Pastaruokaa Munalla ja Kanalla karnevaalien aikaan

Mietiskellessämme osallistumistamme kuukauden ruokahaasteeseen ”Muna ja kana” saimme Pastapään kanssa samana yönä saman idean – pasta carbonara mutta kanalla. Pohdimme aluksi onko juttu liian yksinkertainen, mutta toisaalta – simppelit ne usein maistuvat herkulle. On myös kiva tehdä jotain italialaismaista, maassa kun nyt ollaan. Googlettamalla huomasimme ettemme toki ole ensimmäisenä asialla, mutta näinhän yleensä käy. Ensin keksit mielestäsi loistavan jutun vain huomataksesi että moni on ehtinyt sinua ennen etkä vain ole törmännyt asiaan. Kehittelimme ruokaa itse täällä Venetsian rumassa keittiössämme ja lienee turha sanoa – maukasta on!

Kana carbonara

250-300 g broiskun rintaleikettä
voita paistamiseen
2 dl paksua ruokakermaa
3 keltuaista
mustapippuria myllystä
suolaa
parmesaania raastettuna

lisäksi pitkää pastaa

Jos olisimme olleet kotona, reseptointi olisi alkanut: Grillaa tai paista pannulla kypsäksi broilerin rintaleike, siis sellainen jööti jossa on myös luu mukana mehevöittämässä. Nyt jouduimme kaupan valikoiman vuoksi tyytymään ohuisiin broiskuntisseihin, mutta menivätpä nuokin. Ainakin olivat nopeita paistaa! Siis, resepti alkaa:

Laita vesi kiehumaan ja lisää siihen suolaa. Keitä valitsemasi (pitkä) pasta kypsäksi niin että purutuntumaa jää.

Paista broiskunleikkeet tms. kypsäksi pannulla voissa veden ja pastan kiehuessa toisaalla. Leikkaa tämän jälkeen broiskut reilun kokoisiksi paloiksi. Leikkuupinnat ottavat vastaan helposti mausteita ja kosteutta, joten mehevyyden aikaansaamiseksi tämä on hyvä keino paistella broiskut (erotuksena siihen että pilkkoisi lihan ennen paistamista tai käyttäisi valmiita suikaleita).

Lisää sitten pannulle paksu ruokakerma ja sekoittele kunnes kerma on melkeinpä kokonaan imeytynyt kanapaloihin ja kuorruttanut ne ihanasti pehmeydellään. Mausta pippurilla ja suolalla.

Riko 3 kananmunaa ja erottele niistä keltuaiset. Laita keltuaiset tarjoilukulhon pohjalle. Kun broisku-kermaseos on valmista, samoin pastat, lisää ne kaikki raakojen keltuaisten päälle ja sekoita hyvin nostelemalla pastoja.

Raasta päälle vielä ronskisti parmesaania ja tarjoile nälkäiselle väelle.

Valkuaiset voi sitten upottaa vaikka marenkien tekoon.

Meillä pasta loihdittiin tarjolle nopsaan kun palasimme San Marcon aukiolta karnevaalitunnelmista. Seuraavassa muutamia kuvia tuosta häppeningistä:

Karnevaalien avajaisten kohokohta on perinteinen Volo dell’Angelo, eli enkelin laskeutuminen. "Enkeli" laskutui San Marcon aukiolle Campanile:stä eli kellotornista.

Väkeä oli paikalla runsaasti.

Tätä karnevaalit on, pukuloistoa!

Toinen toistaan hienompia luomuksia...

...joita sitten kuvataan ahkerasti.

Perinteikäs on myös Festa delle Marie paraati Castellosta San Marcolle.

Yllättäviäkin tilanteita sattuu ja tapahtuu!
Seuraavissa postauksissa lisää pukuloistoa ja tapahtumia.

Vieraita Venetsiassa - menu

Pastapään isä avovaimonsa kanssa saapui meille vierailulle eräänä sateisena päivänä. Toivotimme tutut vieraat tervetulleiksi aurinkoisilla bellineillä. Toivoimme drinkin lievittävän hiukan tuhruisen kelin muodostamaa tylsää alkua tässä upean lumoavassa ”kelluvassa kaupungissa”. Tuliaisiksi he toivat mm. lasten huippuherkkua maksalaatikkoa – oi nam! Aikuisia ilahdutti paitsi vieraiden seura, myös lapsenvahtipalvelut.
Nälkäiset lentomatkalaiset ravittiin seuraavanlaisella menulla suomalaisittain tarjottuna eli risotto ja liha samalta lautaselta.

Alkuun

salaatti endiiveistä, gorgonzolasta ja pancetasta

Pääruuaksi

prosecco-parmesaanirisottoa
saltimbocca

Jälkiruuaksi

lähileipomon leivonnaisia kahvin kanssa

Ruuansulatukseen
grappaa

Sadetuhruinen, mutta kaunis ”koti”katumme täällä, Via Garibaldi

Saltimbocca

Olemme kovasti ihastuneet vasikanlihan pehmeään rakenteeseen ja hienostuneeseen makuun. Ostamme sitä silloin tällöin läheiseltä lihakauppiaalta kun haluamme herkutella oikein kunnolla.
Laadukas liha ei kauheasti ylimääräisyyksiä kaipaa, siksi samtimbocca on oiva ruoka vasikanlihasta.

ohuita vasikanpaistin paloja (pyydä lihakauppiasta leikkaamaan valmiiksi ohuita paloja sanomalla vaikkapa todella taidokkaasti italiaksi ”Vitello. Saltimbocca. Prego.” tai nuiji paloja noin puolen sentin ohuiksi)
tuoreita, tai liotettuja kuivia salvianlehtiä
ilmakuivattua kinkkua 1 per leike
voita
valkoviiniä
suolaa
mustapippuria

Laita kuivat salvianlehdet ajoissa likoamaan veteen pehmittymistä varten, jos et todella löydä etsimisistä ja kyselemisistä huolimatta tuoreita (mrrrrrr!).

Ota leikkeet ajoissa pois kylmästä, jotta ne ehtivät lämmetä huoneenlämpöisiksi.
Mausta vasikanleikkeet kevyesti suolalla ja mustapippurilla.
Laita vasikanleikkeen päälle muutama salvianlehti kauniisti, sillä ne tulevat näkymään kinkun alta paistamisen jälkeen. Laita salvioiden päälle ilmakuivattu kinkku.
Paista leikkeet juuri ennen tarjoilua voissa paistinpannulla. Aloita paistaminen kinkkupuolesta. Lihojen ei ohuutensa vuoksi tarvitse kauan pannulla viipyä.

Laita kypsät leikkeet syrjään, lorauta pannulle paistonesteisen sekaan viiniä ja anna höyrystyä hetken. Laita sitten leikkeet takaisin pannulle ja anna maustua vielä hetki nesteissä.

Aseta tarjolle ja valuta pannun ”kastike” lihojen päälle.

Ihmettele miten hyvin kuivatut, liotetut salvianlehdet toimivat tuoreiden korvaajina. Mieti kuitenkin, miten ihana on kun ollaan taas menossa kohti kesää ja pihalta poimittuja yrttejä.

Saltimboccasta kun puhutaan, en malta olla mainostamatta kuhasaltimboccaa, jota kokeilimme Prinsessa Veeran esiteltyä sen meille telkussa. Oih ja voih miten hyvää! Sekin!

Pätkä Canal Grandea

Musta risotto seepiasta ja aqua alta

Juttelin tuossa muutama postaus sitten kasvisten kauneudesta. Tätä seepiaveijaria käsitellessä mietin, ettei se minun kauneuskäsitykseni mukaan olisi kovin korkealla merenelävien missikilvassa. Sen sijaan hänen sisäinen kauneutensa kruunaa komeasti ainakin pastat ja risotot.

Seuraavan risoton ohjeen Pastapää löysi netistä. Noudatin sitä prikuulleen. Jotain jäi kuitenkin puuttumaan. Ohjeessa esimerkiksi lisätään riisi vasta viininkin lisäämisen jälkeen. Tämä tuntui minun tottumukseeni oudolta. Seuraavalla kerralla kuuntelen enemmän sisäistä ääntäni, ja lisään riisit kuullottumaan heti mustekalan jälkeen. Ehkä tomaatin ja musteen voisi yhdistää jo ennen risottoonkin lisäämistä. Nurinoista huolimatta hyvä ja erilainen risotto, jota tarjotaan täällä Venetsiassa monessa ravintolassa. Persilja tuo mukavaa raikkautta ruokaan. Eikä tämä olisi pöhkömpää Halloween tarjottavaakaan, jos sitä sillä silmällä katselee ;).

Risotto al nero di seppia
Musta risotto seepiasta

seepia-mustekala (ja mustetta lisäksi)
risottoriisiä reilu pari desiä, meillä Vialone nano
noin litra kala- tai simpukkalientä
sipuli pilputtuna
1 valkosipulinkynsi
lehtipersiljaa
1 dl valkoviiniä
oliiviöljyä
tomaattikastiketta, meillä passattua tomaattia
suolaa
pippuria

Perkaa seepia kalmarin tavoin . Seepian ”luu” on kovasti erilainen kuin kalmarilla (ja muistuttaa ulkonäöltään kovasti pikkuhousunsuojaa eikö vain?).

Varo rikkomasta seepian sisällä olevaa mustepussia. Joskus se kuulemma on mennyt jo kiinniottaessa rikki, kuten nytkin, joten sinun osasi on vain pärrätä ettet saanut edes yrittää mustepussin pyydystämistä omin kätösin. Osta varalle mustekalan mustetta kaupasta pieninä annospusseina tai kalakauppiaaltasi seepiaa ostaessa, mikäli kielitaitosi riittää. Suomestakin mustetta saa, kuten tiedämme Veeran salapoliisityön ansiosta. Purkki vain on kooltaan melko iso ja arvokas, joskin pakastamisenmahdollisuuskin on.

Leikkaa seepia ohuiksi, lyhyiksi paloiksi.

Lorauta pannulle 8 ruokalusikallista oliiviöljyä ja paistele siinä pieniksi pilputut sipulit ja likistetty valkosipuli. Kuullota sipuleita hetki pannulla ja poista sitten valkosipuli. Lisää pannulle persilja ja mustekalapalat. Paistele näitä ihan hetki ja lisää sitten viini sekä muste. Lisää edelleeen riisi ja kaada sekaan myös tomaatti. Kauho lientä sekaan vähän väliä kun seos alkaa käydä kuivaksi. Kun riisi on al dente, eli kypsä mutta purutuntumaakin vielä on, laita pannu syrjään. Nestettä saattaa jäädä. Tarkista makua vielä suolalla ja pippurilla. Tarjoile heti.

Hauskana vinkkinä reseptin kirjoittaja kertoi, että risotto tarjotaan Sisiliassa ricottajuusto- ja tomaattikastikehuipulla koristeltuna. Näin se esittää Etnaa lumihuippuineen, kun laava valuu kraaterista ulos.

Loppuun vielä vetisiä kuvia San Marcon aukion liepeiltä kun vesi nousi taas laguunista. Jos jotain positiivista haetaan, heijastukset esimerkiksi Dogen palatsin portailta ovat kauniit.

”Lauteet” pystytetään ajoissa ennen aqua altaa turvaamaan kävelijöiden liikkuminen edes jotenkin.

Noita kirkkaanvärisiä ”muovipussisaappaita” saa ostaa turistikojuista kympin pari.

Sängyssä Giorgio Locatellin kanssa

Jo useampana iltana sänkyseuranani on ollut Giorgio Locatelli. Hän on mainio tarinaseppo ja italialaisen elämänmenon kuvaaja. Giorgio osaa myös kertoa yhtä sun toista italialaisista raaka-aineista ja niiden valmistamisesta.

Kyse ei tietenkään ole kikkurapäästä itsestään, vaan hänen loistavasta teoksestaan ”Made in Italy – Food and stories”. Tiiliskivenpainoinen teos tarttui mukaan paikallisesta kirjakaupasta, kun muistin Rossanan suositelleen sitä omassa Bella Vanilla blogissaan. Hintakin oli yllättävän edullinen, vain 25 euroa, kun ottaa huomioon että sivuja tässä suutakostuttavassa ja silmiä hivelevässä teoksessa on kuutisensataa.

Italiasta kotoisin oleva, nykyisin Lontoossa ravintolaa pyörittävä heppuli saa monet asiat tuntumaan hyvinkin spesiaaleilta, vaikka aiemmin ne ovat tuntuneet kovin simppeleiltä. Esimerkiksi viikunat ja ilmakuivattu kinkku balsamiviinietikalla tuntui ennen kovin helpolta alkupalalta (mitä se toki onkin), mutta perspektiiviä tuo Locatellin toteamus että jonkun on tarvinnut ensin tehdä taivaallisen makuinen kinkku ja viinietikka. Niinpä… Kaveri voitti minut puolelleen viimeistään siinä vaiheessa kun kertoi että haluaa tuoda Lontoon ravintolaansa italialaismaista perheystävällistä tunnelmaa. Tästä hän antoi esimerkkinä sen, että seurueen lapset saavat tulla kokin kanssa valmistelemaan vaikkapa vanhempiensa jälkiruuat. Mikä idea <3! mustekalaa peratessa myös huippukokin vinkit otettiin ilolla vastaan. Seuraavassa viikonloppuna keitelty Locatellin simpukkaliemi, josta piti tulla keittopohja, mutta josta tulikin risoton liemi. Resepti sisälsi myös uuden idean simpukoiden elävyyden testaamiseksi. Minä tein liemestä alla esitetyn puolikkaan. Jos nälkä yllättää kesken liemen keittelyn, syö simpukat pian avautumisen jälkeen vaikkapa vaalean leivän kera.

1,5 kg simpukoita (Locatellin suositus cherrystone clams eli venussimpukat taittui meillä saatuvilla oleviksi sinisimpukoiksi)
1,5 rkl neitsytoliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi pilkottuna
1 punainen chili siemenet poistettuna ja pilkottuna
3 rkl valkoviiniä
½ rkl tomaattipyrettä

Laita simpukat vesikulhoon johon olet lisännyt suolaa. Tämä luo simpukoille niin kotoisat olot että ne hengittävät ylimääräiset hiekat sisältään pois.

Revi irti simpukan parta ja pese ne hyvin. Huuhtele kolme kertaa. Heitä pois rikkinäiset tai aukinaiset. Ne ovat jo kuolleet. Voit testata simpukoiden elävyyttä myös tipauttamalla ne kulhoon. Jos ne aukeavat, ovat ne kuolleita ja jälleen – heitä pois! Jos simpukat eivät kypsentämisen jälkeen ole auenneet, ovat ne (taas kerran) kuolleet ja roskiksen omia.

Lämmitä öljy kattilassa ja nakkaa sinne valkosipuli sekä chili antamaan makua. Älä anna sipulin ottaa väriä. Eikö ole kumma miten yksinkertaisesta lähtee kokkauksen fiilis ja tuoksu leviämään. Mmmmm...! Lisää simpukat, heiluttele niitä kattilassa hetki ja lisää valkoviini. Peitä kannella. Nyt simpukat avautuvat ja alkavat antaa ihanaa makuaan. Lisää tomaattipyre. Peitä simpukat vedellä. Kiehauta ja vähennä sitten lämpöä ihan pienelle. Keittele 20 minuuttia, siivilöi ja saat ihanan liemen.

Jos käytät lientä risottoon, tarkista vielä suolaisuus kohdilleen.

Nämä kuvat on otettu läheiseltä Lidon saarelta, jossa tyhjiä simpukankuoria on vaikka kuinka. Keräsimme niitä lasten kanssa myös kotiin vietäviksi (sikäli mikäli vain saamme ällöttävän hajun jotenkin pois niistä).

Salaatti endiivistä, gorgonzolasta ja pancettasta

Insalata di indivia, gorgonzola e pancetta

Tämän salaatin onnistuminen piilee paitsi laadukkaassa balsamiviinietikassa, rapeassa pancetassa myös endiivien kitkeryyden miedontamisessa tai poistamisessa. Se onnistuu helposti liottamalla endiivejä kylmässä vedessä. Reseptin ohjeistuksessa kehotettiin kyllä asettamaan endiivit lävikköön juoksevan, kylmän veden alle, mutta minua moinen veden tuhlaaminen hirvitti. Lilluessakin endiivien kitkeryys väheni huomattavasti.

Endiivi ja sikuri on ymmärtääkseni sama asia. *

Tämä loistava salaatti on bongattu Marko Koskisen palkitusta kirjasta ”passione – intohimona italialainen keittiö”. Kaunis keko rehuja tykötarpeineen sopii aterian alkuun tai vaikkapa iltapalana nautittavaksi. Molempia on koitettu ;).

½ punaista endiiviä
½ vaaleaa endiiviä
½ punasipulia
50 g pancettaa (tai pekonia)
1 rkl (pekaani)pähkinöitä
60 g voimakasta gorgonzolaa
laadukasta balsamiviinietikkaa
suolaa
mustapippuria

Puolita virutetut endiivit (ja poista kova keskiosa mitä minä en tehnyt). Leikkaa suikaleiksi.
Leikkaa fenkoli ja sipuli ohuiksi renkaiksi.

Paahda pancetta kuivalla pannulla ja pane talouspaperin päälle rapsakoitumaan.
Hienonna halutessasi valitsemiasi pähkinöitä ja sekoita saalatin joukkoon.
Lisää juusto ja päälle vielä pancetta. Mausta suolalla ja pippurilla.
Lorauta päälle balsamiviinietikkaa.

*lisäys 22.01.2010 eivät ole sama asia. Kaarina Turtian kirjoittamasta "Gastronomian sanakirjasta" opimme, että siloendiivi ja kähäräendiivi ovat sikurin suvun salaattivihanneslajeja. Turtia mainitsee endiivi-nimitystä käytettävän virheellisesti salaattisikurista. Tuo salaattisikuri on taas juurisikurin kaksivuotinen pimeässä ja lämpimässä kasvatettu ja salaattivihanneksena käytetty muoto.

Seuraavassa luksuskuvia Venetsiasta.

Resepti taianomaiseen hetkeen

oma Kulta
pullo Proseccoa, kaksi lasia
gondooliajelu pimentyneessä illassa
kun päivän hälinä ja vilske on rauhoittunut
kun ylhäällä loistavat tähdet ja kuu
kun peilityynestä vedestä kuvastuvat venetsialaisten
talojen ja kanavanvarsien valot

Taianomaista viikonloppua!

Artisokkien käsittely

Jos mietit kaunista kasvista, mitä tulee ensimmäisenä mieleen?

Kotimaisista kasviksista värinsä puolesta voiton vievät porkkana, mustaviinimarja ja mansikka, muotonsa puolesta pyöreät viinimarjat tai toisaalta vadelmat. Kaalinkin kerroksisuus viehättää. Jos miettisin asiaa ensi viikolla, kirjoittaisin todennäköisesti aivan eri tavalla sen mukaan millaisella tuulella olisin. Jokainenhan on omalla tavallaan kaunis ja se pätee kasviksiinkin!

Täällä kauneuskuningattaren tittelin kasvisten kilvoitellessa vie ehdottomasti artisokka. Kävynoloinen kasvis on muotonsa eksoottisuuden vuoksi silmiini todella kaunis. Lehdet ovat upean väriset eri lilan ja vihreän sävyissään, ja väriskaala muuttuu mitä sisemmäs artisokkaa mennään ”suomuja” poistaessa. Kun kasviksen kärjestä leikataan terävin kärki pois, muistuttaa artisokka aivan ruusumaista kukkaa.

Upean ulkonäön takia minulla oli vaikeuksia artisokan käsittelyssä italialaisittain. He kun jättävät korkeintaan vain sisimmät lehdet, mutta usein vain ”pohjan” syötäväksi. Ranskalaiseen tapaan olemme tehneet artisokkia ennenkin, viimeksi melkein vuosi sitten äitienpäivänä, ja silloin melkein koko upea ilmestys tuodaan typistettyjen lehtien riipimistä varten eteesi ruokapöytään.
Artisokkien käsittelyä opettelin paitsi ritarini tuomasta nettitulosteesta, myös paikallisen vihanneskauppiaan touhuja tuijottaen. Täällä kun artisokkia myös perataan valmiiksi pohjiksi vesipaljuihin ostajaa odottamaan. Mutta niin helpolla en sentään halunnut itseäni päästää.

Laita viereesi valmiiksi astia, jossa on vettä ja sitruunalohkoja hiukan veteen puristettuna. Perkauksen jälkeen artisokat laitetaan tähän veteen lillumaan tummumisen estämiseksi. Jos haluat estää käsiäsi tummumasta, pue käteesi hanskat. Sitruunaa käsiisi hankaamallakin voit kyllä helposti poistaa artisokkien käsittelystä tummentuneet sormenpäät.

Aseta kaunokainen leikkuulaudalle ja ajattele miten hyvältä ruoka tulee maistumaan. Tästä saat ehkä rohkeutta tuhota tuon kauneuden leikkaamalla veitsellä artisokan kärkiosa pois. Toisaalta -ihastele nyt syntynyttä ruusumaista ulkonäköä.

Ala riipiä ulommaisia suomuja pois. Ne lähtevät ihan napsahtaen kun väännät alaspäin sormella. Vihanneskauppias tosin teki muutaman kokeneen veitsenliikkeen ja kas, suomut olivat hävinneet. Kun jäljellä on enää pienet, vaaleat, pehmeät sisäsuomut, lopeta riipiminen. Artisokka käy siis todella pieneksi. Jos haluat käyttää ruuan laittoon vain artisokan pohjaa, poistat luonnollisesti kaikki suomut. Tällöin myös poistat esille tulleet karvat pohjan pinnalta.

Leikkaa artisokan varsi lyhyemmäksi, maksimissaan viiden senttimetrin pituiseksi. Kuori se samalla kun kuorit artisokan pohjan ympäriltä suomujen jättämät epätasaisuudet.

Halkaise artisokka, jolloin paljastuu suomujen alla olevat hahtuvaiset karvat. Kaavi ne pois vaikkapa pikkulusikalla. Nyt artisokanpuolikkaat ovat valmiita pulahtamaan sitruunaveteen odottamaan ruuan laittoa.

Loppuun kuva Venetsian Cannareggiosta entiseltä juutalaisgheton alueelta.

Ohje talouspaperissa eli artisokat paistinpannulla

Kun saavuimme tänne Venetsian vuokra-asuntoon, keittiössä majaili muutama rulla talouspaperia, joista löytyi ruokaohjeita. Suomensimme yhden reseptin sanakirjan avulla eikä mennyt varmaan paljon puolta tuntia pidempään ;).

Lopputulos oli todella maukas ja sopi erinomaisesti tarjoamiemme vasikanliharullien kera . Voisin kuvitella paistettujen artisokkien menevän herkullisesti kurkusta alas myös vaikkapa kalan kaverina. Tai suurennettuna annosmääränä vaikka ”pelkän” valkoviinin kanssa. Meillä prosciutto cotto (keittokinkku) vaihtui prosciutto crudoon eli ilmakuivattuun kinkkuun, joka toi varmasti lisää luonnetta tähän ruokaan.

Artisokkien jalopiirteinen ulkonäkö kärsii paistettaessa huomattavasti, varsinkin sekoittuessaan kinkun ja sipulin kanssa –en nyt sanoisi mössöksi vaan- upeaksi ruuaksi. Lupaan että rujon ulkonäön korvaa hurmaava maku.
Carciofi in padellaneljälle

8 artisokkaa
60 g tai enemmän prosciutto crudoa eli ilmakuivattua kinkkua
100 g valkoviiniä
1 (pieni) sipuli puolikkaina rinkuloina
sileälehtistä persiljaa
suolaa
pippuria
voita tai margariinia paistamiseen

Käsittele artisokat jättäen pienet sisälehdet. Muista ihastella kasvisten kauneutta ennen käsittelyä, sen aikana ja jälkeen. Muuten jätä artisokat niille jotka osaavat arvostaa niiden upeutta ;) tai osta säilykelillingeissä uivia yksilöitä. Ohimennen mainiten ne lillinkiartisokat eivät ole maistuneet minun suuhuni hyviltä muuta kuin tässä piirakassa.

Paista prosciuttoa hetki pannulla voissa tai margariinissa, lisää sipulit. Kun sipulit ovat hieman pehmenneet, lisää artisokat ja paista taas hetki. Mausta suolalla ja pippurilla, lorauta päälle viini. Laita kansi pannun päälle ja anna herkullisen tuoksuisten ainesten kypsentyä puolisen tuntia. Lisää tarvittaessa viiniä.

Ripottele päälle persiljaa kun laitat tarjolle.

Ja vielä muutamia yksityiskohtia Venetsiasta:

Mustekalan perkaaminen

Olen koettanut taitojeni mukaan tehdä täällä mahdollisimman paljon ruokia sellaisista raaka-aineista, joita Suomesta on vaikeaa tai kallista saada. Kalapöytien ihastelu on ollut tämän vuoksi myös tuskastelua. Merenelävienlaittotaito on nimittäin aika minimissä, valittavasti. Varsinkin tuoreiden mustekalojen tai vastaavien käsittelytaidottomuus on harmittanut.

Yhtenä päivänä Pastapää sitten ratsasti apuun uljaana ritarina (taas kerran) ja löi eteeni netistä tulostamansa ”squidin ja cuttlefishin” käsittelyohjeet. Squid paljastui kalmariksi ja cuttlefish seepiaksi. Molemmat näistä kuuluvat mustekalojen laajaan nilviäisperheeseen.

Riemumiellä, mutta vieläkin hieman epäileväisenä astuin kalamyyjäsedän eteen, osoitin aika omituisenkin näköisiä otuksia sormella ja loihdin ilmoille hyvin asiantuntevasti italiankielellä lörpöttäen ”due” ja sain kaksi lonkeroveikkoa.

Onneksi ylitin arkuuteni, sillä ohjeiden kanssa mustesuihkujaan suihkuttavien veijareiden perkaaminen oli oikeasti helppoa ja aika hauskaakin. Lapsiakin kiinnosti kovasti antamani työnäytös.

Tämä veijari on mustekaloihin lukeutuva kalmari. Wikipedian sivistämänä voin kertoa teille, että kalmari kuuluu kymmenlonkeroisiin mustekaloihin. Sitä pyydetään paljon Välimerestä, joka tämänhetkistä asuinpaikkaamme Venetsiaakin siis ympäröi. Ja nyt tulee painajaismateriaalia samaisesta lähteestä - Mustekalojen koko vaihtelee suuresti. Niihin kuuluvat suurimmat nykyään elävät selkärangattomat eläimet, jättiläis- ja kolossikalmarit, jotka ovat enimmillään yli 13 metriä pitkiä ja 500 kg:n painoisia. Enpä haluaisi henkilökohtaisesti tavata puolentonnin painoista herra tai rouva jättiläiskalmaria, varsinkaan jos he olisivat saaneet jostain kuulla minun syöneen heidän pikkuserkkujaan…

Mutta sitten jo itse perkaamiseen, jota voi soveltaa kuulemma myös seepiaan:
Laita mustekala työlaudalle. Leikkaa pitkät pyyntilonkerot pois. Koiraalla vasemmanpuoleinen pitkä lonkero on erikoistunut paritteluun. Yhdessä ravintolassa pitkät lonkerot oli jätetty paikoilleen, joten ilmeisesti kyse on makuasiasta poistaako ne vai ei.

Ota lujasti kiinni toisella kädellä mustekalan päästä ja toisella kädellä lihaosasta, jota myös vaippaonteloksi kutsutaan. Vedä niitä erilleen, jolloin sisälmykset seuraavat päätä. Tarkista liha”pussin” sisältä vielä että kaikki on lähtenyt pois ja ota tarpeen tullen vielä kiinni olevat ylimääräisyydet irti sormin.

Leikkaa lonkerot irti päästä aivan silmien alapuolelta. Heitä pois sisäelimet ja pää silmineen. Silmät ovat kuulemma kitkerän makuisia.

Poista sarveiskuori. Löydät sen helposti ainoana kovana osana mustekalassa. Työnnä sarveiskuorta ulospäin lihan sisältä, jolloin ohut kalvo menee rikki ja ”ruoto” tulee helposti ulos vetämällä.

Tässä sarveiskuori näkyy kokonaisena. Se on kuin muovinen, läpinäkyvä osa työnnettynä lonkeroveikon sisään.

Mustekalassa on sivuilla kaksi siipiä muistuttavaa uloketta, eväreunukset. Ne revitään nyt irti puhtaasti sormivoimilla. Eväreunukset lähtevät irti hämmästyttävän helposti. Samalla lähtee myös nahka, kuten kuuluukin. Poista vielä loputkin nahasta tai syö kalmari nahkoineen. Sekin kuulemma käy.

Huuhtele mustekala vielä huolellisesti ennen leikkaamista. Ohjeesta riippuen tee renkaita tai leikkaa pussi auki palojen leikkaamista silmälläpitäen.

Ja loppuun vielä kuva Venetsiasta:

4,5v poitsumme on tuo pieni sininen piste Santa Maria Della Salute- kirkon oven edessä. Ruton päättymisen kunniaksi rakennettu kirkko lepää yli miljoonan paalun päällä.