torstai 18. tammikuuta 2018

Koh Rong - paratiisisaari Kambodzassa

Valkoista, perunajauhomaisen narskuvaa hiekkaa, kirkasta vettä, leppoisan kuumia päiviä ja kylmiä juomia. Lasten iloa uimisesta ja simpukoiden keräämisestä. Illalla istuskelua ravintolassa, jonka pöydät kannetaan vedenrajaan. Rentoa oloa, toistemme seurasta nautiskelua.
Sellainen oli lyhykäisyydessään ja kaikessa nautinnollisuudessaan meidän visiittimme Koh Rongin saarelle Kambodzassa. Nämä päivät aloittivat neljän kohteen Kambodzan kierroksemme.
Jälkiviisaana voisi todeta, että Koh Rongilla olisi pitänyt viettää lomasta enemmän kuin kolme yötä. Etukäteen ajatellessa mietin - kehtaanko edes tunnustaa - että jos kaikenmaailman viidakon ökkömönkiäiset haluavat kanssamme bungalowiin rapistamaan, en ehkä kestä kolmea yötä enempää. Gekkoja seinillämme kiipeili, mutta heidät toivotimme tervetulleiksi syömään moskiittoja ja muita hyönteisiä. Bungalowimme ei suuremmin kiinnostanut viidakon pikkuväkeä muutamaa yksittäistapausta lukuunottamatta. Heidätkin ohjattiin kohteliaasti ulos. 
Myös saaren ruokatarjonta mietitytti etukäteen. Me nimittäin matkustamme melkein aina ruoka edellä. Saimme Koh Touchin kylästä, omasta majapaikastamme ja viereisestä Tree House Bungalowista hyvää ruokaa, muttei mitään erityisen mainittavaa Bong'sin loistavien aamupalapekonien lisäksi. Tarjolla oli paikallista khmer- ja länkkäriruokaa sekä ainakin thaimaalaista. Erinomaisen ruuan puute ei kuitenkaan ollut merkityksellistä täällä, sillä tilalle saimme paljon kauneutta ja ihanuutta.
Kohteena Koh Rongin saari on melko uusi. Vuonna 2010 on kirjoitettu juttu kalliolaisesta Jouni Niemestä, jolla on tuolloin ollut saaren ainoa toimiva majoitusliike. Sen jälkeen on tapahtunut paljon, joskaan ei meidän makuumme liikaa. Tulevaisuudesta tosin ei ole tietoa, sillä saarelle on kaavailtu lentokenttää ja suuria hotellikomplekseja. Jos ne toteutuvat, ei saari ainakaan meille ole enää houkutteleva kohde. Nyt valtaosa Koh Rongille matkaajista oli nuoria reppureissulaisia. Lapsiperheitä ei lisäksemme montaa näkynyt, vaikka kohde oli oikein passeli myös meille.

Koh Rongin saarelle pääsee kätevästi useammankin venefirman voimin Sihanoukvillen rannasta. Päätimme käyttää Speed Ferry Cambodian palveluja, mutta emme ostaneet lippuja etukäteen netistä koska emme olleet varmoja mihin lauttaan ehdimme eikä netissä ollut mahdollisuutta valita lapsialennusta. Ostimme siis tiketit firman lipputoimistosta Kultaisen leijonan liikenneympyrästä. Liput piti vaihtaa Sihanoukvillen lauttalaiturilla kaulapasseihin, joiden avulla kaikki odottavat oli helppo jakaa oikeisiin paatteihin. Menopaluulippu maksoi 22 dollaria, kymmenenvuotiaalta tästä puolet. Saarelta poislähtöpäivää edeltävänä iltana piti käydä varaamassa paikat seuraavan päivän lauttaan. Venytimme lähtöämme ihanalta saarelta mahdollisimman pitkään valiten päivän viimeisen veneen neljältä.
Majapaikkamme olisi tarjonnut venekyydityksen Koh Touchin kylän venesatamasta bungalowillemme mennen tullen, mutta Agoda jonka kautta olimme majoituksen varanneet ei ollut välittänyt viestiä meille. Epätoivo iski laukkuja hiekassa raahatessa, mutta hommasta selvittiin muutamalla dollarilla mopomiesten avustuksella. Poislähtiessä keikuimme sitten venelaiturille aaltoja pitkin.

Majapaikkamme White Beach Bungalows oli meille aivan loistovalinta. Se oli noin 10 minuutin hiekkarantakävelyn päässä Koh Touchin kylästä. Matka oli sopivan lyhyt piipahdukseen vaikkapa ravintolassa ja sopivan kaukana iltaisin meluksi yltyvästä menosta. Mölyn kaikuja toki riitti meille asti, mutta ne loppuivat jotakuinkin kymmeneltä. Oma bungalowimme numero 3 sijaitsi aivan rannassa, niin että terassilla riippukeinussa löffätessä näki ja kuuli aaltojen rytmikkään, maltillisen pauhun rantaan. Bungalowissamme ei ollut tallelokeroa, mutta passit ja halutessaan muutkin arvotavarat tai rahat voi jättää respaan säilytettäväksi.
Respan työntekijät puhuivat erinomaista englantia. Kaikki henkilökunnasta olivat ystävällisen avuliaita. Bungalowissamme oli siisti vessa, lämmintäkin vettä ruiskuttava suihku (mikä kuulemma on harvinaisuus saarella) sekä moitteettomasti toimiva wifi, jota mainostettiin meille saaren nopeimpana. Sähkö toimi ympäri vuorokauden. Sängyissä oli hyttysverkot ja mikä tärkeintä minulle, terassillamme oli riippumatto.

White Beach Bungalows ei ole auringonlaskun puolella saarta, mutta auringonnousut näkyvät sieltä loistavasti.
Kerjääjiä ja päällekäyviä kaupustelijoita saarella ei ollut. Rannoilla kyllä kulki naisia kantaen taitavasti hedelmä- ja pähkinäkoreja päänsä päällä, mutta he eivät tyrkyttäneet myytäviään. Rannalla ohikävellessä ostin maailmanmatkaajapariskunnalta erittäin kauniin, macrame-tekniikalla taiteillun korun. Iltaisin tämän italialaisen pariskunnan löysi Koh Rongin pieneltä nightmarketilta myymästä tuotteitaan muiden matkaajien tapaan. 
Saarella voi pimeinä öinä nähdä kiiluvaa planktonia vedessä. Kokeilimme ohjeiden mukaan kahlata yöllä reisiä myöten veteen ja heilutella käsiämme ranta-aalloissa saadaksemme planktonit loistamaan. Yö oli kuitenkin liian kirkas siihen. Harmi!
Aktiviteetteja saarella löytyy snorklaamisesta, kalastamisesta ja viidakkokävelyistä lähtien vaikka mitä. Meille riitti ihan vain rentoilu ja kävely 4K rannalla välillä juomille pysähtyen. Tyttäremme rakasti seurata ja paijata saaren vapaana kulkevia, aina ystävällisiä eläimiä.
Minä sain Koh Rongilla ollessa jonkun tehokkaan vatsantyhjennyspöpön. Saarella on kuulemma myllertänyt pari vuotta sitkeästi elossa pysyvä tauti, mutta se talttuu vuorokaudessa. Itse kärsin onneksi vain reilun kaksitoista tuntia alkaen iltakuudelta, joskin vatsakipu uusi seuraavana iltana miedompana. Kokemuksien aarrelaatikkoon voi siis nyt lisätä myös sen, että oksentaessaan ravintolan vessaan on tullut samalla ripuloitua housuihin. Tässä vaiheessa matkaa kiittelin viisauttani sujauttaa laukkuun mukaan kosteuspyyhkeitä. Kotona tämä pieruperseen lomakuvaus jo nauratti.

Vaikka kauniista saaresta onkin kyse, puhdasta ei ole täälläkään kauttaaltaan. Koh Touchin kylän läheisyydessä ei esimerkiksi ole suositeltavaa mennä uimaan.
Koh Rong on paikka jonne matkaisimme mieluusti uudestaan jos se pysyisi tämänmoisena. Parasta saarella oli puhtaiden rantojen lisäksi leppoisan rento meininki joka puolella. Poislukien (pakko mainita) ne pariskunnat jotka aikaa uhraten ottivat kuvia kummallisissakin poseerausasennoissa kerta toisensa perään tuhahdellen ja närkästyen kun ei sadannellakaan kertaa onnistunut. Ja kun sitten onnistui, niitä kuvia käsiteltiin iltasella rantaravintolassa läppärin takana kun nautintona olisi voinut olla muutakin. 
Jos menisimme Koh Rongille pidemmäksi aikaa, vaikkapa viikoksi, vaihtaisimme majapaikkaa varmaan puolessa välissä saaren toiselle puolelle ihan vain nähdäkseni senkin. Mahdollisesti kokeilisimme myös viereistä pienempää saarta, vielä kauniimmaksi ja rauhallisemmaksi kehuttua Koh Rong Samloemia
Yksi matkaunelmani täyttyi kun sain otatettua itsestäni tällaisen keinukuvan rannalla. 
(Ei mennyt kauaa eikä kuvaa käsitelty rantatavintolassa). 

Näiden linkkien takaa löydät muiden matkabloggajien juttuja saaresta:
Muuttolintu: Koh Rong - mene ennen kuin on liian myöhäistä
Muuttolintu: Vinkit Koh Rongille - what could Koh Rong? Tähän blogitekstiin lisäyksenä nyt että kallis rahannostopiste löytyy. Meitä hiekkakirput eivät kiusanneet lainkaan.
Finnomads: Koh Rong budjetilla
Travellover: Yksin rannalla todella kaukana kotoa
Rahvaat rattahilla: Lonely beach eco resort

5 kommenttia:

  1. Aika leppoisan ihanalta kuulostava saari. Voi sitä mahatautia, onneksi meni pian ohi; taisi olla samaan aikaan kun mulla oli se kamala norovirus. Tuo bungalo näyttää aika ihanalta, ja muutenkin kuulostaa tuo saari sellaiselta missä voi ottaa tosi iisisti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo noi mahataudit on kyllä ihan pempusta - kirjaimellisesti. Onneksi aika nopeasti ohimeneviä. Ja onneksi olin ainoa joka sairastui!
      Saari oli todella ihana ja rentotunnelmainen. En ole koskaan aiemmin ollut moisessa.

      Poista
    2. Venezuelan Margarita saarella oli vähän tuollainen tunnelma myös. No nythän sinne ei kannata mennä....

      Poista
  2. Ihana paikka, noilla seuduilla vietin muutaman viikon viime vuonna. Yövyin muuten viikon samassa paikassa, tykkäsin myös! Voisin lähteä taas takaisin :) Vaikka tuo pääranta ei kauneinta Koh Rongia olekaan niin tykkäsin siitäkin, vaikka onhan se turistinen. Vietin aikaa myös Koh Rong Samloemilla mikä oli vielä paratiisimaisempi <3 Harmi että iski vatsapöpö, sama kävi itsellä, sitä taitaa olla tuolla vähän liikkeellä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eihän tuolla paljoa muuta olekaan kuin turisteja,mutta kelpasi mielle hyvin! Pääranta oli minusta kiva tuolla meidän asumuksien kohdalla ja siitä eteenpäin 4K suuntaan. Muualle emme ehtineetkään.
      Luinkin sinun kirjoitukset mielenkiinnolla ennen reissua ja linkkasinkin niihin tuossa lopussa :).

      Poista

Nyt kiinnostaisi kuulla mitä sinä tuumaat

Blog Widget by LinkWithin