Ravintola Lyon on Helsingin parhaimmistoa

Pyydän heti alkuun anteeksi kuvia. Ne ovat kännykällä Instaa varten otettuja. En voinut ottaa kunnon kameraa matkaan, sillä olimme menossa Amorphiksen keikalle ja arvelimme ettei järkkäri olisi siellä sallittujen härveleiden joukossa. Minun ei aluksi pitänyt edes kirjoittaa tätä juttua, mutta sitten se ajatus alkoi tuntua typerältä ja kohtuuttomalta. Kirjoitamme monenlaisista ravintoloista ja paikoista, joten miksei yksi Helsingin parhaimmista ja meitä innostuneen iloiseksi saaneista ravintoloista ansaitsisi kirjoitusta. Katsokaa kuvia armollisesti ja ymmärtäkää että annokset ovat paljon kauniimpia, herkempiä ja dramaattisempia paikanpäällä koettuna. 

Kävimme illallisella Lyonissa myös toukokuun alussa kavereidemme kanssa ihastellen silloinkin makuyhdistelmiä ja kauniita esillepanoja. Kaksi ylläolevaa kuvaa on tuolta illalta. 

Oopperataloa vastapäätä sijaitseva Ravintola Lyon viettää parhaillaan 50-vuotis syntymäpäiviään, mikä on kunniotettava asia varsinkin nykypäivän hektisessä ja alati muuttuvassa ravintolamaailmassa. Syntymäpäivää juhlistaakseen Lyon myy viiden ruokalajin 50-vuotismenuta viidenkymmenen euron hintaan. Menussa ei ole lähdetty koostamaan läpileikkausta historiasta, vaan idea pyörii juurikin luvun 50 ympärillä. Viinimenu ruuille maksoi 56 euroa. Lisäksi otimme alkuun kuplivaa. 

Iltamme alkoi useammalla keittiöntervehdyksellä, alkuun viilillä ja riisikeksillä. Viili kuulosti jännittävältä omiin korviini, mutta olikin juuri sopivan happamaa, ihanan pehmoista.

 Kurkkuliemi oli ihanan raikasta ja kukkineen kaunista. 

Retiisimarenki, pikkelöidyt retiisit välissään Vesterbottenjuustoa, mansikkahillo ja juustokeksi olivat aivan loistava yhdistelmä! Kuka ikinä keksii yhdistää retiisiä ja mansikkaa? 

 Kanannahkakeksin ja kurkunlehden välissä tarjottiin ainakin mätiä. 

Kekseliään kaunis lautanen oli tuttu jo viime kerralta. Lampaanliha kimputti erilaisia vihreitä, joita sopi pyyhkäistä lautasen puolittaneeseen dippiin. Upean esillepanonsa lisäksi annos oli myös täynnä syviä ja raikkaita makuja. 

Ensimmäinen varsinainen ruokalaji oli dramaattisen kaunis syvästä, mustasta lautasesta tarjoiltuna. Lautasella komeili muun muassa ihanan pehmoista, mutta napakkaa etikkakurkkua.

Seuraava lautanen tarjoiltiin meille menun ulkopuolelta, ehkä innostuneen nautiskelijan lisänä. Kuningasrapu liemineen oli uskomattoman syvän makuinen olematta kuitenkaan raskas. Roseviini komppasi annosta hienosti. 

Lyonin klassikoksi muodostunut annos kuului onneksi myös synttärimenuun. Ankanmaksa on piilotettu vadelmaisuuteen ja koristeltu ohuenohuilla punajuurikiekoilla jota pähkinät tukevat pysymään pystyssä. Maut ovat ihan uskomattoman upeita yhdessä! Pähkinät tuovat pehmeyteen hienoa tekstuuria.

Punajuuriallergiselle oli tehty ihan oma annoksensa lohesta ja porkkanoista, mikä on kunnioitettavaa. Pahimmillaan etukäteen ilmoitettu punajuuriallergia on toisissa paikoissa hoidettu poistamalla kyseinen elementti lautaselta, jolloin tietysti makumaailman kokonaisuus kärsii. Tosin Jukka suurena ankanmaksan ystävänä kertoi hymyssäsuin että olisi helposti pystynyt syömään ankanmaksan vaikka porkkanoiden kanssa. 

Seuraavassa annoksessa keikoileva vaalealihainen kala oli saatu rakenteeltaan upean kiinteäksi, mutta pehmoiseksi. Suolainen, annoksen hienosti kokonaisuudeksi kietova kastike sai huokailemaan onnesta. Useamman kuukauden työn tuloksena syntynyt läpinäkyvä laardilevy peitti kananmunan keltuaista, jonka rakenne oli niinikään todella upea. Veitsellä leikatessa keltuainen pysyi täysin koossa, mutta suussa melkein suli pehmeyttään. Tämä oli saatu aikaan kuulemma pakastamalla ja sulattamalla öljyssä. Hämmästelimme voiko valmistus olla todella niin yksinkertaista nauraen samalla että kotona todennäköisesti homman saisi kuitenkin sössittyä. 

 Suunraikastajaksi lusikoimme kuohuvaisella ylevöitettyä sorbettia, jossa oli makuna ainakin ruusuvettä.

Seuraavaksi lautasella komeili kateenkorvaa, joka oli kypsennetty sousvidessä. Pinta oli rapsakoitettu ihanan ohueksi ja kuitenkin napakan rapeaksi friteeraamalla. Jättipalsamin kukkien alta löytyi erilaisia kaaleja. Näiden kukkien käyttö ruokana on meille tuttua, mutta nyt saimme vinkkiä myös jättipalsamin varsien hyödyntämiseen.  

Seuraavana saimme eteemme mustaherukkajäätelöä. Hämmästelimme jäätelön värittömyyttä jolloin selvisi että maku tulee marjojen sijaan kasvin lehdistä. 

Iltamme päättyi ihanan miedosti savustettuun valkosuklaaseen ja karviaisiin. Marjoihin oli saatu sopivan makea maku hukkamatta karviaisen luonteikasta kirpsakkuutta. 

Koko ilta Lyonissa oli täynnä kekseliäitä makuyhdistelmiä ja mielenkiintoisia tekniikoita. Sisustus paikassa on melkein pysähtyneen klassista, mikä vie ajatukset heti Ranskaan. Ravintola todistaa minusta oivallisesti sen, että viimeiseen asti hiotut puitteet eivät todella ole niin oleellinen osa ravintolanautintoa vaan loppuunasti mietityt annokset niin maultaan kuin esillepanoltaan, hienot juomavalinnat ja ystävällinen, rento tarjoilu. Saimme eteemme paljon sellaista, jota emme olisi jaksaneet tai osanneet kotikeittiössä tehdä. Se on myös yksi tärkeä osa ravintolaillan onnistumista meille. 

Iltamme maksoi kokonaisuudessaan 236 euroa, josta ruokien osuus oli 100 euroa. 

Tallustellessamme kohti Huvilatelttaa ja Amorphiksen keikkaa pulisimme innostuneesti illan annista ja uusista ideoista joita se toi kotikeittiöönkin. Lyonia voimme suositella todella lämpimästi! 

***

Bloggajatutuista ainakin Gastronomi Kiiski ja Kulinaarimurulan Jaana ovat laillamme pitäneet kovastikin Lyonista.