tiistai 26. heinäkuuta 2011

Tanskan turneella, osa 1: Kööpenhamina

Palasimme tänään melkein viikon mittaiselta Tanskan kiertelyltä. Näimme, koimme ja maistoimme paljon. Matka oli oikein onnistunut koko perheen mielestä. Legolandin kokeminen oli kuulemma suurta.

Reissumme alkoi lentämällä Kööpenhaminaan, jossa vietimme noin vuorokauden ja siis yhden yön. Olimme varanneet jo etukäteen lounaan Pate Patesta, jonne hurautimmekin vuokra-autolla heti Christianian ja Pienen Merenneitopatsaan töllöttämisen jälkeen.
Rakastuin Pate Paten sisustukseen heti. Se oli samalla tarkkaan mietityn ja rosoisen oloinen. Pöytien ympärille oli aseteltu erilaisia tuoleja ja esimerkiksi vesikannu joka pöytäämme tuotiin oli hiukan suuaukostaan rikki.
Lounaslista oli lyhyt, mutta sisälsi silti montaa herkkua. (Aukeaa suurempana klikkaamalla).
Minä valitsin itselleni ja lapsille porsaan rilleten, jonka kyytipoikana tuli leipä, kirpsakkaa salaattia ja ihanasti marinoitua punasipulia. Lapset eivät rilletestä yllätyksekseni perustaneet. Juomaksi otin hyvin omenaisen shamppanjan, jolla päästiin hyvin lomafiiliksen alkuun.
Jukan valinta oli epäeettisesti Foie gras hanhen maksasta. Voi miten se oli hyvää! Rasva oli käytetty oivallisesti hyväksi paistamalla siinä munakin.
Pate Patessa oli varattu kaunein ja keskeisin pöytä perheelle ja ystäville - ihana! Ankerias Vipunen on käynyt tänä kesänä samisessa ravintolassa pitkän kaavan illallisella kehuen hänkin.
Vatsat ravittuina sukelsimme Tivolin maailmaan, joka hämmästytti kummastutti koko porukkaa. Olemme aiemmmin olleet tuolla aikuisten kesken sekä kesällä vastanaineina että talvella joulun alla ja pitäneet tivolin romanttisesta tunnelmasta. Nyt iloitsimme lasten riemusta: tyttäremme ratsasti ylpeänä karusellissa ja tanssi balettiesityksen tahtiin, poikamme mussutti melkein itsensä kokoisen hattaran. Tivolissa on aika makeita ruokailupaikkoja, joista kuviin pääsivät Rasmus Nallen valaspannukakkupaikka (hetuloista sisään vaan!) ja merirosvolaiva lammessa. Tivolin monista ruokapaikoista löytyy ihan mitä vain ranskiksista Michelintähti-paikkoihin.

Köpiksessä törmäsimme myös "kaupunkiviljelmään" - näyttäisi kasvavan syötäväksi kelpaavana ainakin voikukkaa ja pihatähtimöä.
Olihan se Nyhavnkin lapsille näytettävä, vaikka sataa tihkutti. Valokuvan paikasta haimme jätkit lapsille (maistuivat) ja itselle vohvelit (EIVÄT maistuneet). Myyjäneiti otti tiskistä vohvelin, nakkasi sen mikroon, sur sur ja ylle hilloa. Osa baakkelsista oli tietysti kovaa koppuraa ja loppu löllöä. Plääh!
Sama vohveliputiikki hieman eri vinkkelistä, legoista rakennettuna. Mutta siitä lisää toisella kertaa!

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Cumberland-kastike villisialle

Meillä tehdään liian harvoin kastikkeita, mutta ajatus on ollut ryhdistäytyä sillä saralla. (Niinkuin on ollut papujen ja linssienkin kanssa, mutta...)

Kun saimme Prinsessapariskunnan vieraaksi tuolta kaukaisesta, suuuuresta Valtakunnasta, päädyimme tekemään heille villisian kasleria grillissä. Lautaskumppaniksi valikoituivat kukkakaalipyree ja grillatut paprikat. Halusin pyöräyttää keralle myös kastikkeen ja opastajakseni sain kirjastosta lainatun Sonja Leen Kastike-kirjan. Cumberland-kastikkeeseen löytyivät kaikki raaka-aineet kotoa appelsiinia lukuunottamatta. Sen keittoon siis! Ohjeistuksen puolukkahyytelö vaihtui meillä mustaherukkahyytelöön. Kastike keittyi meillä turhan paljon kokoon grillaajan hitauden tahi keittäjän nopeuden vuoksi. Hyvin maistui silti!

Cumberland-kastiketta voi Sonja Leen mukaan nauttia kuulemma sekä kylmänä että lämpimänä riistaruokien seurana.

CUMBERLAND-KASTIKE
4 annosta

1 appelsiini (mehu ja kuoret)
1 sitruuna (mehu ja kuoret)
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl hienoksi silputtua salottisipulia
1 rkl Dijon-sinappia
2 dl puolukka- (tai mustaherukka-)hyytelöä
1 dl portviiniä
1 tl suolaa (meillä enemmän)
½ tl cayennepippuria
½ tl jauhettua inkivääriä

Kuori appelsiini ja sitruuna ohuelti. Leikkaa kuoret hyvin ohuiksi suikaleiksi (julienne) ja voi niitä pituussuunnassakin pätkiä. Kuoret meinaten jäävät ihan lautaselle asti. Blanseeraa kuorisuikaleet kitkerän maun hävittämiseksi eli : pane suikaleet veteen kattilaan ja kiehauta. Vaihda vesi ja kiehauta uudelleen.

Purista sitruunasta ja appelsiinista myös mehut ja laita syrjään odottamaan.

Kuumenna oliiviöljy kattilassa. Kun öljy on savuavan kuumaa, lisää silpuuttu salottisipuli. Kuullota sipuli pehmeäksi, mutta älä anna ruskistua.

Lisää kuorisuikaleet ja sinappi kattilaan. Sekoita hyvin. Lisää hyytelö ja sekoita. Kaada kattilaan myös portviini sekä appelsiinin- ja sitruunanmehu koko ajan sekoittaen. Mausta suolalla, cayennepippurilla ja inkiväärillä.

Anna kastikkeen kiehua ilman kantta 10 minuuttia, kunnes neljäsosa nesteestä on haihtunut. Tarkista maku suolalla.

Kastike on valmis tarjottavaksi.
Kastike-kirja saattaa päätyä ostoslistalle, sillä sen ohjeilla on tullut onnistuttua nyt parikin kertaa. Tänään Jukka teki sienipitoista, kermaista kanakastiketta kirjan reseptillä ja hyvää oli! Kastike-kirjan kuvitus on raikas ja ohjeet mielenkiintoisen oloisia.

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Rokahtavia panimoterveisiä Pilvilinnasta eli meikäfoodiet Uudessakaupungissa

Toinen kesälomareissumme suuntautui länsi-Suomeen, jossa sukuni pääosin asuu. Meitä hellittiin runsaalla kädellä niin makujen kuin seurankin puolesta.

Ensimmäinen reissuyö vietettiin siskoni luona, jossa nautimme hampurilaisia grillatulla possunulkofileellä sekä muilla tykötarpeilla. Jälkiruuaksi lirutimme itsekeiteltyä kinuskikastiketta heidän oman maansa mansikoiden ja jäätelön päälle. Joku taisi syödä vielä yöllä loput kinuskit kattilasta lusikoimalla...

Viimein osuimme ajoituksissamme Vakka-Suomen panimoon aukioloaikana. Henkilökunta oli niin ystävällistä, että pääsimme tutustumaan myös tuotantotiloihin, opastuksen kera. Oli mielenkiintoista nähdä ja kuulla oluen ja siiderin valmistuksesta. Ostimme paikanpäältä melkein viimeiset, suklaiset pääsiäisoluet, joita suositeltiin suklaisen jälkiruuan kanssa. Paikallisesta Alkosta kotiutimme SavuKatajaa, jota emme ole vielä ehtineet maistamaan.
Olutshoppailun jälkeen roudaannuimme isäni luo, jossa meitä odottikin tilaamani hunajasavulohiateria. Niin kesää!
Jätimme lapset papan ja puolisonsa luo hoitoon, vedimme saappaat jalkaan ja hurautimme siskoni seurueen kansa Nopperlaan Karjurockiin. Olipa mahtavaa nähdä tuttuja vuosien takaa ja tanssia täysillä esimerkiksi Hausmyllyn ja Dannyn tahtiin. (Kyllä, luit oikein). Kun yösydännä söimme sormin muikkuannostamme Jukan kanssa nurtsilla, ympärillä kesäyö ja kavereita, mutisimme etteivät muikut ole koskaan maistuneet paremmilta. Taas kerran tuli todistettua, että loistomaut yhdistettynä loistofiilikseen tekevät loistoaterian. Kyllä siinä sitten kelpasi ja jaksoi rokata Kotiteollisuuden tahtiin.

Sunnuntaipäivä valkeni puolella perheemme aikuisväestöstä yllättävänkin pirteästi. Se tarkoitti sitten reissua taidetalo Pilvilinnaan lasten ja äitini kanssa. Taiteilija Raija Nokkala on äitini hyvä ystävä, joten heidän kotiaan oli siksikin hienoa kierrellä. Nokkaloitten koti on kuin Raijan taide - iloista, värikylläistä, yllätyksiä tarjoavaa, hyväntuulista, pehmeää. Kokonaisuus oli upean kaunis ja täynnä tarinoita!
Kahvit nautittiin merenrantaterassilla taiteen ympäröimänä. Suosittelen lämpimästi käymään Pilvilinnassa, jos satutte Ukiin kesällä tiistaina, torstaina tai sunnuntai-iltapäivästä.
 Äitini luona nautiskeltiin mansikoita suoraan pellosta ja poitsumme tilaamia lihapullia.

Tänään vielä ennen lähtöä kävimme Pakkahuoneella munkkikahveilla hyvän ystävämme kanssa. Munkit olivat omistajanvaihdoksen jälkeenkin hyviä, joskin paisuneet niin että kaksi aikuista nautti hyvinkin yhdestä rinkulasta.
Kirkkokadun Pikku Putik:sta löysin 5 ihanaa lautasta - yhteensä 4,50 euroa.

Tuliaisideoina Ugista oluen lisäksi voisi mainita esimerkiksi Pookin salaatinkastikkeen ja Ugin marengin marengit.

Ugin Gasthaus Pookista on kirjoitettu aiemminkin blogissamme . Olen edelleen sitä mieltä että Pooki special on kaikessa yksinkertaisuudessaan jälkiruokien kärkikastia! Chocochilin Elina oli hiljakkoin käynyt nappaamassa napaan Pookin vegeaterian.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Oluthuone Esplanadi Tampereella nääs ja Pandan luona kylässä

Kesälomamme alkoi hetki sitten (en muista kuinka monta päivää sitten ja se tarkoittaa että olen ihan oikeasti lomalla ja aivot narikassa) Savosta, josta matkasimme ystävien luo Äänekoskelle. Paluumatkalla kotiin poikkesimme syömään Tampereelle. Ajatuksemme olivat jo Plevnassa, kunnes Kulinaarimurulan Jaana vinkkasi ko ravintolan "pikkuveljeä", Oluthuone Esplanadia Kauppakadulla. Hekumoimme puistoravintolassa syöntiä, kunnes kuulimme että posliinilta sai syödä vain ravintolassa. Näin sitten kävi.

Huutavaan nälkään löytyi lähiruokaan panostavalta listalta helposti jokaiselle jotakin.
Tyttäremme nautti Valtameren äyriäiskoristaan, varsinkin firteeratuista mustekalarenkaista. Poikamme valitsi pelkät ranskikset, joskin pöytään tuodut lautaset aiheuttivat pikkumiehelle hiukan annoskateutta. Onneksi sisko oli kiltti ja antoi hiukan omista frittiherkuistaan.
Jukka massutti menemään Spriitehtailijan pihviä, jonka nimen takana oli hauska tarina: Oluthuone Esplanadin tilalla on ollut joskus spriitehdas. Ulkofilepihvi oli limousinehärkää - yksi ravintolan limousinetoimittajista on meillekin tuttu Rentton tila.
Espan real (limousine)burger oli lihansa puolesta oikein hyvä ja sämpyläkin oli maltainen. Silti kokonaisuus jäi aika tavanomaiseksi.
Annoksiin merkityt suositusoluet maistuivat meille oikein hyvin. Jukalla olut tarkoitti Koskipanimon Plevna Pilssiä ja minulla Tähti IV:sta. Lapset imivät mehua pilleillään.

Jos aikaa olisi ollut enemmän ja nälkää vähemmän, Limousinen bavette eli kuvepaisti, tai pitkään haudutettu porsaankylki olisi kutkutellut maistamaan.

Kaikinpuolin miellyttävä poikkeamiskokemus, koko perheen mielestä.
Ja sitten aikakoneella hetki taaksepäin: matkalla Äänekoskelta Tampesteriin poikkesimme Jyväskylän kupeessa Pandan tehtaanmyymälässä. Myymälässä sai maistellakin nameja ennen ostopäätöstä: me päädyimme hamstraamaan esimerkiksi tosi koukuttavia Duello-omenoita, jossa ompputäytteinen laku on kuorrutettu valkosuklaalla - voisin hankkia melkein kaikki kesäkiloni näiden turvin. Kultainen Crisp-levy oli myös hyvää! Tehtaanmyymälästä tulee kummasti ostettua enemmän ja eri fiiliksellä kuin marketista. Myymäläkeikkamme korvasi myös poikkeuksellisesti lounaan (hyi mitä vanhempia!).
Joku (muu) oli tullut Pandan luo kylään ihanalla kesäautolla.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Rantaevääksi helppoja cheddarkierteitä

Pistetääs kerrankin ihan alkuun törkyhelppo, koukuttava ohje, jonka löysin ajat sitten Chez Jasun blogista.

CHEDDAR-KUMINAKIERTEET

neljä voitaikinalevyä
75 g englantilaista cheddaria (eli EI sitä hampurilaisjuustoa)
1 muna
1 tl kuminan siemeniä

Ota taikinalevyt pellille sulamaan. Raasta juusto. Voitele vain hiukan pehmenneet, vielä kohmeiset levyt munalla. Levitä päälle puolet juustoraasteesta ja kuminasta. Painele täyte varovasti kiinni taikinaan. Käännä levyt ja tee sama toiselle puolelle.

Jaa taikinalevyt veitsellä pituussuunnassa kolmeen tai neljään osaan. Ota kiinni molemmista päistä ja pyöritä taikinaa päistään eri suuntiin, niin että syntyy kierre. Tee sama lopuille. Tässä kierrevaiheessa on oleellista, ettei taikina ole sulanut liiaksi vaan on vielä jämäkän käsiteltävää.

Kuumenna uuni 175 asteeseen ja paista kierteitä parikymmentä minuuttia, kunnes juusto on sulanut ja tikut ovat saaneet sopivasti väriä.
Jasu kehottaa nauttimaan tikut heti, mutta eivät ne huonoa tykäänneet rannalle viemisestäkään. Meillä Jasun käyttämä lehtitaikina vaihtui voiseen serkkuunsa. Mietin kuminansiementen maun uppoamista lapsille, mutta turhaan pähkäilin: kokonaisuus maistui hyvin. Poikamme halusi helteen vuoksi nauttia omat tikkunsa vedessä. Vain käsi ja pää  pinnalla poika haukkaili nautinnolla menemään cheddarkierteitään. Me aikuiset teimme samaa rannalla. Mietin, että tikut sopisivat hyvin myös vaikkapa palsternakkakeiton kanssa alkuruuaksi.
sinne ne taas meni

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Syö värikkäästi!

Vihannes.net sivustolla on reseptikilpailu, jonka palkintona on joka kuukausi lahjakortti Iittalan myymälään. Menkäähän kurkkimaan olisiko homma teitä varten.

Kauppapuutarhan lahjakorttimaksetun mainostuspyynnön myötä käväisin ensi kertaa heidän sivuillaan. Löysin muutaman mielenkiintoisen reseptinkin, kuten esimerkiksi yrttisen kukkaisjäätelön ja timjamimuffinit (alla kokeiltuna).

Vihannes.net-sivulla oli reseptien lisäksi myös esimerkiksi kasvisesittelyitä. Tomaatin kohdalla kehotettiin syömään vaihteeksi vaikka tiikeritomaatteja, mutta tomaattityyppien taakse klikatessani näistä ei löytynytkään tietoa. Googlettaminen onneksi pelasti ja sain selville tiikeritomaatin olevan Tigerellanakin tunnettu, raidallinen tomaattilajike. Onko joku maistanut, miten eroaa "tavallisesta"?
Tänään lasten tuhistessa päiväunia pyöräytin kivanoloiset muffinssit rantareissua varten. Muutin reseptiä kaappiemme sisällön mukaan hiukan. Koostumus lopullisissa muffinsseissa oli liian lössö ja makumaailma sekavan laimea. Timjamia saisi olla rutosti lisää jotta maistuisi. Meillä meni oman ryytimaan sitruunatimjamia kukkineen. Emme suosittele siis ainakaan omaa "tuunattua" versiotamme, joka tässä:

KESÄKURPITSAISET TIMJAMIMUFFINSSIT
12 normaalikokoista

2 munaa
0,75 dl oliiviöljyä
2,5 dl maitoa
300 g kesäkurpitsaa
1 pieni punainen paprika
3 rkl silputtua tuoretta timjamia
0,5 tl suolaa
4 dl täysjyvävehnäjauhoja
1 dl vehnäleseitä
1 dl kurpitsansiemeniä
1 rkl leivinjauhetta

Riko munat kulhoon ja sekoita joukkoon öljy ja maito. Raasta kesäkurpitsa karkeaksi raasteeksi ja hienonna paprika. Lisää kasvikset, timjami ja suola muna-maitoseokseen.

Sekoita keskenään jauhot, leseet, siemenet ja leivinjauhe. Lisää kuivat aineet nopeasti taikinapohjaan.

Maista taikinaa ja lisää tarvittaessa timjamia. Jaa taikina muffinipellin koloihin tai paperisiin vuokiin ja paista uunissa keskimmäisellä ritilätasolla.

Paista pienet muffinsseja uunissa noin 30 minuuttia eli kunnes pinta on kauniin ruskea ja muffinit alkavat irrota vuokien reunoilta. Anna muffinien jäähtyä hetken aikaa ja nosta tarjolle.

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Kulinaarimurujen jäljillä Helsingissä

Meillä oli tänään mutkattoman mukava päivä Helsingissä Kulinaarimurulan Jaanan seurassa. Herkullisen blogin emäntä oli suunnitellut meille kivan päivän!

Aloitimme yhdessäolon kaffettelemalla Hietalahden torilla. Berliininmunkit tekivät kauppaansa meidän perheessämme. Ravittuina jaksoimme tutustua kirpputorin tarjontaan. Teimme kaikki  loistolöytöjä: yksi kaappasi mukaansa ääntelevän lehmän, toinen reikäisen possun, kolmas Sorsakosken Scandia-jälkiruokahaarukoita ja neljäs legokolmipyöräauton.

Rahvaan parista siirryimme fiinistelemään Sinebrychoffeille - vaikka ei meitä varmaan olisi Nikin elinaikana hyväksytty hihittelemään pitkäkaulaisille tai punaposkisille muotokuville. Eikä varsinkaan kun yhdellä oli ammuva lehmä mukanaan.
Museon jälkeen kylvimme auringossa ja hiessä Koffin puistossa nautiskellen kuka mitäkin lähimarketista haettua. Lapset tuhosivat pari jäätelöä ja me aikuiset tutustuimme Stadin panimon tuotteisiin mitenkään erityisesti ihastumatta. Mites nuo minun uutukaiset (IHANAT!) kenkänikin ovat noin huolettoman sattumalta mahtuneet kuvaan?
Syömään suuntasimme Jaanan kehumaan, melkein naisen kotikulmille melkein vasta-avattuun Ravintola Kannakseen. Tykkäsimme Jaanan tavoin kovasti! Lapsiamme kohdeltiin hienosti ja tarjoilu  oli muutenkin jouhevan leppoisaa. Ruuat olivat hurjan hyviä, annokset reiluja ja hinnat moneen muuhun paikkaan verrattuna kohtuullisia - etenkin laatuun nähden.
Lapset valitsivat molemmat listalta pottumuussin ja lihapullat. Muussissa ei oltu voita säästelty ja lihapullatkin maistuivat oikein hyville. Erityispojot lapset antoivat punajuuriviipaleista, jotka taisivatkin hävitä molempien lautasilta ensimmäisenä.
Jukka otti alkuun valkosipuliset-homejuustoiset etanat. Mies kiiteli makua ja ronkki tarkkaan kaiken makusteen leipien avulla etanapannun koloista suuhunsa.
Jaanan maksa-annos oli kovasti kaunis ja keräsi koko pöytäseurueeltamme kiitosta sisäelimen samettisuudesta. Niin, maistelimme siis kaikki toistemme annoksia luontevasti tosta noin. Teemme sitä toki aina Jukan kanssa, mutta empä muista harrastaneeni haarukointia toisten lautasilta ravintolassa muuten.
Jukka valitsi pääruuaksi silakkapihvit, jotka olivat ihan hyviä. Maskussa vain sattuu olemaan yksi ravintola, jonka silakkapihvejä ei vielä kukaan ole pystynyt ylittämään, ei Kannaskaan.
 
Oma annokseni, possun selykset, sisälsi kaksi hurmaavaa kastiketta: aurajuustoisen ja tumman rosmariinisoosin. Hyvää! Ronskinkokoiset, vielä rouskuvat juurespalat komppasivat muita makuja hienosti.
Jälkkäriksi maistelimme suklaa-, whisky-kerma- ja mustikkajäätelöä, joista viimeksimainittu oli hurjan kaunista. Kaikki todettiin maukkaiksi, viskipitoinen rommirusinamaiseksi.
Koko päivä hoidettiin kävellen kohteiden läheisyyden vuoksi. Aivan ihana Hietalahti/Kamppipäivä, jonka kruunasi vielä polskuttelu kotipitäjän vesissä päiväuniajelun jälkeen. Lisää tämänkaltaisia lomapäiviä, kiitos!

torstai 7. heinäkuuta 2011

Grillikanaleipä rucola-aiolilla

Grillasimme kokonaisen kanan, emmekä perheen voimin saaneet syötyä sitä kokonaan. Niinpä loput sijoitettiin leipien väliin rucolapitoisen aiolin kanssa. Lopputuloksena oli maukas leipä, johon voisi laittaa aiolia kyllä vieläkin reippaammin. Jukka innostui leipien kokoamiseen selailtuaan Louise Pickfordin kirjaa "Grilliruuat".
Samalla kun kana kypsennettiin, grillattiin myös leipiin tarvittavat paprikat.
KANAPANINI PAAHDETULLA PAPRIKALLA JA RUCOLA-AIOLILLA

2 punaista paprikaa
4 leipää tai litteää sämpylää halkaistuna
kanaa
salaattia/pinaattia/tms.

rucola-aioli
1 munankeltuainen
1 tl valkoviinietikkaa
nippu rucolaa pilkottuna
1 valkosipulinkynsi
1 ½ dl öljyä
merisuolaa
mustapippuria

Kuumenna paprikat grillissä kunnes ne ovat kauttaaltaan hiillostuneet. Paprikoiden pinta tummuu siis mustille läikille. Pane paprikat kuumina muovipussiin ja anna jäähtyä. Irrota kuoret, jotka lähtevät nyt helposti. Poista siemenet ja leikkaa malto suikaleiksi.

Tee aioli. Mittaa monitoimikoneeseen tai vatkaa sähkövatkaimella keltuainen, viinietikka sekä hieman suolaa ja pippuria. Sekoita hetki niin että seos vaahtoaa. Lisää rucola ja pilputtu valkosipuli. Kaada joukkoon vähitelle liruttaen oliiviöljy, kunnes seos sakenee. Maista ja tarkista mausteet.

Levitä aiolia leipäviipaleen päälle. Pane täytteeksi kanaa ja paprikasuikaleita sekä salaatinlehtiä. Paina toinen leipäpuolisko päälle.

Kuumenna leivät grillissä. Voit painaa leivän päälle painoksi vaikka valurautapannun, jolloin leipä raidottuu mukavasti ja pysyy paremmin koossakin.
Blog Widget by LinkWithin