Näytetään tekstit, joissa on tunniste pizza. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pizza. Näytä kaikki tekstit

torstai 20. heinäkuuta 2017

Capperi ja gourmetpizza

"Täällä ei ole tullut ennen ajeltuakaan", tuumaa Jukka kun auton gps johdattaa meitä kohti kehuttua, vasta tänä keväänä Helsingin Oulunkylään avattua pizzeria Capperia. Napolissakin pizzaa natustaneina kriteerit tuon italialaisen herkun suhteen ovat nousseet kokemusten myötä, eikä perussetti enää jaksa hetkauttaa. Ilolla onkin tullut seurattua aitojen pizzerioiden esiinmarssia Suomessa.
 
Olemme tehneet varauksen Capperiin lounaalle, sillä jostain luimme sen olevan välttämätöntä. Sisään kävelemälläkin pöytä olisi saatu, mutta kuulemma varsinkin iltaisin ravintolasali täyttyy herkästi. 
Capperissa taikina valmistetaan italialaisesta kylmäjauhetusta täysjyvävehnästä tuntitolkulla kohottaen. Tarkkaan valikoidut mozzarellat ja tomaatit sekä muut raaka-aineet tuodaan myös Italiasta. Pizzoja paistetaan alle minuutti aidossa napolilaisessa pizzauunissa. 
Edullisemmat lounasvaihtoehdot eivät nyt saaneet meiltä kannatusta, sillä listalta löytyi houkuttelevampia vaihtoehtoja. Lapsemme ottivat margheritat (10,50 e), toinen keittokinkkulisällä. Jukan Diavola Calabrese  (14 e) sisälsi mukavan mausteista makkaraa.

Minä halusin ehdottomasti maistaa vasta tuolloin päivän listalla ollutta sitruunapizzaa. Pohjataikinaan oli leivottu mukaan sitruunankuorta ja sitruunaa löytyi myös muiden pizzatäytteiden- mozzarellan, kylmäsavulohen ja katkarapujen - joukosta. Sitruunapizzasta sai pulittaa 24 euroa, mutta se on mielestäni hintansa arvoinen. Ihanan raikas, tosi kesäinen pizza tarjottiin näyttävästi sitruunakukan kanssa, josta sopi puristaa vielä lisäsitruunaisuutta pizzan ylle. 

Juomavalikoima täydensi pizzakokemusta italialaisuudellaan: tyttäremme ihastui Galvaninan luomucolaan, Jukka otti makunautintoa kiitellen Peronin Nastro Azzurro olutta ja minä suositeltua italialaista valkoviiniä. 

Tarjoilu Capperissa oli kiireettömän ystävällistä. Kesälauantaina oli hauska seurata vastapäisen kirkon häähumua, jota ehdimme tiirailla kahden parin verran. 

Lounaamme hinnaksi neljällä pizzalla ja juomilla tuli 77,40 euroa. Suosittelemme Capperia lämpimästi aidon pizzan ystäville. 

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Vakoilua, pizzaa ja ihana brunssi Tampereella

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ / OMENAHOTELS
"Parasta oli se vakoilumuseo!". "Musta parasta oli pizza." "Mä tykkäsin eniten siitä että ehdittiin vierailla niin monessa museossa. Pelimuseo kiinnosti eniten." "Brunssi oli tosi tunnelmallinen ja melkein pysäytti ajan. Mä tykkäsin eniten ehkä siitä." Näin kommentoi perheemme autossa matkalla kotiin, kun olimme viettäneet yhden yön miniloman Tampereella yhteistyössä Omena-hotellien kanssa. 
Omena-hotelliin majoituimme siksi, että kokemuksemme heillä vietetyistä öistä ovat hyvät. Hinta on edullinen ja sijainti ainakin käymissämme kaupungeissa todella hyvä. Turussa Omena-hotelli sijaitsi toisella puolella tietä, kun olimme Amorphiksen keikalla Gongissa. Yksi tärkeäksi seikaksi noussut asia on myös aamupalan puuttuminen. Kyllä, luit oikein. Halusimme johonkin laadukkaaseem paikkaan brunssille, emmekä halunneet maksaa erikseen hotellin aamupalasta. Nautimmekin ihanan brunssin Cafe Pispalassa, jossa rauhallisen leppoisa tunnelma ja herkulliset maut hurmasivat koko perheen. Siitä kirjoitin jo täällä
Hotelliin kirjautuminen ei onnistunut ihan murheitta, mikä oli meille ensimmäinen kerta. Omena-hotelleissahan ei ole respaa ollenkaan, vaan varauksen yhteydessä saat sekä sähköpostiisi että kännykkääsi koodin, jolla naputtelet itsesi sisään hotelliin, käytäville vielä erikseen ja lopulta samalla koodilla huoneeseen. Koodi toimi kyllä huoneen ovelle asti, muttei siitä sisään. Sähköpostista kaivetusta asiakaspalvelunumerosta vastattiin nopeasti ja saimme uuden koodin. Joka ei sekään toiminut. Kuudennen kerroksen huoneissa oli kuulemma tuona päivänä jotain murheita. Saimme samantien koodin uuteen huoneeseen, jonne kävimme vain nakkaamassa kamat ennen takaisin kaupungille suuntaamista. Asiakaspalvelun toimivuus tuli siis testattua nopeaksi ja ystävälliseksi. Sisääntulokäytävältä olisi löytynyt myös asiakaspalvelupuhelin seinästä jos vaikka oman puhelimen akku sattuisi loppumaan.
 
Omenahotellien huoneet ovat valmiita vasta kello 16 alkaen, mutta meitä tuo ei haitannut. Vierailimme sitä ennen mm. kirjaston Mazzo in Metso taidenäyttelyssä ihastelemassa Enrico Mazzonen lyijykynätöitä, myös monimetristä piirrosta yksityiskohtineen. 

Tampereen Omena-hotellin alla on Hämppi-parkkihalli, jossa automme kätevästi nökötti yön ajan 22 euron hintaan. Ajamalla Ronganrampista voit parkkeerata auton heti kun löydät vapaan ruudun ja olet perillä. 
Vaikka olimme vain yhden yön Tampereella, ehdimme touhuta paljon.

Illallisella kävimme pizzalla Sitkossa, mikä olikin aivan loistovalinta. Pizzapohja oli juureen leivottuna miellyttävän hapanta ja sopivan rapeaa sekä sitkaista. Täytevaihtoehdot saivat erilaisuudessaan aikaan valinnanvaikeutta, mutta päädyin lopulta fenkolimakkarapizzaan saksanpähkinäpestolla ja Jukka chilipizzaan sopressata-salamilla ja nduja-makkaralla. Muksut ottivat margheritat. Tunnelma paikassa oli hauskan hämyisä ja rennon lupsakka. 
Museoita kiersimmekin sitten kahden päivän aikana niin paljon kuin jaksoimme Museokortti maksuvälineenä.
Museokeskus Vapriikki oli hieno ja kompakti kokonaisuus, josta saman katon alta löytyy todella monipuolinen valikoima erilaisia museoita ja yli 10 näyttelyä. Perjantai-iltaisin pääsymaksua ei peritä lainkaan. Kävimme Jukan kanssa tanssimassa hitaat "I will stay"n tahdissa Hurriganes-näyttelyssä (lapset häpesivät, tottakai!) sekä hymyilemässä Cissen Remulle kirjoittamille sanoille.



Muksut kiersivät Vapriikissa innokkaana pelimuseota ja luonnontieteellistä. Minä katsastin yksin tunteita herättävän näyttelyn, jossa kuvattiin kansalaissodan Tampereen osuutta.
 
Emil Aaltosen museossa ihastelimme mm. ennennäkemättömiä Edelfeltejä, katsoimme mielenkiintoisia videoita työkoneteollisuudesta (oikeasti!) ja tutkailimme kartanon hienosti toteutettua pienoismallia. 
 
Tampereen taidemuseossa oli kiinnostava näyttely Suomen naistaiteilijoilta, jotka eivät ole kohonneet samanlaiseen kuuluisuuteen kuin vaikkapa Schjerfbeck. Etenkin Tuulikki Pietilän ja Hilda Flodinin teokset puhuttelivat.

Tyttäremme mielestä paras museo oli maailman ensimmäinen vakoilumuseo, jonne me onnekkaasti osuimme opastusaikaan. Saimme koko museon kattavan tunnin opastuksen, jonka aikana kuulimme hurjiakin tarinoita vakoilijoiden elämästä ja käyttämästä välineistöstä. Paikassa oli valheenpaljastuskonekin, jonka voi saada käyttöön etukäteen varaamalla. Opastus tässä paikassa on aika ehdoton, joten kannattaa seurata vakoilumuseon netti- ja facebooksivuja
Minilomaamme sisältyi siis paljon hauskaa, opettavaista ja nautiskeltavaa, kun mainittuihin lisätään maltillinen shoppailu ja aamutuimaan pehmeässä sängyssä löhöily. Yhden yön keikka oli helppo toteuttaa nopealla aikataululla. Tällaisia lisää, kiitos!

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Tomaattikastike pizzalle

Pizzanteko on jo pitkään ollut Jukalle intohimon asia. Mies on kehittänyt pohjantekotaitojaan ja täytteet tuntuvat vähenevän kerta kerralta. Pizze-kirjan opastuksella päästiin taas hommassa ihan toiselle tasolle. Yksi suurimmista herätyksistä oli tomaattikastike. 

Me olemme monesti keitelleet tomaattikastiketta saadaksemme siihen syvemmän maun. Pizze-kirjan mukaan tämä ei käy alkuunkaan. Kokeilimme kirjan ohjeella sekoittaa kastikkeen hyvistä raaka-aineista ja jättää sen maustumaan puoleksi vuorokaudeksi. Ja voi miten hyvää se olikaan! Raikasta ja puhtaan makuista. Emme todellakaan palaa enää keittelyyn. 
Mitä yksinkertaisemmaksi homma menee, sitä enemmän vaaditaan raaka-aineilta. Valitsimme marketista San Marzano-tomaatteja kuorittuna ja säilöttynä, tuoretta basilikaa, tutun viljelemää valkosipulia, hyvälaatuista oliiviöljyä ja -suolaa. Kuorittuja tomaatteja kannattaa suosia murskan edelle, sillä parhaanlaatuiset tomaatit säilötään juurikin kokonaisina. Paseerattu tomaatti mainitaan Pizzessä liian makeaksi ja teollisen makuiseksi. 
Ehdottomasti paras osuus kastikkeen teossa on se, kun saa nyrkin sisällä puristella kuoritut tomaatit murskaksi. Suosittelen!

TOMAATTIKASTIKE PIZZALLE

noin neljään pizzaan

1 tlk kuorittuja tomaatteja 
10 g suolaa
10 g oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
tuoretta basilikaa

Kaada tomaatit astiaan. Puristele murskaksi käsin (tai sauvasekoittimella). Lisää suola ja oliiviöljy. Halkaise valkosipulinkynsi ja poista mahdolliset vihreät osat. Revi joukkoon kourallinen tuoretta basilikaa. Sekoita puuhaarukalla. 
Peitä ja anna maustua vähintään muutama tunti tai yön yli. 
Ota valkosipulinkynsi pois ennen kuin lisäät kastiketta pizzan päälle. 

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Loistavaa pizzaa Napolissa

Napolia ei voi ohittaa ilman pizzanautintoa. Olisi hullua edes yrittää. Pizza oli pääsyy, miksi hääpäivämatkamme suuntautui juuri Napoliin. 

Poimin tähän alkuun pizza-asiaa Saku Tuomisen ja Luca Platanian kirjasta Pizze. Kirja opasti meitä matkan suunnittelussa paljon. Se sai meidät innostumaan paitsi Napolista, myös tarkemmin harkitusta pizzanteosta kotikeittiössä. Viimeksimainitusta lisää myöhemmin. 

Pizza on lähtöisin Napolista. Alueen köyhyys on yksi selitys sille, miksi yksinkertainen mutta täyttävä tomaatin ja leivän yhdistelmä on lähtenyt juuri Napolista. Kaupungin kansainvälinen historia taas vaikutti espanjalaisten ja ranskalaisten vaikutteiden myötä leipäkulttuurin rikkauteen. Napoli on oiva pizzapaikka myös raaka-aineiden suhteen. Alue on keskellä mozzarella-seutua ja täällä kasvaa myös huippuja tomaatteja. 

Nykyään pizzan pääkaupunkeja katsotaan Italiassa olevan kaksi: Rooma ja Napoli. Pizzatyyli näissä kaupungeissa on kuitenkin erilainen. Roomassa saa maailman parhaat levypizzat, kun taas Napoli hallitsee parhaiten pyöreät pizzat. Pizzatyylejä on valtavan monia. Napolilainen pyörä pizza on reunoiltaan paksumpi ja pohja on pehmeä. Moni syökin pizzansa taittamalla palat kahtia. Napolissa löydät myös friteerattuja pizzoja kaikkialta. 

Filosofia gourmetpizzan suhteen on minusta riemastuttavan hieno: intohimolla, huolellisesti huippuraaka-aineista tehty ruoka, johon ihan jokaisella on varaa. Pizze-kirjassa maailman parhaaksi pizzaravintolaksi tituleerattu Pepe in Granin omistaja-pizzaiolo Franco Pepe kertookin, että pizza on demokraattinen ruoka. Hän jatkaa oivallisesti: "En voisi mennä nukkumaan tyytyväisenä jos tietäisin, että suurella osalla oman kyläni asukkaista ei ole varaa syödä ravintolassani." Pizza margherita maksaa Pepe in Granissa 3,90 euroa.
Ensimmäinen pizzapaikkamme Napolissa oli todella huippu da Michele. Myöhäiseen lounasaikaan jono ei ollut mikään mahdoton ja kutistuikin edessämme mukavan nopeaan tahtiin. Jonotus toimi oikeudenmukaisesti niin, että väkijoukon ohi oli uskaltauduttava reippaasti astumaan sisään noutamaan jonotusnumero ja palattava takaisin ulos odottamaan sen huutamista. Oli jotenkin riemastuttavaa nähdä sekä työhaalareissa että mittatilauspuvuissaan miehiä odottelemassa pizzaansa.
Da Michelessä saa vain kahta pizzaklassikkoa, Marinaraa ja Margheritaa. Luonnollisesti tilasimme molemmat, vaihtaen lautasia puolessavälissä syömistä. Pallottelimme syömisen aikana ajatusta kumpi ompi parempi, mutta rajanveto oli mahdotonta. Maut olivat niin selkeitä ja tuoreita, että huokailimme ihastuksesta useampaan kertaan. Viereisessä pöydässä nauraa räkättänyt naisnelikko sai meidätkin nauramaan toistuvasti.
Eat Pray Love- laffassa on aika hieno pätkä kuvattu juurikin da Michelessä. Julia Robertsin puheet alastomuudesta, jenkkakahvoista, pizzasta ja lottovoitosta taitaa olla aika paikkansapitävä.
Oluiden kanssa pizzat maksoivat 14 euroa. Viiniä da Michelestä ei saa.

Gino Sorbillon edusta oli aina ohikulkiessamme täyteen tuupattu porukkaa. Välillä ihmisten piti jakaantua autojen tieltä eri puolille kujaa. Olimme jo melkein luovuttamassa Sorbillon pizzojen suhteen, kunnes äkkäsimme kysyä niitä mukaan. Vähintään puolentoista tunnin jono tuli ohitettua näin kätevästi ja saimme pizzat käsiimme kymmenen minuuttia tilaamisesta. Paikallisen punaviinin kävimme ostamassa viereisestä putiikista. Pyysin myyjää avaamaan sen saman tein. Mukaan saimme kaksi muovimukia. 
Istahdimme läheisen aukion laidalle nautiskelemaan auringonpaisteeseen. Tuossa hetkessä oli kyllä niin hurjasti iloa, rentoa yhdessäoloa ja maukasta, mutkatonta nautiskelua, että oli pakko hymyillä koko ajan. Itse valitsin Margherita Bufala DOC:n (7 euroa) ja Jukka otti gorgonzola-syistä Esterinan (6,40 euroa). 
Emme olleet ainoita joita aurinko ja jonottamattomuus houkuttivat syömään aukiolla. Turinan lomassa tälle kaupungissa vasta tunnin olleelle herralle maistui myös lasillinen pullostamme. 
Di Matteo ei hurmannut meitä niinkään pizzoillaan, mutta euron arancinit olivat aivan loistavia. Kuvassa näkyvä rennonletkeä kattaus hymyilytti kovasti. Tilattuamme neljän euron punaviinipullon saimme ihan lasitkin.
Arancini rosso ja bianco maistettiin tietysti molemmat. Täytettyjen riisipalluroiden kuori oli ohut ja miellyttävän rapea. Täyte oli kauttaaltaan maustettu hyvin. Riisi oli ilmavaa, mutta pysyi syödessä hyvin kasassa. Keskustan kastikkeet olivat todella maistuvia ja meheviä. Jälkiviisaana voi todeta että olisi pitänyt tilata punkkupullon kanssa pöytä täyteen näitä ihania riisipalluroita. 

Pizzeria di Matteossa eniten pizzafiilistä latistivat tölkistä noukitut herkkusienet. En edes kuvitellut tämän olevan mahdollista arvostetussa pizzeriassa. Mietimme olisiko pizzanautinto kohonnut korkeammalle erilaisten valintojen myötä. Koko lounaamme juomineen maksoi 19,50 euroa.

Di Matteon alakerran pizzavalmistushyörinöitä oli kiehtovaa katsoa. Laatikosta otettiin valmis pizzataikinapallura, jota kaksi miestä vuoroissa muotoili ja täytti. Kolmas mies työsi pizzan mestarin nimellä koristeltuun uuniin käännellen sitä paiston aikana. 
Toisaalla friteerattiin pizzaa kuumassa öljykylvyssä.
 
Di Matteo oli yksi niitä harvoja huippupizzapaikkoja, jotka ovat auki myös sunnuntaina lounasaikaan. Saimme kahdentoista aikoihin helposti pöydän yläkerrasta (kunhan ymmärsimme astua rohkeasti vitriinin vierestä sisään), mutta syötyämme jono oli kasvanut melkoisesti. 

Napolilaiset ovat olleet huolissaan pizzalaadun heikkenemisestä ja he perustivat 1984 aidon napolilaisen pizzan yhdistyksen eli Assosiazione Verace Pizza Napoletanan. Päästäkseen mukaan tähän yhdistykseen ja saadakseen ripustaa kyltin pizzeriansa ulkopuolelle pitää täyttää tiukat kriteerit raaka-aineiden, työkalujen ja työtapojen suhteen. Pizzan voi yhdistyksen mukaan paistaa vain puu-uunissa.
Vera Pizza Napoletana-merkki ei ainakaan meidän kohdallamme johdattanut onnistuneeseen paikkaan. Pizzeria Mattozzi teki Jukalle pizzan, jossa jäi täytteen ja pohjan väliin toisiaan erottava epämiellyttävä lima. Olisiko ollut pohja hiukan raaka? Itse tilasin pasta carbonaran, joka tuotiin minulle vasta kun mieheni oli syönyt pizzansa. Annoksessa ainoa hyvä asia oli napakan kypsä pasta, muuten ruoka muistutti jättikokoista munakokkelia kinkkukikareilla ja pastalla ilman mainittavaa makua. Viinipullon kanssa laskumme ei onneksi ollut kuin kaksikymmentä euroa. 
Pizza fritta eli friteerattu pizza on perinteinen napolilainen katuruoka. Me maistoimme sitä Gino Sorbillon naapurikojussa heti saavuttuamme Napoliin. Pizza tehtiin muotoilemalla pohjataikina, lisäämällä täytteen ja sulkemalla pizza huolellisesti taskumaiseksi calzoneksi. Sitten pizza friteerattiin komeankokoisessa öljykylvyssä ihanan rapeaksi. Toinen tapa syödä friteerattua pizzaa on se, että pohja fritataan erikseen ja vasta sitten täytetään. Tätä tapaa emme maistaneet.
Rasvaa tihkuva herkku sisälsi minun makuuni liikaa ricottaa, mutta Jukka tykkäsi kyllä. Friteeraamaton pizza on enemmän meidän makuumme, mutta fritattuakin oli mielenkiintoista maistaa.

Uskotteko kun sanon, että koko rennon reissun aikana ainoa ahdistus meinasi tulla siitä ettei kaikkea vain pysty maistamaan. Se tosin on melkein joka reissun murhe, positiivinen ongelma.

**
Lisään tämänkin jutun blogimme MATKAT-sivulle, jossa on jo 174 matka-aiheista juttua linkattuna. Eri puolilta Italiaa on kertynyt tähän mennessä 24 postausta. 

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Perunapohjainen pizza

Viikonloppuaamuisin on kiva kokeilla jotain erilaista aamupalaksi. Tänä sunnuntaina se meinasi perunapohjaista "pizzaa", joka sai yllensä italialaisittain parmesaania, tomaattikastiketta, mozzarellaa, kananmunaa ja prosciuttoa. Kokeilu oli aivan ihana! Perunat kypsyivät ohuina siivuina sopivan napakoiksi ja muut raaka-aineet nyt vain toimivat yhdessä todistetun loistavasti. 

Idea lähti Tastemade-sivustolta. Yritimme ujuttaa valmista tuotosta pois pannulta yhtä tyylikkäästi kuin sivuston videossa, mutta luovuimme hommasta nopeasti katastrofin kurkkiessa nurkan takaa. Valutimme nestettäkin pois ja kokeilimme uudestaan, mutta ei. Emme ikinä olisi saaneet "pizzaa" kokonaisena lautaselle asti. Niinpä päätimme tarjota sen itsellemme rustiikkisesti suoraan pannulta. Loistavasti maistui niinkin! 

Pizza toiminee hyvin paitsi aamupalalla, myös brunssilla ja vaikkapa nopeana lounaana. Suosittelemme lämpimästi!



PERUNAPIZZA 
kahdelle aamupalaksi

oliiviöljyä paistamiseen
2 keskikokoista perunaa
2 rkl parmesaaniraastetta
4 rkl tomaattikastiketta
4 herkkusientä
1 mozzarellapallo
1 kananmuna
mustapippuria
suolaa
5 prosciuttosiivua eli ilmakuivattua kinkkua

Valmistele kaikki raaka-aineet valmiiksi. Siivuta perunat tosi ohuiksi (mandoliinilla). Raasta parmesaani. Siivuta herkkusienet ja mozzarella. 
Lorauta pannulle oliiviöljyä. Asettele siivutetut perunat pannulle limittäin niin että ne muodostavat yhtenäisen pohjan. Ripsi päälle kauttaaltaan parmesaaniraastetta. Kypsennä miedolla lämmöllä kannen alla 5 minuuttia. 
Lisää päälle tomaattikastike, herkkusienisiivut ja mozzarellasiivut. Riko keskelle kananmuna. Kypsennä miedolla lämmöllä kannen alla noin 7 minuuttia, kunnes juusto on kauniisti sulanut ja kananmuna sopivasti kypsynyt. Ota pois liedeltä. mausta mustapippurilla ja hitusella suolaa. Myttää asettele ilmavasti päälle ohuet kinkkusiivut. 
Blog Widget by LinkWithin