sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Hirmu helpot persimon-vuohenjuustotortut

Joulunalusaikana meillä herkutellaan usein voitaikinaisilla joulutortuilla, sillä ne ovat koko perheen mielestä hurjan hyviä. Niin paljon kuin perinteistä luumuhilloa rakastankin, kaipaan sille vaihtelua. Marin leivottua blogissaan persimonisia torttuja innostuin ideasta minäkin. Lähdin kuitenkin eri suuntaan lisäämällä hedelmäisiin torttuihin notkeaa vuohenjuustoa. Rouskuntalisää toivat paahdetut hasselpähkinät. 

Yltiöhelposti kokoonsaatettavista leivonnaisista tuli hurjan hyviä! Persimonin pehmeän makea maku menee hienosti yksiin vuohenjuuston kanssa. Tein leivonnaisia sekä hedelmäkiekoista että niiden puolikkaista. Varsinkin jälkimmäiset tai vielä siitäkin puolitetut minipalat menisivät loistavasti pikkujoulutarjottavana vaikka glögin kanssa. 
Minä en pruukkaa (eli minulla ei ole tapana) voidella torttuja ollenkaan, sillä pidän pinnan väristä ja tunnusta enemmän voitelemattomana. 
HELPOT PERSIMON-VUOHENJUURTOTORTUT
6 leivosta

3 levyä (300 g) voitaikinaa
1 persimon
6 rkl vuohenjuustoa
½ dl hasselpähkinöitä

Ota voitaikinat ajoissa sulamaan.
Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
Leikkaa jokainen voitaikinalevy puoliksi jolloin saat kuusi neliötä.
Leikkaa persimon kuudeksi kiekoksi. Syö päädyt.
Laita taikinaneliöt leivinpaperoidulle uunipellille.
Laita kullekin taikinaneliölle yksi persimonkiekko.
Kypsennä 225 asteisessa uunissa kunnes taikinareunat saavat kauniin vaalean värin.
Jäähdytä hetki.
Paahda hasselpähkinät kuivalla pannulla. Rouhi veitsellä paloiksi.
Lusikoi kullekin leivonnaiselle ruokalusikallinen notkeaa vuohenjuustoa.
Ripsi ylle hasselpähkinäpaloja.
Jos leivonnaisen ylle lorauttaa hunajaa, saa aikaan ihan erimoisen, paljon makeamman version.

Jos olet laillani pöllööntynyt persimoineista, näistä linkeistä löytyy herkunoloisia lisäideoita niiden käyttöön:
Uunipersimonit mantelitoskalla - Kokit ja Potit
Persimonruusut - Kokit ja Potit
Persimonshrub - Kokit ja Potit
Halloum-persimon-salaatti - Ruokahommia
Persimon-fetakana - Mama Gastro
Persimon-serranosalaatti - Kulinaristi ja Kokitar/ Soppa 365
Persimon-mozzarellalettu - Sillä Sipuli
Dukkah-persimonsalaatti - Christina Aaltio / Soppa 365

Laitathan kommentteihin jos sinulla on takataskussa jokin hyvä persimonresepti!

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Helppo juhlatarjottava: nyhtölammas

Juhlaruokia mietittäessä ne piti alunperin tulla ostettuna, mutta toisin kävi kun ruuat luvannut pulju meni nurin. Kaksi viikkoa ennen juhlia. Uuteen tarjouspyyntöön toisaalle vastattiin vasta viikon kuluttua. Phuuh. Päätimme ottaa vastuun omiin kätösiimme ja tehdä ruuat itse. Tutulla luomupossutilalla oli onneksi lapapaloja pakkasessa ja tutulta lammastoimittajalta saimme karitsanlapaa ja -niskaa. Ajattelimme päästää itsemme helpolla ja nyhtöyttää lihat uunissa. Pitkään kypsentäminen on todella turvallinen tapa valmistaa rasvaisempaa lihaa kunhan on aikaa. Nyhtöliha toimii hyvin myös lämmitettynä. Lihaa on helppo valmistaa näin aimo setti myös isommalle porukalle. 

Nyhtökaritsa sai kovasti kiitoksia juhlaväen keskuudessa. Tulipa yksi vieras sanomaan lihan kokanneelle Jukalle että mies palautti hänen uskonsa lampaanlihan maistuvuuteen. Oli kuulemma kadottanut moisen joidenkin epäonnistuneiden lammaskokeilujen myötä. 
Rehellisyyden nimissä todettakoon, että nämä karitsaiset kuvat eivät ole juhlaviikonlopulta. Minä onneton kun menin poistamaan ruuanlaittokuvat koneelta. Ne ovat kuitenkin yhtä lailla nyhtökaritsaa, joten kelpaavat vallan mainiosti. Varsinkin kun koristeluun ja makulisäksi on ripsitty nyt sesongissa olevia granaattiomenansiemeniä
Meillä lammasta tarjottiin kolmellekymmenelle kolminkertainen määrä tässä ohjeistettuun verrattuna. Lisäksi tarjolla oli lampaaseen verrattuna tuplamäärä nyhtöpossua kastikkeineen. Lisukkeena oli perunasalaattia ja coleslawta. On aika mahdoton näin äkkiseltään arvioida, monelleko kahden kilon lammas olisi hyvä määrä. Se riippuu niin kovin paljon lisukkeista. 

NYHTÖKARITSA

n. 2 kg karitsanlapaa tai -niskaa
suolaa
mustapippuria

liemi
1 porkkana
2 sipulia
4 valkosipulinkynttä
laakerinlehti
3 oksaa timjamia
1 tähtianis
1 rkl suolaa
½ rkl kokonaisia mustapippureita
(tarjoiluun: lehtipersiljaa ja granaatinomenansiemeniä)


Nosta liha lämpiämään noin tuntia ennen paistamista. 
Pilko liemen kasvikset, sipulit saavat olla puhtaine kuorineen lohkoina. 
Ruskista lihat pannulla kuumassa öljyssä nopeasti. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Nosta lihat uunivuokaan. 
Paista kasviksia heti kuumalla pannulla. Kaada kasvikset lihojen kanssa uunivuokaan. 
Lisää mausteet. Peitä vuoka kannella tai foliolla. 
Kypsennä lihaa uunissa ensin noin 30 minuuttia 200 asteessa. Laske lämpö 100 asteeseen ja jatka haudutusta vielä neljä tuntia. Käännä lihoja välillä paistamisen aikana ja lisää tarvittaessa vettä, tosin kannen alle tuskin tarvitsee lisätä.
Riivi eli nyhdä karitsa lämpimänä kahden haarukan avulla. 
Nosta nyhdetty liha tarjoiluvadille ja ripsi halutessasi päälle silputtuja yrttejä ja granaattiomenansiemeniä. 

HUOM! Jos aiot lämmittää lihat myöhemmin, lisää riivityn lihan joukkoon säilytysastiassa noin puolet haudutusliemestä siivilöitynä. Näin estät lihan kuivumista. 

Loppu siivilöity haudutusliemi kannattaa pakastaa tulevia risottoja, keittoja tai muita liemiä vaativia ruokia varten. 

maanantai 30. marraskuuta 2015

Naurattavat 40-vuotisjuhlat

Ystävät. Mitä elämä olisikaan ilman heitä!

Viikonloppuna vietettiin Jukan 40-vuotis syntymäpäiviä ystävien kesken. Juhlien alkuperäinen suunnittelma ja lopullinen toteutus ei vastannut oikeastaan ollenkaan toisiaan. Alustavasti ystävät kutsuttiin salakapakkaan. Pukeutumis- ja tarjoiluideoita kieltolain aikaiseen salakapakkamenoon saimme hotelli- ja ravintolamuseosta, joskin ne soveltuisivat paremmin fiinimpiin juhliin mitä me nyt haimme. Ajanpuutteen vuoksi juhla muuttui lennossa "nykyaikaiseksi salakapakaksi", kun teeman mukaista koristelua ja herkkuja olikin nyt vaikea toteuttaa. 

Tarkoituksenamme oli vetäistä juhlat ihan helpoimman kautta tilaamalla ruuat, ohjelma, tarjoilu ja siivous. Tilaukset toki tehtiin, mutta kaksi ensinmainittua peruuntui puolitoistaviikkoa ennen juhlia. Onneksi emme ole taipuvaisia panikointiin. Jukka otti perjantaiksi lomapäivän ja reippaana miehenä päätti tehdä kaiken itse. Tilasimme lihat luomupossu- ja lammastilalta. Ohjelmanumero ohitettiin kokonaan. Viimeinen vastoinkäyminen tuli eteen Jukan hakiessa REKO-jaosta karitsanlihaa.  Niskaa olikin tilatun kuuden kilon sijasta kolme ja puoli kiloa. Toimittaja onneksi pystyi paikkaamaan tämän hyvin tarjoamalla lapaa. 
Varsinaisena juhlapäivänä kaikki sujui onneksi kuin tanssi. Tarjoilijat tulivat ajoissa, ruuat onnistuivat hyvin, nauru raikui, sauna lämpeni oivallisesti ja stereoista kuului musiikki riittävän lujalla. Ihmiset olivat hyvällä tuulella, puheensorina ei loppunut lainkaan eikä onneksi juotavatkaan.

Menu kaikessa yksinkertaisuudessaan oli seuraavanmoinen:
nyhtöpossu + bbq-kastike
perunasalaatti
coleslaw

jälkiruokana
kahvi
yhden tähden Jallua
Jukan lempikarkkeja: salmiakkia, geishaa ja tabascofudgea

iltayöpalaksi tarjottiin peltilihapiirakkaa sinapilla ja ketsupilla

aamupalaa tarjottiin yöksi jääneille
Ainoa varsinainen ohjelmanumero yleisen hauskanpidon lisäksi oli tekemäni bingo Jukan elämästä. Jokainen bingoaja laittoi ruudukkoon numerot 1-16. Numerolle oli oma väittämänsä, esimerkiksi "olen syönyt Jukan tekemää ruokaa". Jos tämä oli pelaajan kohdalla toteutunut, hän rastitti ruudun. Ensin neljän suoran kerännyt huusi sitten bingon. Muistin tueksi olin kerännyt kunkin väittämän jälkeen valokuvia aiheesta. Toiset kuvat keräsivät hieman enemmän naurunremahduksia kuin toiset, sillä väittämät eivät aina olleet sieltä korrekteimmasta päästä.
Etukäteen lahjaideoita kysellessä ystävät saivat Jukalta vastaukseksi että tärkeintä on kun tulette paikalle. Niin hienoja lahjoja kuin mies saikin, tuo lausuma ei ole yhtään liioiteltu. Mikään ei ole arvokkaampaa, kuin saada viettää yhteistä aikaa rakkaiden ystävien kanssa ja kerätä sydämensä täyteen rakkautta ja iloa. Tällä hetkellä monet ehkä maksavat juhlaveroa väsymyksen muodossa, sillä viimeiset könysivät unille vasta aamuviiden aikoihin. Kaikki oli kuitenkin sen arvoista, moninkertaisesti!

torstai 26. marraskuuta 2015

Laineilla keinuva Bon Vivant ja Menu Nordic

 
Isänpäiväristeilyllä Silja Symphonylla nautimme illallista ravintola Bon Vivantissa. Saimme alkuun aikaan pienimuotoisen kränän kun lapset arvioivat annoksia paperilla turhan kriittisellä ja etukäteennirsoilevalla asenteella. Muksut olisivat saaneet nauttia Siljan piikkiin viiden ruokalajin menun, mutta halusivat ottaa kolmen ruokalajin kokonaisuuden ala carte listalta. Kun puhisin jotain nirsoilusta, poika täräytti takaisin: "Mitäs tuotte meitä tällaisiin paikkoihin." Pienen mökötyksen jälkeen lopulta iltamme oli leppoisa, kunhan saimme ensimmäiset lautaset eteemme. 

Bon Vivantin maut olivat selkeitä. Ruoka oli hyvin tehtyä ja kypsyydet kunnossa. Mitään uusia makuyhdistelmiä tai vautsivau elämyksiä emme kohdanneet, mutta hymisyttämään laittamaa ruokaa kyllä. Palvelu Bon Vivantissa oli poikkeuksellisen ystävällistä, omistautunutta ja kuitenkin rentoa. Toiveitamme kuunneltiin tarkalla korvalla. Lapsia kohdeltiin aivan tasavertaisina asiakkaina, mikä ilahduttaa suuresti meitä vanhempia. Ihan parasta Bon Vivantissa on se, että omaan suuhun sopivia viinejä saa ostaa mukaankin. 
Molemmat lapset valitsivat alkuruuaksi kyyhkyä, joka tarjottiin kauniisti karpaloiden ja saaristolaisleipämurun kanssa. 
Pääruuaksi tytsy otti hernerisottoa, jonka päällä komeili pistaasilla kuorrutettua mustajuurta. Me aikuiset saimme iloksemme syödä juuret ja tyttö haarukoi melkein kokonaan herkulliseksi tuomitsemansa risoton. 
Poitsu valitsi pääruuaksi vasikan poskea juurespyttipannulla ja luumulla. Lasten annoskoossa kateenkorvaa ei ollut lainkaan, mikä ei kyllä pikkumiestä harmittanut lainkaan. Liha oli kuulemma mureaa ja juureksetkin hyviä. 

Jälkiruuaksi lapset ottivat "suklaata ja appelsiinia". Sama annos löytyi meidän aikuisten menun lopusta. 

Menu Nordic tarjottiin joko peuraisella tai ruijanpallaspitoisella pääruualla. Päätimme ottaa kummatkin ja vaihtaa lautasia puolessavälissä. Viinivalinnoissa luotimme valmiiksi valittuihin juomiin emmekä pettyneet. 
 Alkuun tarjottiin samettista maa-artisokkakeittoa. 
Seuraavaksi pöytään nostettiin nieriää, piparjuurta ja vesikrassia. Nieriän pinta mainittiin rapsakaksi mitä se ei kyllä lainkaan ollut. Annos oli kokonaisuutena todella kaunis! 
Ruijanpallas sai lautasella seurakseen yllättävän tavallisen yhdistelmän lanttua ja perunaa. Hummerivoi paikkasi kokonaisuutta hiukan fiinimpään suuntaan. Kalan kypsyys oli oikein passeli. Silja Linen ravintoloiden kalahankinnat on jo vuosia tehty WWF:n kalaoppaan suositusten mukaan, mikä on minusta kunnioitettava asia. 
Peura oli upea ilmestys tummassa punaisuudessaan. Se oli ymmärtääkseni marinoitu geneverillä. Seurakseen liha oli saanut persiljajuurta ja salottisipulia.
 Tähän väliin nautimme vuohenmaito gruyeriä ja paahdettua saksanpähkinää.
 Jälkiruuaksi koko pöytäseurueemme sai eteensä kauniin suklaa ja appelsiini-annoksen.
Jälkipalaksi nautimme vielä kahvit ja isä juhlapäivän kunniaksi konjakin. 
Campiksetkin ovat käyneet maistamassa laivalla Menu Nordicin, joskin annokset ovat hieman erilaiset mikä on minusta mielenkiintoista.

***
Yhteistyössä Tallink Silja

tiistai 24. marraskuuta 2015

Erittäin hyvä, muttei täydellinen

Monesti tuntuu että blogijulkaisun pitäisi olla jollainmuotoa täydellisyyttä tai uutuusarvoa tavoitteleva, jotta sen rohkenee ilmoille luikauttaa. Kuvat vimpan päälle, teksti mietitty ja ruoka ihan julmetun hyvää jollei maailman parasta.

Tämän jutun kohdalla jäin miettimään, ettei se kuitenkaan ole niin. Toisinaan riittää hyvä. Sunnuntaina se hyvä meinasi possun sisäfilettä uunikasviksilla ja juuresmuussilla, jossa kastikkeen rakenne jätti toivomisen varaa. maku oli kuitenkin juustoisen täyteläinen. Muussissa oli liian vähän palsternakkaa, mutta olipahan kuitenkin. Lantut jäivät turhan rouskuviksi, mutta mitä siitä. Pöydän ympärillä oli kaikkein rakkaimmat, ruoka oli kuitenkin tosi hyvää ja vatsa täyttyi turistessa. 

Vaatimusten paineessa pitää joskus todeta ihan ääneen, että hyvä riittää. 
POSSUN SISÄFILE JA CHEDDARKASTIKE
kuudelle

1 luomupossun sisäfile
2 rkl öljyä
1 rosmariininoksa
1 valkosipulinkynsi 
mustapippuria
suolaa

kastike

Raasta juusto. Likistä valkosipulinkynsi veitsen lappeen alla. 
Kuumenna paistinpannu kuumaksi, lisää öljyä. Lisää rosmariini ja valkosipulinkynsi pannulle. Paista kokonainen possun sisäfile joka puolelta. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Siirrä kapeaan (20x35 cm) uunivuokaan. 
Ota pannulta pois rosmariini ja valkosipuli. Lisää kerma ja juustoraaste. Anna juuston sulaa hetki kerman joukkoon sekoitellen. Näin pannulta irtoavat kaikki hyvät paistomaut kastikkeeseen. 
Kaada kastike possun sisäfileen kanssa uunivuokaan. Kypsennä 200 asteisessa uunissa 64 asteiseksi.  Tähän menee noin puoli tuntia. Käytä apuna paistomittaria.
Paloittele possu ennen tarjolle laittamista ja palauta takaisin kastikkeeseen. Leikkuupinnat ottavat vastaan hyvin kastikkeen makua. 

UUNIKASVIKSET

Laita leivinpaperoidulle uunipellille puolitettuja ruusukaaleja, lehtikaalia, porkkanapaloja ja lanttupaloja. Lorauta päälle öljyä, laita timjaminoksia ja ripsi suolaa. Lykkää 200 asteiseen uuniin. Jos sinulla on kiertoilmauuni, voit lykätä kasvikset ja possun samaan uuniin. Kun lehtikaalit ovat rapsakoita, ota ne ja ruusukaalit pois. Jatka porkkanoiden ja lanttujen kypsennystä kunnes ne ovat toivotun rapsakoita. 
JUURESMUUSSI sai mukavaa makua palsternakasta, joskin jälkimmäistä olisi voinut olla paljon enemmän jotta olisi maistunut kunnolla. Nyt muussasimme 500 g perunaa ja 200 g palsternakkaa. Perunamuussin notkeuttajaksi kelpuutetaan meillä vain punainen maito. Loppusilaus annetaan aimo nokareella voita. 

***
Yhteistyössä ARLA

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Erilainen aamupalalettu - persimonia ja mozzarellaa

Ensimmäinen kosketukseni persimoniin on palttiarallaa viidentoista vuoden takaa. Lapsella jota hoidin oli retkieväänä persimon ja hän kuulutti sitä kaikille muillekin retkeilijöille. Kysyin nätisti tarkoittiko muksu persikkaa, mutta pikkumies intti että hedelmä on persimon. Lähempi tarkastelu paljasti minulle uuden hedelmän, jota oli pakko käydä sivistyksen vahvistamiseksi itsekin ostamassa kaupasta.

Persimon oli mielessäni vaipunut jo unholaan, kunnes Foodisk facebook-sivusto nosti sen sieltä mozzarellaisella salaatillaan. Päätin kokeilla samanmoista settiä aamupalaletun yllä. Olipas se hyvää! Persimonin makea, pehmeä maku menee hienosti yksiin mozzarellan ja balsamicon kanssa. Hedelmän leikkuupinta on myös herkän kaunis keskustan kuultavine kukkakuvioineen. 

Tuorein Glorian ruoka & viini-lehti sivistää, että eri tavoin nimetyn oranssin möllykän nimi johtuu sen alkuperämaasta: Aasiassa hedelmää kutsutaan kakiksi, Israelissa sharoniksi ja Espanjassa persimoniksi. 

Kokit ja potit Hannele kehottaa yhdistämään persimonia vuohenjuuston kanssa, mikä kuulostaa kovasti kokeilemisen arvoiselta jutulta.  Satokausikalenteri taas kertoo persimonin olevan nyt sesongissa. 
Lauantaiaamuksi sataneen ensilumen kunniaksi kuvasin lettuni valkoiseksi muuttuneella terassilla. 

PERSIMON-MOZZARELLA-LETUT
kahdelle

2 lettua
2 persimonia
suolaa
mustapippuria
1 buffalamozzarella
(viikuna)balsamicoa
tuoreita basilikanlehtiä

Paista letut.
Viipaloi persimon. Paista kuumalla pannulla mikäli mielit, paistamisvaiheen voi kyllä ohittaakin. Persimonia ei kannata kauaa paistaa pannulla, sillä se menee helposti ihan lötköksi ja rikki. 
Nosta persimonkiekot letun päälle. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Revi päälle mozzarellaa.
Lorottele päälle balsamicoa.
Asettele päälle vielä basilikanlehtiä.

lauantai 21. marraskuuta 2015

Superlisuke max 30 min

Arvostan Kira Åkerstöm-Kekkosta monesta syystä. Master cheffin tittelinkin voittanut nuori nainen on monipuolinen ruuanlaittaja, joka saa kokkailun tuntumaan tosi helpolta. Kira ei alleviivaa terveellisyyttä tai paasaa minkään ruokavalion puolesta, vaan puhuu fiiliksen mukaan syömisestä kehoa ja mieltä kuunnellen. Kaunis bloggarikollega on paitsi lahjakas, myös todella sympaattinen ja mukava. Inspiroiduin useasti Kiran edellisestä kirjasta Auringon maku, joten tartuin innolla neidon uutukaiseen "max 30 min".  Kirjan ideana on kokata arkenakin terveellistä ja maistuvaa maximissaan puolessa tunnissa.           
 
Rehellisyyden nimissä minun pitää todeta, että en pidä kirjan kannesta tai ulkoasusta. Kirkuva keltainen luo halvan vaikutelman, vaikka lie tarkoitettu piristäväksi. Kesti hetken ennenkuin huomasin sisäsivujen reunassa olevien palkkien sisältävän vinkin käsilläolevaan ruokaan. 
Nimi sen sijaan on minusta näppärä: sanalyhennelmät max ja min tuovat kiireen ja nopeuden framille. 
Kirjan tökkivä ulkoasu luo melkoisen kontrastin kiinnostavan sisällön ja kauniiden reseptikuvien kanssa. Ohjeet sisältävät esimerkiksi juuriselleri-omenasalaatin lämminsavulohella, punajuuri-feta-uunimunakkaan vihersalaatilla ja nuudelikeiton porkkanaliemellä ja katkaravuilla. Suurin osa kirjassa käytetyistä raaka-aineista löytyy lähikaupasta. Jokaisesta reseptistä löytyy myös kauppalista kirjan takasivuilta, josta voi ottaa vaikka kännykkäkuvan ennen kauppaan lähtöä. Reseptit sisältävät päivän kaikki ateriat aamupalasta illalliseen. Huomionarvoista on, että ne on pääosin mitoitettu kahdelle. 
Minä lähdin kokeilemaan kirjasta ensimmäisenä "ohraa tofulla ja sienillä". Tarjosimme ruuan leivitettyjen possunleikkeiden kera, joten jätin tofun kokonaan pois. Herkkusienien tilalla käytimme kuivattuja tatteja liotettuna. Ohrainen ruoka toimii hyvin lämpimänä tai kylmänä, ruuan lisukkeena tai lounassalaattina. Aikuiset tykkäsivät kovasti. Tattinen ja omenainen ohra meni hurjan hyvin yksiin possun kanssa. Suosittelemme!
OHRAA SIENILLÄ
kahdelle

1 dl rikottuja ohrasuurimoita
1½ dl paloina kuivattuja tatteja
200 g palsternakkaa
2 rkl oliiviöljyä
1 tl hunajaa
2 keltasipulia
1 valkosipulinkynsi
2 rkl hienonnettua tuoretta rosmariinia
1 rkl soijakastiketta
1 pink lady- tai granny smith-omena
1 dl hienonnettua tuoretta lehtipersiljaa
1 rkl tummaa balsamietikkaa
mustapippuria
reilusti raastettua parmesaania

Laita kuivatut sienet likoamaan veteen. 
Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.
Keitä ohra pakkauksen mukaan suolatussa vedessä, valuta siivilässä ja huuhtele kylmän veden alla. 
Ohran kiehuessa kuutioi palsternakka pieneksi. Siirrä palsternakkakuutiot leivinpaperoidulle uunipellille. Mausta ½ rkl öljyä, hunajalla ja suolalla. Paahda uunissa noin 15 minuuttia kunnes juurespalat ovat pehmenneet ja saaneet hiukan väriä. 
Ota sienet pois vedestä ja purista nyrkin sisällä kuiviksi. Kaada keskilämpimälle pannulle 1 rkl öljyä ja paista sieniä siinä hetki. Pilko keltasipulit ja lisää sienten joukkoon. Paista 5 minuuttia välillä sekoittaen. 
Pilko valkosipuli ja hienonna rosmariini. Lisää ne pannulle. Lisää myös soijakastike. Mausta suolalla ja paista muutama minuutti. 
Raasta omena ja hienonna lehtipersilja. 
Lisää balsamico ja keitetty, valutettu ohra pannulle. Anna paistua minuutti. 
Lisää lopuksi omenaraaste, palsternakkapalat, lehtipersiljasilppu ja loput öljystä. Mausta mustapippurilla ja tarvittaessa suolalla.
Raasta parmesaania päälle ja käy nauttimaan!

 ***
Kirja saatu arvostelukappaleena

perjantai 20. marraskuuta 2015

Tavolata hurmasi kolme neljästä

Me molemmat naulitsimme heti silmämme vasikkatartariin. Vilkuilimme muualle mutta aina silmämme palasi siihen: vasikan lihasta tehtyyn raakaan hakkelukseen. Sitä olisi pakko maistaa. 

Istuimme isänpäiväristeilyn alkuaalloilla Silja Symphonyn italialaisessa ravintolassa Tavolatassa. Olimme vasta jättäneet laukut hyttiin ja tarkistaneet missä lasten leikkihuone sijaitsee. Ihan vaan siksi että jälkikasvu voisi karata sinne oman ruokansa syötyään. Tilasimme pullon Pèppolia pöytään ja huokaisimme helpotuksesta. Loma aalloilla oli alkamassa. 

Me aikuiset päädyimme neljän ruokalajin Menu Italianoon, josta valitsimme alku- ja jälkiruokaa lukuunottamatta eri annokset. Minä sain napata punajuuririsoton eri menusta, mitä kiittelin kovasti sillä ehdin kehittää itselleni menua lukiessa punajuurihimon. 
Vasikkatartar oli hieman kylmä, mikä hieman latisti makua. Muuten kaunis annos suurine kapsiksineen ja höylättyine tryffeleineen oli mukavan tasapainoinen.
Punajuuririsottoni oli pettymys. Juures maistui kokonaisuudessa turhan hennosti. Hempeä oliiviöljyparfait oli maultaan irtonainen eikä rakennekaan saanut minua hihkumaan. Unikonsiemenet sen sijaan olivat mielenkiintoinen ja näyttävyyttä tuova lisä annokseen. 
Jukan tryffelirisotto portobello-sienillä ja parmesaanilla oli sen sijaan muhevan syvän makuinen.
Jukka voitti myös pääruokien kohdalla. Paistetun vasikanmaksan kypsyys oli juuri passelin punertava ja maut yksinkertaisessa annoksessa muutenkin kohdillaan. Kooltaan annos oli hurjan iso.
Minä koin jälleen pettymyksen, nyt mozzarella-pestotäytteisen arancinin kanssa. Rapean, ohuen kuoren alta löytyi pliisun makuista riisiä jota täytekään ei yhtään ryhdittänyt. Sisilialainen munakoisopata sisälsi paloina tarjottavia, löysän pehmeäksi menneitä kasviksia. Jäin miettimään olisiko padan pitänyt olla ihan muhjua vai napakan kypsiä. Nyt se oli jotain siitä väliltä. 
Jälkiruuaksi otimme vielä piementolaisia juustoja, jotka tarjottiin cantuccinikeksien ja vin santon kanssa. Homejuustoa Jukka massutti silmät kiinni, mutta muuten juustot olivat turhan mietoja. 
Lapsemme halusivat ehdottomasti menu-ja noutopöytävaihtoehtoja tarkasteltuaan hakea ruokansa buffasta. Tämä nyt ei ole italaialaista meininkiä ollenkaan, mutta säästi meidät odottelunurinoilta ja tarjosi lapsille monta mieleistä herkkua. Jälkimmäisestä lie kyse kun aikuisetkin satsaavat ulkonasyömiseen. Muksut olivat valintaansa hurjan tyytyväisiä!







Jälkiruuaksi tyttäremme söi minimalistisen kauniin karkkilautasen. Uskokoon ken tahtoo.

Ravintolasta poistuessamme kolme neljästä oli oikein tyytyväisiä, kaikki pinkaramahaisia isoista annoksista johtuen.
***
yhteistyössä Tallink Silja
Blog Widget by LinkWithin