeittoa ja pihan kojuissa myydään mm. yltiöhyviä suklaamuffinsseja.

Ruokakirjailijat esittelevät teoksiaan ja tarjoavat maistiaisia. Pian julkaistavan, suomalaisesta 2010-luvun ruokakulttuurista kertovan kirjan "Kiehuu!" kirjoittajan  Christer Lindgrenin lautasella on yltiöhyviä kyyttöpullia. Kenneth Oker-Blom nostelee esille porkkanakaviaarisia leipäsiä, joissa valkosipulia ei olla säästelty!

 

Puutarhatupaan on koottu inspiroivia kattauksia, joiden kaikki osaset ovat löytyneet kirpputorilta. Kattaukset ovat tehneet HBL:n ruokablogistit Karin Lindroos ja Magnus Lindström.

Kaiken tämän taustalla solen skiner ja olo on jätte roligt. Ihana päivä!

Ensi vuonna tapahtuma järjestetään Fiskarsissa heti lokakuun alussa - sinne on päästävä!