keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Yksinkertainen on maukasta: raitalihalaatikko

yhteistyössä Arla

Raitalihalaatikko on Jukan lapsuusajan herkku, jota miehen muistin mukaan syötiin usein lauantaisin. Yksinkertaisuudessaan se koostuu läskin raidoittamasta possun kylkilihasta, perunasta, sipulista ja munamaidosta. Kaikessa simppeliydessään ruoka on tosi hyvää ja maistuu meillä koko perheelle. 
Raitalihan teossa on muutama ratkaiseva kohta, jos Jukalta kysytään:

  • Kylkisiivut leikataan saksilla pienemmiksi. 
  • Kaikki lihat tulevat laatikon päälle. 
  • Aivan lopuksi lihojen päälle rouskautetaan suolaa.
Äitinsä laatikosta poiketen sain laittaa hiukan enemmän sipulia sekaan. Sipulit muhiintuivatkin ihanan pehmeiksi ja olivat oiva juttu laatikossa. Pelkäsin että lihat tummuivat turhan paljon uunissa, mutta Jukka sanoi että juuri tuollaisia niiden kuuluukin olla. Maku oli todella kohdillaan! Päällä väriä saaneet läskiset lihapalat olivat rapsakoituneet juuri sopivanmoisiksi ja olivat suolaisuudessaan aivan loistavia. 
Päällilihat menevät oivallisten jääkaappinärppimisruokien joukkoon lasagnen ja makaronilaatikon seuraksi. 

Kulinaarimurulan Jaana on näemmä myös syönyt raitalihalaatikkoa muksuna, mutta lihoja on ympätty myös juuresten sekaan. Hmmm...
RAITALIHALAATIKKO
kuudelle

1 kg perunoita
4 sipulia
430 g luomupossun kylkisiivuja
5 dl Arlan luomu vanhanajan täysmaitoa Suomesta
2 kananmunaa
suolaa
mustapippuria
Arla normaalisuolaista meijerivoita vuuan voitelemiseen

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. 
Kuori ja siivuta perunat. Kuori, puolita ja siivuta sipulit ohuiksi. 
Leikkaa kylkisiivut saksilla viiteen osaan, noin 2 cm leveiksi paloiksi. Lihaa tuntuu olevan paljon, mutta se kutistuu uunissa melkoisesti. 
Voitele 20cm * 40 cm uunivuoka. Lado peruna- ja sipulisiivut kerroksittain uunivuokaan. 
Riko kananmuna rakenne, eli sekoita nopeasti keltuainen ja valkuainen yhteen. Lisää maito ja sekoita taas. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Kaada muna-maitoseos vuokaan peruna-sipuliseoksen päälle. 
Asettele lihapalat päälle tasaiseksi kerrokseksi. 
Laita uuniin 45 minuutiksi tai kunnes lihat ovat ruskistuneet ja rapsakoituneet. Laita uuni pois päältä. Jätä vuoka edelleen uuniin puoleksi tunniksi jälkilämmölle. 

maanantai 11. tammikuuta 2016

Hurmaavan hymyilyttävä Basso & Baskeri

Baskeri & Basso-ravintolan ehdoton vahvuus on hurmaava tunnelma. Se rakentuu Nicolas Thieulon hymystä, keittiön rauhallisesta mutta aikaansaavasta kokkailusta, ihanasta taustamusiikista ja yksinkertaisista mutta syvistä mauista lautasella. Se rakentuu myös tilasta joka on samaan aikaan huoliteltu ja ronski. Isoista ikkunoista näkyy talvisen alkuillan pimeys, mutta sisällä ihmiset pulisevat ja nauravat vapautuneesti. Ravintolapöydässä istuessa minua hymyilyttää ihan koko ajan, myös silloin kun laseihimme kaadetaan alkuviiniä joka ei ole jyrkkää ja hyökkäävää vaan pehmeää ja mielenkiintoinen. Minua hymyilyttää myös silloin kun kokki Kalle Kiukainen huikkaa pöydän viereisestä avokeittiöstä miten ilta on maistunut. Minua hymyilyttää edelleen kun lapsemme taivastelevat häränkielen upeaa makua. Ja minua hymyilyttää kun kopautan lusikalla ohuen mutta rapsahtavan kuoren rikki creme bruleesta. Tästä illallisesta jää levollisen hyvä mieli.
Olisin toisaalta halunnut jättää Baskeri & Bassosta kertomisen tuohon edeltävään lauseeseen, sillä se kertoo kaiken minulle olennaisen paikasta. Paikassa käymättömälle ihmiselle on ehkä selvyyden vuoksi vilautettava kuvia ruuista ja avattava asiaa vähän enemmän. 

Baskeri & Basso Helsingin Tehtaankadulla on oiva osoitus siitä, miten oikeanlaisella tunnelmalla kaikki saadaan kohotettua uudelle tasolle. Nicolas Thieulon ja Kalle Kiukainen ovat työntekijöineen onnistuneet loihtimaan paikkaan hymyilevän tunnelman, jota naurunremakat elävöittävät. 

Menu on rakennettu oivallisesti ihmisille jotka haluavat maistella montaa sorttia. Annoskoot ovat oikeasti sopivan pieniä. Neljän annoskokonaisuuden menuhinta on sopivasti 45 euroa, yksittäinostettuna annokset maksavat naftisti tyyriiin oloisesti 12-15 euroa. Olimme liikkeellä vähemmän nälkäisten lasten kanssa, joille otettiin pelkät yhdet annokset. Me perheen aikuiset otimme luonnollisesti neljän annoksen kokonaisuuden, joskin lapset maistelivat meidänkin lautasiltamme. 
 härkätartar
 munakoisobruscetta
 Kermaisen ihana burrata tarjottiin mintun- ja basilikanlehtien kanssa.

Hurmaavan sitruunainen sitruunarisotto
 kirsikkatomaatti-inkivääripappardelle 
Lastemme suosikeiksi nousivat Black Angus flank steak ja kuvaamatta jäänyt häränkieli. Viimeksimainittu on se annos jota muistellaan täältä ravintolasta varmaan vielä pitkään. Kieli oli kypsennetty miedossa lämmössä pitkään hajoavan kypsäksi ja sitten grillattu oivallisen raidoitetuksi, mikä antoi samalla aavistuksen savuisaa makua. 
 
Istuimme iltamme aivan avokeittiön vieressä. Siitä oli mielenkiintoista seurata keittiön touhuja ja heitellä kysymyksiä kokeille. Ystävällisen hymyn säestämänä he aina vastasivatkin ja turisivat muutakin.
Baskeri & Basson eduksi mainittakoon sekin, että kerrankin jaksoimme syödä jälkiruuatkin. Jukka valitsi parfain, me muut otimme crème brûléen. Lusikoimme kaiken tarkasti suuhun. 
Basso & Baskeri on auki tiistaista perjantaihin neljästä yökahteen. Yöaukiolo on varmasti tervetullut lisä Helsingin ravintolamaailmaan.

Iltamme maksoi 196 euroa, josta ruokien osuus on 141 euroa. Ihanat alkuviinit maksoivat 9 euroa per kaato. Todellakin koko rahan arvoinen, suosittelemme!

perjantai 8. tammikuuta 2016

Puerto de la Cruz, Teneriffa

Marraskuun jonakin pimeänä iltana se iski. Totaalinen väsymys pimeään. Melkein yhtä aikaa totesimme Jukan kanssa että joululomalla olisi pakko päästä näkemään ja kokemaan aurinkoa. Ihan sama minne, kunhan viikon setti riittäisi eivätkä kustannukset hipoisi taivaita. Parin illan etsiskelyn jälkeen päädyimme tilaamaan valmismatkan yhdelle Kanariansaarista, Teneriffan pohjoisrannikolle Puerto de la Cruziin. Myöhäisherännäisinä emme tietysti saaneet enää isoa huonetta koko perheelle, mutta onneksi viereiset huoneet samasta hotellista. Ilman tarkempaa etukäteistutustumista napautimme matkat ostetuiksi ja taas oli mitä odottaa. 
Kun laskeuduimme kohteeseen joulupäivänä, tietomme paikasta oli melkeinpä nollissa. Olemme neljä vuotta sitten lomailleet Teneriffan eteläpuolella mustekalaa keitellen ja ravintolatarjontaa tarkastellen, mutta ikuisen kevään saaren vehreämpi pohjoisosa oli meille ihan uutta seutua. Reippaan tunnin bussiköröttelyn päätteeksi laskimme laukkumme Plaza del Charcon vierelle ja huokasimme helpotuksesta hotellin sijainnin suhteen. Lähellä näytti olevan paljon ravintoloita ja muutama kauppakin. Vilkkaus kostautui tietenkin metelinä varsinkin uuden vuoden yönä. 
Ilman pitäisi olla takuuaurinkoisempi etelässä, mutta tänä talvena myös pohjoinen Teneriffa on välttynyt sateilta ja kuumuutta on piisannut. Meidänkin lomamme aikaan sattui vain yksi puolipilvinen päivä ja muuten aurinko porotti niin että maatessakin tuli hiki. Calimakin kiusasi vain tulopäivänä lentokentällä. 
Päivämme kuluivatkin pääosin leppoisasti altaalla maaten ja pientä aktiviteettia keksien. Emme viitsineet vuokrata autoa ajelua varten emmekä lähteneet shoppailemaan. Meille riitti toistemme seura, kirjat, aurinko, ruokailut lähiravintoloissa ja muutama tekeminen. 
  
Kanarianreissut eivät osaltamme ole olleet oikein onnistuneita ravintoloiden suhteen, muutamaa yksittäistä poikkeusta lukuunottamatta. Puerto de la Cruzista löytyi kuitenkin yllättävän paljon kivoja ruokapaikkoja varsinkin Plaza del Charcon läheisyydestä ja itäpuolelta. Mitään tajunnanräjäyttävää emme saaneet, mutta monesti hyvin tehtyä ja maukasta ruokaa, josta kelpasi maksaa usein pieneltä tuntunut lasku. Annoskoot yllättivät kerta toisensa jälkeen suuruudellaan. Parhaimmillaan tapas-paikassa tarjoilija tuumasi meille "stop" kun olisimme halunneet vielä jatkaa tilaamista. Onneksi niin sillä emme millään jaksaneet syödä kaikkea. Ruokapaikoista teen myöhemmin oman juttunsa.


Puerto de la Cruzissa hyvää oli se että paikallistakin meininkiä näkyi. Kaupunki ei siis ollut rakennettu vain turisteja varten, joskin hotellit ja pääosin iäkkäät turistit valloittivat maiseman. Hotellia tuumiessa kannattaa miettiä tarkkaan haluaako rauhallisen sijainnin kukkuloilta josta on porrasmatka tai bussikuljetus keskustan alueelle vai haluaako meidän tyyppisesti kaupungin sykkeeseen mahdollisella meluhaitalla mutta helpolla kulkemisella. 
Seuraavassa muutama vinkki touhuiluun Puerto de la Cruzin maisemissa: 
  
LORO PARQUE
Jostain syystä meidän pelkäksi papukaijapuistoksi mieltämä Loro Parque olikin täynnä mielenkiintoisia eläimiä valkoisista tiikereistä ja pingviinivauvoista miekkavalaisiin. Eläinten tähdittämiä esityksiä oli kaikkiaan 5 sisältäen myös lyhyen 3D leffan. Ehdimme hyvin kiertää tasaisessa tahdissa kaikki esitykset kun aloitimme 9.35 alkaneesta humoristisestakin merileijonien esityksestä. Sisäänpääsy oli aikuiselta 34 euroa ja lapselta 23 euroa. Puistoon on ilmainen kaupunkijunakuljetus Casinon nurkilta, joskin me turvauduimme 3,5 euron taksimatkaan. 
 
Miekkavalasesitykseen kannattaa todella ostaa sadeviitat tai kivuta suosiolla ylemmille katselupaikoille ellei halua kastua totaalisesti.

MERIALTAAT
Hotellissamme oli pieni uima-allas katolla, mutta vaihtelun vuoksi halusimme yhtenä päivänä mennä kokemaan merialtaat, Lago Martianez. Ne on suunnitellut Kanariansaarilta, Lanzarotelta lähtöisin oleva Cesar Manrique. Altaat on täytetty merivedellä ja ne olivat sitämyöten melko viileitä. Reunoilla on mukavasti auringonottopaikkoja joihin kuului hienosti meren aaltojen jylhä kumu. Sisäänpääsy oli lapselta 2,50 ja aikuiselta 5,50 euroa. 



MINIGOLF ja NÄKÖALA
Moniportainen kävelymatka Piramides ostoskeskukselta etelään, ylöspäin, vie melkein väistämättä näköalapaikalle nimeltä Plaza mirador de la Paz. Sieltä on kauniit näkymät alas merialtaille ja loputtomalta tuntuvalle merelle kuten myös kaupunkiin ja hotellien katoille.
Melkein nurkan takana on 18 reikäinen minigolfrata, joka ei häikäise uutuudellaan joskaan ei ole niitä huonoimpiakaan pelattuja. Golfaus maksoi 3,50 per nuppi. 
PLAZA DEL CHARCO
Charcon aukio on keskeinen paikka Puerto de la Cruzin keskustassa. Aukion ympärillä on paljon ravintoloita, kauppoja sekä mukavan ginivalikoiman omaavia baareja. Keskellä aukiota on kiva leikkipaikka pikkulapsille keinuineen ja liukumäkineen.
Ihan liki rannalla on myös tivoli jossa lapsemme tykkäsivät piipahtaa muutama iltana vanhempien korvien kauhuksi. Tivolissa olisi saanut ostaa kolariautoilun ja onnenpelien jälkeen hampurilaiskiskalta myös viskiä palan painikkeeksi, mikä tuppasi hieman naurattamaan meitä.
 


 
KATUTAIDETTA 
Charconaukiolta itään oli rakennusten seinissä valtavan kokoisia, upeita seinämaalauksia joita oli kävellessä hauska bongailla. Laitan näistä ihan oman postauksensa lähiaikoina. Nyt täällä.


Loma oli oikein onnistunut piipahdus "kesässä". Puerto de la Cruz oli odotettua parempi lomakohde meille juurikin ruokansa ja nyt sattuneiden ilmojen vuoksi. Tänne voisi mennä toistekin.

Lisäsin tämän jutun myös blogimme MATKAT-välilehdelle, josta löytyy kaikki blogiimme kirjatut matkajutut maittain aakkostettuna. 

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Poronkäristys

 
Tämänkaltaista poronkäristysreseptiä on hiukan vaarallista laittaa esille. Hyvin perinteikästä ohjetta on menty sohimaan suurustamisella ja puolukkahillonkin sekaan on sotkettu omenaa. Mutta minkäs teet - näin se maistuu meille ihan kaikkein parhaimmalta! Kastikkeenkin saa haarukoitua ihan loppuun asti suuhun kun se on vähän paksumpaa. 

Reseptissä on toinenkin vaaranpaikka, lihaliemi. Tuumasimme että ruoan luonne muuttuu, jos tähän reseptiin käytetäänkin jotain lihaliemikuutioratkaisuja tai peräti vettä.  Meillä liemet keitellään aina itse luisista lihanpaloista. Ne tuovat upeaa syvyyttä kastikkeisiin, keittoihin, risottoihin, paellaan ja mihin ikinä niitä ymmärtääkään lisätä. Suosittelemme siis aina (aterioiden päätteeksi) keittelemään luupaloista tai kalojen perkeistä liemiä!
PORONKÄRISTYS
neljälle

1 pss poronkäristyslihaa (n. 300 g)
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
2 dl tuhtia lihalientä (meillä lammaslientä)
mustapippuria
suolaa maun mukaan
vettä
voita
2 tl maissitärkkelystä tarvittaessa

Sulata poronkäristyslihaa huoneenlämmössä noin tunti tai jääkapissa 2-3 tuntia niin, että lihaviipaleet voi irrotella toisistaan, mutta ne ovat vielä kohmeisia. Silppua sipulit valmiiksi. 
Kuumenna paistinpannu ja sulata siinä reilu nokare voita. Lisää kohmeiset lihaviipaleet vähitellen ruskistumaan pannuun. Laita tällä välin lihaliemi lämpiämään kattilaan. Kun lihat ovat ruskistuneet, siirrä ne kattilaan lihaliemeen. Lisää paistinpannuun voita ja karamellisoi sipuleita voissa muutama minuutti. Kaada pehmenneet ja karamellisoituneet sipulit kattilaan lihojen ja lihaliemen joukkoon. Lisää desi tai pari vettä, riippuen kuinka paljon haluat kastiketta. Hauduta käristystä kannen alla n. 1,5 tuntia. Pikaversiossa puolikin tuntia riittää. 
Itse haluan hiukan suurustaa käristystä, vaikka vanhan liiton mukaan käristys kuuluu olla kaiketi juokseva ja vetinen. Sekoita pari teelusikallista maissitärkkelystä puoleen desiin kylmää vettä. Kaada seos kiehuvaan käristykseen ja sekoita jatkuvasti. Keitä muutama minuutti jotta seos suurustuu. Jos haluat vielä sakeamman kastikkeen niin toista edellinen vaihe. 
Tarkista lopussa maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja mustapippuria. Tarjoile perunasoseen ja puolukkaomenahillon kanssa.

maanantai 4. tammikuuta 2016

Grön - kekseliäitä makuja

Helsinkiläinen Ravintola Grön kertoo nettisivuillaan olevansa kunnianosoitus luovuudelle, meille kaikille ja luonnolle. Menukokemuksen jälkeen siinä tiivistyy meidänkin mielestämme hienosti Grönin olemus. Ravintolassa on lähdetty rohkeasti kasvispainoitteiselle linjalle, jossa eri säilöntämenetelmiin turvautuen on saatu lautaselle virkistävän hauskoja makuja.

Kävimme syömässä uutukaisessa, marraskuussa avatussa ravintolassa joulunalusviikolla. Meidät otettiin vastaan lämpimästi ja rennosti. Ravintolasali oli todella pieni, mutta ei ahtaalla tai ahdistavalla tavalla. Valitsimme sen suurempia miettimättä neljän annoksen menukokonaisuuden. Minä toivoin ruuille viinisuosituksia. Kuskina toiminut Jukka joi alkuun ravintolan viimeisen alkoholittoman oluen ja pääruualla viiniä. 
Ensimmäinen ruokalaji sai ulkonäöllään puurovieroksujan niskakarvat pystyyn. Jännitys on kuitenkin turhaa, sillä maut ja suutuntuma ovat kaukana puurosta. Säilötyt kuusenkerkät, puolukat, tattari ja suolasäilötyt suppilovahverot muodostivat keskenään oivaltavan makuyhdistelmän. Joulun alla hiipi väkisinkin mieleen se laulu "no onkos tullut kesä, nyt talven keskelle". Kokonaisuutta täydensi rohkea valinta, tattaririeska. Rieskanteko oli aloitettu imellyttämällä perunaa ja loppusilaus oli annettu GreenEggissä grillaamalla ja tattivoita päälle sipelemällä. Tattirieskan ohje löytyy iloksemme Grönin facebook-sivuilta. Tätä kokeillaan kotonakin, puugrillillä. 

Seuraavaksi eteemme laskettiin raakakypsytettyä nautaa, lipstikkaöljyä, tuoretta lipstikkaa ja krassia, graavattua kananmunankeltuaista sekä etikoitua hapankermaa. Graavattu keltuainen oli meille ihan uusi, riemastuttavan hauska juttu. Sen tarjoaminen raastettuna oli todella kekseliästä. Annos toimi kokonaisuutena ihan loistavasti!
Pääruokana tarjottiin rohkeasti kasvisateria mädillä. Lautaselta löytyi grillattua maa-artisokkaa, fermentoituja valkosipulinvarsia, pihatähtimöä, siianmätiä, tattipyrettä ja sipulia. Hämmästelin mistä pihatähtimöä saa tähän aikaan vuodesta ja kuulin että Mimis toimittaa sitäkin. Rakastamani hentoisen kaunis kasvi tunnetaan perinteisesti rikkaruohona, joten jäin miettimään kasvatetaanko sitä ravintoloita varten vai kehittyykö sitä ikäänkuin sivutuotteena. 

Pääruoka-annoksen keralla tarjottu hyvin luonteikas alkuviini muistutti tuoksullaan lähinnä viemäriä. Minua kummastutti miten muut maistelijat ympärillä tuoksuttelevat viiniä tyynesti nyökytellen kun meitä ihan nauratti viinin hurja tuoksu ja onneksi hieman miedompi maku. Relaesta oppineena päätin kuitenkin olla tuomitsematta juomaa ennen ruuan kanssa maistamista. Se olikin hyvä, sillä varsinkin fermentoitujen valkosipulinvarsien kanssa viini muodosti hurjan hienon makuyhdistelmän. 
Jälkiruuasta löytyi ihanasti männynkerkkää, suolaheinää, omenasorbettia ja uuniomenaa sekä kinuskia jossa omenaviinietikkaa. Männynkerkkä oli itselle uusi asia lautasella, mutta maun ja suutuntuman tunnistin kyllä. Ilmeisesti niitä on lapsena tullut maisteltua. 
Loppuherkuksi maistoin uteliaisuudesta itselle uutta Juniper green luomuginiä gin & tonicin muodossa. Maku oli suht perus enkä ainakaan minä löytänyt mieleenpainuvia vivahteita tästä ginistä. Jukka-kuski siemaili lopuksi kahvia, joka olikin maukasta Helsingin Kahvipaahtimon LIMUa

Lasku kahdelta oli yhteensä 181 euroa, josta ruokien osuus oli 98 euroa.

Suosittelemme Gröniä lämpimästi uusista makukokemuksista riemastuville, rennosta meiningistä pitäville.

lauantai 2. tammikuuta 2016

Upeat juhlat Mustion linnassa

Blogikirjoitusta vastaan saatu alennus juhlista
Jukan nelikymppisiä on vietetty useampaan kertaan. Ensin kinkerit Vihdin Pirtillä ystävien kesken ja sitten ihan erilaiset juhlat Mustion linnalla lastemme, ja vanhempiemme sekä heidän puolisoidensa kanssa. Näiden molempien jälkeen ei voi kuin todeta, että paras investointi rahoille on juhliminen ja matkustaminen. Molemmat tuovat iloa pitkäksi aikaa ja synnyttävät muistoja joiden arvoa ei missään rahassa voi mitata. 
Mustion Linna Länsi-Uudellamaalla valikoitui juhlienpitopaikaksi erinomaisen ruokansa ja yöpymismahdollisuuden vuoksi. Meille useammalta vierailulta tutuksi tullut Mustion Linna puistoineen on myös hyvin kaunis ja tunnelmallinen paikka. Etukäteissopimiset kävivät sujuvasti sähköpostiviestityksellä. 
Juhlapäivänä, joululoman alkamisen alla olimme hirveän tyytyväisiä siitä, että olimme päätyneet järjestämään juhlat ravintolassa erotuksena itsetekemiseen. Ei tarvinnut stressata siivoamisesta, kattamisesta tai ruuan valmistamisesta. Kävimme tyttären kanssa kampaajalla, puimme rauhassa juhlavaatteet ylle ja suuntasimme sitten koko perheen kanssa valmiiseen juhlaan. 
Syntymäpäiväjuhlinta alkoi majoittumalla Paanutaloon
Huoneet olivat maltillisen kartanomaisesti sisustettu ja hyvin siistejä. 
 Jukka toivoi lahjaksi sitä että kaikki saataisiin koolle, mutta tulihan niitä lahjojakin.
Kuulumisten vaihdon jälkeen suuntasimme puiseen, taidolla rakennettuun Mustion Linnaan, jossa meidät toivotti lämpimästi tervetulleeksi oppaanamme toiminut Kerstin Ilander. Museokierros oli odotettuakin mielenkiintoisempi. Oppaan asiantunteva, lämmin ja humoristinen tapa kertoa asioista jättivät varmasti mieleenpainuvan muistijäljen niin lapsiin kuin aikuisiinkin. Kuulimme paljon omistajasuku Linderin elämänvaiheista, joihin liittyi tarinoita myös rohkeasti ja omaan aikaansa poikkeuksellisesti käyttäytyneistä ihmisistä. Heistä mainittakoon Marie Linder, joka julkisesti tupakkaa polttavana ja olutta juovana naisena kohautti myös kirjoittamalla vuonna 1867  kirjan En qvinna af vår tid (Aikamme nainen). Teoksessa otetaan esille naisia koskevia rajoituksia. Marie Linderin poika Hjalmar Linder, aikoinaan Suomen rikkain mies, kiinnitti mielipidekirjoituksellaan huomiota punaisten asemaan kansalaissodan jälkeen mm. vankileireillä - "punaista hulluutta on seurannut valkoinen terrori".  



Kuulimme melkein tunniksi venähtäneen kierroksen aikana myös metsästysretkellä orvoksi ammutun karhun lemmikiksi ottamisesta, siitä että tiettyyn aikaan huonekalujen ja pylväiden maalaminen oli trendikkäämpää kuin niiden tekeminen ja miten ennen nukuttiin melkeinpä istaaltaan. Oppaamme Kerstin Ilander kertoi eläväisesti myös linnan vieraista, maalauksista ja esimerkiksi allaolevasta pikkuisesta possupatsaasta, jolla saatiin kutsuttua palvelusväki rivakasti ruokasaliin. 

Voimme lämpimästi suositella linnakierrosta kaikille. Minua rupesi ainakin kiinnostamaan uusi kierros vaikkapa kummitustarinoita kuunnellen
Linnalta siirryimme puiston läpi ihanaan Mustion Linnan Krouviin. Ruokasali on todella tunnelmallinen suuren takkansa ja punatiilisten seinien, sekä näin joulunaikaan tyylikkään maltillisten koristeidensa ansiosta. Pettymykseksemme meidät ohjattiin kuitenkin yläkerrassa olevaan tilaan, josta puuttui kokonaan krouvinsalin tunnelma. Emme varatessa edes tienneet tällaisen tilan olemassaolosta emmekä osanneet siis erikseen pyytää salia. Pidimme sitä itsestäänselvyytenä. 

Harmi unohtui onneksi pian, kun saimme käsiimme onnittelumaljat ja niiden sisälle Linnan omaa riesling kuohuvaa. 

Nautimme koko pöytäseurueen kesken Bon Vivant-menun suositusviineillä. Tarjoilu pelasi hienon oikea-aikaisesti. Maut olivat todella hyviä. Mustiossa luotetaan lähituottajiin ja heidän raaka-aineensa tuodaan ylpeästi esille
Keittiötervehdyksenä saimme snappertunalaisen kalastajan Jan Westerholmin kylmäsavuhaukea sekä moussena että palana. Se tarjottiin mallascrumblen kanssa. 
Spelttileipä ja aavistuksen chilinen, saaristolaistyyppinen tumma leipä ilahduttivat erityisesti pähkinäisen makean, paahdetun voin kanssa. 
 Alkupalana nautimme tattariblinejä muikunmädillä, smetanalla ja punasipulisilpulla. Blineissä oli ihanan rapea pinta ja kuohkea sisus.
Pääruuaksi saimme Viltgårdin sorsaa, joista ei löytynyt nyt onneksi yhtään haulia. Lintu tarjottiin Bålaby Gårdin perunoiden ja punakaalin kanssa. 
 
Jälkiruuasta mieleen jäi erityisesti eteläafrikkalainen jälkiruokaviini Vin de Constance. Se oli oikein hieno pari tyrniselle Crème brûléelle, jonka sokeripinta olikin ripsitty vierelle kauniin jalokivimäisiksi hippusiksi. 

Miehet ottivat lopuksi vielä kahvit ja konjakit. 
Ihan kaikki eivät jaksaneet juhlia loppuun saakka. Tyttäremme könysi viimeisen tunnin aikana pappan ja mummun syliin uinumaan, ollen aika tyytyväisen oloinen niinkin. Synttärisankari sai lopulta kantaa hänet petiin nukkumaan. 
Tunnelmaltaan arvokkaat juhlat saivat loistopäätöksen harkitun herkullisella aamiaisella. Se oli katettu Linnankrouvin rustiikkisen fiiniin saliin. 
Erityisesti Mustion Myllyn luomukaurahiutaleista keitelty puuro ja rapsakan ihanat patongit saivat makukiitosta vierailtamme. Minä kiittelin lisäksi leppoisan rauhallista tunnelmaa ja kaunista kattausta.

Mustion Linna oli juhlapaikkana kaunis, erilainen ja toimiva. Illallisen tapahtumapaikkaa lukuunottamatta kaikki sujui erittäin hienosti, itseasiassa paremmin kuin olisimme osanneet toivoakaan. Suosittelemme lämpimästi Mustion Linnaa kun suunnittelette juhlianne tai mietitte vaikkapa viikonloppulomaa!
Blog Widget by LinkWithin