lauantai 18. kesäkuuta 2011

Perhe iloisesti hajallaan Turussa

Meidän perheellä oli tänään oikein kiva päivä Turussa! Minä suuntasin lasten kanssa keskustaan jätettyämme Jukan lentokentälle kunnon kameran kanssa. Päätin jo kotoa lähtiessä, että päivä vietetään lasten ehdoilla ja näin kävikin.
Kävimme tutustumassa sormiasyyhyttävään Idelli-ruokatarvikekauppaan, josta matkaan lähti vain uusi oravapiparkakkumuotti.  Sokoksen keittiötarvikeosaston kanssa samassa kerroksessa oli kätevästi myös leluosasto eli jokaiselle jotakin!
Turun Pääkirjaston lastenosastolle päädyimme ikäänkuin sattumalta, mutta onneksi näin. Siellä vierähti helposti tunti, kun  luimme kirjoja sekä kimpassa että yksin kutsuvilla sohvilla ja "pelastusrenkailla".
Tutkimme myös lattialle ja hyllyihin sijoitetuissa vitriineissä olevia ihanuuksia. Lapsia kiinnosti suuresti muurahaisnäyttely, jossa oikeat murkut säpisivät (poikamme sanojen mukaan) labyrintissä. Todella onnistunut lastenosasto kirjastossa!

Kirjaston jälkeen lapset nurisivat jo kiljuvaa nälkää, jota lähdettiin taltuttamaan Mamiin. Alkuun tuotu makeahko focaccia oli ihanan pehmeää, joskin tyttäremme rakastui "näkkäreihin".
Pääruokaa odotellessa Gormitit ottivat maltillisäänistä matsia.
Lapsille ei ole ravintolassa erikseen listaa, vaan aikuisten annoksista voi ottaa puolikkaita. Valitsin lapsille tarjoilijan (joka myöhemmin paljastui myös yhdeksi omistajista?) suosituksesta ylikypsää häränrintaa ja kasviksia. Ruoka maistui hienosti, kunhan "tuo valkoinen" oli lusikoitu pois ja prässätty pihvi vielä hämäyksen vuoksi käännetty nurinpäin.
Itse valitsin ankankoipiconfitin omenapyreellä. Kokonaisuus oli oikein hieno! Kirpsakka omena, täyteläinen kastike ja hyvinkypsynyt ankka kävivät loistavasti yhteen, varsinkin kun sekä yhteenpuristetussa lihassa että luisessa koivessa oli namikas rapsakka pinta.

Mamille täytyy antaa vielä erikseen kehut lapsiperheen loistavasta palvelusta. Mahduimme lasten kanssa muuten täyteen ravintolaan ja meitä palveltiin siinä missä muitakin. Lapset saivat osakseen mukavaa jutustelua ja hymyjä, eli heidät kohdattiin asiakkaina siinä missä minutkin. Tämä ei todella ole itsestäänselvää, mutta lämmittää suuresti minua, joka haluaisin ruokailla enemmänkin lasteni kanssa ulkona ihan oikeissa ravintoloissa.

Ruokaa lähdettiin sulattelemaan Kupittaan Seikkailupuistoon, jossa lapsilla oli ihan yltiökivaa kiivetessä, keinuessa, roikkuessa, juostessa, nauraessa...! 
Tyttärestämme oli ihanaa käydä Seikkailupuiston prinsessavessassa. Kädetkin täytyi laittaa oikein sievästi ja ripsiä räpsytellä pikkuisen ekstrasti pöntölle mennessä.
Puistossa napsittiin napaan jäätelökioskin antimia vähän niinkuin jälkiruuaksi.
Pienen kiipeilyn jälkeen olikin aika lähteä hakemaan iskää kentältä...
...jossa Turku Airshow oli juuri päättynyt jatkuakseen vielä sunnuntaina.

Kaikilla oli kiva päivä, johon vaadittiin vain pientä suunnitelmallisuutta, ruokarahaa ja vinkkejä tutuilta, myös Ruokahommien Jannalta.

4 kommenttia:

  1. Luin ensin otsikon näin : perhe iloisesti hajalla Turussa.
    Onneksi ette olleetkaan hajalla eikä kai kukaan ei hajonnut, vaikka hajallaan olittekin :) Oi ihana, tätä suomen kieltä!

    VastaaPoista
  2. Ei oltu yhtään hajalla eikä hajottukaan edes naarmun vertaa (tällä kertaa), vaan oltiin ihan vaan eri suunnissa isän kanssa :).

    Vinkkasin tuolla naamakirjan sivuilla neitsytperunatapahtumaan, mutta eipä ehditty sinne. Lapset valitsivat mieluummin seikkailupuiston, kas kummaa :).

    VastaaPoista
  3. Mami on kyllä ihan loistava paikka! Ja tykkään siitä, että ruokalista on simppeli: yksi liha-, yksi lintu-, yksi kala- ja yksi kasvisvaihtoehto. Ei sitä muuta tarvikaan. (Silti minulla kestää tuhottomasti aikaa valita.) Sen sijaan, että olisi miljoona annosvaihtoehtoa, Mamissa on mietitty annos aina ihan viimisen päälle ja panostetaan laatuun.

    VastaaPoista
  4. Riikka: Niin oli loistopaikka! Minusta se on monesti ollut laadun tae, että menu on ollut suppea. Silloin tietää että raaka-aineet ovat hyviä ja , kuten sanoit, kokonaisuus mietitty tarkkaan.

    VastaaPoista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin