Leppoisa ja herkullinen Testaccio, Rooma

Rooman lomaa suunnitellessa kiinnostuin kovasti Testaccion alueesta, joka oli meillä jäänyt kokonaan käymättä edellisellä kerralla. Nykyään trendikkääksi nousseesta Testacciosta kiinnostavan teki sisäelimiä ja harvinaisia ruhonosia hyödyntävät ravintolat sekä muut löytämämme herkkuosoitteet. Yöelämä Testaccion kaupunginosassa on kuulemma eläväistä ja vilkasta, mutta tästä meillä ei ole lainkaan todisteita.

 

Me vierailimme Testacciossa aamupäivällä, jolloin tunnelma oli kovasti leppoisa ja hiukan hidaskin. Ihmiset istuskelivat turisemassa kahviloissa ja puistonpenkeillä. Kenelläkään ei tuntunut olevan kiire mihinkään.

Aloitimme kierroksen nousemalla Piramiden metropysäkiltä ylös suoraan pienen pyramidin luo. Se on rakennettu vuonna 18 eKr kansantribuuni Gaius Cestius Epulon hautamonumentiksi. Sittemmin pyramidi on toiminut myös osana Aureliuksen puolustusmuuriakin.

Tästä jatkoimme muutaman korttelin Via Marmorataa pitkin. Tie on saanut nimensä Testaccion ainoasta elinkeinosta keskiajalla, marmorin myynnistä. Päädyimme toivotusti Volpettin herkkumyymälään. Pienehköön myymälätilaan oli saatu esille mittava valikoima italialaisia herkkuja juustoista ilmakuivattuihin kinkkuihin, salameista säilykkeisiin ja pastoista leipiin. Meille maistatettiin heti sisään astuttuamme suussasulavia salamimakkaroita, erilaisia juustoja ja kakkupaloja. Olimme tulleet ostamaan parmesaania, mutta huomasimme hamstraavamme useampaa muutakin tuotetta.

 

Seuraavaksi suunnistimme piazza Testacciolle vain huomataksemme että aamupäivän toria ei ollutkaan pystytetty. Pettyneinä jatkoimme matkaamme oppien pian, että markkinapaikka on siirretty lähelle vanhaa teurastamoa kauppahallimaisiin tiloihin Mercato Tastaccioon.

 

Ilo -ja juuri nautittu prosecco- kupli sisällämme kun kiertelimme kojuja. Artisokkia trimmattiin myyntikuntoon. Luomutuotteita kaupitteleva mies avasi juuri katossa roikkuvan nyljetyn karitsan vatsaa, sillä innostuneen näköinen rouva oli ostamassa pikkulampaan sisäelimet.

Istahdimme hetkeksi Boxille 22 Casa Mancoon maistamaan levypizzoja hakien viinilasilliset viereisestä kojusta. Selitimme paikan omistajarouvalle että tämä ei Suomessa onnistuisi ja hän nyökytteli ymmärtäen. Silloin saimme kuulla rouvan naantalilaisesta ystävästä. Ehdimme toki turisemaan muutakin maistellessamme esimerkiksi todella maukasta gorgonzola-saksanpähkinä-tardivopizzaa, jonka pohjataikina oli leivottu luomujauhoista kohottaen kolme päivää.

Alueelle nimensä antanut vuori, Monte Testaccio kohoaa Mercato Testaccion vieressä. Se on komeasta nimestään huolimatta oikeasti jätevuori. Puolen vuosisadan ajan siihen on tarkasti ladottu amforoiden eli viinin, öljyn ja viljan kuljetukseen käytettyjen saviruukkujen sirpaleita (testae). Uloimmat kerrokset ovat muodostuneet vuosien 130 ja 250 välisenä aikana sisempien kerroksien ollessa vanhempia. Tiber-joen rannassa oli antiikin aikana tällä kohtaa Rooman kauppasatama ja varasto, jossa sirpaleita syntyi. On myös ajateltu, että halpojen amforoiden uusiokäyttö oli epäkäytännöllistä esimerkiksi oliiviöljyn kohdalla, sillä puhdistus oli hankalaa. Ne siis kannatti ennemmin rikkoa. Jätekasaa on pinottu tarkasti niin että ruukkujen kaulat, kahvat ja rungotkin on eritelty. Ladotut kerrokset ovat vielä paikka paikoin näkyvissä, esimerkiksi Via Galvanilta pystyy rakenteen näkemään selkeästi.

  

Testacciosta on kotoisin kuuluisa jalkapallojoukkue AS Roma. Joukkueen pokaalit löytyvät kuulemma Da Oio a Casa Mia-ravintolasta, jonne miehet menevät usein juhlimaan voittojaan.

Testaccioon perustettiin 1800-luvun lopulla teurastamo ja samalla aluetta kunnostettiin työläisten kaupunginosaksi. Teurastamo on nyttemmin lopetettu ja sen tiloissa majaansa pitää MACRO, Museo di arte Contemporanea di Roma.

 

Kiertelimme pitkin Testaccion rähjäisen kauniita katuja ihmetellen antenniviritelmiä johtoineen ja veitsenterottajamiestä takakonttikonttoreineen.

Lounaalle istahdimme Lo Scopettaron terassille, sillä olimme saaneet kaverilta suosituksen heidän pastoistaan. Tilasimme alkuun uteliaisuudesta hermoratoja. Ne paljastuivat melkein läpikuultaviksi paloiksi, joiden rakenne oli pureskeltavan tiivistä. Maku oli todella mieto, hieman lihaliemimäinen, joskin suurin osa mausta tuli tuhdin valkosipulisesta öljystä, jossa hermoratapalat on pyöräytetty. Maistoimme muutaman palan, mutta pidimme tätä ruokaa melkeinpä turhanpäiväisenä syötävänä. 

Bruscetat paikassa olivat rapeita, tomaatit täynnä auringon makua. 

Cacio e pepen rigatonien kypsyys oli uskomattoman oikeanlainen ja maku hurmaavan herkullinen. Salsicciakastikkeisten gnocchien maku oli hyvä, mutta ei meistä vaan noiden pehmoistem perunapalleroiden kanssa ystäviä tule. Tiramisun ja panna cottan kanssa kippasimme kahvit ja grappaa. Juomien kanssa lounaamme maksoi yhteensä 60 euroa, mitä pidimme hyvänä kauppana. 

Lounaalta jatkoimme matkaa vielä katsomaan CMX:ä eli Cloaca Maximaa Palatinon sillan alla. Maailman vanhimpiin kuuluvan viemärisysteemin säilynyt suuaukko toimii nykyään yöpymispaikkana useammallekin kodittomalle. 

Tallailimme Circo Massimon eli entisen vaunukilpa-ajoradan ja gladiaattoritaisteluareenan kautta samannimiselle metropysäkille. Hotellisänkyyn lösähtäessä olemme valmiit päiväunille ennen iltarientoihin suuntaamista.