torstai 4. helmikuuta 2010

Kalainen torstairesepti Perjantaireseptiltä


Perjantaikokkina tunnetun Petri Holmenin ja vaimonsa Maijan resepti siialle päätyi torstaipöytäämme Jukan etsittyä vinkkiä kuhalle. Setti oli hurjan hyvää! Jukka totesikin aterian lopuksi ihastuneensa nyt kovasti valkoviinipohjaisiin kastikkeisiin, sillä nehän maistuivat jo täälläkin. Minä nyökyttelin minkä herkuttelultani kerkesin.

Salaattina meillä oli suikaloitua kaalia ja varsiselleriä. Ohjetta seurasimme melko tarkkaan muuttaen kuitenkin siian kuhaksi ja kuohuviinin valkkariksi. Meidän kuhafileemme oli niin komea että yksi paloiteltuna riitti koko perheelle.

KUHAA KERMAISESSA VALKOVIINIKASTIKKEESSA

Kuhafileitä 1 per ruokailija
1 dl kermaa
1 dl valkoviiniä
¼ kalaliemikuutio
n. 2 rkl ruohosipulisilppua
n. 2 rkl tilliä silputtuna
voita ja öljyä paistamiseen
loraus sitruunamehua
morttelissa murskattua suolaa ja valkopippuria

riisiä lisukkeeksi

Laita riisi kiehumaan, sillä kalan valmistus ei kauaa vie. Murusta sekaan osa kalaliemikuutiosta.

Pilko ruohosipuli ja tilli pieneksi. Kuumenna paistinpannu ja laita voita ja öljyä pannulle. Laita kalat pannulle ja rouhi hieman suolaa ja pippuria päälle. Paista kala kääntämättä lähes kypsäksi. Paista hetki vielä toiseltakin puolelta. Kun kalat ovat kypsiä, nosta ne lautaselle odottamaan. Laita pannulle valkoviini, kerma sekä loraus sitruunamehua. Muserra joukkoon kalaliemikuutiopalan loppu. Keitä kokoon noin puoleen, lisää ruohosipuli sekä tilli. Kalojen paistamisen jäljiltä pannulle jäi meillä aika paljon pippuri-suolarouhetta, joten emme lisänneet enää makua. Tarkista kuitenkin maku ja mausta lisää tarvittaessa. Lisää lautaselle riisi ja kastike, sekä mahdollisesti salaattia. Sitten vaan nauttimaan tästä herkullisesta kalasta.

tiistai 2. helmikuuta 2010

Coctail-tikut hiukan luovemmin

Kun coctail-tikkujen kokoamisen antaa lasten käsiin, voi lopputulos näyttää hiukan erilaiselta kuin aikuisten rajoittunut näperrys - varsinkin jos aikuinen osaa sulkea suunsa sanomasta: "Ei noin vaan..."
Hollille erilaisia elementtejä coctail-tikkujen kasaamiseen, esimerkiksi paahdettua leipää, omenaa, luumuja, vesimelonia, viinirypäleitä, nakkeja, erilaisia juustoja, paprikaa, chorizoa, kurkkua ja luumutomaattia.
Ohjeistusta olisi hiukan voinut täsmentää. "Herkkuja tikkuun", ei "tikkuja herkkuun".

Lapset tykkäsivät kovasti tästä puuhastelusta.
Joku nakinpurija on nyt tehnyt itselleen oman tikun.

Lopuksi vielä setti niitä tavanomaisia, ehkä kokeellisemmilla yhdistelmillä.

sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Mahtileipää Forssasta Porin reissulla

Teimme viikonloppuna reissun Poriin tyttäremme kummien luokse. Kävimme porukalla laskemassa mäkeä Yyterin hiekkadyyneillä, jotka nyt olivat kuorruttuneet upeasti paksulla lumipeitteellä.
Paitsi liikunnallisia iloja, tämä reissu tarjosi myös rutkasti maistuvaa mahantäytettä. Vai mitä sanoisitte lounaslohikeitosta, pizzataksin kuljettamasta päivällisestä ja aikuisten alkuyöllisestä juustoherkuttelusta? Tänään päivä alkoi mahtiaamupalalla, jossa tarjolla oli mm. erilaisia leipiä, marja-banaani"salaattia", juustoja, leikkeleitä ja tuoremehua. Kotimatkalla kävimme vielä anoppilassa lounastamassa lihapullien ja metsäsienikastikkeen kera. Kaffeella tarjottiin mustikkahillolla täytettyä kääretorttua. Vatsamme kiittelivät ilosta inisten.

Menomatkalla Poriin haimme tuliaisleipää Forssan ABC:n yhteydessä toimivasta Hyvän olon mestari - leipomosta. Viemisen muodoksi halusimme sydämen, mutta tavanomaisiakin leipiä oli toki tarjolla. Ihanat tuoksut ja kääreiden lupaukset suomalaisista luomujauhoista paikanpäällä leivotuista leivistä sekä juureen leivotusta ruisleivästä saivat meidät palaamaan puljuun kotimatkalla. Mukaan lähti tänään selkeästi paahdetulta sipulilta tuoksuvaa ja maistuvaa leipää, herkkua ruisleipää pitkulaisena ja pyöreänä sekä moniviljaleipää, jossa todella on monen monituista viljaa. Ostimme myös naposteluun soveltuvia ruislastuja. Osa päätyy jäähdyttyään pakkaseen, osa syödään varmasti piakkoin. Täällä tulemme poikkeamaan toistekin, varmasti!

perjantai 29. tammikuuta 2010

Kebab kotikonstein

Siskoni mies teki meille yhtenä vierailukertana kebabia. Jukka oli aivan myyty ja seurasi valmistusta silmä kovana. Hyvä maku sinetöi päätöksen tehdä moista kotonakin, kun uunitusaikaa vain olisi riittävästi. Siskon perheeltä oppineena Jukka teki samantien isomman satsin, josta osan pakastimme tulevia mössötyskertoja varten.

Kebabin valmistukseen haettiin vinkkiä siskon miehen antamien ohjeiden lisäksi Insanityn luotsaamasta Decapiteted-ruokablogista. Siellä asiasta on turistu pitkään ja hartaasti. Hartaus muussa muodossa on kaukana nuoren neidon blogista, sillä tyyli on vähintään ronskin roisia.

Halusimme sujauttaa lihalastut tällä kertaa pita-taskuihin. Ne tehtiin itse, tottakai, mutta ihan huipusti emme saaneet hommaa onnistumaan. Isompaan taskuun mahtuisi enemmän täytettä. Saa vinkata loistavaksi havaittuja pita-taskun ohjeita!

Täytteenä meillä oli lihan lisäksi suolakurkkua, tomaattia, salaattia, raakaa sipulia ja pieneksi raastettua valkokaalia. Etenkin tuo mehukas kaaliraaste toi raikkautta settiin. Jukan keittelemä kebabkastike oli todella piste iin päälle, jos näin kuluneesti voidaan todeta. Täytteissä on kuulemma seurattu perinteistä Tamperelaista Alarannan Kebabia.

KEBABLIHA JUKAN TYYLIIN

• n. 2 kg naudan jauhelihaa
• 50 g suolaa
•vajaa ½ dl mustapippurirouhetta (tällä tulee jo aika mausteinen)
• paprikajauhetta

Sekoita ainekset keskenään huolella, tärkeätä on saada ilmat pois seoksesta. Mustapippurit rouhimme itse morttelissa.

Muotoile kolmeksi hiukan HK:n sinistä suuremmaksi pötköksi. Kääri pötköt folioon tiukoiksi patukoiksi. Kannattaa laittaa muutama kerros foliota.

Paista 100 asteessa n. 4 tuntia. Lämpötilan nosto ei auta, saat vain mureketta. Pitkä kypsennysaika takaa tiiviin kebablihan. Anna kypsän kebabin vetäytyä 30min huoneenlämmössä ja jäähdytä sen jälkeen kebab täysin. Suikaloi lihasta pitkiä suikaleita ja kuumenna lihasuikaleet 225 asteisessa uunissa pari minuuttia ennen syömistä.
Yhdestä pötkylästä syö neljä henkilöä kunnon kebabit, joten tästä tuli kolme settiä neljälle. Me pakastimme pari pötkylää myöhempää käyttöä varten.

JUKAN KEBABKASTIKE:

500 g tomaattimurskaa
1 valkosipuli murskattuna
1 sipuli
3 rkl oliiviöljyä
1 tl mustapippuria
1,5 tl paprikajauhetta
0,5tl chilijauhetta
1 prk tomaattipyrettä
1,5 rkl balsamiviinietikkaa
sokeria, suolaa

Kuumenna öljy kattilassa ja freesaa hetki silputtuja sipuleita. Kaada tomaattimurska joukkoon ja kiehauta.Lisää mausteet sekä etikka ja anna kastikkeen porista noin 15 minuuttia miedolla lämmöllä. Soseuta kastike ja siivilöi jos haluat. Tarkista maku ja lisää ripaus suolaa ja sokeria. Säädä tulisuutta makusi mukaan chilillä ja mustapippurilla.

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Oopperaleivät - pala historiaa

Jukan äiti ja miehensä ovat monasti muistelleet ääneen nuoruutensa tanssipitoisia vuosia 1950-luvun lopulla. Ravintolassa tanssien lomassa nautittiin vilvoittelun vuoksi (?) sitruunasoodalla plantattua pöytäviina (grogi), kolmen tähden jaloviinaa vesilasilisällä tai pilsneriä. Tuolloin ravintolassa piti kahden alkoholipitoisen juoman jälkeen tilata ruokaa, jos mieli saada lisää juotavaa.

Erityisen herkkuna huikopalana juomien keskellä tanssijat muistelivat oopperaleipää. Kaikessa yksinkertaisuudessaan paistettu paahtoleipä sisälsi kuulemma vain jauhelihapihvin ja sen päällä paistetun kananmunan. Monet netistä löytyvät ohjeet suosittavat sekaan salaattia, sipulia ja etikkapunajuurta, mutta miettikääpä mikä katastrofi leivän seasta luiskahtanut punainen juuresviipale olisi ollut neitojen klänningeille!

Kun anoppini miehensä kera tuli meille lapsenvahdiksi, oli tarjottava ruoka helppo päättää. Jauhelihapihvit, kananmunat ja leipä paistettiin pannulla voissa. Etenkin tuo leivän paistaminen pannulla tuntui olevan merkityksellistä syömähenkilöiden mielestä autenttisuutta ajatellen.

Meillä leivät tarjottiin oluen kera, vaikka tansseissa ne kuulemma naposteltiin sellaisenaan ja tilattiin ehkä jo seuraavat grogit odottamaan.

tiistai 26. tammikuuta 2010

Lasten keittokirja-arvioinnit jatkuvat prinsessojen ja merirosvon voimin

Kummitytölle ostettavan synttärilahjakeittokirjan etsintä jatkuu kolmannella osalla, ensimmäisen löytyessä täältä ja toisen täältä.

Disneyn "Prinsessojen keittokirja" olisi ehkä ollut parempi nimetä leivontakirjaksi ja tipauttaa pois ne 3 ruokareseptiä. Noistakin ruoista kaksi edusti yltiöperinteistä lastenkirja-ainesta: uuniperunat ja spagetti tomaattikastikkeella. "Tiikerin keitossa" on sentään lähdetty vähän irroittelevammalle linjalle kookosmaito- ja tomaattipohjaisella purjokeitolla. Loput 23 ohjeistusta sisältävät esimerkiksi erilaisia juomasekoituksia, suklaasalaatin ja Lumikin lumipallot kookoshiutaleineen.

Tyttäremme on tykännyt kovasti selailla kirjaa, joskin prinsessojen kuvat ovat ehkä ne suurin houkutin. Tuhkimon vaunuleivoksia hän on pyytänyt tekemäänkin. Ne ovat kuulemma tytsyn lempiruokaa, vaikkei neitokainen ole noita tomusokerikuorrutteisia sitruunamuffinsseja koskaan syönytkään. Poitsumme innostui myös kruunun mallisesta pizzasta, jonka pohja oli tehty paahtoleivistä - sellaisen nyt voisikin joskus tekaista vaikka leipomalla pizzapohja kruunun muotoon. Annokset kirjassa ovat kyllä kauniita ja leivontakirjana toimisikin (pikku)lapsille varmaan ihan hyvin. Nyt ollaan kuitenkin hakemassa lahjakirjaan monipuolisempaa sisältöä, joten tämä teos ei ostoslistalle päädy.
Mary Lingin tekstittämä "Merirosvon keittokirja" on suoraansanottuna aika nopeasti läpikäyty. Siinä ei ensinnäkään ole kuin 10 reseptiä kahden vinkkisivun lisäksi. Lisäksi ohjeet ovat sitä lastenkeittokirjaoille ominaisinta kamaa: hedelmävartaita, keksiohje ja "hassusti" koristellut leivät. Ainoa itseäni kiinnostava koristeluvinkki oli tuo kuvassakin näkyvä laiva, joka on uuniperuna paperipurjeella. Voisin kuvitella lasteni innostuvan tästä ruokalajista. Ulkoasu kirjassa on sekava, eikä saa innostumaan lainkaan. Kummityttömme ei tule saamaan tätäkään kirjaa.

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

BReakfast + lUNCH = BRUNCH

Saimme lauantaina iloksemme ystäväperheen lapset yökylään. Tänään vanhempien hakiessa pikkuisiaan kotiin valmistimme koko poppoolle brunssin. Siinä oli sitten mukava vaihtaa kuulumisia syöpötellessä, sunnuntaimaisen leppoisasti.

Tarjolle laitoimme kahvin ja mehun lisäksi tuoreita hedelmiä, ananakset valmiiksi pilkottuina.
Voissa paistettuja perunoita korppujauhokuorrutuksella.

Itsetehtyjä karjalanpiirakoita - kuten rypytyksestä huomaa- ja Saloniemen Tahdonvoima kutungoudaa.
Sinihomejuusto-päärynäpiirakkaa

Kylmäsavulohta ja rosmariini"näkkäreitä".

Banaanimuffineita valkosuklaasydämellä. Luulin että lapset innostuisivat Nalle Puh- ja Tikru"muffinsseista", mutta perinteiset olivatkin kiinnostavampia.

Ystäviemme tuomia suklaakeksejä

Olin kovasti suunnitellut kaikkien lasten innostuvan karjalanpiirakoiden leipomisesta, mutta vain tyttäremme malttoi keskeyttää leikit rypyttämisen vuoksi. Kiva että edes hän! (Ja toisaalta, aikataulunkin takia oli ehkä nopsempaa näin).

lauantai 23. tammikuuta 2010

"Tämä on hyvää!" lasten keittokirjavertailussa

Kyseessä on kummilapsen lahjamietinnän innoittama lasten keittokirjavertailu, osa 2. Osa 1 meni muumimeiningissä.

Mirja von Knorringin 2003 julkaistu kirja "Tämä on hyvää! - koko perhe keittiössä" houkutteli selailemaan ulkoasullaan. Pieni, mutta paksu kirja sisältää Katja Hagelstamin tunnelmallisia kuvia. Heti kärkeen löytyy pieni lapsi pitelemässä vielä sammaleisia kanttarelleja ja hiukan pidemmällä on napsattu kuva kukilla koristellusta piimäjuustosta.

Kirjan fiilistely resepteineen on erittäin mielenkiintoista luettavaa. Kirjailija kertoo omista kokemuksistaan ruuan ympärillä ja saavuttaa toisinaan saman käsinkosketeltavan tason kuin pinea lämminhenkisiä hetkiä tihkuvassa blogissaan. Tähän tyyliin:

"Lapsuuteni kalastus- ja marjaretket ovat mielessäni maalausten kaltaisina kuvina. Soudimme koko päiväksi saareen keräämään marjoja koreihin ja sankoihin. Välillä syötiin eväitä ja juotiin maitokahvia. Lapsuuteni mielikuvat tuntuvat tosilta ja saduilta samanaikaisesti. Palaan aina ihanaan lapsuuteeni, kun tarvitsen voimaa ja innoitusta."

Reseptit ovat aikuisittain inspiroivia, mutta en näe ottavani ainakaan pieniä lapsia mukaan niiden tekemiseen kuin ehkä pilkkomaan ja raastamaan. Jotenkin tykkään lasten kanssa kokatessa ja leipoessa siitä, että käsilläoleva luomus tehdään yhdessä alusta loppuun asti, jolloin lopputulos todella palkitsee.

En oikein ymmärrä kirjan sisältöä kokonaisuutena. Alussa Knorring kertoo hyvin laveasti, ensimmäiset 50 sivua oman elämänsä ruokapoluista, sitten luetteloi "alkemistin tarvikkeet" siirtyen ruokakaapien sisältöön. Tämän jälkeen seuraa kylläkin hienosti sesongittain järjestellyt ruuat: keväällä parsakeittoa, kesällä mustikkaohukaisia, syksyllä omenakastiketta porsaanfileille ja talvella yrttikuorrutettuja lampaanfileitä. Hämmentävin osuus löytyy kirjan lopusta ennen aakkosellista hakemistoa, nimittäin "kun lapsi sairastaa"-osio.

"Tämä on hyvää!"-kirja jätti itselleni välähdyksenomaisia oivalluksia, hyväntuulen hetkiä, mutta myös olon sekavasta sisällöstä. En oikein ymmärrä miksi tämä opus löytyi lasten hyllystä kirjastosta. Eri tavalla jaoteltuna ja tiivistettynä homma olisi voinut toimia loistavastikin. Lapset eivät halunneet edes vilkaista kirjaa. En osta kummilapselle.

perjantai 22. tammikuuta 2010

Wallenbergin pihvi kyytöstä sekä muut kermaherkut

Tämän ruuan inspiraatio alkoi siitä, että olin ottanut unenpöpperössä pakkasesta sulamaan kyytön jauhelihaa entrecoten sijasta. Grilliruoka siis piti vaihtaa johonkin muuhun, joskaan ihan tavalliseen jauhetun lihan ruokaan emme halunneet ryhtyä.

Jukka päätyi etsinnöissään Wallenbergin pihviin. Tälle jauhelihapiffille löytyy verkosta lukuisia ohjeita. Yhdistävä tekijä näille ohjeille on sen valmistaminen laadukkaasta (vasikan) jauhelihasta. Jotkut suosittivat kateenkorvaa, jota olisi hauska kokeilla toisella kertaa.

Halusimme murtaa vanhaa ja tarjota Wallenbergiläinen uudella tavalla. Ei mitään herneitä, kuten perinteisesti kuuluisi, vaan kaveriksi kermaisille pihveille Jukka halusi jotain yhtä pehmeän ja tuhdin makuista. Mies päätyi valmistamaan uunissa perunoita, joiden sekaan nakattiin kermaa, sinihomejuustoa, sekä silputtu sipuli ja valkosipuli. Homma maustettiin suolalla ja mustapippurilla.

WALLENBERGILÄINEN sen sijaan valmistettiin melkein perinteitä kunnioittaen, näin:

500 g kyytön jauhelihaa
2 dl kermaa
1 munan keltuainen
¼ tl valkopippuria
¼ tl muskottipähkinää
¼ tl maustepippuria
¼ tl neilikkaa
1,5 tl suolaa
vehnäjauhoja
voita

Sekoita jauheliha ja mausteet ja vaivaa taikinaa voimakkaasti sekoittaen tasaiseksi massaksi. Muotoile taikinasta märillä käsillä isoja, paksuja pihvejä. Leivitä pihvit vehnäjauhoissa ja paista voissa.

Valmis annos kruunattiin vielä valkosipulipitoisilla maustekurkuilla ja ympärille rinkuloitiin kermaista lihaliemikastiketta.

KASTIKE
2 dl lihalientä
suolaa
mustapippuria
rosmariinia
2 dl kermaa
50 g voita

Sekoita muut aineet paitsi voi kattilassa. Keitä kastike kokoon, noin puoleen. Lisää voita luomaan kiillettä.

Jauhelihapiffin ohje löytyy myös kiehuu.fi sivuston resepteistä. Tuolla sivustolla käytetään puheenvuoro jos toinenkin puhtaiden makujen puolesta. Kannattaa tutustua!

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Juuren puoti


Kun nyt kerran Helsingistä lauantaina herättiin, vei matkamme tutustumaan viikon vanhaan Juuren Puotiin Korkeavuorenkadulle. Sympaattisen, Mika Wistin suunnitteleman logon takaa löytyi mainioita tuotteita ja hyväntuuliset puksupuodit Ilja Björs ja Antti Ahokas. Miehet vakuuttivat, että tuotteiden valinnassa ensisijaisena kriteerinä on aina maku ja että he itsekin ovat kovasti kriittisiä sen suhteen.

Tuotteiden esillepano oli mainio. Jo tuotteet itsessään ovat sen verran houkuttelevia, ettei mitään suureellista tarvita.
Mukaan voi ostaa myös leivonnaisia ja esimerkiksi Joensuulaisen Riikosen leipomon vatruskoja. Artesaanisuklaatakin löytyy.
Liha- ja juustotiskissä komeili erilaisia suomalaisia juustoja, makkaroita, lihaa ja kalaa.

Pienessä sivuhuoneessa esillä oli kauden tuoretuotteita, nyt lähinnä juureksia. Kesämmällä valikoima laajentuu myös villivihanneksiin.
Täällä todella on palveleva (liha)tiski. Ruoka-alan ammattilaiset antavat varmasti resepti- ja menuvinkkejä niitä kyseleville sekä opastavat tuotteiden käytössä ja valinnassa. Meitäkin muistutettiin tattarijauhoista kun kerroimme tekevämme mätihankintaa blinejä varten.

Kotiin ostimme tällä kertaa:
  • lumikinkkua, joka on kotimaista, suolattua, kylmäkuivattua sianniskaa. Maistettuamme totesimme kauniin punaisen, ohuen lihan olevan hyvää, joskin aika suolaista. Oikein mainio vaihtoehto ulkomaisille ilmakuivatuille lihoille, esim Coppa di Parmalle.
  • luomukaskinaurista
  • ruusuolaa Andeilta
  • mateen mätiä
  • luomupunajuuria
  • Saloniemen Tahdonvoima-kutungoudaa

Puodin nettisivujen pitäisi aueta ihan näillä näppäimillä. Puodin facebook-ryhmässä voi myös käydä kurkistella kuulumisia esimerkiksi uutuustuoteista.

Liemessä-blogin Jennikin on käynyt Juuren puodissa näpytellen raporttia myös muusta lähiseudusta. Muista bloggaajista tiedän ainakin Kulinaarimurulan emännän hurmaantuneen paikasta.

Blog Widget by LinkWithin