tiistai 1. huhtikuuta 2014

Parsahitti kelluvassa ravintola Tavolatassa

Koko perheen kutsut blogin tiimoilta ovat aina tosi kivoja. Ilahduimme kovasti kun saimme Tallink Silja Linelta kutsun tulla kiertelemään remontoidussa Silja Serenadessa ja  maistelemaan uusitun ravintola Tavolatan menua (ex Bistro Maxime). Iloksemme saimme pöytään tuttua bloggariseuraakin. Viereisessä pöydässä söpöili MiniPumpkin

Maistelimme menua läpi pieninä annospaloina, mikä toi mukavan monipuolisen kuvan kokonaisuudesta. Valokuvausta varten esille laitettiin myös normaalinkokoiset annokset, jotka tässä siis poseeraavat.  

Pidimme kovasti kaikista alkupaloista. Alkukuvassa keikistelevä annos on kampasimpukkaa raikkaassa tomaattivinegretissä. 
Lounaan suurin oivallus meille oli parsan ja pistaasipähkinöiden upeasti toimiva makuyhdistelmä. Tätä pitää kokeilla kotonakin! Lautasella mukana menossa myös ricottaa. 
Ihanan ilmavasti koottu leikkele-juustolautanen.
   
Pääruokien kohdalla tykkäsimme kala-annoksista. Häränseläke sitruunavoilla ja gnoccheilla ei säväyttänyt, kuten ei myöskään possunposki pastoineen. Lapset kiittelivät kovasti tomaattikastikkeisten lihapullien makua. 
Siika-annoksessa meitä ilahduttivat fenkolit sekä maullaan että rakenteellaan. Ne oli kuulemma muhitettu sirkulaattorissa juuri oikeanmoisiksi. Toinen pääruokakala, nieriä, tarjottiin tattirisoton kanssa. 

Annoskoot kautta linjan olivat suuria valtavia. Menun syödessä annoskokoa onneksi pienennetään.
Jälkiruokamielipiteissä perheemme jakaantui. Lapset pitivät paahtovanukkaasta marjoineen, Jukka suklaaleivoksesta sambucajäätelöllä ja minä prinsessamaisesta raparperista ja jäätelöstä. 

Pidin ravintola Tavolatan ajatuksesta, että yksin tulevat ruokailijat istutetaan ravintolasalin korkean pöydän äärelle ikäänkuin seurusteluvalmiuteen mikäli niin haluavat. Samaten pidin ajatuksesta, että pöytäseurueet voivat jakaa suurempia annoksia keskenään pöydässä. 

Tänne voisimme hyvin ajatella laivamatkan aikana suuntaavamme koko perheen voimin nauttimaan. 

Kovasti kiitoksia Tallink Silja Linelle koko perheen puolesta, kun tarjositte mukavan lounaan! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin